Browsing by Title

Tämä Pro Gradu -tutkielma käsittelee brittiläisillä lastenhoitoa koskevilla verkkosivustoilla esiintyviä sukupuolittuneita vanhemmuusdiskursseja. Tutkimuskysymyksinä on, millaisia vanhemmuusdiskursseja verkkosivuilla esiintyy, tukevatko verkkosivustojen tasa-arvodiskurssit perinteisiä sukupuolirooleja ja onko eri verkkosivustojen välillä eroavaisuuksia yllämainittuja seikkoja koskien. Verkkosivustot babies.co.uk ja babycentre.co.uk valittiin tutkimuskohteiksi niiden suosion ja ilmaisen sisällön takia. Sivustojen artikkeleista kerättiin kaksi pientä korpusta. Verkkosivuston babies.co.uk artikkeleista kerätty korpus sisältää 168 artikkelia ja on kooltaan 144 284 sanaa. Verkkosivuston babycentre.co.uk artikkeleista kerätty korpus sisältää 140 artikkelia ja on kooltaan 122 949 sanaa. Korpuksista etsittiin tiettyjä avainsanoja ja sanapareja, ja niiden lukumäärien ja kontekstien perusteella tutkittiin, millaisia vanhemmuus- ja tasa-arvodiskursseja verkkosivustoilla esiintyy. Tutkimuksen pohjana käytettiin Jane Sunderlandin vanhemmuusdiskursseja ja Michelle M. Lazarin tasa-arvodiskursseja. Vanhemmuusdiskursseja tutkittiin sanaparin 'your partner' kontekstien avulla. Löydetyt vanhemmuusdiskurssit jaoteltiin sukupuolten välistä tasa-arvoa tukeviin ja perinteisiä sukupuolirooleja ylläpitäviin diskursseihin. Sivuston babies.co.uk artikkeleista kootun korpuksen vanhemmuusdiskursseista tasa-arvoa tukevia diskursseja on 12,5 % ja sukupuolirooleja ylläpitäviä 87,5 %. Vastaavat luvut sivuston babycentre.co.uk artikkeleista kootun korpuksen diskursseille ovat 38,1 % ja 61,9 %. Tasa-arvodiskursseja tutkittiin laskemalla lukumäärät äitisanoille (mother, mum, mummy ja niiden monikot), isäsanoille (father, dad, daddy ja niiden monikot) sekä sukupuolineutraaleille vanhemmuussanoille (parent, parents). Sivuston babies.co.uk artikkeleista kootussa korpuksessa äitisanoja on 211, isäsanoja 62 ja sukupuolineutraaleja vanhemmuussanoja 353. Vastaavat luvut babycentre.co.uk:n artikkeleista kerätylle korpukselle ovat 373 äitisanaa, 163 isäsanaa ja 271 sukupuolineutraalia vanhemmuussanaa. Isäsanat jaoteltiin kontekstiensa perusteella tasa-arvoa tukeviin ja perinteisiä sukupuolirooleja ylläpitäviin. Babies.co.uk-korpuksessa näistä sanoista tasa-arvoa tukevassa kontekstissa esiintyy 55,5 % ja sukupuolirooleja tukevassa kontekstissa 44,4 %. Babycentre.co.uk-korpuksessa isäsanojen konteksteista 63,4 % on tasa-arvoa tukevia ja 36,6 % sukupuolirooleja ylläpitäviä. Tutkimustulokset osoittavat, että verkkosivustolla babies.co.uk esiintyvät vanhemmuusdiskurssit ovat suurimmaksi osaksi perinteisiä sukupuolirooleja ylläpitäviä diskursseja. Myös sivuston babycentre.co.uk vanhemmuusdiskursseista yli puolet tukevat perinteisiä sukupuolirooleja. Kummallakin verkkosivustolla äiti mainitaan useammin kuin isä, ja sivustolla babies.co.uk lähes puolet ja sivustolla babycentre.co.uk yksi kolmasosa isäsanoista on perinteisiä sukupuolirooleja ylläpitävässä kontekstissa. Loppupäätelmänä voidaan todeta, että lastenhoitoa käsittelevien verkkosivustojen sisällöntuottajien olisi syytä kiinnittää huomiota siihen, millaisia vanhemmuusdiskursseja he tuottavat. Koska kieli muokkaa todellisuutta, sivustoilla käytetyt ilmaisut eivät ole yhdentekeviä, jos tavoitteena on sukupuolten välinen tasa-arvo niin lastenhoidossa kuin työelämässäkin.

