Browsing by discipline "Musicology"

Tässä pro gradu -työssä käsitellään espanjalaisen Fernando Sorin (1778–1839) kitarafantasioita yhdelle soittajalle. Näkökulma sävellysten analyysiin on semioottinen ja erityisesti eksistentiaalisemioottinen. Tutkimus pitää sisällään myös laajan Fernando Sorin elämäkerran, jonka lopuksi Sorin elämänvaiheita analysoidaan eksistentiaalisemioottisesta näkökulmasta. Metodologisina lähtökohtina ovat Eero Tarastin eksistentiaalisemiotiikka ja etenkin niin sanottu z-malli tai zemic-malli. Olennaisessa rolissa on myös Ratnerin, Allanbrooken ja Monellen kehittämä topos-ajattelu. Klassisen musiikkitieteen puolelta hyödynnetään erityisesti Ilmari Krohnin rytmiteoriaa ja Diether de la Motten Harmoniaoppia. Tutkimuksessa käsitellään kaikki Sorilta tunnetut 14 fantasiaa yhdelle soittajalle. Analyysien järjestys noudattelee opusnumerointia. Teokset ovat valmistuneet noin kahdenkymmenen vuoden aikana: ensimmäinen julkaistiin 1814 ja viimeinen 1835. Analyysien pohjalta todetaan, että fantasiat ovat jaoteltavissa esimerkiksi muodollisten seikkojensa puolesta, jolloin osa fantasioista jää luokkaan, jossa yhdistäviä muodollisia piirteitä ei ole. Lopussa ehdotetaan, että parempi tapa on luokitella fantasiat ilmaisullisten piirteiden perusteella. Tällöin fantasiat voidaan jakaa tanssifantasioihin, pastoraalisiin fantasioihin, virtuoosifantasioihin ja dysforisiin e-molli fantasioihin.

Tutkielmani käsittelee suomalaisen 1970-luvun ääniteteollisuuden, Finnhits-albumien ja suomalaisten käännöskappaleiden transnationaalisuutta. Selvitän, mitkä kansainväliset ilmiöt ja ideat ilmenevät Finnhits-albumeissa, ja miten näitä ilmiöitä ja ideoita muokattiin suomalaisen ääniteteollisuuden käytäntöihin ja populaarimusiikin tuotantoon. Tarkastelen ääniteteollisuuden ylirajaista toimintaa analysoimalla aineistoa, joka koostuu kymmenestä Finnlevyn 1970-luvulla julkaisemasta Finnhits-albumista ja kolmen ääniteteollisuuden toimijan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, joita käsittelen sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatteluissa käsitellyt teemat – Finnhits-albumit, käännöskappaleet, kustannustoiminta sekä haastateltavien rooli ääniteteollisuuden toiminnassa – nivoutuvat toisiinsa, sillä Finnhits-albumien kaltaisten kokoelma-albumien idea ja uudenlaiset markkinointi- ja myyntikeinot omaksuttiin ulkomailta. Finnhits-albumeilla on useita käännöskappaleita, joiden alkuperäisversiot olivat kansainvälisesti tunnettuja kappaleita. Alkuperäiskappaleiden alikustannusoikeuksien hankkiminen ulkomaisilta kustantamoilta mahdollisti käännöskappaleiden tekemisen. Haastateltavat vaikuttivat toiminnallaan 1970-luvun Finnhits-albumien ideointiin ja tuotantoon. Tulkitsen aineistoa transnationalismin käsitteen avulla. Käsite viittaa kanssakäymisiin, jotka linkittävät ihmisiä, instituutioita ja ideoita kansallisvaltioiden rajojen yli. Hyödynnän myös laajempaa ylirajaisuuden käsitettä kuvaillessani aineistossa ilmenevää kansallisempaa levy-yhtiöiden ja kustantamoiden sekä paikallisempaa suomalaisten eri levy-yhtiöiden välistä toimintaa. Yhdistän transnationalismin käsitteeseen ajatuksen haastateltavista portinvartijoina ja kulttuurin välittäjinä, eli yleisemmin ääniteteollisuuden toimijoina. Haastateltavat vaikuttivat kansainvälisen ääniteteollisuuden ideoiden omaksumiseen Finnhits-albumien teossa, levittämisessä ja markkinoinnissa