Browsing by discipline "musikvetenskap"
Now showing items 21-40 of 41
-
(2020)Freestylerap eli freestyle on nuorison keskuudessa kasvussa oleva hiphop-kulttuurin osa-alue, jota ei ole musiikintutkimuksen näkökulmasta vielä Suomessa tarkasteltu. Tämä tutkielma tuottaa uutta tietoa tarkastelemalla freestylerapin eli freestylen metriikkaa MC Kajon esityksessä. Selvitän, minkälaisia rytmillisiä ja metrillisiä toistuvuuksia analysoimassani aineistossa on. Tarkastelen tavujen esiintymisfrekvenssiä säkeissä yhden laulujalan aikana sekä sitä kuinka räppääminen ja sen musiikillinen tausta luovat vuorovaikutteisen suhteen keskenään. Havaintojen pohjalta tavoitteenani on tehdä johtopäätöksiä siitä, minkälainen tutkimuskohteeni Kajon rytmillinen ilmaisukieli on kyseisen freestyle-battlen osalta. Tuotan aineistostani kvantitatiivisen analyysin Heikki Laitisen (2003) esittelemää tutkimusmetodia hyödyntäen. Siinä nuotinnoksia voidaan tutkia rakenneanalyysin, laulujalkojen määrän ja luonteen sekä sanojen tiivistymisen avulla. Liitän tähän kvalitatiivisen tarkastelun siitä, kuinka räppääminen ja sen taustalla oleva biitti eli musiikillinen tausta muodostavat vuorovaikutussuhteen. Tutkimusaineistona minulla on vuonna 2015 käyty Tyykikylä Rap Battlen finaali, josta tutkin toisen osallistujan eli MC Kajon räppiä sekä määrällisestä että laadullisesta näkökulmasta. Löytyneet toistuvat rytmiset rakenteet osoittavat, että freestylessä rytmiä käsitellään vapaammin kuin kirjoitetuissa räpeissä. Yleisin yksittäinen rakenne on nelitavuinen laulujalka, jota esiintyy lähes kolmasosassa kaikista laulujaloista. Yli neljäsosa laulujaloista jakaantuu kolmeen tavuun, jotka yleisimmin on jaoteltu yhden kahdeksasosanuotin ja kahden kuudestoistaosanuotin ryhmään. Sanoja lyhennetään säännöllisesti niiden lisääntyvän rytmillisen tarkkuuden vuoksi. Räpin yhteys sen alla soivaan taustabiittiin kertoo räppäämisen puheenomaisista tai perkussiivisista piirteistä. Kirjoitetussa räpissä säkeiden loppu on metrisellä tasolla tarkemmin rajattu kuin sen alku. Analyysistani ilmeni, että freestylen säännöllisyys rytmillisissä ja metrillisissä rakenteissa toteutuu säetasolla eniten sen toisella tai kolmannella laulujalalla. Triolit kuuluvat useimpien räppäreiden tehokeinoihin, ja niillä voidaan rikkoa alla kuuluvan perussykkeen tuntua. Sanoja lyhennetään myös freestylessä säännöllisesti, jotta niistä saadaan rytmillisesti tarkempia ja painokkaampia. Tutkimustulokseni osoittavat, että runollisen ja musiikillisen painokkuuden suhde on suurimmassa osassa aineistoa joko täydellinen tai vain hieman poikkeava. Siinä mielessä myös freestylen rytmiset ja metriset ominaisuudet ovat yhteneväisiä laulamisen metriikan kanssa. Jatkotutkimustarpeet ovat freestylen prosodisissa ominaisuuksissa ja sen intonaatiossa.
-
(2019)Tutkielmani tavoitteena on selvittää yhteissoittamisen merkityksiä ihmisille sekä sitä, miten sen koetaan vaikuttavan sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin. Tutkielma sijoittuu musiikkisosiologiseen tutkimuskenttään. Tarkastelen tutkielmassa yhteissoittoa länsimaisten yhteissoittomuotojen piirissä. Yhteissoittamista olen käsitellyt musiikkiterapian ja musiikkikasvatuksen lähdekirjallisuutta käyttäen. Olen esitellyt erityisesti musiikkiterapeutti Kimmo Lehtosen ajatuksia musiikista kommunikaatiovälineenä. Tutkielman toinen teoreettinen viitekehys rakentuu sosiaalisen vuorovaikutuksen ympärille, jonka tarkastelussa hyödynnän Lev Vygotskyn ja Daniel Golemanin keskeisiä ajatuksia. Analyysissa olen hyödyntänyt kokemuksen tutkimuksen teorioita. Tutkimusaineisto koostuu keväällä 2017 tekemistäni kirjallisista kyselyhaastatteluista. Kyselyyn vastasi 21 harrastelijamuusikkoa, joista osa on populaarimusiikin ja osa länsimaisen taidemusiikin harrastajia. Vastauksissaan ihmiset kuvaavat vapaasti ja kertomuksenomaisesti kokemuksiaan yhteissoittamisesta. Lähestyn aineistoa Juha Perttulan fenomenologista analyysimenetelmää soveltaen. Analyysi keskittyy etsimään aineistosta nousevia kategorioita, ja sen päämääränä on saavuttaa kokonaiskuva yhteissoiton koetuista merkityksistä ja vaikutuksista sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin. Tutkielman perusteella voidaan sanoa, että yhteissoittamisella koetaan olevan positiivisia vaikutuksia sosiaalisiin vuorovaikutustaitoihin. Yhteissoiton merkityksiksi aineistosta nousi yhteissoittamisesta saatu ilo, itsetunnon kohentuminen, musiikillinen oppiminen, yhteisöllisyys sekä vastaajien kuvaama yhteisen pulssin ja virtauksen kokemus. Annoin tälle ilmiölle nimen jaettu flow. Huomionarvoista on jaetun flown teeman korostuminen kaikissa vastauksissa. Vastaukset ovat hyvin samankaltaisia keskenään ja aineiston perusteella iällä, sukupuolella tai soittokokemuksen pituudella ei ole yhteyttä yhteissoitossa koettuihin merkityksiin tai siinä tapahtuvaan sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sen sijaan sillä, minkä musiikkilajin yhtyeestä on kyse, voi olla vaikutusta kilpailun ja hierarkioiden syntymiseen soittoryhmässä. Näiden koettiin heikentävän yhteissoittamisessa tapahtuvaa vuorovaikutusta. Yhteissoittamisessa koettu ilo ja yhteisöllisyyden tunne näyttävät lisäävän ihmisten hyvinvointia monin tavoin. Aineiston perusteella yhteissoittaminen rohkaisee sosiaalisuuteen ja kehittää sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.
-
(2020)Tutkielmassani vertaan György Ligetin (1923–2006) varhaisten pianosävellysten, etenkin Musica ricercatan (1951–1953), sävellyksellisten pyrkimysten yhtäläisyyksiä Ligetin myöhäistuotantoon kuuluviin pianoetydeihin nro 2 Cordes à vide (1985) ja nro 8 Fém (1989). Kysyn, mitkä ovat leimallisia Ligetin myöhäistuotannon tyylipiirteitä ja ovatko nämä piirteet läsnä jo nuoruusvuosien pianoteoksissa. Kahden pianoetydin analyysista siivilöityy kymmenen piirrettä, joita käytetään metodologisena työkaluna nuoruusvuosien pianosävellysten tarkastelussa. Vertailuanalyysi osoittaa, että monia myöhäistuotannon sävelkielen piirteitä tai niiden ituja esiintyy jo Ligetin pianosarjassa Musica ricercata sekä muutamissa muissa nuoruusvuosien pianosävellyksissä ja harjoitelmissa. Voimakkaimmiksi sävellyksiä yhdistäviksi tekijöiksi nousevat kokeilevuus ja yllätyksellisyys ennalta määrättyjen lainalaisuuksien, kuten rajatun säveljoukon tai rytmisen systeemin, puitteissa. Musiikillisen metriikan vaihtelevuus ja sävelkudoksen monikerroksisuus vaikuttavat kiinnostaneen Ligetiä hänen koko sävellysuransa ajan, ja nämä piirteet ovat saaneet vuosien saatossa yhä moninaisempia muotoja. Tutkielman liitteeksi on koottu kronologinen luettelo Ligetin pianosävellyksistä vuosina 1940–2001.