This master’s thesis examines one of the works of the 16th-century author and professional translator Lodovico Domenichi (1515-1564), titled Il Fatto d’Arme del Tarro (1549). This work constitutes an Italian translation of Alessandro Benedetti’s Diaria de Bello Carolino (1496), a Latin first-hand account of the battle of Fornovo (6th July 1495). This thesis has three distinct goals. The first goal is to determine whether Domenichi’s language, as manifest in the Fatto d’Arme, is contaminated by elements of the fiorentino argenteo, or 15th-century Tuscan. Some linguistic features of the most illustrious 14th-century Tuscan writers, particularly those of Francesco Petrarca and Giovanni Boccaccio, had been adopted as canon by a sizeable portion of the Italian literary community during the first half of the 16th-century; this linguistic canon is known as fiorentino aureo. Domenichi abided by this 14th-century aurea variant of Tuscan, and yet, at the time of the publication of Il Fatto d’Arme, he was residing in Florence, and he was, therefore, exposed to the evolved argentea variant on a daily basis. In order to investigate any variation from the aforementioned norm, this thesis examines the phonological, morphological and syntactical characteristics of Domenichi’s own language. This thesis’ second goal is to study Domenichi as a translator from Latin to Italian, his translation strategies and philosophy, his relationship with the source language, the target language, and the intended public. This goal is achieved through a meticulous examination of the translator’s lexical choices and solutions, with particular attention to military terminology, as well as a less focused investigation of his syntax in relation to the Latin original. By using etymological and historical dictionaries, Domenichi’s lexical choices have been compared systematically to the linguistical uses of his day, and to the lexemes available to him, in order to determine the degree of originality in his approach. The third and last goal of this thesis is to investigate the role that the Diaria de Bello Carolino, as well as Domenichi’s translation, have played in the context of Italian 16th-century historiography encompassing the events surrounding the battle of Fornovo. Two such works of history have been selected for this purpose: Bernardino Corio’s Historia di Milano (1503) and Bonaventura Angeli’s Historia della città di Parma (1591). By carefully examining, comparing and contrasting the four texts, this thesis is able to highlight both differences and similarities between them, and to determine whether Benedetti’s Latin original, Domenichi’s translation, or both, have been used explicitly and/or implicitly as sources by Corio and Angeli. This research yields the desired results in all three main areas of investigation. Firstly, it observes how Domenichi’s language has indeed been influenced by the fiorentino argenteo spoken in Florence at the time of Il Fatto d’Arme’s publication. On the other hand, it should be noted that the evidence is quantitatively modest, it does not demonstrate systematic patterns of linguistic deviation from the author’s canonical norm, and could be at least in part caused by the interference of a Florentine typography worker during the composition phase. Regarding Domenichi’s translation style, the research provides the reader with a detailed analysis of the translator’s modus operandi, his identifiable patterns and preferred strategies, as well as further evidence of an already well-studied author’s pragmatic skills in the context of Latin to Italian translation. Lastly, this thesis demonstrates how not only the Diaria, but also Il Fatto d’Arme has been used by the selected 16th-century authors as a source. As a matter of fact, in Angeli’s case it is Domenichi’s translation that has generally been preferred as source to narrate the events of Fornovo, despite the author stating otherwise. The thesis also provides some evidence of the use of the Diaria by the author and historian Francesco Guicciardini (1483-1540) for his Storia d’Italia (1561).

