Browsing by Subject "error"

Tutkielma käsittelee aseistakieltäytymistä ja aseistakieltäytyjiä Suomessa. Aihetta on tutkittu vähän, vaikka Suomessa käytössä oleva miesten yleisen asevelvollisuuden on aiemmissa tutkimuksissa todettu esimerkiksi sukupuolistavan nuorten siirtymistä aikuisuuteen ja toisaalta kytkevän käsityksiä miehuudesta sotilaallisuuteen. Sukupuolentutkimuksellista näkökulmista aseistakieltäytymistä on tarkasteltu muutamissa artikkeleissa ja opinnäytteissä. Tutkielmassa kysytään, mitä varusmiespalveluksen ulkopuolelle jättäytyminen merkitsee siviilipalveluksen valinneille nuorille miehille. Tutkielma tarkastelee sitä, millaisia merkityksiä tutkimusta varten haastatellut siviilipalvelusmiehet antavat aseistakieltäytymiselle ja toisaalta varusmiespalvelukselle. Lisäksi kysytään, kuinka sukupuoli, kansalaisuus ja aikuisuus kytkeytyvät aineistossa toisiinsa. Aiheen tarkastelussa hyödynnetään kriittisen miestutkimuksen ja feministisen kansalaisuuden tutkimuksen perinteitä. Tutkimusaineistona on kuuden haastatteluhetkellä siviilipalvelusta parhaillaan tai lähivuosina suorittaneen nuoren miehen haastattelut. Aineiston keruumenetelmänä oli puolistrukturoitu haastattelu, jota analysoitiin laadulliseen sisällönanalyysiin ja kerronnalliseen analyysiin pohjautuvin menetelmin. Varusmiespalvelus näyttäytyy aineistossa osana miehen normaalia elämänkulkua, josta haastateltavien on täytynyt poiketa. Samalla he ovat jättäytyneet pois asevelvollisuusarmeijan muovaamista miesten välisistä sidoksista. Toisaalta haastateltavat määrittelevät uudelleen näiden sidosten tuottamisen paikkoja sekä reittejä aikuisuuden tai aikuisen miehuuden saavuttamiseen. Aikuisuus määrittyy aineistossa tiettyjen ominaisuuksien, kuten itsenäisen ajattelun ja henkisen vahvuuden kautta. Yhtenä yhteiskunnan jäsenyyden osoittajana toimii yhteiskunnallisesti hyödyllinen työ, jollaiseksi siviilipalvelus määrittyy vähintään yhtä paljon kuin varusmiespalvelus. Tärkeäksi murroskohdaksi aineistossa nousevat armeijan kutsunnat, joissa siviilielämä ja armeija sotilaallisuuden vaatimuksineen risteävät, paljastaen tavallista selkeämmin asevelvollisuuden tuottamat kytkökset miehuuden ja sotilaallisuuden välille. Aineiston kutsuntakertomuksissa sekä sotilasviranomaiset että muut kutsuttavat tuottavat painetta sotilaallisen maskuliinisuuden normiin sopeutumiseen.

Tutkielman tarkoitus on selvittää mitä pieni savituotetehdas Grankullan Saviteollisuus Oy, vuodesta 1936 Kera Oy pystyi tarjoamaan siellä työskennelleille taiteilijoille. Lähtökohtana on tieto siitä, että yritys tavoittelee toiminnassaan voittoa ja että Kera Oy:n tuotannollinen toiminta lopetettiin vuonna 1958 taloudellisesti kannattamattomana. Tehtaassa työskenteli vuosien 1926–1958 aikana noin yksitoista eri taitelijaa. Yrityksen tuotanto voidaan jakaa kolmeen päätuoteryhmään, jotka olivat kukkaruukut, talous- ja koristekeramiikka. Tutkimuskohdetta tarkastellaan myös laskentatoimen näkökulmasta ja tärkeän rungon tutkimukselle muodostavat yrityksen johtokunnan kokousten pöytäkirjat. Keskeisenä lähteenä tutkimuksessa ovat yrityksessä työskennelleiden taiteilijoiden, Ritva Karpion, Viola Lindroth-Grönmarkin, Marita Lybeckin ja Valentina Modig-Manuelin haastattelut. Nämä haastattelut ovat tehty 1980-luvun loppupuolella ja ne ovat lähteinä muistitietoa. Tutkielmassa lähestytään yrityksen tarjoamia mahdollisuuksia kolmesta eri näkökulmasta, jotka ovat tuotannossa käytetty materiaali, punasavi, yrityksen johtaja-omistaja Valto Aarnio ja yrityksessä työskennelleet taiteilijat. Punasavi oli koko tuotannon perus raaka-aine ja sitä