Browsing by discipline "English Translation"

Tutkielma käsittelee tyylin kääntämistä. Käsittelen tyylin merkitystä kertomakirjallisuudessa ja pohdin, miten kääntäjä voi ottaa alkutekstin tyylin huomioon kääntäessään. Tutkimusmateriaalina on oma käännökseni Louisa May Alcottin (1832–1888) romaanista A Long Fatal Love Chase. Tarkoituksena on selvittää, mistä elementeistä Alcottille ominainen tyyli koostuu ja miten niiden säilyttäminen onnistuu käännöksessä. Tutkielman analyysiosa on kaksivaiheinen: olen tehnyt ensin alkutekstistä perusteellisen tyylianalyysin löytääkseni Alcottille ominaiset tyylipiirteet ja analysoinut sitten käännöstäni nähdäkseni, olenko onnistunut siirtämään nämä tyylipiirteet myös käännökseeni. Koska koko romaani olisi liian laaja otos syvällisempää analyysia varten, tyyli- ja käännösanalyysi keskittyvät kirjan kolmeen lukuun, jotka ovat käännöksineen tutkielman liitteenä. Tyylianalyysin perusteella A Long Fatal Love Chasen tärkeimpiä tyylipiirteitä ovat pitkät virkkeet, runsas adjektiivien ja adverbien käyttö, asioiden kuvailu with-prepositiolla alkavien rakenteiden avulla sekä tulevien tapahtumien ennakointi ja alluusioiden käyttö. Käännöksessä olen onnistunut säilyttämään alkutekstin virkerajat ja värikään kuvailun. Kuvailussa käytettyjen with-prepositiolla alkavien rakenteiden käännöksissä olen sen sijaan lähtö- ja tulokielten kieliopillisten erojen vuoksi joutunut käyttämään useita erilaisia käännösratkaisuja. Tämä tyylipiirre ei siis välity käännöksessä. Koska suomen sukupuoleton pronomini hän ei riitä erottelemaan henkilöitä kuten englannin he ja she, käännöksessäni viitataan henkilöihin erisnimillä ja substantiiveilla huomattavasti useammin kuin alkutekstissä. Olen kuitenkin pyrkinyt tyyliuskollisuuteen korvaamalla pronominit samoilla nimillä ja substantiiveilla, joita alkutekstissä on käytetty. Lähtö- ja tulokulttuurien erojen vuoksi olen myös tehnyt käännökseen pieniä lisäyksiä alluusioiden selkeyttämiseksi. Koska kirja on kirjoitettu 150 vuotta sitten, olen tuonut tekstiin paikoitellen vanhan ajan tunnelmaa muun muassa tietyillä sanavalinnoilla ja kääntämällä dialogin yksi- tai kaksisuuntaiseksi teitittelyksi tai sinutteluksi hahmojen keskinäisten suhteiden mukaan. Monet alkutekstin tyylipiirteistä ovat säilytettävissä pienellä vaivannäöllä, mutta kaikkea ei käännöksessä pysty säilyttämään, etenkään jos lähtö- ja tulokielet poikkeavat rakenteellisesti paljon toisistaan. Käännöksen tekstin on oltava sujuvaa onnistuneen lukukokemuksen takaamiseksi, joten alkutekstin kieliopillisiin rakenteisiin ei kannata takertua liian tiukasti. Kääntäjällä on harvemmin aikaa tehdä kääntämistään teksteistä kovin perusteellista tyylianalyysia ja miettiä jokaista käännösratkaisua kaikista näkökulmista. Tyyliseikkoja ja tyylin kääntämistä kannattaa kuitenkin joskus pohtia syvällisemmin, että oppii tunnistamaan tärkeimmät siihen vaikuttavat tekijät ja miten ne vaikuttavat kääntämiseen. Tyylin taju ja sen huomioiminen on pitkälti vaistonvaraista toimintaa, jota voi kehittää lukemalla mahdollisimman paljon erilaisia tekstejä ja oppimalla sitä kautta ymmärtämään ja hyödyntämään erilaisia tyylejä.