Maisterintutkielmani aiheena on idiomaattisten verbifraseologismien käyttö ja tekstifunktiot Erich Kästnerin lastenkirjan Emil und die Detektive vuonna 1929 ilmestyneessä saksankielisessä alkuperäisteoksessa sekä sen kahdessa, vuosina 1931 ja 1956 ilmestyneissä suomennoksissa. Fraseologismeilla tarkoitetaan kulloiseenkin kieleen vakiintuneita, kahdesta tai useammasta sanasta koostuvia, usein idiomaattisia, ilmauksia. Oheisen tutkimuksen tarkoitus on tutkia aineistoon valittujen fraseologismien sulautumista niitä ympäröivään tekstiin ja kontekstiin sekä vertailla käännösteksteistä kerättyjä tuloksia alkuperäistekstiin ja luoda siten kokonaiskuva tutkimusmateriaaliin kuuluvien fraseologismien käytöstä ja sopivuudesta kyseisten tekstien kokonaistyyliin. Tutkimuksen teoreettinen tausta on käännöstieteessä ja kontrastiivisessa fraseologiassa, ja tutkimus rakentuu vahvasti fraseologiatutkimuksessa käytetyn (kon)tekstuaalisen ”sulauttamisen” tai ”upottamisen” (textuelle Einbettung) käsitteen ympärille. Työn teoriaosassa esitellään lisäksi tiukasti määritellyn fraseologismin tunnusmerkit polyleksikaalisuus, kiteytyneisyys ja idiomaattisuus sekä määritellään fraseologiatutkimuksen muita keskeisiä käsitteitä. Tutkimusaineisto koostuu kolmesta korpuksesta, jotka kerättiin alkuperäisteoksesta ja sen suomennoksista rajaamalla alkuperäistekstin aineisto (vähintään heikosti) idiomaattisiin, finiittiverbin sisältäviin fraseologismeihin ja poimimalla vastaavien kohtien ilmaukset käännöksistä. Fraseologismien tunnistamisessa hyödynnettiin useita sanakirjoja sekä tarvittaessa DWDS:n referenssi- ja lehtikorpuksia. Tutkimuksen aineistona toimivat kolme korpusta sisältävät kokonaisuudessaan 203 esiintymää, joista 68 on alkuperäistekstin fraseologismeja, 68 vastaavia vanhemman käännöksen ilmauksia ja 67 vastaavia uudemman käännöksen ilmauksia. Käännösratkaisut sisältävät sekä fraseologisia että ei-fraseologisia ja idiomaattisia ja ei-idiomaattisia ilmauksia. Tutkimuksen tulosten mukaan 75 % alkuperäistekstin fraseologismeista on jollain tekstuaalisella tavalla sulautuneita ympäröivään kontekstiinsa. Vanhemman käännöksen fraseologismeista kontekstiin sulautuneita on 73,3 %, uudemman käännöksen 78,8 %. Useimmin kaikkien kolmen korpuksen fraseologismit sulautuvat osaksi muuta tekstiä ja kontekstia erilaisten parafraasien ja modifikaatioiden avulla. Vanhemman käännöksen fraseologismeista 66,7 % on lisäksi sulautuneisuudeltaan ja sulauttamistavoiltaan yhteneviä alkuperäistekstin vastaavien kohtien kanssa. Uudemman käännöksen osalta tämä prosenttiluku on 75,8 %. Tuloksista voi päätellä, että Kästnerin fraseologian käyttö on monipuolista ja oivaltavaa ja että käännöksissä fraseologiaa käytetään – siinä määrin kuin alkuperäistekstin fraseologismit ylipäätään on suomennettu fraseologismeilla – verrattain yhtä monipuolisesti kuin alkuperäistekstissä. Uuden käännöksen fraseologian käyttö on alkuperäistekstin kanssa kuitenkin jonkin verran yhtenevämpää kuin vanhemman käännöksen. Fraseologian käytön kannalta uutta käännöstä voitaisiin siis pitää semanttisesti, stilistisesti ja tekstuaalisesti hieman paremmin alkuperäistekstiä vastaavana. Käännösten kokonaistyylin ja niiden yleisen laadun sekä uudelleenkääntämisen merkityksen arvioimista varten tarvitaan kuitenkin lisää tutkimusta.

