Browsing by discipline "Arkeologia"

This study examines the normative use of language in the late Middle Kingdom epistolary material from el-Lahun. Although the strong degree of conventionalisation in the discourse of the letters has been recognised in previous studies, the nature and characteristics of the phenomenon have been studied relatively little. This study examines the normative features in the discourse and their pragmatic and other functions. In addition, it discusses the possible factors affecting the use and style of the letter formula. This study is based on a closed corpus and analyses the characteristics of the material through close-reading of texts. The material on which this study is based consists of approximately 80 letters in the el-Lahun papyri collections. The material is exceptionally coherent in spatial and chronological distribution and forms a good basis for studies of normativity. This study shows that the letters which define the manner of communication as swDA-ib (a message, lit. to make heart at ease) follow a common ‘letter formula’. It appears that this specific manner of addressing has two core characteristics. These include the use of the expression swDA-ib pw in structuring the letter, and the use of specific addressing words to refer to the correspondents. In addition, it is clear that the use of this letter formula is restricted to specific situations of social exchange. In addition, the normative language of the Lahun letters favours several indirect requesting strategies and features that aim to background the presence of the author. In fact, it seems that one of the most prominent features of the normative discourse of the letters is the aim to alienate the presence of the author as the agent behind the speech acts performed. This feature appears to be prominent especially in the socially expected manners of formulating a request. This tendency seems to be connected to the nature of requesting in general, as something that is potentially a difficult and harmful situation for the author. On the other hand, the use of indirect requesting strategies can in some cases be related to the difference in the relative socio-hierarchical status between the correspondents. In addition, it is evident that the characteristics of the swDA-ib-letters reflect the socio-cultural structures in the community. Christopher Eyre has emphasised the importance of personal relationships in a society build upon complex patronage and client structures, in which the socio-cultural status of the person is strongly connected to the relationship he has with his patron. It appears that the various greetings, and carefully formulated requests attested in these letters should be understood in this slightly difficult socio-cultural context. The existence of a culturally valued, learned manner of addressing offers potential for several linguistic and philological studies, as well as on research on the complex socio-cultural structures in the community.

Rautaa tuotettiin teolliseen vallankumoukseen saakka pääasiassa puuhiilen avulla. Sulatuksen aikana rautaan sekoittuu hiiltä (0,1-5 %), jonka radiohiilimäärä kertoo prosessissa käytetyn puun elinajasta. Ajoituslaboratoriossa tutkitaan parhaillaan Aikarauta-projektin puitteissa, voitaisiinko Suomessa ruveta ajoittamaan luotettavasti rautanäytteitä ja näin laajentaa ajoitusmahdollisuuksia esihistorian ja historian tutkimuksen avuksi. Ensimmäiset kokeilut arkeologisten rautanäytteiden ajoittamiseksi tehtiin jo 1960-luvulla, mutta vasta 1990-luvulla AMS-tekniikan myötä ajoituksiin tarvittavat näytemäärät saatiin niin pieniksi (0,5-1 mg hiiltä), että testejä kannatti jatkaa. Tutkimuksen tavoitteena on ollut myös selvittää raudan ajoittamiseen vaikuttavia ongelmatekijöitä (mm. kalkkikiven käyttö juoksutteena, kivihiilen käyttö polttoaineena, puuhiilen oman iän tuoma systemaattinen virhe, raudan uudelleenkäyttö) ja niiden vaikutuksia ajoitustuloksiin. Raudan hiilipitoisuuden ja mahdollisen kalkkikiven käytön selvittämiseksi näytteistä on tehty alkuainemäärityksiä ICP-OES tai ICP-MS-mittauksilla. Tutkimuksessa käytetyt rautanäytteet ovat pääasiassa keskiaikaisia rautanauloja, Virosta saatuja rautaesineiden katkelmia, kiinalaisia rautarahoja sekä rautakuonaa. Vertailunäytteinä on käytetty Rautaruukilta saatua modernia terästä (ei sisällä radiohiiltä), eri juoksutteilla valmistettua omatekoista rautaa sekä kaivauslöytöjen referenssinäytteinä samasta kontekstista löytyneitä viljan jyviä, luita tai hiiltä. Rautanäytteet on esikäsitelty Ajoituslaboratoriossa ja hiili irrotettu ns. CuO-polton avulla, joka on yleisesti käytetty menetelmä radiohiilinäytteiden esikäsittelyssä. Aikarauta-projektin tutkimushankkeessa on tehty radiohiilimäärityksiä 20 rautanäytteelle. Tulokset osoittavat, että menetelmän käyttö on mahdollista, mutta kontekstin tulisi sisältää myös muuta ajoitettavaa materiaalia, koska monet rautanäytteet antoivat oletettua vanhemman radiohiili-iän. Syynä poikkeamaan saattaa olla sulatusprosessissa juoksutteena käytetty kalkkikivi, koska fossiilinen kalkkikivi laimentaa raudan radiohiilipitoisuutta ja vääristää tuloksia fossiilisten polttoaineiden tavoin. Muita vaihtoehtoja ovat rautanäytteen käsittelyssä käytettyjen työkalujen aiheuttama kontaminaatio tai pajatyöskentelyssä polttoaineena käytetty kivihiili, jonka osuus saattaa etenkin rautanaulojen kohdalla olla syy poikkeaviin ajoitustuloksiin. Raudan uudelleentaonta ja kierrättäminen on ollut yleistä, joten myös raudan oma ikä vaikuttanee tuloksiin. Myös mahdollista turpeen ja kivihiilen käyttöä polttoaineena raudan valmistuksessa tulisi selvittää tarkemmin alkuaineanalyysien avulla. Tutkimuksemme perusteella rautanäytteiden radiohiilimääritys on mahdollista, mutta tulosten tulkinta eli näytteiden varsinainen ajoittaminen on haasteellista.