-
(2020)Musiikillinen metri on ongelmallinen käsite, joka on ollut jatkuvassa muutostilassa, eikä sen määritelmästä olla päästy yksimielisyyteen. Ratkaistakseni ongelman, esitän tässä työssä musiikillisen metrin määritelmän, jonka mukaan musiikillinen metri on aikatietoisuutta musiikissa, eli välittömän havainnon kohteiden kestollista suhteuttamista toisiinsa. Perustan ehdotukseni Gallagher & Zahavin The Phenomenological Mind (2012) -kirjan tieteenfilosofiseen kontekstiin, ja luon sen pohjalta ensiksi fenomenologiapohjaisen määritelmän aikatietoisuudesta. Sen jälkeen kuvaan, miksi ja miten musiikillinen metri on aikatietoisuutta musiikissa, sekä osoitan kuinka tämä on käytännöllinen viitekehys musiikkianalyysissä. Tutkielman analyyttisessä osiossa sovellan määritelmääni empiirisesti tutkimalla Chopinin etydin cis-molli op. 25 nro. 7:n metrisiä rakenteita kolmella eri kerrostuneisuuden tasolla. Käytän analyysissä apuna jo olemassa olevia Harald Krebsin kirjassaan Fantasy Pieces. Metrical Dissonances in the Music of Robert Schumann (1999) ja William Rothsteinin kirjassaan Phrase Rhythm in Tonal Music (1989) esittelemiä teorioita sekä itse kehittämääni musiikin metristä hierarkiaa tutkivaa teoriaani. Analyysini kykenee ottamaan kattavasti huomioon teoksen metriset ominaisuudet alhaalta ylös koherentissa kokonaisuudessa, ja se ottaa huomioon myös metrin yhteyden teoksen harmoniaan, fraasirakenteeseen ja muotoon. Analyyttisesti uutta on muinaiskreikkalaisen metron-ajattelun käyttö nykyaikaisessa analyysin kontekstissa, sekä teoksessa havaittu metrisen hierarkian yhteismitallisuuden laajentumisen vaikutelma, mistä ilmiöstä ei vaikuta olevan aikaisemmin metriteorioissa puhuttu. Määritelmäni on edullinen musiikillisen metrin tutkimukseen, sillä sen avulla voidaan tarkastella kattavasti ja koherentisti saman tieto-opillisesti pohjustetun viitekehyksen sisällä paitsi jo tunnettuja musiikinteoreettisia termejä ja teorioita. Aikatietoisuuden käsitteen ansiosta malliin voidaan yhdistää tämän lisäksi hyvinkin uudenlaisia, esimerkiksi filosofisia ja semioottisia teorioita. Määritelmäni mahdollistaa musiikillisen metrin yhteyden löytämisen muiden taiteenmuotojen aikatietoisuutta ilmaiseviin termeihin, jolloin voitaisiin päästä yleiseen aikatietoisuuden määrittelyyn taiteissa.
-
(2018)Tutkielmassa hahmotetaan musiikin roolia osana Aki Kaurismäen ”Suomi-trilogian” elokuvakerrontaa. “Suomi-trilogia” koostuu kolmesta itsenäisestä osasta, jotka ovat Kauas pilvet karkaavat (1996), Mies vailla menneisyyttä (2002) ja Laitakaupungin valot (2006). Elokuvan teemat ovat työttömyys, kodittomuus, syrjäytyminen, osattomuus ja yksinäisyys. Tutkielman pyrkimys on hahmottaa, mitä musiikilla kerrotaan, miten ja miksi. Kysymyksiin on pyritty vastaamaan selvittämällä, millaisissa kohdissa musiikkia esiintyy, mikä musiikin suhde on tarinatilaan, miten se suhteutuu muuhun elokuvakerrontaan ja millaisia funktioita musiikilla on kerronnan osatekijänä. Tutkielma kuuluu elokuvamusiikintutkimuksen kenttään, ja siinä hyödynnetään useampaa analyysimetodia ja luokittelutapaa. Musiikkikerrontaan liittyviin kysymyksiin on pyritty vastaamaan elokuvamusiikintutkimuksen konventionaalisten luokittelumenetelmien avulla – tutkimalla musiikin suhdetta tarinatilaan (diegeettinen, akusmaattinen ja ei-diegeettinen) ja muuhun elokuvakerrontaan (parafraasi, polarointi ja kontrapunkti). Musiikin roolia hahmotetaan tämän lisäksi Anu Juvan kehittämän elokuvamusiikin funktioanalyysimenetelmän avulla. Tutkimuksen kohteena ovat elokuvamusiikin sisällölliset, kokemukselliset ja rakenteelliset funktiot. Tutkimusaineistona toimivat trilogian elokuvat Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä ja Laitakaupungin valot sekä kyseisten elokuvien ääniraidat. Tutkimusmenetelmät ovat määrällisiä ja laadullisia. Musiikin roolin hahmottaminen tapahtuu elokuvan musiikkimateriaalin lähiluvun, luokittelun ja tilastoinnin kautta. Analyysi keskittyy kuvan ja musiikin väliseen yhteiskerrontaan ja sen päämääränä on saavuttaa kokonaiskuva Aki Kaurismäen elokuvatrilogian musiikkikerronnan suuntaviivoista. Tutkielma tuo esiin elokuvamusiikin moninaiset toimintatavat osana Kaurismäen ”Suomi-trilogiaa”. Tarkastelun kautta on pystytty osoittamaan, miten musiikki toimii vuorovaikutuksessa muun kerronnan kanssa, miten erilaisilla tavoilla musiikki suhteutuu tarinatilaan ja kuinka musiikilla pyritään tarkoituksenmukaisesti hämärtämään illuusiota elokuvan tarinatilasta erilaisin epäkonventionaalisin menetelmin. Yleisimmin musiikilla pyritään tukemaan ja syventämään elokuvakerrontaa, mutta myös tuomaan uusia näkökulmia tarinaan. Tutkittujen elokuvien kohdalla musiikin pyrkimys on ensisijaisesti vaikuttaa suoraan elokuvan sisältöön, ja tämä toteutetaan erilaisin musiikkikeronnallisin tekniikoin, perinteisimmin vokaalimusiikin sanoitusten korvatessa dialogia. Sen lisäksi musiikilla pyritään vaikuttamaan myös yleisemmin elokuvakokemukseen ja elokuvan rakenteeseen. Tutkielma osoittaa myös elokuvien välillä poikkeavia elokuvakerronnallisia tapoja, joiden avulla etenkin elokuvan sisältöön vaikutetaan.
-
(2020)Tutkimus käsittelee Kotkan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen soittokunnan (myöhemmin soittokunta) kymmenvuotisjuhlakonsertteihin tehtyjä sävellystilauksia. Soittokunta perustettiin vuonna 1900 ja se toimi lähes yhtäjaksoisesti vuoden 2015 loppuun asti. Ensimmäinen sävellystilaus tehtiin vuoden 1950 juhlakonserttia varten. Sen jälkeen juhlakonserteissa esitettiin tilaussävellys joka kymmenes vuosi aina vuoteen 2000 asti. Vuodesta 1950 voi katsoa soittokunnan sävellystilausperinteen alkaneen. Soittokunta tuotti uutta suomalaista torvisoittokunta- ja puhallinorkesterimusiikkia kuuden sävellyksen verran toiminta-aikanaan. Tässä tutkielmassa analysoin kaksi viimeistä tilaussävellystä: Pertti Pekkasen Juhlakuvia, sarja puhallinorkesterille (1989) ja Allan Nissilän Music for Eaglets (1995–1997). Tutkimusaineisto koostuu soittokunnan arkistomateriaaleista 115 vuoden ajalta ja kolmesta vuonna 2017 tehdystä henkilöhaastattelusta. Arkistoaineisto käsittää soittokunnan kokouspöytäkirjojen lisäksi nuottipartituureja sekä tallenteita konserteista. Luon keräämäni tutkimusaineiston perusteella soittokunnan historiasta ja toiminnasta kokonaiskuvan. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on soittokunnan toiminta ja musikointi sävellysten tilaamisen ympärillä. Tutkielman aihepiiriä taustoitetaan Kotkan kaupungin syntyhistoriaa, Kotkan Työväenyhdistyksen perustamista ja soittokunnan historiaa ja toimintakulttuuria kontekstoivassa osuudessa. Musiikkitieteessä tutkimus asettuu kulttuurisen musiikintutkimuksen kentälle ja tutkimuksen musiikkigenre sijoittuu perinteisen työväensoittokuntaohjelmiston ja puhallinorkesterimusiikin alueelle. Tutkimuksessa analysoin, mihin kohtaan tilaussävellykset asettuvat soittokunnan ohjelmistokokonaisuudessa. Selvitän myös, miten sävellystilauksen matka eteni aina kokouspöytäkirjoista soittajien nuottitelineille ja teoksen kantaesitykseen asti. Samalla mietin soittokunnan motiiveja juhlasävellysten tuottamiseksi ja niiden merkitystä soittokunnalle. Kaksi viimeistä tilaussävellystä analysoin funktioanalyysin menetelmin ja etsin niistä viittauksia soittokuntaan sekä heidän kotikaupunkiinsa Kotkaan. Soittokunnan toiminta kymmenvuotisjuhlallisuuksien ympärillä oli tavoitteellista ja pitkäjänteistä talkootyötä. Juhlakonserttien onnistunut järjestäminen ja uuden teoksen tilaaminen ja esittäminen veivät soittokuntaa eteenpäin ja lisäsivät yhteenkuuluvaisuuden tunnetta. Tässä tutkielmassa tuon esille paikkakunnalla pitkään vaikuttaneen ja paikallisen musiikkikulttuurin kehittämiseen aktiivisesti osallistuneen musiikkiyhteisön, joka toiminnallaan oli mukana luomassa pohjaa koko kaupungin musiikkielämän kehittymiselle.