saatiin tehtaan omalta tontilta. Taitelijat saivat massat ja lasitteet sekä muotit valmiina tehtaan ammattilaisten tekeminä, eivätkä he oppineet niiden valmistusta tehtaassa. Siitä oli haittaa, kun he myöhemmin työskentelivät omissa savipajoissaan. Se, ettei tehdas pystynyt tarjoamaan muita massoja, rajoitti taiteilijoiden taiteellista ilmaisua. Omistaja-johtaja Valto Aarniolla oli kauppiastausta ja kaupallisen alan koulutus. Hän pyrki tuotannossa huomioimaan lähinnä ostavan yleisön maun, eikä taide- ja koristekeramiikassa niinkään muuttamaan sitä kuten Arabiassa tehtiin. Aluksi hän ei pitänyt koulutettuja taiteilijoita edes tarpeellisen tehtaassa. Aarnion suhtautuminen muuttui suopeammaksi, kun sisäänostajat pitivät taiteilijoiden muotoilemista tuotteista. Lopullisen päätöksen tuotantoon otettavista tuotteista teki kuitenkin Valto Aarnio. Taiteilijat saivat Taideteollisuuden keskuskoulutuksessa koulutuksen, joka tähtäsi studiokeramiikan tekoon. Koulun henki oli tehdastyön vastainen. Tehdas tarjosi taiteilijoille mahdollisuuden punasaven kanssa työskentelyyn ja he pääsivät osalliseksi ja näkemään tehtaan tuotantoprosessin saven nostosta sen polttamiseen asti. Tehdas tarjosi taiteilijoiden työskentelylle puitteet, mutta miten se ilmeni taiteilijan muotoilussa ja työurassa tehtaassa ja myöhemmin, riippui paljolti taiteilijan luovuudesta ja omista tavoitteista.

I början av 1930-talet växte i Finland fram en nationalsocialistisk rörelse som både byggde vidare på en redan etablerad finländsk högerradikal verksamhet och en allt mäktigare tysk nazism. Trots den finländska nazismens starka kopplingar till Tyskland kom de finländska nazisterna att fokusera på att skissera fram ett nytt politiskt system för Finland. De samhällsvisioner nationalsocialisterna talade för publicerades i de olika nazistiska organisationernas egna tidningar och tidskrifter. I detta arbete går jag in på dessa visioner och vad de gick ut på. Frågeställningen är egentligen tudelad: Hur såg de nazistiska visionerna ut, och kan de betraktas som en enhetlig ideologi? Varifrån kom inspirationen till visionerna? Syftet med arbetet är att kartlägga den hittills bristfälligt utforskade finländska nazismens politiska innehåll. I klarspråk betyder detta att visionernas hållbarhet som politisk ideologi analyseras. Materialet består av fem finländska nazistiska tidningar – För Frihet och Rätt, Hakaristi, Hakkorset, Herää Suomi och Kansallissosialisti – ur vilka sammanlagt 125 artiklar används. Med dessa artiklar som bas presenteras och analyseras den finländska nazismens politiska visioner som en helhet. I det första kapitlet diskuteras innebörden av de politiska visionerna och den kritik av demokratin samt hyllande av ledarskapet som dessa innehöll. I det andra kapitlet behandlas det korporativa ekonomiska system samt omorganisering av näringslivet som nazisterna förespråkade. Slutligen diskuteras den raslära och nationella enhet som hela det nationalsocialistiska systemet skulle stå på. I avslutningen presenterar jag forskningsresultaten som tyder på att den finländska nazismen – enligt de ideologibegrepp som definierats i inledningen – utan vidare kan betraktas som en politisk ideologi. De finländska nazisterna uttalade sig om samhällets alla områden samt tog sig an konkreta problem i det finländska samhället. De lät sig inspireras av både rådande ideologiska trender och finsk nationalism och mytologi. Mycket av inspirationen kom från Tyskland. Ideologin visade sig dock vara svårimporterad och nästan omöjlig att plantera i den finska jordmånen, och mötte därför på hårt motstånd i Finland.