Tutkielmani on sanastotyö, jossa esitellään myös käännösprosessia.Toimeksiantona työn pohjalla on m/s Finlandian harjoitusoppaan kääntäminen, ja sanasto tulee oppaan liitteeksi. Työn tavoitteena on selvittää ja yhtenäistää merenkulkualan turvallisuuskielen termistöä sekä etsiä englanninkielisille termeille suomenkieliset vastineet ja määritelmät molemmilla kielillä. Tarve merenkulkualan turvallisuuskielen sanastolle on suuri, sillä kyseisen erikoisalan sanastoja ja sanakirjoja on todella rajoitetusti. Tutkimusmenetelminä ovat käsiteanalyysi ja haastattelut. Käsiteanalyysiin käytetään terminologian teoriaa, kun taas käännöstyön teoreettisena viitekehyksenä ovat skoposteoria, dynaaminen ekvivalenssi ja funktionaalinen ekvivalenssi. Aineistona on m/s Finlandian englanninkielinen harjoitusopas, joka jokaisen laivaväkeen kuuluvan on luettava. Oppaassa on kymmenen lukua, jotka käsittelevät aluksen pelastautumis- ja paloharjoituksia. Aineistosta on poimittu 30 termiä, joita käsitellään analyysissä. Termeille etsitään vastineita ja määritelmiä eri lähteistä (esim Nykymerenkulun sanakirja, SOLAS-asiakirjat, alan asiantuntijat) ja lopuksi muodostetaan sopiva määritelmä jokaiselle ja valitaan suositeltava suomenkielinen termi. Määritelmät annetaan molemmilla kielillä ja virallisten vastineiden lisäksi annetaan löydetyt synonyymivastineet. Käsitteet esitetään käsitejärjestelmäkaavioissa, joista niiden suhteet toisiinsa ilmenevät selvästi. Käännösanalyysissä käsitellään kansainvälisten erisnimien kääntämistä ja esitellään 8 esimerkkiä vaihtelevista käännösongelmista. Käsiteanalyysin tuloksena on asiakassanasto, jossa esitetään termit vastineineen ja määritelmineen termitietueina. Kuten edellä on mainittu, sanastoja on rajoitetusti, mikä on vaikeuttanut vastineiden ja määritelmien löytämistä. Termien käyttö eri instansseissa on vaihtelevaa. Trafi ja Euroopan unioni ovat viralliset tahot, joiden termistö on luotettavaa, mutta varsinaista luotettavaa ja kattavaa sanastoa erikoisalalle ei löytynyt. Maahantuojat ja oppilaitokset käyttävät toisistaan poikkeavia termejä. Alan koulutuksen saaneet henkilöt tietävät kyllä mistä puhutaan, mutta yhtenäinen termistö puuttuu. Siksi määritelmät ja termit olisi syytä yhtenäistää. Asiantuntijoiden avulla sanasto on saatu valmiiksi, mutta termejä jää tutkittavaksi vielä paljon. Käännös tulee aluksella käyttöön, ja skoposteoriaa hyödyntämällä se tehtiin niin, että se palvelee tarkoitustaan.