Since 1997 the Finnish Jabal Haroun Project (FJHP) has studied the ruins of the monastery and pilgrimage complex (Gr. oikos) of Aaron located on a plateau of the Mountain of Prophet Aaron, Jabal an-Nabi Harûn, ca. 5 km to the south-west of the UNESCO World Heritage site of Petra in Jordan. The state of conservation and the damaging processes affecting the stone structures of the site are studied in this M.A. thesis. The chapel was chosen as an example, as it represents the phasing and building materials of the entire site. The aim of this work is to act as a preliminary study with regards to the planning of long-term conservation at the site. The research is empirical in nature. The condition of the stones in the chapel walls was mapped using the Illustrated Glossary on Stone Deterioration, by the ICOMOS International Scientific Committee for Stone. This glossary combines several standards and systems of damage mapping used in the field. Climatic conditions (temperature and RH %) were monitored for one year (9/2005-8/2006) using a HOBO Microstation datalogger. The measurements were compared with contemporary measurements from the nearest weather station in Wadi Musa. Salts in the stones were studied by taking samples from the stone surfaces by scraping and with the “Paper Pulp”-method; with a poultice of wet cellulose fiber (Arbocel BC1000) and analyzing what main types of salts were to be found in the samples. The climatic conditions on the mountain were expected to be rapidly changing and to differ clearly from conditions in the neighboring areas. The rapid changes were confirmed, but the values did not differ as much as expected from those nearby: the 12 months monitored had average temperatures and were somewhat drier than average. Earlier research in the area has shown that the geological properties of the stone material influence its deterioration. The damage mapping showed clearly, that salts are also a major reason for stone weathering. The salt samples contained several salt combinations, whose behavior in the extremely unstable climatic conditions is difficult to predict. Detailed mapping and regular monitoring of especially the structures, that are going remain exposed, is recommended in this work.

Työ käsittelee Finnish Jabal Haroun Project -tutkimusryhmän Etelä-Jordaniasta inventoimalla keräämää arkeologista aineistoa (vuosilta 1999-2005) tietutkimuksen kannalta. Työn tarkoituksena on selvittää, miksi tutkimusalueella, Aaronin vuoren ympäristössä, sijaitsee tien jäänteitä ja miten tie on maastossa muinoin kulkenut. Lisäksi työ analysoi tien varsilla havaittujen rakennusten jäännösten suhdetta tiehen ja pyrkii ajoittamaan tien käyttöajankohdan (ajankohdat). Työn alkuoletuksena on, että pääosa tienvarsirakennuksista on liitettävissä tiehen ja tien sijoittuminen tutkimusalueelle johtuu pitkälti lähistöllä sijaitsevan Petran noususta merkittäväksi, Nabatealaisten harjoittaman kaupan keskukseksi, Lähi-idässä ajanlaskun alkuun mennessä. Tien jäänteitä tarkastellaan maisema-arkeologisin perustein. Tämä tarkoittaa sitä, että analyysissä korostuvat sekä kulttuuriset että ympäristölliset vaikuttimet. Niiden välistä, aikaan sidottua, suhdetta arvioidaan menneen ihmistoiminnan selittämiseksi. Tutkimusmenetelmät ovat paikkatietojärjestelmien soveltaminen, kohdekohtainen arkeologisen aineiston ja sijainnin tutkiminen, vertailevan aineiston käyttö sekä kolmiulotteinen tarkastelu. Tie ajoitetaan tienvarsikohteiden keramiikkalöytöjen avulla sekä rakenneanalyysin perusteella. Tutkimus osoittaa tien syntyneen alueen sijainnin takia. Sijainti oli edullinen suhteessa luonnonvaroihin, asutuskeskuksiin ja luontaisiin kulkuväyliin. Tien rakentajat osasivat taidokkaasti hyödyntää alueen luonnonpiirteitä ja käyttivät erityisiä menetelmiä vaikeiden tieosuuksien turvaamiseksi luonnonvoimien tuhoilta. Suurin osa tienvarsirakenteista voidaan katsoa johtuvan suoraan tien olemassaolosta, pieni osa rakenteista palveli pääsääntöisesti muita maankäytön muotoja. Petran vaikutus tien olemassaoloon ja muotoon oli suuri, kaupungin kehitys ja kukoistus näkyvät tiehen liitettävässä arkeologisessa aineistossa. Tien aktiivinen käyttö näyttää jatkuneen myös Roomalaisaikaan ensimmäisille vuosisadoille jKr., jonka jälkeen se hitaasti hiipui.