sekä käännöskappaleiden kustantamisessa, tuotannossa ja julkaisussa. Aineiston analyysi osoittaa, että kansainvälisen ääniteteollisuuden kehitys 1970-luvulla vaikutti myös Suomeen. Finnhits-albumit ovat osa populaarimusiikin yhteistä transnationaalia historiaa. Haastateltavat ääniteteollisuuden toimijoina omaksuivat kansainvälisiä ideoita, joita hyödynnettiin Finnhits-albumien tuotannossa, markkinoinnissa ja myynnissä. Haastateltavat huomioivat ulkomaiset vaikutteet, mutta suomalaiset kuulijat eivät välttämättä tiedostaneet ideoiden alkuperää tai välittäneet siitä, jolloin käännöskappaleet saatettiin mieltää suomalaisiksi kappaleiksi. Finnhits-albumeissa ei myöskään korostettu käännöskappaleiden alkuperää, mikä ilmenee jo Finnhits-albumien kansien alaotsikosta: ”Suomen suursuosikit samalla levyllä”.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan Fuzz Face -kitaraefektin kehityshistoriaa. Tutkimuskohteena on Arbiter Fuzz Face -efekti ja sen kaksi modernia muunnelmaa, ZVex Fuzz Factory ja Analog Man Sun Face. Tutkimuksessa esitellään näiden laitteiden historiaa ja rakenteellista kehitystä. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia muutoksia efektilaitteiden kytkentöihin on vuosien aikana tehty ja minkälaisia komponentteja laitteissa on käytetty. Lisäksi tarkastellaan, millä tavoin tutkimukseen valitut modernit laitevalmistajat ovat käyttäneet Fuzz Face -efektikytkentää osana omaa laitesuunnitteluaan. Lisäksi tutkitaan niin sanottujen boutique-kitaraefektien historiaa ja esimerkiksi sitä, miten ne eroavat sarjavalmisteisista kitaraefekteistä. Lähteenä käytetään alan tutkimuskirjallisuutta. Tutkimusaineisto koostuu tutkimuskohteena olevien laitevalmistajien kotisivuilta ja keskustelufoorumeilta noin kahden vuosikymmenen ajalta kerätyistä tiedoista, lehtiartikkeleista, efektilaitteiden kytkentäkaavioista ja suomalaisen boutique-efektilaiterakentajan Janne Paasosen haastattelusta. Tutkimuksessa esitellyt tapausesimerkit osoittavat, että Fuzz Facella on ollut merkittävä rooli efektilaitteiden historiassa ja fuzz-efektit ovat vaikuttaneet myös populaarimusiikin kehitykseen ja soundi-ihanteisiin. Fuzz Facen kytkennän pohjalta on kehitetty täysin uusia efektilaitteita. Tutkimuksessa selviää, miten internetin yleistymisen myötä myös kiinnostus kitaraefektejä kohtaan on lisääntynyt. Kuluttajien asiantuntemuksen lisääntyminen on luonut kysyntää boutique-efektivalmistajille, efektilaitteiden modifioijille ja efektilaitekomponenttien myyjille.

Globalisaatio on tuonut muutoksia Suomen kevyen musiikin teollisuuteen ja musiikkielämään. Globalisaation myötä levy- yhtiöiden rakenteet ja toimintatavat ovat muuttuneet. Monikansallisten levy-yhtiöiden levittäytyminen Suomeen on mahdollistanut myös suomalaisen musiikin viennin ulkomaille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan globalisaatioteorioiden kautta globalisaation aiheuttamia muutoksia Suomessa ja suomalaisessa musiikkiteollisuudessa. Tutkimusaineisto koostuu suomalaisen musiikkialan ammattilaisten haastatteluista. Kaikki haastateltavat ovat musiikin vientiä menestyksekkäästi harrastavien yritysten ammattitaitoisimpia edustajia. Haastattelut on tehty avoimen ja teemahaastattelun välimuotona. Keskeiset tutkimuskysymykset ovat, mitkä ovat olleet avaintekijät Suomen musiikkiviennin onnistumiselle 2000-luvulla sekä, miten globalisaatio on edesauttanut näitä tärkeitä