-
(2020)Tutkielmassani tarkastelen, miten lihavat naislaulajat esitetään ja miten he esiintyvät tosi-tv:n musiikkikilpailuohjelmissa eli musiikkirealityissa. Analysoin kahta tapausesimerkkiä, joiden pohjalta havainnoin, millaisia käsityksiä ja tunteita lihaviin naislaulajiin liitetään ohjelmissa. Tutkimuskirjallisuuden avulla analysoin, miten aineisto suhteutuu lihavan naiseuden mediaesitysten konventioi¬hin ja miten se vahvistaa tai kyseenalaistaa lihavaan naiseuteen liitettäviä käsityksiä. Pyrin selvittämään, miten ohjelmat ohjaavat katsomaan ja kuuntelemaan lihavia naisia ja suhtautumaan lihavaan ruumiillisuuteen. Käytän aineistona kahden lihavan naislaulajan, vuonna 2009 kilpailleen Susan Boylen ja vuonna 2017 kilpailleen Yoli Mayorin, esiintymisiä laulajina musiikkirealityissa. Tarkastelen heidän lauluesityksiään sekä niihin liittyviä inserttejä, haastatteluja ja palautekeskusteluja. Analysoin aineistoani kriittisen lihavuustutkimuksen, vammaistutkimuksen sekä musiikin ja median tutkimuksen keinoin. Tutkimukseni kytkeytyy uusmaterialistiseen teoriaperinteeseen, jossa ruumiin materiaalisuus ymmärretään aktiivisena osana esityksen merkityksenluontia. Hyödynnän affektin käsitettä havainnoidessani sitä, miten lihavaan ruumiillisuuteen liittyviä tunteita esitetään, välitetään ja koetaan aineistossani. Aineistoni perusteella lihaville naislaulajille muodostuu esiintyjäprofiili, jossa painottuu haavoittuvuus, nöyryys ja hyväksynnän tarve. Tarkastelemieni laulajien ohjelmisto koostuu balladeista, ja heidän lauluesityksensä välittävät kaipausta, haikeutta ja kärsimystä erilaisin äänellisin ja ruumiillisin keinoin. Esiintyjien haastatteluissa häpeä ja suru nousevat esiin lihavaa naiseutta määrittävinä tunteina. Esiintyjien kilpailutaipaleesta muodostuu tarina, joka etenee ulkonäön perusteella tapahtuvasta väheksynnästä onnistumisen kautta voimaantumiseen esiintyjänä ja ihmisenä. Menestyksen ehtona esitetään oman epävarmuuden voittaminen sitoutumalla unelman tavoittelemiseen ja asiantuntijoiden ohjeiden noudattamiseen. Aineistossani lihavien naislaulajien ruumiillisuus määrittää heidän toimijuuttaan. Ulkonäköön liittyvät reaktiot ja keskustelut ovat heidän tarinoissaan keskeisiä. Aineistoni ohjelmat vahvistavat monia lihavaan naiseuteen liitettyjä stereotypioita. Ne esittävät lihavuuden yksilön tragediana, josta voi selviytyä lahjakkuudella sekä esittämällä itsensä ja taitonsa tavalla, jonka tuottaa mielihyvää laajalle yleisölle. Ohjelmat tuovat lihavia naisesiintyjiä näkyviksi ja analyysiesimerkkieni tapauksessa esittävät heidät ansiokkaina esiintyjinä. Heihin liitettävät affektiiviset lataukset ovat kuitenkin yksipuolisia ja toisteisia. Ohjelmat reagoivat yhteiskunnallisen ilmapiirin muutoksiin, ja kehopositiivisuusajattelun yleistyminen näkyy muutoksina niiden lihavuusesityksissä. Mainostajista ja laajasta yleisösuosiosta riippuvaisina toimijoina ohjelmat eivät esitä lihavia naislaulajia riskialttiilla tai valtavirrasta poikkeavilla tavoilla, vaan keskittyvät pitkälti toistamaan olemassa olevia lihavan ruumiillisuuden esittämisen konventioita.
-
(2020)Tutkielmassani selvitän haastatteluaineistoon tukeutuen, miksi naispuolisia jazzmuusikoita on Suomessa niin vähän. Käytän apuna tutkimuskirjallisuutta niin jazztutkimuksesta, feministisestä tutkimuksesta kuin musiikin naistutkimuksesta sekä lisäksi viestinnän ja psykologian tutkimusta vallan ja motivaation osalta. Pääasiallisina teorioina käytän motivaatioteoriaa ja valtateoriaa ja metodina haastattelututkimusta. Koska haastatteluaineistosta oli tunnistettavissa selkeitä teemoja, hyödynsin aineistoa käsittelevässä luvussa temaattista analyysiä. Aineistoni koostuu kuuden suomalaisen naispuolisen jazzmuusikon haastattelusta, joissa he pohtivat syitä naisten marginaalisuudelle jazzmusiikin kentällä. Haastateltavani ovat noin 30–60-vuotiaita naiseksi identifioituvia jazzmuusikkoja, jotka kaikki soittavat eri soittimia. He esiintyvät tutkielmassa anonyymeinä. Aineistosta tunnistamani viisi selkeätä teemaa – roolimallien puute, koulutus, intohimo, jamikulttuuri ja äitiys – antavat perspektiiviä siihen, mihin asioihin jazzmusiikin kentällä tulisi puuttua, jotta siitä saataisiin yhdenvertaisempi. Naispuolisten roolimallien puute jazzmusiikin kuvastossa voi vaikuttaa tyttöjen instrumentin ja musiikkityylin valintaan. Koulutuksessa voitaisiin tukea tyttöjä enemmän ja kannustaa kaikkia sukupuolia kaikkien soitinten pariin ennakkoluulottomasti ja tarjoamalla jo peruskoulussa musiikkityylejä laajasti. Intohimo jazzmusiikkia kohtaan nähdään ehdottomana niin naisten kuin miestenkin osalta, jotta alalla pärjää. Jamikulttuuria toivotaan enemmän jo ammatilliseen koulutukseen, jossa kaikki pääsisivät matalalla kynnyksellä harjoittelemaan sitä. Jamitilanteissa naisten katsotaan jäävän arkuudessaan miesten jalkoihin. Äitiys koetaan haasteena yhdistää muusikon ammattiin ja sen arvellaan olevan yksi nivelvaihe, jossa naispuoliset muusikot saattavat lopettaa uransa. Vallalla ja motivaatiolla on monessa esiinnousseessa teemassa keskeinen rooli. Niillä voi nähdä olevan myös yhtäläisiä pyrkimyksiä. Esimerkiksi musiikinopettajilla on yhtäältä valtaa siinä, mitä musiikkia he tunneilla oppilaille esittelevät ja toisaalta he voivat toimia myös monille oppilaille motivaation herättäjänä musiikkia kohtaan. Sama rooli voi olla medialla: se toimii portinvartijan roolissa, mutta voi myös parhaassa tapauksessa tarjota nuorelle musiikinharrastajalle uusia esikuvia. Vanhemmat voivat puolestaan yhdistää toiminnassaan valtaa ja motivaatiota sillä, että vaativat lasta harjoittelemaan hänen omaa halukkuuttaan kuuntelematta. Haastateltavat itse olivat motivoituneet sekä sisäisesti että ulkoisesti. Tällaisia motivoivia tekijöitä ovat oma kehittyminen soittajana, halu soittaa, itsensä haastaminen pelottaviinkin tilanteisiin, intohimo instrumenttia ja musiikkityyliä kohtaan sekä yleisön tai kollegoiden kehut ja kannustukset. Tutkielmassa on havaittavissa selkeästi naisia marginalisoivia teemoja sekä syitä, joiden takia he marginaalisuudestaan huolimatta toimivat jazzin kentällä edelleen. Näin ollen tutkimuksen tulokset vahvistavat käsitystä naispuolisten jazzmuusikoiden marginaalisesta asemasta. Se osoittaa myös sukupuolittuneiden asenteiden ja käytänteiden vaikutuksen naispuolisten muusikoiden kokemassa arjessa. Tutkielma pyrkii purkamaan asenteita ja sukupuolittuneita käytänteitä. Sen tuloksia voidaan hyödyntää musiikin nais- ja jazztutkimuksen alalla selvittämään syitä sukupuolen eriarvoisuuteen, ja esimerkiksi siinä, miten eriasteisten musiikkioppilaitosten tai koulujen musiikinopetuksessa voitaisiin kiinnittää huomiota vallalla oleviin näkemyksiin sukupuolinormeista ja kyseenalaistaa niitä.