Tutkielmani käsittelee irreaalioiden kääntämistä. Etsin irreaalioita ja niiden käännöksiä Terry Pratchettin Kiekkomaailma-romaanista Going Postal (2004) ja Mika Kivimäen tekemästä käännöksestä Posti kulkee (2012). Kysyn, miten irreaaliat on käännetty ja miksi ne on käännetty kuten on. Kysyn myös, onko jokin käännösstrategia yleisempi kuin muut ja miksi. Käsittelen sekä tavallisia irreaalioita että erisnimiä, mutta tutkin jokaisesta irreaaliasta vain yhden esiintymän. Menetelmänäni oli se, että ensin etsin irreaaliat ja merkitsin ne, ja sen jälkeen etsin irreaalioille käännökset ja merkitsin sekä irreaaliat että niiden käännökset taulukkoon. Sitten luokittelin käännökset sen mukaan, millaista käännösstrategiaa irreaalian kääntämisessä on käytetty. Käytin muun muassa konteksti- ja genretietoa selittääkseni käännöksiä. Hyödyntämiäni käännösstrategioita ovat Leppihalmeen (2001: 141 & 2011: 129) laina, käännöslaina, kulttuurinen adaptaatio, eksplikointi ja poisto sekä Leppihalmeen (2001: 141) mainitsema uudelleen luova käännös ja Pedersenin (2007: 149 & 2011: 97) virallinen vastine. Näistä kaikkia Kivimäki on käyttänyt tavallisten irreaalioiden kääntämisessä, mutta erisnimikäännösten kanssa poisto ja virallinen vastine eivät ole relevantteja. Tavallisten irreaalioiden ja nimien käännöksissä ja niiden kanssa käytettyjen strategioiden yleisyydessä on havaittavissa sekä yhteneväisyyksiä että eroja. Esimerkiksi yleisin käännösstrategia koko aineiston kohdalla on käännöslaina, jota Kivimäki näyttää suosivan. Erisnimien kohdalla yleisempi on kuitenkin laina. Ero selittyy suureksi osaksi sillä, ettei kaikilla erisnimillä ole käännettäviä konnotaatioita. Kaiken kaikkiaan Kivimäen käännökset ovat kuitenkin usein varsin kotouttavia. Lisäksi monien irreaalioiden kirjoitusasuja on muokattu. Monesti Kivimäen käännösratkaisut myös sujuvoittavat tekstiä ja helpottavat lukemista. Käännösratkaisuihin näyttävät usein vaikuttaneen genre, konteksti, irreaalioiden merkitykset ja toiset käännösratkaisut.

Oikeustulkkaus on vaativa, ammattitaitoa ja koulutusta vaativa erikoisasiantuntijatehtävä. Huonosti suoritettuna se voi vaarantaa jopa oikeusturvan kokonaan, Hyvä tulkki varmistaa, että oikeudenkäynnissä tulkattavan oikeusturva toteutuu, ja että hän saa Suomen ja EU:n takaamien lakien ja asetusten mukaisesti reilun kohtelun ja tulee ymmärretyksi. Oikeustulkkauksen tasoa ja oikeusturvaa varmistamaan perustettiin 2016 oikeustulkkirekisteri Euroopan unionin direktiivin 2010/64/EU johdosta hallituksen esityksen HE 39/2015 pohjalta. Rekisteri on ollut nyt voimassa neljä vuotta. Tämä tutkielma selvittää rekisterin nykytilaa: rekisterin ja rekisteröintimenetelmän ongelmakohtia, tulkkien itsensä näkemyksiä siihen, miten hyvin rekisteri on onnistunut tavoitteissaan, ja tulkkien ja Helsingin käräjäoikeuden henkilökunnan kyselyn pohjalta saatuja mielipiteitä siitä, miten rekisteriä voisi kehittää tulevaisuudessa. Lisäksi tutkielma selvittää sitä, miten paljon rekisterin oletettu käyttäjäkunta, tulkkauksia tilaavat viranomaistahot, käyttävät rekisteriä tulkkien hankkimiseen. Tutkimuksen kyselyyn vastasi hiukan yli puolet tutkimushetkellä oikeustulkkirekisteriin kuuluvista tulkeista. Toiseen kyselyyn, joka lähetettiin Helsingin käräjäoikeuden työntekijöille, vastasi viisi työntekijää. Tulkit eivät ole tyytyväisiä rekisterin nykytilaan ja tutkimusaineiston pohjalta vaikuttaisi siltä, etteivät käräjäoikeudet käytä rekisteriä vaan pitäytyvät omissa tulkkilistoissaan. Rekisteri on kallis ja hankalasti löydettävissä ja siihen pääsy on monimutkaisen prosessin takana. Rekisteriä kehitetään, ja rekisteriä hallinnoivalla Opetushallituksella ongelmista ollaan kuitenkin tietoisia. Rekisteröinnin ongelmakohtiin pitäisi olla tulossa muutoksia ja parannuksia, ja rekisterin verkkosivut uudistetaan vuoden 2019 aikana.