muutoksia musiikkiteollisuudessa sekä ihmisten toiminta- ja ajattelutavassa. Haastatteluista käy ilmi, että Suomen musiikin ammattilaisten asenteet musiikkivientiä kohtaan ovat muuttuneet 2000-luvulla ensimmäisten vientimenestyksien myötä. Vielä 1990-luvulla musiikkialan ammattilaisten keskuudessa vallitseva varova suhtautuminen musiikin vientiin on muuttunut. Kun vielä 1990-luvulla tehtiin musiikkia lähinnä suomalasille markkinoille, tähtäävät yritykset nykyään myös tosissaan ulkomaan markkinoille. Musiikkiviennin mahdollisuudet on todistettu vientimenestyksien myötä. Informaatioteknologiaan pohjautuva globaali verkosto on synnyttänyt ennennäkemättömät taloudelliset markkinat ja rahallisesti Suomen kevyen musiikin vienti on kasvanut. Verkostoituminen on tuonut uusia mahdollisuuksia yrityksille menestyä ulkomailla. Se on muuttanut yritysten sisäistä organisaatiota sekä suhdetta kuluttajiin ja musiikin välittäjiin. Taloudellinen kansainvälistyminen ja verkostoituminen ovat molemmat kiistatta vaikuttaneet yritysten toimintatapoihin ja liiketoimintastrategioihin. Globaalien ja monikansallisten yritysten rantautuminen Suomeen kiristi ensin kilpailua ja kehitti musiikkialaa kansainvälisemmäksi laajentaen tarjontaa ja tarjoten musiikin tekijöille ja myyjille uusia vaihtoehtoja. Samalla monikansalliset levy-yhtiöt vaikuttivat Suomessa tuotetun musiikin tyyliin ja tuotantotapaan. Tutkimus osoittaa, että uusiin mahdollisuuksiin pärjätä globaaleilla musiikkimarkkinoilla on vaikuttanut myös kevyttä musiikkia eniten kuluttavan ja tekevän ikäluokan tottuminen uudentyyppisiin ja runsaisiin kansainvälisiin kontakteihin sekä heidän kielitaitonsa oleellinen parantuminen. Vietävien tuotteitten laatu on parantunut huomattavasti 2000-luvulla ja suomalainen kevytmusiikki on kansainvälisellä tasolla laadullisesti kilpailukykyistä. Tärkeimpiä menestystekijöitä ovat tutkimuksen mukaan olleet yhtyeiden innovatiivisuus ja visiot yhdistettynä taitavaan säveltäjään ja hyvään soittotaitoon. Musiikkikoulutus ja omaperäisyys ovat olleet kansainvälisillä markkinoilla kilpailevien suomalaisyhtyeiden valtteja. Verkostotalouden mukanaan tuoma useiden kulttuurien kohtaaminen on auttanut uuden identiteetin haussa. Uusi teknologia on mahdollistanut informaation ja musiikin leviämisen maailmanlaajuisesti aivan eri tavalla kun aikaisemmin. Mediakentän uudistuminen Suomessa oli merkittävä muutos. Tukiorganisaatioiden perustamisella on myös ollut merkittävä rooli Suomen musiikkiviennin onnistumiselle. Tutkimustulokset osoittavat että, suomalaisen kevyen musiikin vienti on kehittynyt valtavasti ja laajaan menestykseen 2000-luvulla ulkomailla ovat nousseet muun muassa artistit Darude, Bomfunk Mc:s, Apocalyptica, HIM, The Rasmus, Nightwish ja Children of Bodom.

Tämän tutkimuksen tavoitteena on muotoilla uusi nuottieditotyyppi, joka yhdistää käytännöllisyyden, tieteellisen editoriaalisen työskentelyn läpinäkyvyyden sekä taustoittaa teoksen historiaa ja siihen liittyvää kulttuurihistoriaa nykyisiä editiomalleja laajemmin. Tutkimuksen kysymys kuuluu: millainen on historiallisesti taustoitettu editio ja minkälaisia haasteita sellaisen laatimiseen liittyy. Lisäksi pohditaan, millaisissa tapauksissa historiallisesti taustoitettu editointitapa on tarpeellinen ja perusteltu. Esimerkkinä tästä laadin tutkimuksessani historiallisesti taustoitetun edition Louis Spohrin teoksesta Notturno op. 34. 