-
(2020)Tutkimukseni tarkoitus on vertailla Suomessa yleisesti käytettyjä alkeistason pianonsoiton oppikirjoja. Selvitän mitä alkeisoppikirjat sisältävät, miten ne etenevät ja millaisille oppilaille ne on suunnattu. Analysoin niiden kappalevalikoimaa ja pohdin kirjojen etuja ja puutteita. Tutkin, vastaako kirjojen sisältö taiteen perusopetuksen opetussuunnitelmia. Aineistonani on kolme kotimaista pianokoulukirjaa: Pianon Avain 1, Suomalainen pianokoulu Alkusoitto ja Musikatti. Vertailukohtana toimii maailmanlaajuisesti suosittu amerikkalainen pianonsoiton oppikirja Bastien Piano Basics Level 1. Teoreettisen taustan tutkimukselleni muodostaa pianonsoiton opetusta käsittelevä kirjallisuus. Perehdyn kirjallisuuden avulla pianoharrastukseen, pianonsoiton opetuksen osa-alueisiin ja siihen, miten kutakin aihetta on suositeltu opetettavan. Näitä osa-alueita ovat muun muassa nuotinluku, tekniikka, rytmi, yhteissoitto, luova ilmaisu, improvisointi, vapaa säestys, tulkinta sekä musiikin teoria. Työssäni selvitän, mihin osa-alueisiin tutkimani pianokoulukirjat keskittyvät ja miten niissä näitä aiheita lähestytään. Haastattelun ja kirjallisen kyselyn avulla selvitän oppilaitten kokemuksia käyttämistään oppikirjoista. Vertailuni kirjoista Pianon avain ja Suomalainen pianokoulu täyttävät tarkasti ilmestymisaikansa opetussuunnitelmien vaatimukset. Musikatti ja Bastien ovat sisällöltään rennompia ja vähemmän muodollisia. Bastienin kappalevalikoima on selvästi muita kirjoja viihteellisempi ja yksinkertaisempi: lähes kaikkien kappaleitten rakenne pohjautuu kolmeen sointuun. Kaikista vertailuni kirjoista oppii nuotinlukua, pianonsoiton perustekniikat, yleisimmät rytmit ja tahtilajit sekä joitakin teoria-asioita. Mikään tutkimistani kirjoista ei kuitenkaan kata kaikkia pianonsoiton osa-alueita. Erityisesti uusimpien opetussuunnitelmien (2017) asioista suuri osa jää pois. Esim. yhteissoitosta, esiintymisestä, kuuntelemisesta ja tulkinnasta ei kirjoilla juuri ole annettavaa. Opettajan tehtäväksi jää kertoa näistä asioista sekä hankkia oppilaalle lisämateriaalia. Tutkimuksessani totean, että pianonsoiton osa-alueita on niin lukuisia, ettei niitä kaikkia voi helposti esitellä yhdessä alkeisoppikirjassa. Kaikille sopivan kirjan laatiminen on muutenkin haastavaa, koska jokainen oppilas etenee yksilöllistä vauhtia ja kohtaa omanlaisiaan haasteita. Hyvän opettajan rooli nousee tärkeäksi: opettajan tehtävä on käyttää kirjaa harkiten, täydentäen ja oppilaan tarpeiden mukaan soveltaen.
-
(2020)Tutkielma esittelee menetelmän, jonka avulla voidaan tehdä transkriptio PC-tietokoneen ohjelman piipperillä soittamasta musiikista. Piipperi on PC-tietokoneen perinteinen äänilähde, joka tuottaa yksiäänistä kanttiaaltoa annetulla taajuudella. Piipperiä käytettiin PC-pelien musiikin toteuttamiseen erityisesti 1980-luvulla ennen erillisten äänikorttien yleistymistä. Piipperin ominaisuudet rajoittavat säveltäjän mahdollisuuksia, mutta toisaalta piipperin voi nähdä myös haasteena: kuinka tuottaa hyvän kuuloista musiikkia alkeellisin keinoin? Transkriptiomenetelmässä on ideana tarkkailla komentoja, joita PC-tietokoneen ohjelma antaa piipperille ohjelman suorituksen aikana. Menetelmä toteutetaan muokkaamalla avoimen lähdekoodin DOSBox-emulaattorin koodia niin, että se merkitsee muistiin tekstimuodossa piipperitapahtumia. DOSBoxin avulla perinteisiä PC-tietokoneen ohjelmia voidaan suorittaa nykyaikaisessa käyttöjärjestelmässä. Tutkielmassa menetelmää käytetään kahden pelin musiikin transkription tekemiseen. Ensimmäinen peli on vuonna 1984 julkaistu Alley Cat, ja toinen peli on vuonna 1990 julkaistu Stunts. Menetelmän avulla haetaan pelien tuottamat piipperikomennot, joita vastaavat sävelet siirretään edelleen nuottieditoriin. Tuloksena pelien musiikeista saadaan tarkat transkriptiot, joiden avulla voidaan tutkia tarkemmin piipperimusiikissa esiintyviä tekniikoita ja ilmiöitä. Tutkielmassa luodut transkriptiot osoittavat, että esitetty menetelmä piipperimusiikin transkriptioon on toimiva ja käyttökelpoinen. Menetelmän etuna verrattuna perinteiseen tapaan tehdä transkriptio korvakuulolta on, että tarkat tiedot sävelten taajuuksista ja ajanhetkistä haetaan automaattisesti sen mukaisesti, miten peli käyttää piipperiä. Menetelmä helpottaa transkription tekijän työtä ja sen avulla saadaan tietoa, jota voisi olla vaikea hankkia kuulonvaraisesti.