I början av 1930-talet växte i Finland fram en nationalsocialistisk rörelse som både byggde vidare på en redan etablerad finländsk högerradikal verksamhet och en allt mäktigare tysk nazism. Trots den finländska nazismens starka kopplingar till Tyskland kom de finländska nazisterna att fokusera på att skissera fram ett nytt politiskt system för Finland. De samhällsvisioner nationalsocialisterna talade för publicerades i de olika nazistiska organisationernas egna tidningar och tidskrifter. I detta arbete går jag in på dessa visioner och vad de gick ut på. Frågeställningen är egentligen tudelad: Hur såg de nazistiska visionerna ut, och kan de betraktas som en enhetlig ideologi? Varifrån kom inspirationen till visionerna? Syftet med arbetet är att kartlägga den hittills bristfälligt utforskade finländska nazismens politiska innehåll. I klarspråk betyder detta att visionernas hållbarhet som politisk ideologi analyseras. Materialet består av fem finländska nazistiska tidningar – För Frihet och Rätt, Hakaristi, Hakkorset, Herää Suomi och Kansallissosialisti – ur vilka sammanlagt 125 artiklar används. Med dessa artiklar som bas presenteras och analyseras den finländska nazismens politiska visioner som en helhet. I det första kapitlet diskuteras innebörden av de politiska visionerna och den kritik av demokratin samt hyllande av ledarskapet som dessa innehöll. I det andra kapitlet behandlas det korporativa ekonomiska system samt omorganisering av näringslivet som nazisterna förespråkade. Slutligen diskuteras den raslära och nationella enhet som hela det nationalsocialistiska systemet skulle stå på. I avslutningen presenterar jag forskningsresultaten som tyder på att den finländska nazismen – enligt de ideologibegrepp som definierats i inledningen – utan vidare kan betraktas som en politisk ideologi. De finländska nazisterna uttalade sig om samhällets alla områden samt tog sig an konkreta problem i det finländska samhället. De lät sig inspireras av både rådande ideologiska trender och finsk nationalism och mytologi. Mycket av inspirationen kom från Tyskland. Ideologin visade sig dock vara svårimporterad och nästan omöjlig att plantera i den finska jordmånen, och mötte därför på hårt motstånd i Finland.

I början av 1930-talet växte i Finland fram en nationalsocialistisk rörelse som både byggde vidare på en redan etablerad finländsk högerradikal verksamhet och en allt mäktigare tysk nazism. Trots den finländska nazismens starka kopplingar till Tyskland kom de finländska nazisterna att fokusera på att skissera fram ett nytt politiskt system för Finland. De samhällsvisioner nationalsocialisterna talade för publicerades i de olika nazistiska organisationernas egna tidningar och tidskrifter. I detta arbete går jag in på dessa visioner och vad de gick ut på. Frågeställningen är egentligen tudelad: Hur såg de nazistiska visionerna ut, och kan de betraktas som en enhetlig ideologi? Varifrån kom inspirationen till visionerna? Syftet med arbetet är att kartlägga den hittills bristfälligt utforskade finländska nazismens politiska innehåll. I klarspråk betyder detta att visionernas hållbarhet som politisk ideologi analyseras. Materialet består av fem finländska nazistiska tidningar – För Frihet och Rätt, Hakaristi, Hakkorset, Herää Suomi och Kansallissosialisti – ur vilka sammanlagt 125 artiklar används. Med dessa artiklar som bas presenteras och analyseras den finländska nazismens politiska visioner som en helhet. I det första kapitlet diskuteras innebörden av de politiska visionerna och den kritik av demokratin samt hyllande av ledarskapet som dessa innehöll. I det andra kapitlet behandlas det korporativa ekonomiska system samt omorganisering av näringslivet som nazisterna förespråkade. Slutligen diskuteras den raslära och nationella enhet som hela det nationalsocialistiska systemet skulle stå på. I avslutningen presenterar jag forskningsresultaten som tyder på att den finländska nazismen – enligt de ideologibegrepp som definierats i inledningen – utan vidare kan betraktas som en politisk ideologi. De finländska nazisterna uttalade sig om samhällets alla områden samt tog sig an konkreta problem i det finländska samhället. De lät sig inspireras av både rådande ideologiska trender och finsk nationalism och mytologi. Mycket av inspirationen kom från Tyskland. Ideologin visade sig dock vara svårimporterad och nästan omöjlig att plantera i den finska jordmånen, och mötte därför på hårt motstånd i Finland.