Tutkimuksessa luodaan katsaus erilaisiin nuottikäsikirjoituksen editointiteorioihin. Tutkimuksessa pohditaan myös Urtext- ja kriittinen editio -käsitteitä historiallisessa ja kaupallisessa kontekstissa. Kyseessä on musiikkifilologinen tapaustutkimus, jonka keskeisenä kysymyksenasetteluna on selvittää, millaisessa kulttuurihistoriallisessa ajassa Spohrin teos Notturno syntyi, kuinka janitsaarisoittimet siirtyivät Turkista eurooppalaisiin orkestereihin, miten teos suhteutuu säveltäjänsä kokonaistuotantoon ja millaista soitinyhtyeperinnettä Notturno edustaa. Teoksen syntyajankohdan kulttuurihistoriaan perehdytään säveltäjän elämänkerran kautta. Käsikirjoituk-seen merkityt, jo käytöstä poistuneet soittimet esitellään, sekä niille valitaan perustellusti modernit vastineet. Janitsaarien Mehter-soittokunnan historiaan pureudutaan mm. eurooppalaisten aikalaislähteiden kautta. Vastaavasti myös eurooppalaiseen harmoniemusik-traditioon luodaan katsaus. Näin saadaan tarkka kuva siitä, millaisessa ympäristössä Spohrin Notturno on syntynyt, ja kuinka teos linkittyy konsertoivan puhallinmusiikin perinteeseen ja sitä kautta Euroopan hovien elämään 1800-luvulla ja sitä ennen. Tutkimuksen pääaineistona on Nürnbergissä sijaitsevan Germanisches Nationalmuseumin käsikirjoitus HS 107 024, Louis Spohrin omakätinen käsikirjoitus teokseen Notturno op. 34. Tutkimuksen lopputulos on uusi, moderni musiikkiteksti (so. nuottieditio) kyseisestä teoksesta sekä kommentaari epäjohdonmukaisuuksista ja virheistä käsikirjoituksessa. Nämä on läpinäkyvästi korjattu uuteen musiikkitekstiin modernien ja tässä tutkielmassa edelleen kehitettyjen editioperiaatteiden mukaisesti. Tekstiosion lisäksi tutkielmaan kuluu kaksi laajaa liitettä: 
 LIITE 1: uusi nuottiteksti Louis Spohrin Notturnosta LIITE 2: faksimilekopio säveltäjän käsikirjoituksesta

In-ear-kuulokkeet ovat 2010-luvun jälkipuoliskolla maailman myynnillisesti voimakkaimmin kasvava kuuloketyyppi. Samaan aikaan trap-musiikki, yksi hiphopin alagenreistä, on noussut populaarimusiikin valtavirtaan. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan erään in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta neljän suomalaisen trap-kappaleen äänenväriin. Taajuusvaste on audiolaitteen yksiselitteisesti tärkein ominaisuus. Taajuusvasteen on havaittu olevan myös kuulokkeilla kuunnellun musiikin äänenvärin kannalta välineen tärkein ominaisuus. Musiikin tuotantoportaan tavoitteena on ollut, että musiikki kuulostaisi mahdollisimman hyvältä toistettuna kaiuttimilla hyvin akustoidussa huoneessa. Osana nykyaikaista mobiilia elämäntapaa musiikin kuuntelu on siirtynyt kuitenkin kasvavissa määrin ulos musiikinkuuntelijoiden kodeista joukkoliikennevälineisiin, liikuntapaikkoihin ja toimistoihin, joissa musiikinkuunteluvälineinä toimivat pääosin erilaiset kuulokkeet. In-ear-kuulokkeiden ja kaiuttimien toistamien signaalien matkat äänilähteeltä kuulijan tärykalvolle poikkeavat toisistaan. Optimaalinen kaiuttimien käyttöympäristö on hyvin akustoitu huone, jossa huoneen aiheuttamat epätoivotut akustiset ilmiöt ovat kontrolloitu. Silti esimerkiksi seisovat aallot ja heijasteet, sekä kuulijan pää ja vartalo vaikuttavat signaalin spektriin. In-ear-kuulokkeita käytettäessä signaalin spektriin vaikuttaa muun muassa suljetun tilan liitäntävahvistus (TVIG) sekä suljetussa korvakäytävässä syntyvät epäluonnolliset resonanssitaajuudet. Tutkimuksessa verrataan in-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutusta kappaleiden äänenväriin optimissa kuunteluhuoneessa toistettujen, taajuusvasteeltaan tasaiseksi ekvalisoitujen kaiuttimien tuottamiin vaikutuksiin. Äänenvärin muutosta tarkastellaan erityisesti kappaleiden kirkkauden ja kappaleiden