-
(2020)Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Humanistinen tiedekunta/taiteiden tutkimuksen maisteriohjelma Tekijä – Författare – Author Harri Inkinen 013019130 Työn nimi – Arbetets titel – Title Semioottinen analyysi Johann Sebastian Bachin Chaconnesta sooloviululle BWV 1004 Oppiaine – Läroämne – Subject Musiikkitiede Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year Marraskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 53 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkin Johann Sebastian Bachin toisen sooloviulupartitan päättävää Chaconnea semioottisesta näkökulmasta. Semiotiikassa tutkitaan merkkejä, merkkijärjestelmiä ja merkityksen muodostumista. Bachin Chaconnea ei ole tutkittu vielä paljoa semioottisesta näkökulmasta ja siitä syystä olen valinnut tämän metodin. Chaconne on yksi barokin tyylikauden tansseista ja osa tanssisarjaa. Se oli aluksi populaari tanssi, joka muuttui osaksi eurooppalaista taidemusiikkiperinnettä suureksi osaksi Bachin ansiosta. Bach on säveltäjistä kiinteimmin se, johon tämä lajityyppi yhdistetään. Työssäni hyödynnettäviä semioottisia teorioita ovat modaliteettiteoria, halkeamateoria ja eksistentiaalisemiotiikka. Keskeisin semiotiikan teoreetikko on Eero Tarasti, mutta myös Julia Kristevan ajatuksiin viitataan. Tutkimusongelma on kaksiosainen. Ensiksi pohdin, että mikä on taiteilijan ja hänen tuotantonsa suhde semioottisesta näkökulmasta. Toisessa kysyn, että minkälainen on musiikkisemioottinen surun merkki klassisen musiikin asiayhteydessä. Modaliteetteja ovat määrätyt ranskankieliset verbit, joita on käytetty purkamaan auki inhimillistä ajattelua. Ne ovat A. J. Greimasin kehittelemiä, ja Tarasti sovelsi niitä ensimmäisenä klassiseen musiikkiin. Työssäni modaliteetteja kohdistetaan Chaconnessa ilmenevien retoristen eli puheopillisten kuvioiden tarkasteluun. Runsaslukuisimmin Chaconnessa esiintyvät retoriset kuviot ovat messanza ja groppo. Messanza on sarja askeleittain tai hypyittäin liikkuvia nopeita nuotteja ja groppo on neljä lyhyen sävelen kuvio, jossa 1. ja 3. sävel ovat samat. Kaksi keskeisintä modaliteettia Chaconnessa ovat pouvoir (voida) ja devoir (täytyä). Chaconne on muodoltaan kolmiosainen eli edustaa A-B-A-muotoa. Sävellyksen B-jakson alku toimii halkeamana semioottiseen. Tuo kohta on koko sävellyksen ydin ja paljastaa sen syvämerkitykset surun julkilausumana. Tarastin eksistentiaalisemiotiikassa tutkitaan merkkejä niiden sisältä käsin ja ainutkertaisuudessaan. Eksistentiaalisemiotiikan kehittymisen myötä on syntynyt uusia merkkikategorioita. Tutkimuksessani kävi ilmi, että kaikkein vahvimmin Chaconne on endomerkki. Endomerkki on sisäsyntyinen merkkilaji. Tutkimustulos on myös, että tietty vastakkainasettelu minän ja yhteiskunnan eli Moin ja Soin (Bachin ja aikansa säveltäjäyhteisön) on todennäköisesti vaikuttanut siihen, että Chaconne on syvällinen sävellys. Avainsanat – Nyckelord – Keywords J. S. Bach, Chaconne, a cappella -viulumusiikki, retoriset kuviot, modaliteettiteoria, halkemateoria, eksistentiaalisemiotiikka Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited E-Thesis Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
-
(2020)Tiedekunta – Fakultet – Faculty Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma – Utbildningsprogram – Degree Programme Filosofian, historian ja taiteiden tutkimuksen osasto Opintosuunta – Studieinriktning – Study Track Musiikkitiede Tekijä – Författare – Author Harri Hölttä Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Se on sellaista humppaa” – Humpan genrepiirteet ja humoristisuus suomalaisessa tanssimusiikkikontekstissa Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu Aika – Datum – Month and year Maaliskuu 2020 Sivumäärä– Sidoantal – Number of pages 75 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tässä tutkimuksessa tarkoitukseni on selvittää, mikä tekee humpasta humpan? Tutkimuksessani analysoin, mistä osatekijöistä humppa koostuu; miten kullakin tyypillisellä soittimella humppaa soitetaan, ja miten humpan voi hahmottaa musiikin peruselementtien – rytmi, melodia, harmonia – kautta. Samalla sivuan myös rakennetta, tekstejä ja sointiväriä eri instrumenttien soittotapojen kautta. Aineistoksi olen valinnut kymmenen levytetyintä humppaa. Tämä tutkimus on ensisijaisesti laadullinen musiikkianalyysitutkimus. Tutkimukseni kuuluu perustutkimuksen piiriin ja se on myös historiallista, musiikkianalyyttistä sekä empiiristä tutkimusta. Tutkimus sisältää myös metodiikan ulkopuolelta, lähinnä historiaan liittyvissä osuuksissa hieman sosiologiaa, ajan yleisen hengen sekä tanssilavakulttuurin kuvausta. Taustaksi esittelen humpan historian lyhyesti. Tutkin historiallisessa kontekstissa sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet humpan kehittymiseen, mitkä eri aiemmat musiikkigenret ja -tyylit ja tavat soittaa ovat johtaneet kohti humpan kehittymistä sellaiseksi, jona me sen nykyään tunnemme. Esitän myös, miten humpan historiaan eri vaiheissa liittyvät humppafoksi ja humppa ovat erkaantuneet omiksi tyylilajeikseen. Alkuperäisen pääkysymyksen lisäksi selvitän, miksi humppaa pidetään jonkinlaisena huumorimusiikkina ja miksi siihen suhtaudutaan vähätellen ja naureksien. Tutkimuksen tuloksena totean, ettei humppa ole huumorimusiikkia ainakaan minkään yksittäisen osatekijän perusteella. Sen sijaan se on ollut monen parodian kohteena. Samoin väheksyntää osoittaa se, ettei humpasta ole niin kutsuttua vakavaa taideversiota toisin kuin monista muista tanssimusiikin genreistä, kuten esimerkiksi Straussin valssit ja Piazzollan tangot. Humpan esteettiset ja taiteelliset ansiot jäävät usein humppaan olennaisesti liittyvän välineellisen osuuden, tanssin säestämisen, varjoon. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Humppa, humppafoksi, foxtrot, tanssimusiikki, iskelmämusiikki, musiikkianalyysi, huumori musiikissa, Dallapé, Humppa-Veikot, Kankkulan kaivolla Säilytyspaikka – Förvaringställe – Where deposited Muita tietoja – Övriga uppgifter – Additional information
-
(2018)I min pro gradu-avhandling har jag studerat hur genus, sexualitet och kroppslighet uppfattas och upplevs av pianister verksamma inom den västerländska konstmusiken. Pro gradun är en kvalitativ studie som baserar sig på intervjuer med tre under 30-åriga kvinnliga yrkespianister. Utgångspunkten för studien är den feministiska uppfattningen att kön är performativt och socialt konstruerat. Forskningsfrågan är hur genus och kroppslighet tolkas och skapas av pianisterna, samt hur deras uppfattningar om musikens betydelser påverkar deras upplevelser av att spela piano. Studien redogör även för pianospelandets historia ur genusvetenskaplig synvinkel. De intervjuade pianisternas uppfattningar jämfördes med pianospelandets kulturhistoria, för att studera hurudana uppfattningar om kön ännu existerar inom pianokonsten. Intervjuerna analyserades systematiskt, främst genom att utgå från Judith Butlers (1990/2006) performativitetsteori samt DeNoras (2002) teori om hur musik och musikframföranden konstruerar kön. Utgående från Butlers teori analyserades hur pianisterna skapade genus genom kroppsliga praktiker. DeNoras teori var utgångspunkten för att studera hur musik kan möjliggöra performativitet och hur konsertframföranden bygger upp och upprätthåller föreställningar om genus. I studien analyserades de betydelser pianisterna förknippade med kroppslighet och pianomusik samt hur pianisterna själva uppfattade kroppslighet och genus i relation till framförandet av musik. De intervjuade pianisterna jämförde även sina tidigare uppfattningar från ungdomen med sina nuvarande uppfattningar. Genom att beskriva pianisternas studiegång analyserades hur uppfattningar om genus och kroppslighet hade skapats. Studien visar att uppfattningar om genus i pianospel hade byggts upp under de intervjuade pianisternas ungdomsår. Genus, förknippat med en viss kroppslighet, kopplades ihop med repertoar och framföranden. Pianisterna hade speciellt i ungdomsåren spelat verk av J.S. Bach, Frédéric Chopin och W.A. Mozart. Repertoar som avvek från detta uppfattades som maskulin eller som möjlig att framföras endast av pojkar och män. Framförallt svårare verk av Ludwig van Beethoven och J.S. Bach sammankopplades med manlig kroppslighet och med uppfattningar om genialitet, andlig värdighet och även gudomlighet. Framföranden där pianistens kroppslighet avvek från den (vita) manliga kroppen uppfyllde inte kriterierna för en värdig tolkning av verken. De intervjuade pianisterna hade under studietiden genomgått en process, där de kritiserade de inlärda uppfattningarna om kroppsligheten i pianospel. Pianisterna ville framförallt spela verk genom vilka de hittade en mental och kroppslig frihet. Ofta hittades denna känsla särskilt genom att framföra modern västerländsk musik. En pianist upplevde sin sexualitet i pianospel, som fick henne att känna sig fri. Genom att kritiskt granska uppfattningar av genus, kroppslighet och musik hade pianisterna fått emancipatoriska upplevelser. Studien visar att pianots kulturhistoriska bakgrund påverkar pianisternas upplevelser av pianospel. Binära könsuppfattningar skapas genom specifika repertoarval i pianisternas ungdomsår. Uppfattningar av genus påverkade spelandet på olika sätt. Alla pianister hade försökt utvidga uppfattningarna, bland annat genom att spela modern musik. Eftersom pro gradun är en kvalitativ studie går det inte att dra generaliserande slutsatser. Studiens resultat gör det dock möjligt att forska vidare i hur binära konstruktioner av genus upprätthålls inom den västerländska pianokonsten.