Tutkimuksen kohteena on Työväen Arkiston yhteydessä toimivan Työväen Muistitietotoimikunnan ja Kuusankoski-seuran yhdessä keväällä 2016 järjestämä teollinen perinnepiiri, jossa keskusteltiin elämästä Kuusankoskella ja erityisesti työstä paikkakunnalla toimivalla Kymi-yhtiöllä eri teemojen kautta. Perinnepiiri oli osa Työväen Muistitietotoimikunnan vuoden 2016 käynnistämää Tehdasperinne-keruuta. Tutkielmassa nostetaan esiin Kymi-yhtiöläisyyteen perinnepiirissä liitettyjä kokemuksia, minkä lisäksi perinnepiiriä tarkastellaan kulttuuriperintö-käsitteen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto on muistitietoa, ja koostuu kuuden perinnepiirikokoontumisen äänitteistä ja litteraateista. Perinnepiirikokoontumisiin osallistui yhteensä kaksikymmentäseitsemän 1930–1960-lukujen välillä syntynyttä kuusankoskelaista. Osallistuminen kokoontumisiin ei ollut sitovaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Kokoontumiset kestivät kahdesta kolmeen tuntiin, ja ne äänitettiin ja tallennettiin Työväen Arkistoon. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa on yhtiöläisyys, jolla tarkoitetaan perinnepiiriin osallistuneiden kokemusta osana Kymi-yhtöitä, paikka, joka mielletään ajallisesti kerrostuneeksi ja merkitykselliseksi sijainniksi, sekä kulttuuriperintö, joka tutkielmassa ymmärretään prosessina, jossa menneisyydestä nostetaan esiin jälkiä, jotka mielletään säilyttämisen arvoisiksi todisteiksi. Tutkimus jäsentyy johdannon ohella kolmeen analyysilukuun, joista ensimmäisessä käsitellään Kymi-yhtiön kehitysvaiheita, Kuusankosken kaupunkimaisemassa ilmenevää ja koettua yhtiöläisyyttä sekä perinnepiiriläisten lapsuuden- ja nuoruuden kokemuksia. Toisessa analyysiluvussa syvennytään perinnepiiriin osallistuneiden työuraan Kymi-yhtiöllä mm. yhtiön järjestämän koulutuksen, työyhteisössä ilmenevien hierarkkisten suhteiden ja ammattiyhdistystoiminnan kautta. Lisäksi pureudutaan yhtiön rooliin tehtaalaisten vapaa-ajalla. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastellaan perinnepiirissä tapahtuvaa muistitiedon tuottamista kulttuuriperintöprosessina, jossa mennyt, nykyaika ja tulevaisuuden odotukset sekoittuvat. Aineistosta ilmenee, että Kymi-yhtiö on ollut läsnä perinnepiiriläisten elämissä näiden lapsuudesta saakka, ja suhde yhtiöön on jatkunut koko työuran ajan. Perinnepiirissä muisteltu yhtiöläisyys ja siten kulttuuriperintö puolestaan näyttäytyvät mimeettisenä prosessina, joka paitsi uusintaa jo tehtyä ja sanottua, luo samalla myös uutta. Arkistoon tallennetun aineiston tulkinta mahdollistaa aina uudenlaisia merkityksiä ja näkemyksiä.