Tutkielmani käsittelee puheen esittämisen keinoja ja dialogin kääntämistä kaunokirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on katkelmia Angie Thomasin nuorten aikuisten romaanista The Hate U Give (2017) ja sen suomenkielisestä käännöksestä Viha jonka kylvät (2017), jonka on suomentanut Kaijamari Sivill. Analysoin aineistoa erittelemällä lähdetekstissä ja suomennoksessa käytettyjä puheen esittämisen keinoja: sanastollisia, lauseopillisia, äänne- ja muoto-opillisia sekä muutamia muita puheen esittämiseen sopivia keinoja. Tutkielmani painottuu suomennokseen, sillä olen kiinnostunut erityisesti siitä, kuinka dialogi on käännetty ja miten puhetta esitetään suomen kielellä. Lähtökohtana tutkimukselleni on ajatus siitä, että kaunokirjallisella dialogilla pyritään luomaan puheen vaikutelma, joka syntyy tuomalla valikoituja puheen piirteitä kirjoitukseen. Kirjailijalle ja kääntäjälle tämä on haaste, sillä puhetta esitetään nimenomaan kirjoitetun kielen keinoin, ja puhutun ja kirjoitetun kielen eroista johtuen puheen piirteitä ei aina voi sellaisenaan siirtää kirjoitukseen. Kääntäjälle lisähaastetta tuo muun muassa se, että puheen esittämisen keinot ja konventiot voivat olla erilaisia eri kielissä ja kulttuureissa. Puheen esittämiseen ja kirjoitetun puheen kääntämiseen liittyvä teoriatausta pohjautuu vahvasti Tiittulan ja Nuolijärven tutkimuksiin (esim. 2013), joissa on laajasti käsitelty puhutun kielen esittämistä etenkin suomenkielisessä kaunokirjallisuudessa. Lähdetekstissä ja suomennoksessa käytetyt puheen esittämisen keinot ovat monin paikoin samoja: esimerkiksi monet sanastolliset ja syntaktiset piirteet toistuvat sekä lähdetekstissä että suomennoksessa. Suomennoksessa käytetyille puheen piirteille löytyy usein heräte lähdetekstistä, mutta suomennokseen on lisäksi luotu puheen vaikutelmaa hyödyntämällä nimenomaan suomen kielelle ominaisia piirteitä, joille varsinaista herätettä ei ole. Esimerkiksi monia äänne- ja muoto-opillisia puheen piirteitä on tuotu dialogiin luomaan suomenkielisen puhutun kielen vaikutelmaa suomennoksessa.

Tämä pro gradu -tutkielma tutkii forensisen kääntäjän toimijuutta rikostutkinnassa. Tavoitteena on selvittää, millaista forensisen kääntäjän toimijuus rikostutkinnassa on. Tutkielma etsii vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Onko kääntäjällä erityistä toimijapositiota rikostutkinnassa? Miten forensisen kääntäjän toimijuus ilmenee rikostutkinnassa? Millaisia rajoituksia kääntäjän toimijuudella on? Aihetta ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa, joten tämä tutkielma täyttää käännöstieteellisessä tutkimuksessa olevan aukon. Forensisella kääntämisellä tässä tutkielmassa tarkoitetaan kaikkea rikosprosessissa ja etenkin esitutkinnassa esiintyvää vieraskielisen materiaalin kääntämistä, siihen liittyvää kielellistä analyysiä sekä muita aiheeseen liittyviä asiantuntijatehtäviä. Tutkielma kuuluu käännöstieteen sosiologian piiriin. Albert Banduran (2001) luokittelu toimijuuden kolmesta eri tasosta toimii analyysin ensisijaisena teoreettisena viitekehyksenä. Kääntäjän toimijuutta rikostutkinnassa tarkastellaan yksilöllisen, valtuutetun ja kollektiivisen toimijuuden tasoilla. Bandura erottelee lisäksi yksilöllisen toimijuuden neljä komponenttia: tarkoituksellisuus, ennakkosuunnittelu, itsereaktiivisuus ja itsereflektio. Analyysissä näitä komponentteja peilataan kääntäjän yksilöllisen toimijuuden sisäisten alaluokkien analyysiin. Tutkimuksen aineistoina toimivat vuosina 2015–2016 kerätyt teemahaastattelut (n=10) forensisilta