Darwin käsitti valintojen suhteen niin, että vaikka sukupuolivalinta voi vastustaa luonnonvalintaa, se toimii silti vain tämän suomissa puitteissa. Darwin ei painottanut valintojen suhdetta eikä niiden yhteismitallisuutta, ja tulkitsen tästä johtuvaksi biologian historiassa noin sata vuotta kestäneen sukupuolivalinnan laiminlyönnin. Darwin jätti sanomatta riittävän selvästi, että pariutuminen, siinä missä selviytyminenkin, on lisääntymisen ehto. Tulkitsen sukupuolivalinnan laiminlyönnin historiaa valintojen suhteen kautta: miksi merkittävimmät sukupuolivalinnan vastustajat Wallace ja Huxley pitivät sukupuolivalintaa luonnonvalinta. Darwinin ja Wallacen kirjeenvaihdosta käy ilmi, että Wallace koki valinnat ristiriitaisiksi. Toisaalta hänen syynsä sivuuttaa sukupuolivalinta johtuivat myös hänen olettamuksestaan, että kaikkien ominaisuuksien tuli olla hyödyksi. Huxleyn syyt pitää sukupuolivalintaa luonnonvalintana ovat moninaisemmat, sisältäen muun muassa rajoittumisen vain yksiavioisiin lajeihin ja vetoamisen sukupuolivalintaa koskevissa kysymyksissä sukupuolivalintavastaisiin lähteisiin (Sturtevant 1915, 1920). Myös hänen käsityksensä evoluutiosta edistyksenä lisäsi hänen ennakkoluulojaan sukupuolivalintaa kohtaan. Kuitenkin merkille pantavin syy, miksi Huxley piti sukupuolivalintaa luonnonvalinta on se, että hän luki kaikki lisääntymiserot luonnonvalinnaksi. Näin sukupuolivalinta, jonka hän tulkitsi lisääntymistehosteena sisältyi luonnonvalintaan. Tällä on yhteys myöhemmin Mayrin tekemään huomioon, että jos kelpoisuus tulkitaan geenikohtaiseksi, sukupuolivalinta sisältyy luonnonvalintaan. Myös tuolloin valintaoppi pelkistyy kaikiksi lisääntymiseroiksi yhteensä niin, ettei eri valinnat jäsenny. Viimeisen luvun pääasiallinen tehtävä on pyrkiä määrittelemään peruskäsitteet darwinilainen tulkinta valintojen suhteesta mahdollistavalla tavalla. Vallitsevan tulkinnan mukaan sukupuolivalinta on luonnonvalintaa. Yhdeksästä vallitsevaa valintojen suhdetta puoltavasta lähteestä vain kaksi perustelee kannan. Toinen niistä on Endler (1986). Hänen mukaansa pariutumis eroista seuraava sukupuolivalinta on luonnonvalintaa, koska pariutumiserot sisältyvät kelpoisuuseroihin, jotka puolestaan ovat osa luonnonvalintaa. Toinen vallitsevaa valintojen suhdetta oikeuttava lähde on Stearns ja Hoekstra (2000). He katsovat riippuvaksi luonnonvalinnan määrittelytavasta, onko esimerkiksi riikinkukon pyrstö luonnonvalinnan vai sukupuolivalinnan seuraus. Heidän mukaansa on nykyaikaisen tavan mukaista määritellä luonnonvalinta eroiksi sekä selviytymisessä että lisääntymisessä. Nykyaikaisella tavalla määriteltynä sukupuolivalinta sisältyy luonnonvalintaan, ja riikinkukon pyrstö on luonnonvalinnan seuraus. Päättely muistuttaa Endleriä, mutta kelpoisuuden tilalla on lisääntyminen: koska kaikki lisääntymiserot ovat luonnonvalintaa, niin myös pariutumismenestyksestä seuraavat lisääntymiserot ovat luonnonvalintaa. Vallitseva valintojen suhde perustuu nykyaikaiseen luonnonvalinnan määritelmään, mutta mistä se on peräisin ja onko lisääntymis- tai kelpoisuuserot luonnonvalinnallinen yksinoikeus? Päädyn määrittelemään luonnonvalinnan selviytymiseroista seuraaviksi lisääntymiseroiksi. Tämä luonnonvalinnan määritelmä ei yksioikoisesti sisällä kaikkia lisääntymiseroja, vain selviytymiseroista koituvat. Suosin sukupuolivalinnan määrittelemistä pariutumiseroista seuraaviksi lisääntymiseroiksi. Lisääntyminen on valinnat yhteismitallistava käsite. Valintojen todellinen suhde ilmenee kelpoisuudessa.