Tutkimuksen kohteena on Työväen Arkiston yhteydessä toimivan Työväen Muistitietotoimikunnan ja Kuusankoski-seuran yhdessä keväällä 2016 järjestämä teollinen perinnepiiri, jossa keskusteltiin elämästä Kuusankoskella ja erityisesti työstä paikkakunnalla toimivalla Kymi-yhtiöllä eri teemojen kautta. Perinnepiiri oli osa Työväen Muistitietotoimikunnan vuoden 2016 käynnistämää Tehdasperinne-keruuta. Tutkielmassa nostetaan esiin Kymi-yhtiöläisyyteen perinnepiirissä liitettyjä kokemuksia, minkä lisäksi perinnepiiriä tarkastellaan kulttuuriperintö-käsitteen näkökulmasta. Tutkimuksen aineisto on muistitietoa, ja koostuu kuuden perinnepiirikokoontumisen äänitteistä ja litteraateista. Perinnepiirikokoontumisiin osallistui yhteensä kaksikymmentäseitsemän 1930–1960-lukujen välillä syntynyttä kuusankoskelaista. Osallistuminen kokoontumisiin ei ollut sitovaa, ja osallistujamäärät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Kokoontumiset kestivät kahdesta kolmeen tuntiin, ja ne äänitettiin ja tallennettiin Työväen Arkistoon. Keskeisiä käsitteitä tutkielmassa on yhtiöläisyys, jolla tarkoitetaan perinnepiiriin osallistuneiden kokemusta osana Kymi-yhtöitä, paikka, joka mielletään ajallisesti kerrostuneeksi ja merkitykselliseksi sijainniksi, sekä kulttuuriperintö, joka tutkielmassa ymmärretään prosessina, jossa menneisyydestä nostetaan esiin jälkiä, jotka mielletään säilyttämisen arvoisiksi todisteiksi. Tutkimus jäsentyy johdannon ohella kolmeen analyysilukuun, joista ensimmäisessä käsitellään Kymi-yhtiön kehitysvaiheita, Kuusankosken kaupunkimaisemassa ilmenevää ja koettua yhtiöläisyyttä sekä perinnepiiriläisten lapsuuden- ja nuoruuden kokemuksia. Toisessa analyysiluvussa syvennytään perinnepiiriin osallistuneiden työuraan Kymi-yhtiöllä mm. yhtiön järjestämän koulutuksen, työyhteisössä ilmenevien hierarkkisten suhteiden ja ammattiyhdistystoiminnan kautta. Lisäksi pureudutaan yhtiön rooliin tehtaalaisten vapaa-ajalla. Viimeisessä analyysiluvussa tarkastellaan perinnepiirissä tapahtuvaa muistitiedon tuottamista kulttuuriperintöprosessina, jossa mennyt, nykyaika ja tulevaisuuden odotukset sekoittuvat. Aineistosta ilmenee, että Kymi-yhtiö on ollut läsnä perinnepiiriläisten elämissä näiden lapsuudesta saakka, ja suhde yhtiöön on jatkunut koko työuran ajan. Perinnepiirissä muisteltu yhtiöläisyys ja siten kulttuuriperintö puolestaan näyttäytyvät mimeettisenä prosessina, joka paitsi uusintaa jo tehtyä ja sanottua, luo samalla myös uutta. Arkistoon tallennetun aineiston tulkinta mahdollistaa aina uudenlaisia merkityksiä ja näkemyksiä.

Pro gradu-avhandlingen behandlar hur tvåspråkighet, kodväxling och känslospråk samspelar i olika situationer. Avhandlingens syfte är att studera vad känslospråk är och på vilket språk en tvåspråkig individ uttrycker sina känslor. Den teoretiska delen av avhandlingen tar upp diverse definitioner av tvåspråkighet, och grundar sig i stor del på François Grosjeans och Suzanne Romaines definitioner. Utöver en definition av tvåspråkighet behandlar den teoretiska delen även definitioner på kodväxling och diverse termer inom området emotiv kommunikation. Den empiriska delen av avhandlingen baserar sig på inspelat material. Materialet är inspelat under vintern 2017 och innefattar både diskussioner i en tvåspråkig familj i huvudstadsregionen och diskussioner med en fokusgrupp. På basis av detta material analyseras familjens diskussioner både kvalitativt och kvantitativt för att undersöka om kodväxling (eller någon annan form av språkbyte) sker i känsloladdade situationer. Genom diskussioner med fokusgruppen undersöker avhandlingen hur känslouttryck uppfattas i situationer där informanterna har tid att reflektera över sin språkanvändning i vardagen. Avhandlingen konstaterar att ingen har ett specifikt språk som man uttrycker känslor på, och att situationen där samtalet förs påverkar språket som väljs för att uttrycka sina känslor eller andra uttryck på. Det konstateras även att kodväxlingen är ett av många medel som kan användas för att uttrycka känslor på, men att även kroppsspråk, röstläge och ordval är av betydelse. Det som poängteras i avhandlingen är att avhandlingen inte är en generalisering av hur känslospråk fungerar i samhället, eftersom materialet är begränsat och inte tillräckligt omfattande för generaliseringar.