kääntäjiltä sekä rikostutkijoilta vuonna 2018 kerätyt haastattelut (n=13). Molemmissa aineistokokonaisuuksissa haastatteluita on kerätty Rajavartiolaitokselta, keskusrikospoliisilta sekä Tullilta. Vuoden 2018 haastatteluihin osallistui myös kaksi Helsingin poliisilaitoksen tutkijaa. Haastatteluita analysoitiin teoriaohjaavan eli abduktiivisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset osoittavat, että kääntäjän toimijuutta esiintyy kaikilla kolmella edellä mainitulla tasolla. Kääntäjän yksilöllinen toimijuus ilmenee käännösratkaisuissa, kääntäjän tekemissä huomautuksissa sekä oman asiantuntijuuden pohdinnassa. Näissä alaluokissa kääntäjä osoittaa myös intentionaalisuutta, itsereflektiota sekä itsereaktiivisuutta. Valtuutettua toimijuutta on havaittavissa tutkijan toivomissa kääntäjän tekemissä huomautuksissa, kääntäjän näkemisessä kieli-, kulttuuri- ja maa-asiantuntijana sekä käännettävien osien valinnassa. Kollektiivista toimijuutta ilmenee erityisesti kääntäjien ja rikostutkijoiden yhteistyössä. Kääntäjien kokemukset järjestelmän osana olemisesta myös ilmentävät kollektiivista toimijuutta. Eri toimijuuden tasot limittyvät toisiinsa. Kääntäjän toimijuutta kuitenkin rajoittavat aika ja taloudelliset syyt, kääntäjän oman roolin rajojen tiedostaminen, kääntäjän ulkopuolisuus sekä osapuolten tietämyksen taso toistensa tarpeista ja toiveista. Analyysi osoittaa, että kääntäjän toimijuus on erittäin merkityksellistä rikostutkinnassa. Merkityksellisyys ei liity vain siihen, että ilman kääntäjää tekstejä ei saataisi käännettyä. Tutkijahaastattelut osoittavat, että kääntäjää kaivataan aktiiviseksi osallistujaksi rikostutkinnassa ja hänen kulttuurin- ja maantuntemustaan halutaan hyödyntää. Tutkielman havainnot tarjoavat monia jatkotutkimusehdotuksia. Viranomaiset voivat myös hyödyntää tuloksia rikostutkinnan kehittämisessä.

Tutkielmani käsittelee eksplikointia englannista suomeen käännetyssä tieteiskirjallisuudessa. Lähtökohtana on selvittää, esiintyykö sitä merkittävän paljon. Lisäksi selvitän, miten eksplikointi vaikuttaa käännöksen luonteeseen nimenomaan tieteiskirjallisena teoksena. Tutkimukseni koostuu 8 englannista suomeen 2010-luvulla käännetystä kirjasta, joista vertailen noin yhtä lukua alkuperäistä tekstiä ja sen käännöstä. Tutkimukseni teoriataustana toimii Shoshana Blum-Kulkan jaottelu koheesion ja koherenssin eksplikointiin, johon yhdistän tarkentavia kategorioita Antoine Bermanin 12 deforming tendencies –teoriasta. Koheesion eksplikoinnin alle erottelen Bermanin kategorioita lainaten järkeistämisen, eli esimerkiksi välimerkkien muutokset, sekä selventämisen, eli esimerkiksi termien auki selittämisen. Koherenssin alle erottelen sisällöllisen ja määrällisen köyhtymisen, esimerkiksi synonymian poiston tai viittaukset reaalimaailmaan, sekä pidentymisen, jolla viittaan sisältöön, joka on lisätty käännöksen ilman minkäänlaista ärsykettä alkutekstissä. Tutkimukseni lopputulos on, että eksplikointia löytyi käännöksistä oletettua vähemmän. Odotetusti kuitenkin myös jopa välimerkkien muutoksilla voi olla vaikutusta teoksen tieteiskirjalliseen luonteeseen. Selittävä käännös saattaa muun muassa päättää lukijan puolesta jotain teoksen fiktiivisestä maailmasta, jonka alkuteksti jättää lukijan mielikuvituksen varaan. Totean eksplikoinnilla olevan myös vaikutusta esimerkiksi kognitiiviseen vieraannuttamiseen, joka on tieteiskirjallisuudelle varsin keskeinen ominaisuus. Tieteiskirjallisuutta käännettäessä olisi siis käytettävä eksplikointia muuhun kääntämiseen verrattuna harkitummin.