kokonaisen sekä instrumenttikohtaisten spektrin muutoksien osalta. Kirkkauden muutoksen tarkasteluun sovelletaan spektrin keskipisteen kuvaajaa. Spektrin muutosten tarkasteluun sovelletaan pitkäaikaista keskiarvospektriä eli LTAS-kuvaajaa. Äänenvärillisten muutosten tulkitsemiseen käytetään kahdessa musiikintuotanto-oppaassa käytettyjä äänenväriä kuvailevia attribuutteja. Jotta taajuusvasteiden aiheuttamia muutoksia kappaleiden kokonaiseen ja niiden yksittäisten instrumenttien äänenväriin olisi mahdollista tarkastella, analysoitiin tutkimuksessa ensin musiikkinäytteiden instrumenttien taajuuskaistojen leveys kuulonvaraisesti käyttäen apuna reaaliaikaista spektrogrammia. Tämän jälkeen aineisto ekvalisoitiin taajuusvastein ja ekvalisoiduista näytteistä tuotettiin LTAS- ja spektrin keskipisteen kuvaajia. In-ear-kuulokkeen taajuusvasteen vaikutus näkyi sekä kappaleiden kokonaisäänenvärissä että yksittäisten instrumenttien äänenvärissä. Taajuusvaste korosti bassotaajuuksia ja matalia keskitaajuuksia aina 550 hertsiin asti ja vaimensi tätä korkeampia taajuuksia. Taajuusvaste ei vaikuttanut olennaisesti bassosoitinten äänenväriin, mutta korosti niiden äänenvoimakkuutta suhteessa taajuuskaistalla korkeammalla sijainneiden soitinten äänenvoimakkuuteen. Taajuusvaste muutti räppien sekä pad- ja lead-syntetisaattoreiden äänenväriä tummemmaksi ja hi-hatin ja virvelin äänenväriä etäisemmäksi ja tylpäksi. HP6-vaste kasvatti signaalin dynaamista skaalaa 16 desibeliä ja madalsi spektrin keskipisteen sijaintia 7.7%.

Kansainvälinen Jean Sibelius -viulukilpailu on järjestetty Suomessa kymmenen kertaa vuodesta 1965 lähtien, ja se on vakiinnuttanut asemansa musiikki-instituutiona niin Suomen kulttuurielämässä kuin valtakunnallisessa mediassa. Tässä tutkimuksessa selvitetään kilpailun reseptiota, eli millaista näkyvyyttä Sibelius-viulukilpailu on saanut valtakunnallisissa viestintävälineissä vuosina 1965 ja 2005. Journalistisesta aineistosta poimitaan esiin niitä teemoja ja ilmaisun tapoja, jotka ovat korostuneet kilpailuun liittyvissä teksteissä. Tutkimuksessa pohditaan, onko toimittajien kirjoittamien tekstien argumentointi muuttunut neljänkymmenen vuoden aikana, ja kuinka internet sekä median viihteellistyminen ovat muuttaneet journalistista kilpailua eri viestinten kesken. Tutkimusongelmia lähestytään kvalitatiivisesti viestinnän oppiaineen tutkimusmenetelmiä hyödyntäen. Ensin sisällönanalyysin avulla hahmotetaan kokonaiskäsitys aineistosta, minkä jälkeen yksittäisiin teksteihin pureudutaan argumenttianalyysin keinoin. Tutkimusaineisto on rajattu valtakunnallisiin viestintävälineisiin, joita ovat suurimmat sanoma- ja aikakauslehdet, Yleisradion kilpailuaiheiset televisio- ja radio-ohjelmat sekä viulukilpailun internet-sivut. Sanomalehdissä julkaistu aineisto on laajuutensa ja monipuolisuutensa vuoksi tarkimpana analyysikohteena; muu tutkimusaineisto täydentää lehtitekstien perusteella tehtyjä havaintoja. Tutkimustulokset osoittavat, että Sibelius-viulukilpailu on ollut näkyvästi esillä valtakunnallisessa lehdistössä niin vuonna 1965 kuin 2005. Molempina vuosina kilpailun näkyvyys pohjautui hyvin vahvasti painettuun sanomalehteen. Lehdistöaineistosta erottuivat selvästi kansallisuuden, rodun ja sukupuolen käsittelyn näkökulmat, vaikka kielellinen ilmaisu onkin ajan mittaan neutraloitunut. Sisällönanalyyttinen tarkastelu ja argumenttianalyysit osoittavat, että toimittajien käyttämä argumentointi on muuttunut neljän vuosikymmenen aikana. Toimittajien työnkuva on monipuolistunut, ja viihteellisyys on vähitellen soluttautunut iltapäivälehdistä niin sanottuihin laatumedioihin . Internet on tehnyt kilpailun reaaliaikaisesta seuraamisesta entistä nopeampaa ja helpompaa.