Lakes are only temporary features of landscape. Many of them vanish or transform into wetlands in a gradual infilling process, usually referred as hydroseral succession or terrestrialization. In this process organic and inorganic sediments accumulate and establish moist and anaerobic conditions, which cause organic and other materials to preserve. For this reason archaeological sites in the vicinity of ancient terrestrialized lakes are often rich in find material. Wetlands, also those formed in terrestrialization process are abundant in Finland, but researching these environments has been of minor interest amongst archaeologists. This may be due to the fact that sedimentation greatly alters topography, which makes it very difficult to reconstruct former lake stages and locate archaeologically interesting areas. There is, however, a great demand for new reconstruction methods. The aim of this thesis is to create a reconstruction method for terrestrialized lakes using existing GIS and research data. In this study LiDAR DEM data published by the National Land Survey of Finland and peat coring data collected by the Geological survey of Finland are used. LiDAR data has accurate ground height information. Peat data has information of sediment thickness and properties. The basic idea behind this study is that these data can be combined to create a new composite DEM that presents ground without peat layers, in other words, before the infilling process began. This DEM is then used to reconstruct ancient shorelines. The following research questions are used to guide this study: What essentially important information do these data provide for modelling and environmental interpretations? How can these data be combined? What level of accuracy can be achieved by the method? Can the reconstructions be used to bring out new interpretations to existing archaeological data? Are the reconstructions good for pointing potential areas of archaeological interest and fieldwork planning? In this study a method for creating reconstructions is presented. Five case study areas from the different parts of Finland are chosen for their morphological features, limnic sediments and stone age archaeological finds and sites that refer to former lake stages. The composite DEM is created from research data for each areas. Ancient lake levels are then interpreted, and ancient lake reconstructions are visualised. Peat thickness and soil maps are also created from the same dataset. Problems in the reconstructing process are viewed from technical, scientific and archaeological perspectives. The results suggest that recognising and describing terrestrialized lakes and also their geological history is quite possible using LiDAR and peat data. The spatial distribution of archaeological sites and stray finds is viewed against the reconstructed shorelines and waterways. Some clear benefits of the reconstructions are found especially from the viewpoint of archaeological surveys. Several targets of application are presented and discussed. Reconstructions may give us new insights to the spatial distribution of archaeological sites and finds. New potential survey areas can be pinpointed from wetlands and dry lands. Data may also help in choosing proper methods and instruments for potential field work studies. But it is also clear that the reliability and the quality of the reconstructions vary in accordance to the topography of the study areas and the nature of available GIS data. The reconstruction method will need to be tested and developed in fieldwork research in the future.