This thesis examines non-finite verbs and their collocates in translated and non-translated Finnish-language baking recipes. The frequencies of non-finite verb forms in the two language varieties are compared, and collocates and colligate types occurring in connection with non-finite verbs are examined. These results are, then, viewed in relation to the translation universals of simplification, explicitation, interference and untypical frequencies. In addition, the frequencies are compared with frequencies in standard language. The analysis finds most non-finite forms to occur with fairly concordant frequencies in both language varieties. However, some forms, namely the inessive of the E-infinitive and the illative of the MA-infinitive, present a higher frequency in translated recipes. The overrepresentation of the inessive is line with earlier studies (Eskola 2002 and Puurtinen 2005) and could be regarded as support for the universals of untypical frequencies and, potentially, of interference. On the other hand, significant differences are also found between translated texts, particularly with regard to the illative of the MA-infinitive and the instructive of the E-infinitive, which occur with frequencies both higher and lower than in the non-translated texts. These discrepancies might be considered a manifestation of untypical frequencies in translations, but overall support for explicitation or simplification is not found. Most frequencies of non-finite forms analyzed are in concordance with frequencies in standard language (according to Ikola et al. 1989). However, the illative of the MA-infinitive is found to occur with a lower frequency and the instructive of the E-infinitive with a higher frequency than in standard Finnish. This thesis suggests that this may be due to the relationship between the function of recipes and the functions of the two verb forms. In an analysis of collocate positions, the recipes present a tendency to left-positioning. Interestingly, the analysis shows no significant differences between translated and non-translated language. This contradicts earlier studies, which have shown right-positioning to be more prevalent in Finnish translated from English than in non-translated Finnish (Eskola 2004). In contrast with these studies, the results here suggest no interference from the source language in the positioning of collocates. The material consists of forty baking recipes from four cookbooks, two of them translated and two non-translated. Recipe language, more specifically the language of their instructions, presents a highly conventionalized syntax with few complex structures and many imperatives (Pakkala-Weckström 2014). This thesis suggests, however, that non-finite verbs, instructives of the E-infinitive in particular, may be an essential component of recipe Finnish. The collocate analysis performed further suggests that it is the collocates – e.g. adverbials of time, manner and instrument – that make these non-finites meaningful, instructing the reader on how often, in which way and with what to process the ingredients, thus helping to fulfil the operative function of recipes.