Tämän laadullisen tutkimuksen tavoitteena on selvittää tekijöitä, jotka ovat muuttaneet Kaartin soittokunnan musiikkiohjelmaa tasavallan presidentin juhlavastaanotoilla vuosina 2006–2014. Tutkimuksen primaariaineisto sisältää puolustusvoimien kahden ylikapellimestarin, yhden Kaartin soittokunnan päällikkökapellimestarin, kahden kapellimestarin, kahden apulaiskapellimestarin, kolmen Kaartin Combo -tanssiorkesterin laulusolistin sekä kahden presidentin adjutantin teemahaastattelujen litteroituja tekstejä. Primaariaineisto myös sisältää presidentin kansliaan lähetettyjä ilmoituksia musiikkiohjelmasta. Tutkielma sai alkunsa pyrkimyksestä valaista juhlavastaanoton kättelymusiikin ja tanssiaisten ohjelman suunnitteluvaiheita sekä tekijöitä, joiden takia tietty teos valikoituu esitettäväksi. Tutkimustehtävä pääkysymyksen lisäksi sisältää neljä varsinaista lisäkysymystä, joihin vastaamalla saadaan vastaus pääkysymykseen. Tutkimuksen teoriakehyksenä toimii kirjallisuuskatsaus olemassa olevaan tutkimusaineistoon. Teoriakehys jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa tarkastellaan Kaartin soittokunnan historiallisia vaiheita, ja toisessa keskitytään nykyaikaan rakentamalla aineiston pohjalta kuvaa soittokunnasta itsenäisyyspäivän vastaanotoilla tutkimuksen kohteena olevien vuosien aikana. Musiikkiohjelman muutostekijöitä käsitellään ohjelmistollisesta näkökulmasta syy–seuraus -suhteiden valossa. Tämän takia tutkimuksen tarkoitus on selittävä. Analyysimenetelmänä käytetään teemahaastatteluaineiston teemoittelua. Musiikkiohjelman muutostekijät vuosina 2006–2014 ovat olleet monimuotoiset ja monitasoiset. Isommiksi ryhmiksi voidaan eritellä henkilötekijät, temaattiset ja kappalevalintakriteereihin liittyvät tekijät sekä sovitukselliset ja musiikkiperinteisiin liittyvät tekijät. Tulokseksi saaduista muutostekijöistä, kuten kapellimestarin tiettyä kappalevalintakriteeriä voidaan pitää tärkeämpänä kuin esimerkiksi solistin käsitystä toimivasta ohjelmasta, sillä päätöksen tekeminen on viime kädessä kapellimestarilla. Tuloksia tuleekin lukea kiinnittäen huomiota hierarkkiseen järjestelmään puolustusvoimissa. Tutkimus osoitti, että presidentti kysyy mielipidettä musiikkiohjelmasta adjutanteiltaan ja lehdistöpäälliköltään, mutta myös puolisoltaan. Erikoisuudeksi voidaan osoittaa vuonna 2008 alkanutta käytäntöä, jonka mukaan ylikapellimestari valitsee kättelyosion kappaleet, koska ylikapellimestarin tehtävä puolustusvoimissa on selvästi hallinnollinen. Juhlan teema osoittautui merkittäväksi ohjelman muutostekijäksi. Tutkimus näytti toteen, että temaattisen tason kolmitahoisuuden suhde musiikkiperinteisiin on ongelmallinen, sillä temaattinen viitekehys kumoaa musiikkiperinteeseen tukeutuvan ohjelmallisen muuttumattomuuden. Kanslialla soittokunnalle on selvä toive: “kaikille on jotain”. Kapellimestareiden kappalevalintakriteereistä keskeisimpiä ovat pyrkimys kuvastamaan vierasjoukkoa miellyttävällä eikä liian kokeilevalla musiikilla sekä kättelymusiikin arvokkuus, joka sulkee pois hard rokin ja protestilaulut. Kapellimestarit korostavat tanssimusiikin tanssittavuutta, laulujen sanoituksia ja toimivia sovituksia sekä yleisön maun ottamista huomioon, joka näkyy ajankohtaisten iskelmien sisällyttämisellä tanssimusiikin listalle. Sävellysten ei pitäisi olla liian raskaita soittaa fyysisesti eikä teknisesti. Vuosina 1952 ja 1997 alkaneet musiikkiperinteet rytmittävät kokonaisuutta. Perinteet kapellimestarit kokevat työtään helpottavina tekijöinä.