Tutkimuksessa kuvaillaan Rääkkylän Vihi 1:n kampakeraamisen ajan asuinpaikan saviastia-aineistossa havaittavaa vaihtelua ja pohditaan vaihtelun syitä. Astioissa havaittavan vaihtelun katsotaan syntyneen valmistajien valmistusprosessin aikana tekemistä valinnoista. Työssä selvitetään, millaisia vaihtoehtoisia tapoja valmistusvaiheiden toteuttamisessa on ollut ja mikä valmistajan tekemiä valintoja on ohjannut. Tulkintaa aineistosta syvennetään etsimällä muuttujien välistä yhteisvaihtelua ja tarkastelemalla astioiden ominaisuuksien yhteyttä polton tulokseen, käytöstä kertoviin jälkiin, korjaukseen ja astioiden levintään. Tutkimusaineistona ovat 130 Vihin asuinpaikan keramiikka-aineistosta määriteltyä astiaa. Käsitys saviastian valmistajan tiedossa olleista ja käyttämistä vaihtoehdoista luotiin teknisten valintojen attribuuttianalyysilla. Koristelun luokittelussa käytettiin apuna tilastollisia monimuuttujamenetelmiä (ryhmittely- ja erotteluanalyysi, moniulotteinen skaalaus). Levintää analysoitiin aineistosta erotetun neljän levintätyypin avulla. Astioiden ominaisuuksissa esiintyvä vaihtelu osoittaa astian valmistajilla olleen useita vaihtoehtoisia tapoja toteuttaa jokainen valmistusvaihe. Tästä huolimatta on havaittavissa toistuvia yhteyksiä koristelun, sekoitteen, seinämän paksuuden, reunan muodon ja astian levinnän välillä. Talkkisekoitteisten astioiden seinämät ovat ohuemmat ja kyljen koristelu yksinkertaisempaa kuin hiekka- tai murskasekoitteisten astioiden. Talkkisekoitteisten astioiden polton tulos on parempi ja niitä on korjattu harvemmin kuin hiekka- tai murskasekoitteisia astioita. Erisekoitteisten astioiden välillä on eroa myös reunan muodossa. Astioiden levintään pohjautuvan suhteellisen kronologian perusteella erilaisia sekoitteita, koristelutapoja ja reunatyyppejä on käytetty rinnan suurimman osaa asuinpaikan käytön ajasta. Astioiden ominaisuuksissa kuitenkin tapahtuu muutoksia asuinpaikan käytön aikana: seinämät ohenevat, tasapaksu ja tasainen reuna sekä yksinkertaisempi koristelutapa yleistyvät ja talkinkäyttö sekoitteena lisääntyy. Tutkimustulokset tukevat siten tuoreimman tutkimuksen tuloksia kampakeraamisissa aineistoissa esiintyvästä samanaikaisesta vaihtelusta, joka on suurempaa kuin perinteisessä Aarne Äyräpään typologis-kronologisessa mallissa esitetään. Työssä pohditaan erilaisia selitysvaihtoehtoja astian valmistajien valintoihin ja niissä ja siten valmistusprosessissa tapahtuviin muutoksiin, mutta täsmällisiä syitä niihin ei vielä voida antaa.

Tässä tutkimuksessa kuvataan ja selitetään Rääkkylän Vihi 1:n piikivi- ja kvartsiaineistojen välisiä eroja. Tutkimuksen lähtökohtana on teoreettisen kirjallisuuden ja kokeellisen tutkimuksen pohjalta laadittu sanallinen malli ja sen perusteella johdettu hypoteesi siitä, miten Vihin asuinpaikkaa käyttäneiden ihmisten piikiven ja kvartsin käyttöstrategioiden, ja sitä kautta aineistojen, tulisi poiketa toisistaan jos erot teknologioiden välillä voidaan selittää raaka-aineiden erilaisesta saatavuudesta ja laadusta johtuviksi. Tämän hypoteesin mukaan parempilaatuista, mutta vaikeasti saatavaa piikiveä olisi käytetty taloudellisemmin kuin kvartsia, mikä tulisi näkyä mm. eroina iskentäjätteen ja ytimien koossa sekä työkalujen retusoinnin määrässä. Lisäksi johdetaan eräänlainen nollahypoteesi olettaen, etteivät raaka-aineen ominaisuudet vaikutakaan ihmisten hyödyntämiin teknologisiin strategioihin. Hypoteesien paikkansapitävyyttä arvioitiin jäteaineiston (iskokset ja niiden fragmentit), ytimien ja esineiden analyysien tulosten perusteella. Jäteaineistoa ja ytimiä analysoitiin teknotypologisen ja kokoryhmäanalyysin avulla. Esineet luokiteltiin niiden funktiota vastaaviin luokkiin, minkä lisäksi niiden koko mitattiin. Lisäksi yhtä esineryhmää kaapimia analysoitiin tarkemmin käyttöjälkitutkimuksin sekä reduktioanalyysillä. Kaikissa näissä analyyseissä piikivi- ja kvartsiartefaktien välinen vertailu oli keskeisellä sijalla. Tämän lisäksi kuvaa piikiviaineistosta tarkennettiin nodulianalyysin avulla. Analyysien tulosten perusteella Vihin aineisto tukee selvästi enemmän hypoteesia, jonka mukaan piikiven käyttö on ollut kvartsin käyttöä taloudellisempaa, kuin hypoteesia, jonka mukaan piikiven ja kvartsin käyttöstrategioissa ei olisi eroa. Siten tehty tutkimus tukee teoriaa, jonka mukaan raaka-aineen saatavuus ja laatu vaikuttavat raaka-aineiden käyttöstrategioihin. Samalla tutkimus tukee myös yleisempää käsitystä kulttuurista riippumattomasta rationaalisuudesta. Toistaiseksi vastaavia tutkimuksia kampakeramiikan ajan aineistoista ei ole tehty, joten on mahdollista, että Vihin aineisto on poikkeuksellinen niiden joukossa. Sen vuoksi jatkossa tulisi tehdä lisää vastaavia vertailevia tutkimuksia. Lisäksi jatkossa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota teknologisiin strategioihin vaikuttaviin sosiaalisiin tekijöihin.