-
(2020)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani äänen ja musiikin roolia taidepeliksi kutsutussa videopelissä Journey (thatgamecompany 2012). Esittelen kvalitatiivisen tapaustutkimuksen muodossa minkälainen rooli musiikilla ja äänellä on taidepeliksi luonnehditussa videopelissä ja miten se vertautuu laajemmassa kontekstissa suhteessa äänen ja musiikin tiedettyihin rooleihin pelimusiikin tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielmani tavoitteena on tuoda uutta tietoa pelin musiikillisen sisällön merkityksestä taidepeleiksi kutsutuissa videopeleissä ja havainnollistaa tapaustutkimuksen avulla musiikin ja äänen roolia tässä kokonaisuudessa. Tarkoitukseni on yhdistää taidepelien ja pelimusiikin tutkimus sekä hahmottaa analyysimenetelmää, joka soveltuu myös muiden taidepeleiksi luonnehdittujen videopelien musiikin ja äänen tarkasteluun. Tutkielmani teoreettinen taustaluku on kaksiosainen: johdattelen lukijan lyhyen pelitutkimuksen historiaa käsittelevän kirjallisuuskatsauksen kautta pelimusiikin tutkimuksen keskeisten aihealueiden ja käsitteiden pariin. Tutkielmani aineistolähtöisen tutkimuskysymyksen takia esittelen aineiston määrittelyn kannalta keskeiset käsitteet, kuten riippumattomuuden pelituotannossa, indiependent-pelin määritelmän, taidepelin käsitteen monitulkintaisuuden ja pelimusiikin hahmottamiseen liittyvät termit, kuten musiikin dynaamisuuden, interaktiivisuuden ja adaptiivisuuden. Lisäksi esittelen lyhyesti taidepelistä käyttämäni määritelmän, jonka puitteissa olen valinnut tutkimusaineistoni. Tutkimusaineiston jäsentämisessä sovellan menetelmää, jonka pohjalta jäsennän tutkimusaineistoni pelin sisäisten musiikillisten lähteiden eli musiikkidatan ja pelin ulkoisten musiikillisten lähteiden eli haastattelujen, arvostelujen, pelinkehittäjän verkkosivujen ja säveltäjän verkkosivujen mukaan. Käyttämäni aineisto rakentuu Journeyn analyyttisesta pelaamisesta, pelin Sounds-kansion musiikkidatan tarkastelusta ja verkkoaineistosta, joka sisältää pelistudion keskeisten henkilöiden haastatteluja, peliarvosteluja sekä muita verkkosivuja, jotka sisältävät tutkimuskysymykseni kannalta olennaista tietoa joko thatgamecompany-pelistudiosta, studion peleistä tai pelien musiikin käytöstä. Verkkolähteistä seitsemän on haastatteluja, joilla on merkittävä rooli tutkimusaineiston kokonaiskuvan hahmottamisessa. Loput ovat aiheen kannalta keskeisiä verkkosivuja, kuten kotisivuja, arvosteluja ja uutisia. Tutkielmani tulokset ovat jaettavissa kahteen päätulokseen: 1) thatgamecompany edustaa peli-autuer -tyyppistä pelistudiota, jossa peli-auteur on studion johtaja Jenova Chen. 2) Chenin johtamaan pelinkehitysprosessiin kuuluu musiikin käyttäminen inspiraation lähteenä pelin ideointivaiheesta aina pelin viimeistelyyn asti ja pelissä itsessään. Thatgamecompany kehittää pelejä, jotka ovat saaneet tunnustusta ja luokitellaan taidepeleiksi, sillä ne toteuttavat Jenova Chenin taiteellista visiota. Musiikki toimii kiintopisteenä, jonka avulla hahmotellaan pelin yleinen tunnelma ja tätä kautta pelinkehittäjien yhtenäinen visio pelin kautta välitettävästä tunnelmasta. Musiikilla on siis merkittävä rooli studion taiteellisen vision tuottamisessa ja yhdenmukaisen vision ylläpitämisessä sekä lopullisen pelin tunnelmaa ja pelikokemusta vahvistavana tekijänä. Lisäksi tutkielmani analyysiosuuden perusteella käy ilmi, että Journeyn musiikki on muodoltaan minimalistista ja se sisältää johtoaiheen, idée fixen. Pelin soundtrackin kappaleet esiintyvät pelin sisällä pienempinä äänifragmentteina osana dynaamista äänikokonaisuutta. Pelissä kuultava äänikokonaisuus muuttuu pelikertojen mukaan pelaajan toiminnan, mahdollisten muiden pelaajien läsnäolon ja musiikin ohjelmointiin liittyvien seikkojen perusteella. Journeyn äänisisältö on selkeä tapausesimerkki pelimusiikille ominaisten piirteiden esiintymisestä ja käyttämisestä toimivan pelikokonaisuuden toteuttamisessa.
-
(2019)Tutkimuksessa tutkitaan tämän päivän suomalaisia lastenoopperoita ja sitä, millaisiin muotoihin ooppera ja sen tyylit taipuvat uusissa lapsille suunnatuissa ja osaksi myös lasten kanssa tehdyissä oopperateoksissa. Tutkimuksessa analysoidaan sisällönanalyysin sekä esitysanalyysin menetelmin kahta teosta: Ihmepoika A (2017) ja Dumma Kungen (2017). Ihmepoika A on Suomen Kansallisoopperan tilaama teos, joka on Timo Hietalan (1960) säveltämä ja jonka libreton on kirjoittanut Karri Miettinen (1978) eli rap-artisti Paleface. Dumma Kungen on taas Musikinstitutet Kungsvägenin tilaama teos, jonka on säveltänyt Cecilia Damström (1988) ja jonka libreton on kirjoittanut satukirjailija Monica Vikström-Jokela (1960). Molemmissa teoksissa mukana lavalla on myös lapsia. Tutkimuksen keskeisiä tavoitteita on havaita, miten oopperan tyylilajin konventiot ilmenevät analysoitavissa oopperoissa, miten niitä hyödynnetään ja miten niitä mahdollisesti murretaan uusissa lapsille suunnatuissa oopperoissa. Tarkoituksena on selventää myös sitä, miten uudet oopperateokset laajentavat oopperan konventioita ja miten nämä perinteet muokkautuvat, kun mukana on ei-ammattilaiset tekijät eli lapset. Tutkimusmenetelminä käytetään sisällönanalyysiä ja esitysanalyysiä avaamaan analysoitavien oopperoiden kytköksiä oopperan lajityypin konventioihin. Sisällönanalyysissä puretaan ja tyypitellään teoksen sisältö ja esitysanalyysissä pyritään tuomaan esille se, mitä esityksessä tapahtuu. Oopperoiden videotallenteet, partituurit sekä libretot toimivat tutkimusaineistona. Havaintojen avulla halutaan vastata tutkimuksessa asetettuihin tutkimuskysymyksiin ja pohtia sitä, millaista oopperaa lapsille nykyään sävelletään, millaisia oopperakonventioita niissä näkyy ja millaisia uusia menetelmiä, kuten esimerkiksi sävellys- ja kirjoitustekniikoita, on käytetty. Dumma Kungenin ja Ihmepoika A:n analyyseissä nousee esille selkeitä ja merkittäviä oopperalle perinteisiä konventioita, kuten libreton, musiikin ja visuaalisuuden käyttötapoja. Samalla molemmat oopperat pyrkivät luomaan jotain uutta oopperan traditioon sekä muuttamaan sitä kuten sekoittamalla musiikillisia tyylilajeja, käyttämällä nuorisokieltä osana kerrontaa ja tuomalla lapset ammattitekijöiden kanssa samalle lavalle. Teosten sisällönanalyysiin pohjaten tutkimuksessa analysoitujen teosten välillä on niin samanlaisuuksia kuin eroavaisuuksiakin. Tutkimuksesta voidaan päätellä, että lapsille suunnattuja oopperoita tehdään oopperakonventioita käyttäen, mutta paljon myös niitä muovaten juuri lapsia huomioiden. Lapsille pyritään tekemään sellaisia teoksia, jotka ovat kiinni tekohetken ajassa. Tutkimus osoittaa myös sen, että suomalainen ooppera elää kukoistuskauttaan ja oopperaa tehdään hyvin paljon, myös erityisesti lapsille suunnatusti.