Tutkielmassa tarkastellaan musiikin funktioita ja merkityksiä Ridley Scottin ohjaamassa tieteiselokuvassa Blade Runner: The Final Cut (2007). Elokuvan ensimmäinen versio Blade Runner sai ensi-iltansa vuonna 1982 ja se on vuosien saatossa osoittautunut yhdeksi viime vuosikymmenien merkittävimmäksi tieteiselokuvaksi ja saavuttanut lajityypissään kulttielokuvan aseman. Elokuva perustuu löyhästi Philip K. Dickin romaaniin Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968) ja tyyliltään se on sekoitus kyberpunkia ja film noiria. Elokuvan juoni keskittyy seuraaman Harrison Fordin tähdittämän ex-poliisi Rick Deckardin edesottamuksia, kun tämä yrittää jäljittää ja tuhota neljää vaarallista androidia lähitulevaisuuden dystooppisessa Los Angelesissa. Toiminta- ja dekkaripiirteittensä lisäksi elokuvan tarina tarjoaa syvällisiä ja filosofisia kysymyksiä, kuten missä kulkee tekoälyllä varustetun koneen ja ihmisen välinen raja? Tutkielma kuuluu elokuvamusiikin tutkimuksen kenttään ja sen tarkoituksena on selvittää, millaisia funktioita Blade Runnerin musiikilla on ja miten nämä funktiot toteutuvat. Tätä kautta pyrkimyksenä on selvittää sitä, millainen merkitys musiikilla voi olla esimerkiksi tieteiselokuvan tarinankerronnassa, tunnelman säätelyssä, genren määrittämisessä sekä futuristisen tarinamaailman kuvaamisessa. Tutkimusaineistona on elokuvan viimeisin versio Blade Runner: The Final Cut (2007) sekä elokuvan virallinen soundtrack Blade Runner: Vangelis (1994). Elokuvan soundtrack toimii kuitenkin etupäässä vain referenssinä elokuvissa esiintyvien musiikkien nimiin. Analyysi keskittyykin pääosin kuvan ja musiikin välisiin suhteisiin, ei yksinomaan musiikkiin itseensä. Tutkielman analyysi pohjautuu Anu Juvan kehittelemään elokuvamusiikin funktioanalyysiin, joka tarjoaa käsitteitä ja keinoja elokuvamusiikin kokemuksellisten, rakenteellisten, sisällöllisten ja ulkoisten funktioiden tarkasteluun. Tämän lisäksi analyysissä hyödynnetään Claudia Gorbmanin klassisen Hollywoodin musiikkikonventioista tekemiä havaintoja, sekä Michel Chionin, David Bordwellin ja Kristin Thompsonin esittämiä näkemyksiä äänen ja kuvan suhteesta elokuvassa. Tutkimus tuo esiin musiikin lukuisat funktiot ja merkitykset Blade Runner: The Final Cut (2007) -elokuvassa. Musiikki vaikuttaa esimerkiksi elokuvan katsomiskokemukseen verraten hitaan tempon ja ambient-piirteittensä kautta luoden näin elokuvaan rauhallista tunnelmaa. Lisäksi musiikki tukee elokuvan esteettistä ja rakenteellista yhtenäisyyttä, lisää futuristisesta tarinamaailmasta katsojille välittyvää informaatiota sekä elektronisen tyylinsä kautta auttaa alleviivaamaan elokuvan kuulumista nimenomaan tieteiselokuvien genreen. Näiden lisäksi tutkimus osoittaa myös musiikin suuren merkityksen elokuvan katsomiskokemuksessa yleisemmälläkin tasolla. Nykyisellään elokuvatutkimus ja elokuvakritiikki keskittyvät etupäässä elokuvan visuaalisiin ja narratiivisiin aspekteihin ja jättävät ääniraidan ja sen mukana musiikin ja sen merkitykset verraten vähälle huomiolle. Tämä on sääli, sillä kuten tämä tutkimus havainnollistaa, elokuva on ennen kaikkea auditiivinen kokonaisuus, jossa visuaalisten aspektien lisäksi myös ääniraita vaikuttaa vahvasti siihen, miten ja millaisena elokuvan koemme. Tämän lisäksi tutkimus tuo esiin myös elokuvamusiikin tutkimuksen tarpeen tarkastella musiikkia osana elokuvan muuta ääniraitaa. Elokuvamusiikin tutkimuksen ei siis pitäisi keskittyä yksinomaan musiikin ja kuvan välisiin suhteisiin, vaan tarkastella myös musiikin ja ääniraidan muiden elementtien välisiä suhteita.