Arkeologian alalla on havahduttu tarpeeseen löytää uusia näkökulmia menneisyyden sekä sen tutkimuksen esittelyyn. Moderniin visuaalisuuteen tottuneen kriittisen yleisön mielikuvat arkeologiasta pohjautuvat usein lähinnä viihteellisten tiededokumenttien ja seikkailuelokuvien tarjontaan. Tähän kuvastoon verrattuna suomalainen löytöaineisto on varsin vaatimatonta eivätkä sen perinteiset esittämistavat enää riitä puhuttelemaan uusia yleisöjä, joiden olemassaolo on tieteenalan jatkuvuuden kannalta kuitenkin välttämätöntä. Pyrin löytämään ratkaisuja tähän hankalaan yhtälöön tarkastelemalla suomalaista kivikauden esineistöä yleisön näkökulmasta graafisen suunnittelijan silmin. Tutkimalla visuaalisen viestinnän mahdollisuuksia luoda merkityksiä arkeologiseen aineistoon, sen tulkintaan ja esittelyyn pyrin samalla luomaan mielikuvaa arkeologiasta inspiroivana, mielikuvitusta kiehtovana ja modernina ihmistieteenä. Pyrin rakentamaan siltoja menneisyyden ja nykypäivän välille tuottamalla kuvakerrontaa, joka on sisällöllisesti puhuttelevaa, visuaalisesti kiinnostavaa ja tieteellisesti uskottavaa, mutta olemukseltaan rentoa ja sikäli helposti lähestyttävää. Koska arkeologian visuaalista potentiaalia on hyödynnetty kaikkiaan varovaisesti, tutkielmani tärkeimpänä tavoitteena on viestittää, että graafinen suunnittelu on tehokas väline, kun tavoitteena on pukea viesti kiinnostavaan, ymmärrettävään ja merkitykselliseen muotoon. Esineistön lisäksi tarkastelen ihmisen esittämisen tapoja menneisyyden rekonstruktiokuvituksissa, joihin olisi yleisön kiinnostuksen ja ymmärryksen kannalta tarkoituksenmukaista sisällyttää vahva emotionaalinen ja realistinen ulottuvuus. Pragmatistinen semiotiikka sekä neuropsykologinen tutkimus ovat avanneet kiinnostavia näköaloja tähän tarpeeseen inhimillisen ajattelun, ja uskomusten syvähistoriaan, josta monet ihmisyyttä luonnehtivat universaalit käyttäytymismallit ovat lähtöisin. Sovellan monitieteisessä tutkielmassani museologian ja semiotiikan teorioita luovan suunnittelun metodiikkaan. Tieteen ja taiteen rajapinnalla tasapainottelu avaa kiehtovan maailman visuaaliseen arkeologiaan, jonka tuottamiseen pop-kulttuurin monimuotoinen kuvakieli tarjoaa paitsi vaikutteita myös oikeanlaisen asenteen ja mielentilan. Vahva tulkinnallisuus ilmenee monin tavoin tutkielmassani, jota voi soveltaa mihin hyvänsä arkeologiseen aineistoon. En pyri kuitenkaan tulkitsemaan uudelleen Suomen esihistoriaa. Kannustan sen sijaan pohdiskelemaan ennakkoluulottomasti, millaista visuaalista viestintää tulisi kohdentaa kuvanlukutaitoiselle ja vaativalle yleisölle, jolla on valmius ottaa vastaan perinteisestä historiankirjoituksesta poikkeavaa kuvakerrontaa.