Tutkielmassa tarkastellaan Richard Scarryn Richard Scarry’s ABC Word Book (2001[1971]) -lastenkirjan suomenkielistä käännöstä ABC Kirja (2008[1974]) lastenkirjallisuuden kääntämisen ja skopos-teorian valossa. Teos on 61-sivuinen kuvitettu aakkoskirja, jonka jokaisella aukeamalla on yksi aakkonen. Kyseinen aakkonen esiintyy aukeamalla olevissa teksteissä, jotka koostuvat yksittäisistä substantiiveista, lausekkeista tai lyhyistä tekstikappaleista. Tekstit liittyvät ja viittaavat kuvituksessa esiintyviin asioihin, esineisiin, henkilöihin ja tilanteisiin. Aakkoskirjan tarkoituksena on opettaa pienelle lapselle aakkosia ja viihdyttää lapsilukijaa. Tutkielman aiheen valintaperusteena on puute kuvakirjojen kääntämisen tutkimuksesta ja eritoten aakkoskirjojen kääntämisen tutkimuksesta. Tarkoituksena on myös tapaustutkimuksen avulla soveltaa skopos-teoriaa kuvakirjojen kääntämiseen. Lastenkirjallisuuden kääntämisessä korostuvat usein kulttuuriset eroavaisuudet lähtö- ja kohdeyleisön välillä. Näistä käytetään usein termejä kotouttaminen ja vieraannuttaminen. Kotouttaminen tarkoittaa käännöstieteissä lähestymistapaa, jossa kääntäjä tuo tekstin lähemmäs kohdekulttuurin lukijaa häivyttämällä lähtötekstin vieraita elementtejä. Kotouttamisen vastakohdassa, vieraannuttamisessa, kääntäjä säilyttää kohdekulttuurin lukijalle vieraat elementit käännöksessään. Tutkielman tukena käytetään näkemyksiä lasten kuvakirjojen kääntämisestä, sillä kuvituksella on suuri merkitys käännösratkaisujen kannalta. Kuvitus asettaa rajoja kääntäjän ratkaisuille, mutta se voi tarpeen tullen tarjota myös vihjeitä ja inspiraatiota. Tutkielman teoriapohja nojautuu myös Hans J. Vermeerin (Reiss & Vermeer 2013) hahmottelemaan skopos-teoriaan, jossa käännöksen tarkoitus (skopos) määrää sen sisällön. Tutkielman analyysiosiossa tarkastellaan alkutekstiä ja sen käännöstä esitetyn teorian valossa. Huomio kohdistuu englannin ja suomen erilaisiin aakkosjärjestelmiin, mikä on johtanut aakkosten kotouttamiseen käännöksessä. Aakkosten kotouttaminen on johtanut myös niiden järjestyksen muuttamiseen. Nämä asiat vaikuttavat merkittävästi myös kääntäjän käännösratkaisuihin, sillä jokaisten aukeaman tekstien on sisällettävä kyseinen aakkonen. Kääntäjä voi valita suoran suomenkielisen vastineen vain, jos se sisältää annetun aakkosen. Muussa tapauksessa kääntäjä on käyttänyt esimerkiksi poistoja, lisäyksiä tai spesifikaatioita suomennosratkaisuinaan. Pidempien virkkeiden ja tekstikappaleiden kohdalla suora käännös on vielä vaikeampi toteuttaa, jolloin kääntäjä on päätynyt luomaan vapaamman suomennoksen. Kuvat rajaavat käännösratkaisuja, mutta monissa kohdissa kääntäjä näyttää myös hakeneen kuvituksesta inspiraatiota suomennokseen. Lisäksi analyysiosiossa keskitytään kertojan ja lukijan väliseen vuorovaikutukseen sekä suomennoksessa esiintyviin kotouttaviin ratkaisuihin hahmojen nimissä ja yksittäisissä tekstikohdissa. Lähtöteksti pyrkii osallistamaan lasta lukuprosessiin esittämällä tälle kysymyksiä. Myös käännös toteuttaa tätä ominaisuutta, vaikkakaan ei aina samoissa kohdissa kuin alkuteksti. Henkilöhahmojen nimet on kotoutettu suomenkielisiksi, sillä suomennoksen ilmestymisen aikaan kotouttaminen oli Suomessa yleisesti käytetty käännösstrategia. Lisäksi ratkaisuun vaikuttanee tekstin luettavuus ja se, että monella teoksessa esiintyvällä hahmolla on jo olemassa vakiintunut suomenkielinen vastine. Käännöksessä on myös havaittavissa yksittäisiä tekstikohtia, joissa esiintyy kotouttavia käännösratkaisuja. Alkuteksti ei kuitenkaan usein sisällä vieraannuttavia elementtejä, joten kotouttamisen valintaa on todennäköisesti ohjannut enemmänkin tekstin skopos. Analyysin tulokset osoittavat, että kääntäjän käännösratkaisuja ohjaa käännöksen tarkoitus (skopos) — viihdyttää lapsilukijaa ja opettaa tälle aakkosia. Myös tekstin rakenne on osa skoposta; käännöksen jokaisen aukeaman on lähtötekstin tapaan sisällettävä yksi aakkonen, joka esiintyy aukeamalla olevissa teksteissä.