-
(2020)Sinfoniaorkesterit ylläpitävät vuosisatojen taakse ulottuvaa klassisen musiikin traditiota. Tämän tradition jatkuvuudesta on oltu kansainvälisellä tasolla huolissaan; Suomessa sinfoniakonserteissa yleisöä on vielä toistaiseksi riittänyt. Vakioyleisön ikääntyminen on kuitenkin synnyttänyt tarpeen löytää uusia yleisöjä. Lisäksi orkesteritoiminnan pääasiallisten rahoittajien, kuntien, heikentyvä taloustilanne on asettanut omat uhkakuvansa. Loputtomien vaihtoehtojen kulttuurikentällä kilpaillaan ihmisten vapaa-ajasta ja näin sinfoniaorkestereillakin on tarve osoittaa tarpeellisuutensa. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää niitä keinoja, joilla suomalaisen orkesteri-instituution edustaja pyrkii pitämään itsensä ja yleisösuhteensa relevanttina 2020-luvun laajalla kulttuurikentällä. Samalla työssä tarkastellaan, mitä orkesterin toimintaan kuuluu ja mitä musiikillisia, hallinnollisia, yhteiskunnallisia ja yleisötyöhön liittyviä haasteita orkesteri mahdollisesti kohtaa. Lisäksi työssä käsitellään sitä, kuinka vakiintunut toimija uudistaa toimintaansa. Tutkielma on laadullinen tapaustutkimus, jonka tapauksena toimii Espoon kaupunginorkesteri Tapiola Sinfonietta. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta puolistrukturoidulla teemahaastattelumenetelmällä kerätystä asiantuntijahaastattelusta. Teemahaastattelurunko koostui kuudesta teemasta: toimintaympäristö, taidemusiikin ala, yleisö, markkinointi, kilpailu ja oma toiminta. Aineiston analysointiin käytettiin sisällönanalyysimenetelmää. Menetelmän avulla haastatteluaineistosta ryhmiteltiin kuusi luokkaa: rahoitus, kilpailu ja erottautuminen, taiteelliset sisällöt, muusikoiden hyvinvointi, yleisö ja instituution tulevaisuus. Aineiston perusteella orkesteri voi perustella olemassaoloaan kolmella tavalla: laadulla, yleisöllä ja yleisötyöllä. Laadun käsite läpäisee orkesterin koko toiminnan ja siihen pyritään niin taiteellisissa sisällöissä, vierailijavalinnoissa, markkinoinnissa kuin asiakaspalvelussakin. Mahdollisimman laaja yleisö on selkeä indikaattori orkesterin tarpeellisuudesta etenkin rahoittajien näkökulmasta. Ammattiorkesterin voikin nähdä myös asiakaspalveluinstituutiona, jonka täytyy tuntea oma yleisönsä voidakseen palvella tätä mahdollisimman hyvin ja tarjotakseen mielekästä sisältöä omaa linjaa unohtamatta. Oma selkeä linja ja profiili, jota rakennetaan muun muassa taiteellisilla sisällöillä, auttaa erottautumisessa lukuisten vaihtoehtojen kulttuurikentällä. Saavuttaakseen uutta yleisöä orkestereiden täytyy tuntea myös niitä, jotka eivät käy konserteissa, ja tarjota myös heitä kiinnostavia sisältöjä. Yleisötyö on myös keino hankkia uusia yleisöjä. Samalla se on taiteen hyvinvointidiskurssin valossa keino palvella yhteiskuntaa. Orkestereilla ei ole varaa tuudittautua nykytilanteeseen, vaan niiden tulee tarkkailla toimintaympäristöään ja kehittyä sen mukana. Uudistumistarve koskee myös klassisen musiikin traditiota. Orkesterin uudistuminen edellyttää toiminnan ja organisaation joustavuutta, jota edistää henkilöstön keskeinen positiivinen ilmapiiri. Uusia ideoita omaksutaan todennäköisemmin oman orkesterin ulkopuolelta, nuoren sukupolven muusikkojäsenten tai vierailevien taiteilijoiden kautta. Tulevaisuudessa kuntien talousvaikeudet saattavat johtaa orkestereiden rahoituksen pienenemiseen, minkä johdosta orkesterit saattavat joutua etsimään uusia rahoitusratkaisuja yksityiseltä sektorilta.
-
(2019)The focus of this thesis is in the live music of El Niño y la Verdad, which represents Cuban popular dance music. According to the previous literature, the dynamics between the group and the audience and the ability of the group to react in a moments notice are very important factors in the music. At the time of writing, no academic research had fully committed in explaining this phenomenon, and that is how the idea for this thesis came to be. The research material consists of interviews and two songs. For those two songs, I have analyzed both the album version and a live version I recorded in Cuba. The interviews were done on four of the band members, where I we through various themes on the groups’ music. The research question is as follows: How do two of El Niño y La Verdad’s songs differ between the album version and a concert version on the structural level, what are the reasons for the phenomenon and how does the band practically make it happen? In order to answer these questions, I present the history and scene of the Cuban popular dance music (música popular bailable cubana, MPBC) on a general level, and I present the previous research on the structural elements of the music and how they are used. Based on the interviews, I present additions to the way previous research has approached the structure of MPBC, in order to make the analysis of this thesis more feasible. With these tools, I analyze two of the group’s songs, Llévame papá and El baile de la palangana. The analysis is done on both the album version and a concert version for both of the songs. The structural differences between the album and the live versions are notable, and they follow the framework set up by the previous research and especially the additional ideas that came up during the interviews. According to the interviews, the group wants to take the audience from a feeling to another, and to give every concert its own energy. In practice, the lead singer El Niño and the musical director Pachy Jr. use hand gestures and other visual or auditive signs to tell the rest of the group, where to go next. The request can either target the horn section, the percussion section or the choir section. The most important fruit of this thesis is to create a more usable way of analyzing the structure of MPBC, that what has been previously presented by the literature. With this two-dimensional structure analysis chart, the intersections and the overlaps between the different structural part are more visible, and the underlying motivations behind these changes are easier to analyze.