Orientti eli Itä ja itämaisuus ovat jo kauan kiehtoneet eksoottisuudellaan länsimaalaisia eri alojen taiteilijoita. Tätä useimmiten mielikuviin perustunutta viehätystä itämaisuuteen kutsutaan myös orientalismiksi. Tässä pro gradussa tutkitaan orientalismia eli itämaista eksotiikkaa suomalaisen säveltäjän Sulho Rannan (1901 1960) 1920-luvun yksinlaulutuotannossa. Tutkielmassa tarkastellaan myös yleisemmin orientalismia suomalaisissa taiteissa 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta 1900-luvun alkuvuosikymmenille painottuen erityisesti taidemusiikkiin. Tutkimuksessa halutaan selvittää, mitä kautta itämaiset piirteet tulivat suomalaiseen taidemusiikkiin ja mitä orientalismi suomalaisen taidemusiikin yhteydessä tarkoittaa. Rannan teosten analysoinnin myötä esitellään tarkemmin itämaisen eksotiikan ilmenemistä sävellyksissä, muotoillaan Rannan säveltäjäkuvaa ja pohditaan itämaisen eksotiikan vaikutusta Rannan sävellysuraan. Orientalismin käsite on vanha, mutta sitä määrittelee kattavasti vasta Edward Said pioneeriteoksessaan Orientalism. Western Conceptions of the Orient (1978), jonka imperialismiin ja kolonialismiin nojaavaa teoriaa on myös kritisoitu. Orientalismin kulta-ajaksi mielletään länsimaisessa taidemusiikissa 1800-luvun loppu ja 1900-luvun alku. 1900-luvun alussa itämaiset vaikutteet alkoivat kulkeutua myös Suomeen. Keskeinen suomalaisille taiteilijoille itämaisia vaikutteita tarjonnut paikka on mitä luultavimmin ollut Ranska ja erityisesti Pariisi. Moni länsimaisen taidemusiikin säveltäjä on tehnyt kokeiluja itämaisilla vaikutteilla. Useiden säveltäjien kokeilut ulottuvat kuitenkin vain muutamiin teoksiin; näin on myös useilla suomalaisilla säveltäjillä. 1900-luvun alun suomalaisesta säveltäjäsukupolvesta tekee poikkeuksen Sulho Ranta, jonka tuotanto sisältää aikalaisiin verrattuna useita itämaiseen eksotiikkaan viittaavia teoksia. Paitsi teosten poikkeuksellisen runsas määrä myös niiden monipuolinen itämainen aiheisto tekee Rannan tuotannon tutkimisesta hyvin mielenkiintoista. Rannan kimmokkeet itämaiseen eksotiikkaan ovat mitä luultavimmin tulleet kirjallisen perinteen kautta, sillä Rannan yhteydet muun muassa nykyaikaa ja romanttista eksotiikkaa ihannoineeseen nuorten kirjailijoiden Tulenkantajat-ryhmään olivat tiiviit. Jotta suomalaisen taidemusiikin orientalismista voitaisiin muodostaa mahdollisimman laaja kuva, esitellään tutkielmassa Rannan teosten ohella esimerkkejä myös aikalaissäveltäjien itämaista eksotiikkaa sisältävistä teoksista. Tutkielmassa osoitetaan, että suomalaisen taidemusiikin orientalismi liittyy kiinteästi länsimaisen taidemusiikin orientalismin perinteeseen. Suomalaisen orientalismin luomiseen osallistuivat kaikki taiteen alat, ja erityisesti musiikin ja kirjallisuuden välillä on havaittavissa vuorovaikutusta muun muassa Sulho Rannan ja Tulenkantajat-kirjailijaryhmän kesken. Suomalaisen orientalismin tutkimuksella saadaan lisää tietoa Suomen musiikin historiasta, ja sillä voidaan myös selvittää edelleen suomalaisen identiteetin muodostumista sekä Suomen asemaa vuosisadan vaihteen Euroopassa. Tutkituista Rannan 1920-luvun yksilauluteoksista on kaikista löydettävissä itämaisen eksotiikan piirteitä, jotka tukevat teosten liittämistä länsimaisen orientalismin perinteeseen. Yksinlauluteosten monipuolinen tyyli ja aiheisto osoittavat Rannan perehtyneen itämaisuuteen laajalti; samaa osoittavat myös Rannan kirjoitukset. Rannan kiinnostus itämaiseen eksotiikkaan jatkui myös 1920-luvun jälkeen useamman vuosikymmenen ajan mikä osoittaa, ettei orientalismi ollut Rannalle vain ohimenevä nuoruuden hairahdus, vaan pysyvämpi kiinnostuksen kohde.