Tutkielmassa tarkastellaan erilaisten tekstien soveltuvuutta neuroverkkokonekääntämiselle. Tutkimus pyrkii löytämään kielellisiä indikaattoreita, joita voidaan käyttää ennustamaan, onko jokin tietty teksti soveltuva neuroverkkokonekääntämiselle vai ei. Koska aihetta ei ole vielä tutkittu laajasti, tutkimuksessa esitetään myös erilaisia tutkimustapoja, joilla aihetta voisi tutkia. Tutkielman teoriatausta muodostuu tekstityyppien tutkimuksesta ja neuroverkkokonekääntämisestä. Lähdekirjallisuuden perusteella soveltuvimmaksi tekstityyppiluokitteluksi nousee Biberin viisi dimensiota, joita käytetään materiaalivalinnassa ja joiden yhteyksiä käännöslaadun kanssa tarkastellaan analyysin aikana. Neuroverkkokonekääntämisen osalta esitellään lyhyesti neuroverkkokääntimien eroavaisuuksia aiempiin kääntimiin, neuroverkkokäänninten perusrakennetta sekä niille tyypillisesti vaikeita kielellisiä elementtejä. Tutkielmassa käytetään materiaalina kolmea eri korpusta, jotka ovat fiktio, viralliset kirjeet ja viralliset dokumentit. Kukin korpus koostuu alkuperäisestä englanninkielisestä lähtötekstistä, suomenkielisestä ihmisen tekemästä referenssikäännöksestä sekä kahden neuroverkkokonekääntimen käännöksestä. Korpukset analysoidaan automaattisella evaluaatiolla ja kustakin korpuksesta otetaan pienempi otos, jolle tehdään manuaalinen virhekategorisointi. Näin tutkimus vertaa erityyppisten tekstien konekäännösten laatua toisiinsa ja tutkii, onko käännöksissä tapahtuneiden virheiden välillä merkittäviä eroja erilaisten tekstien sekä kahden kääntimen välillä. Tekstityyppien lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan lausepituuden suhdetta käännöslaatuun, joka on yksi lähdekirjallisuudessa havaituista käännöslaatuun vaikuttavista tekstuaalisista piirteistä. Tutkielmassa käytettyjen kolmen korpuksen perusteella selviää, että Biberin dimensioista narratiiviset tekstit näyttäisivät olevan huonommin soveltuvia neuroverkkokonekääntämiselle kuin ei-narratiiviset ja että kontekstisidonnaiset tekstit olisivat huonommin soveltuvia kuin eksplisiittiset. Fiktiokorpuksen virhejakauma eroaa eniten kahden muun tuloksista, mutta tutkielmassa käytetty materiaali havaitaan mahdollisesti ongelmalliseksi. Konekäänninten välillä havaitaan joitain eroja, mutta niiden syitä on vaikea arvioida tuntematta tarkemmin kääntimien rakenteita. Lausepituusanalyysin perusteella lyhyempiä lauseita voidaan käyttää yhden korpuksen sisällä ennustamaan tulosta, mutta korpusten välinen vertailu ei ole mahdollista ja äärimmäisen lyhyet lauseet saattavat olla muista syistä ongelmallisia. Analyysin perusteella päätellään, että Biberin tapaista kielellisiin piirteisiin perustuvaa tekstityyppiluokitusta voidaan jossain määrin käyttää ennustamaan erilaisten tekstien soveltuvuutta neuroverkkokonekääntämiselle, joskin lisätutkimusta vaadittaisiin asian kattavaan kartoitukseen. Tutkimuksessa käytetyt menetelmät havaitaan pääasiassa hyviksi asian tutkimiselle, joskin virheluokitteluun esitetään pientä tarkennusta.