-
(2018)Tutkimuksessani analysoin yhdysvaltalaisen raskaan rockin yhtyeen In This Momentin musiikkivideota Sex Metal Barbie. Tarkastelen videossa musiikkivideon kuvan, äänen ja tekstin yhdessä muodostamia sukupuolen representaatioita. Tutkimukseni selvittää, millä tavalla 1990-luvun lopulla Yhdysvalloista alkunsa saaneen postfeministisen aatesuuntauksen keskeinen käsite "voimaantuminen" (engl. empowerment) toteutuu musiikkivideossa. Viitekehyksenä analyysilleni toimii metallimusiikin kulttuuri sellaisena, kuin viimeaikaiset metallitutkijat ovat sen määritelleet. Lähestyn metallimusiikin kulttuuria kulttuurintutkimuksellisen käsitteen, skenen avulla. Tutkimukseni vastaa kysymykseen, millaista potentiaalia musiikkivideon tarjoamilla sukupuolen representaatioilla on haastaa metallitutkimukseen juurtunut käsitys metalliskenestä maskuliinisena ja heteronormatiivisena. Analyysini jakautuu neljään osioon postfeminististen ydinteesien, toimijuuden, seksuaalisuuden, ruumiillisuuden ja kuluttajuuden, sekä ironian mukaan. Sex Metal Barbie -musiikkivideo sisältää selkeitä viittauksia postfeministiseen voimaantumiseen ja metalliskenen taipumukseen hylkiä poikkeavia tapoja esittää sukupuolta. Video pysyy kriittisenä myös suhteessa postfeminismiin. Musiikkivideo jäsentyi osaksi postfeminististä kulttuuri-ilmiötä, joka jatkaa mm. sukupuoleen liittyvien ongelmakohtien ja stereotypioiden esille tuomista saamastaan kritiikistä huolimatta. Metallimusiikin kulttuuri mahdollistaa lähes rajattoman sukupuolella leikittelyn sen miespuolisille jäsenille, mutta muunlaisia sukupuolisia esityksiä sen piirissä arvostellaan ankarasti. Tutkimus osoittaa, ettei postfeminismin oletettua seksistisyyttä sen enempää kuin metallimusiikin maskuliinisuuden suhdetta sukupuoliinkaan tulisi pitää annettuna totuutena.
-
(2020)Käsittelen tutkielmassani DIMI-O-videourun esitystilanteita käyttöliittymän näkökulmasta. Pyrin selvittämään, miten DIMI-O:n käyttöliittymän vuorovaikutteisuus näkyy esitys- ja käyttötilanteissa sekä millä tavoilla DIMI-O:n kanssa voi olla vuorovaikutuksessa ja miten laitetta on käytetty esityksissä. Tarkoitukseni on pro gradu -tutkielmallani lisätä ymmärrystä DIMI-O:n käyttöliittymästä ja käyttömahdollisuuksista. Tapaustutkimuksessa pyrin yhden sähkösoittimen tarkastelun kautta yleisemminkin lisäämään ymmärrystä siitä, mitä haasteita ja näkökohtia ihmisen ja koneen väliseen vuorovaikutukseen liittyy historiallisessa perspektiivissä. Tutkielmassani hyödynnän sähkösoitintutkimuksen vuorovaikutusmalleja ja käyttöliittymätutkimusta sekä laajemman ihmisen ja koneen vuorovaikutusta tutkivan tieteenalan termistöä. Tarkastelen soitinta ja käyttötilanteita lisäksi soittimeen liittyvän tutkimuksen ja aineiston perusteella. Erittelen DIMI-O:n käyttöliittymän osia ja käyttötapoja ja analysoin käyttäjän saamia primäärisiä ja sekundäärisiä palautteita, jotka vaikuttavat käyttö- tai soittokokemukseen. Analysoin myös käyttötilanteissa ilmeneviä vuorovaikutusketjuja. Käytän Ylellä vuonna 1971 tallennettua DIMI-baletti-demonstraatiovideota pääasiallisena esimerkkitapauksena, sivuten analyysissä myös muita esityksiä ja käyttötilanteita 1970-luvun alussa ennen soittimen päätymistä säveltäjä Ralph Lundstenin studioon. Vuonna 1971 valmistunut Erkki Kurenniemen yhteistyössä Hannu Viitasalon kanssa suunnittelema DIMI-O kuuluu Kurenniemen DIMI-soittimien jatkumoon. Vaihtoehtoisen soittimen käyttöliittymän erikoisuus piilee videokameraohjauksessa, mutta lisäksi soitinta voi ohjata myös perinteisemmin koskettimistolta. DIMI-baletin tapauksessa on nähtävissä useita DIMI-O:n käyttötapoja, minkä lisäksi esimerkistä käy ilmi, kuinka vuorovaikutteisuus soittimen kanssa esitystilanteessa näkyy kollektiivisena toimintana, johon osallistuvat koneenkäyttäjä, tanssija ja DIMI-O. Käyttäjäkokemukset eroavat keskenään paljon ohjaustavasta riippuen, joten vuorovaikutusmallin tulee sisältää erikseen sekä fyysisen kontaktin omaavan käyttäjän että vailla fyysistä kontaktia olevan käyttäjän tai esiintyjän. Koska videokameraohjauksessa ei ole fyysistä kontaktia laitteeseen, käyttäjä ei saa taktiileja palautteita eli tuntoaistimuksia toimintansa seurauksena. Käyttäjän primääriset palautteet rajoittuvat siis pääasiassa kinesteettisiin, eli liikkeen ja asennon tuntemuksiin, sekä visuaalisiin palautteisiin. Lisäksi toimintaa ohjaa sekundäärinen palaute soivan lopputuloksen muodossa. Videokamera rajaa virtuaalisen esitystilan, jossa videokameraohjaus eleillä ja liikkeellä tapahtuu. Onnistuneessa vuorovaikutuksessa näytön visuaalinen palaute auttaa esiintyjää hallitsemaan kehonsa asentoa ja liikettä suhteessa virtuaaliseen esitystilaan.
-
(2020)Tämä etnomusikologian alaan lukeutuva pro gradu -tutkielma pyrkii musiikkiesityksen etnografisen analyysin keinoin kartoittamaan muusikoiden ja yleisön toiminnan sekä itse musiikin tilannesidonnaisuutta. Kontekstina tutkimukselle on Recôncavon samba de roda -kulttuurissa käynnissä oleva muutos, jossa perinteisen yhteisöllisen sambajuhlan rinnalle on muodostunut käytäntö esittää sambaa esiintymislavalla julkisessa kaupunkitilassa. Tutkielmassa tarkastellaan samba de rodaa musiikinlajina ja kulttuurina: sen historiaa, nykypäivää sekä kulttuurisia ja musiikillisia erityispiirteitä. Tutkielman etnografinen analyysi pohjautuu aineistoon, joka on tallennettu kenttätyömatkalla Brasiliassa, Bahian osavaltion Recôncavon alueella. Analyysin kohteena on kaksi esitystä, joissa Quixabeira da Matinha -yhtyeen muusikot esiintyvät kahdessa erilaisessa tilanteessa: toinen esityksistä tapahtuu julkisessa kaupunkitilassa, toinen kyläyhteisön juhlassa, erään perheen kotitalolla. Etnografisen analyysin kohteena on muusikkojen ja yleisön toiminta esitystilanteissa sekä soitettu musiikki. Keskeisinä teoreettisina viitekehyksenä tutkielmalle toimivat Anthony Seegerin sekä Herndon & McLeodin musiikkiesitysten etnografisen analyysit, sekä musiikin etnografisen ja etnomusikologisen tutkimuksen menetelmäkirjallisuus. Samba de roda -esitysten tilannesidonnaisuutta tarkastellaan Max Peter Baumannin musiikillisen folklorisaation käsitteen kautta prosessina, jossa tietty kulttuuriperinne stilisoidaan lavaesitykseksi ja se irtoaa alkuperäisestä kontekstistaan. Recôncavon samba de rodan estetiikkaa ja merkityksiä määritellään, neuvotellaan ja sovitellaan modernissa, meditoituneessa kulttuurikentässä. Tutkielmassa paljastuu, että muusikoiden ja yleisön tiedossa on kaksi erilaista samba de rodan esittämisen tapaa: 1) ”Sambajuhla”, joka on yhteisöllinen tapahtuma ja edustaa perinteistä samba de roda kulttuuria 2) ”Sambaesitys”, joka esitetään lavalla yleisölle ja joka representoi ”sambajuhlaa”. Tutkielmassa esitetään, että Recôncavon alueen samba de roda -kulttuuria on muuttanut ja muuttaa edelleen musiikillisen folklorisaation vaikutus, joka irrottaa kansanperinteen sen alkuperäisestä yhteydestä ja estetisoi sen lavaesitykseksi. Samalla tämän stilisoidun lavaesityksen rinnalla on yhä elävänä samba de rodan perinteinen, yhteisöllinen esittämisen tapa, jossa muusikot ja juhliin osallistujat ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa: musiikki esitetään, tanssitaan ja koetaan yhteisessä piirissä, ilman jaottelua esiintyjiin ja yleisöön
Now showing items 21-40 of 41