Pro gradu-avhandlingen behandlar hur tvåspråkighet, kodväxling och känslospråk samspelar i olika situationer. Avhandlingens syfte är att studera vad känslospråk är och på vilket språk en tvåspråkig individ uttrycker sina känslor. Den teoretiska delen av avhandlingen tar upp diverse definitioner av tvåspråkighet, och grundar sig i stor del på François Grosjeans och Suzanne Romaines definitioner. Utöver en definition av tvåspråkighet behandlar den teoretiska delen även definitioner på kodväxling och diverse termer inom området emotiv kommunikation. Den empiriska delen av avhandlingen baserar sig på inspelat material. Materialet är inspelat under vintern 2017 och innefattar både diskussioner i en tvåspråkig familj i huvudstadsregionen och diskussioner med en fokusgrupp. På basis av detta material analyseras familjens diskussioner både kvalitativt och kvantitativt för att undersöka om kodväxling (eller någon annan form av språkbyte) sker i känsloladdade situationer. Genom diskussioner med fokusgruppen undersöker avhandlingen hur känslouttryck uppfattas i situationer där informanterna har tid att reflektera över sin språkanvändning i vardagen. Avhandlingen konstaterar att ingen har ett specifikt språk som man uttrycker känslor på, och att situationen där samtalet förs påverkar språket som väljs för att uttrycka sina känslor eller andra uttryck på. Det konstateras även att kodväxlingen är ett av många medel som kan användas för att uttrycka känslor på, men att även kroppsspråk, röstläge och ordval är av betydelse. Det som poängteras i avhandlingen är att avhandlingen inte är en generalisering av hur känslospråk fungerar i samhället, eftersom materialet är begränsat och inte tillräckligt omfattande för generaliseringar.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän, miten sekä millaisia näkökulmia ja keiden esittämänä niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa on käyty liittyen Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikkikoulutuksen uudelleen järjestämiseen ammattikorkeakoulu-uudistuksen vuoksi. Lähestyn aihetta diskursiivisen lähestymistavan avulla, nojautuen retoristen keinojen analyysiin. Tarkastelen siis, miten kieli toimii tutkimusaineistossa retorisesti niin, että tekstien tapa esittää valittu kanta Metropolian musiikkikoulutuksen kohtaloon näyttäytyy uskottavana ja luonnollisena. Analysoin myös, miten vastakkainasettelu keskustelussa sanoitetaan, kuka keskustelee ja kenen kanssa. Tutkielma jakautuu kahteen osaan. Ensin taustoitan valikoimaani tutkimusaineistoa luomalla katsauksen musiikkialan ammattikorkeakoulutuksen kehittymiseen ja luon yleiskuvan musiikkialan ammattikorkeakoulu-uudistuksen tapahtumista Helsingissä. Tämän jälkeen analysoin valikoimaani tutkimusaineistoa edellä mainitun diskursiivisen lähestymistavan keinoin. Tutkimusaineisto koostuu erilaisista niin kirjallisista kuin puhutuistakin teksteistä, jotka on julkaistu vuosien 2009–2013 välillä. Aineisto on tekstityypiltään hyvin rikasta sisältäen niin lehti- ja mielipidekirjoituksia, kannanottoja, haastatteluja, kolumneja kuin blogikirjoituksiakin. Tekstejä on julkaistu muun muassa Helsingin ja Turun Sanomissa, Yleisradion Kultakuume-radio-ohjelmassa ja sosiaalisessa mediassa Facebookissa. Musiikkikoulutus esittäytyy varsin marginaalisena ammattikorkeakoulutuksen alana ja vaikuttaa juuri tämän vuoksi kärsivän erilaisista leikkauksista vuodesta toiseen. Musiikkialan ammattilaiset eivät aineiston perusteella ole yhtämielisiä Metropolian suunnittelemien uudistusten hyvyydestä tai huonoudesta. Toisaalta analyysi osoittaa, etteivät keskustelussa esiin nousevat teemat tai käsitteet ole yksiselitteisiä. Puhe musiikkikoulutuksen kalleudesta on selkeästi hegemonisoitunut ja näyttäytyy myös lakkautusta vastustavissa teksteissä. Keskusteluun osallistuvat toimittajat eivät juurikaan kyseenalaista Metropolian päätöksiä, vaan toistavat ammattikorkeakoulun näkemystä ja näin edesauttavat taloudelliseen tuottavuuteen perustuvan ajatuksen hegemonisoitumista. Teksteissä retoristen keinojen käyttö on varsin rikasta ja keinovalikoima on sama riippumatta, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja lakkautusta. Saman retorisen keinon käytössä voi kuitenkin olla vivahde-eroja, johon vaikuttaa, puolustaako vai vastustaako kirjoittaja esitettyjä leikkauksia.