Työ tarkastelee saksalaisiin liittyviä kulttuurillisia stereotyyppejä Wladimir Kaminerin teoksissa Mein deutsches Dschungelbuch (2003) ja Liebesgrüße aus Deutschland (2011). Ensimmäinen kirjoista on lyhyitä kertomuksia sisältävä kokoelma, jota Kaminer kirjoitti työhön liittyvillä matkoillaan. Kirjan tarinoissa vieraillaan lukuisissa suuremmissa ja pienemmissä saksalaisissa kaupungeissa ja pyritään avaamaan saksalaisuuden piirteitä erilaisista perspektiiveistä. Kirjoista toinen on puolestaan Saksan ja saksalaisuuden erityispiirteisiin suoraan perehtyvä kokoelma lyhyitä tarinoita, joista Kaminer kertoo suuren osan itsensä tai perheensä kautta. Tutkielma määrittelee stereotypian kognitiiviseksi malliksi, joka esiintyy monilla tasoilla kielessä ja kulttuurissa. Teoriaosio erittelee lisäksi kulttuuristereotypian kansalliskuvan käsitteestä määritelmällisellä tasolla. Kulttuuristereotypioita lähestyttiin saksalais-venäläisen vertailun, geograafisten vastakkainastteluiden sekä kulttuurillisten ominaispiirteiden kautta. Lopputulemana todettiin, että Kaminerin teksteissä esiintyy voimakkaita auto- ja heterostereotypioita, jotka selittyvät hänen taustansa sekä vaihtelevan omakuvansa kautta. Teksteissä korostuvat erityisesti neutraalit ja negatiiviset stereotypiat, joita käytetään yhteiskuntakritiikkiin. Kirjailin tyylille on kuitenkin ominaista, että kritiikkiä pehmennetään ironisella etäännyttämisellä. Stereotypiat toimivat Kaminerin huumorissa tehostekeinona: hän toisaalta vahvistaa niitä, mutta toisaalta pyrkii satunnaisesti kääntämään sterotyyppiset odotukset ympäri ja tuomaan siten kertomuksiinsa humoristista yllättävyyttä. Saksalaisista piirretään teksteissä moniulotteinen kuva. Heidät todetaan toisaalta yhtenäisyyttä, järjestystä ja mukavuutta arvostavaksi uteliaaksi kansaksi, mutta toisaalta myös pelokkaiksi ja muukalaisvihamielisiksi. Kaminer näkee lisäksi saksalaiset eräänlaisena kulttuuristereotypisena antiteesinä kaoottisille, mutta intohimoisille venäläisille. Teksteissä oli havaittavissa merkittäviä maantieteeseen pohjautuvia, Saksan sisäisiä kulttuuristereotypisia jaotteluja erityisesti pohjoisen ja etelän sekä lännen ja idän välillä.

I denna avhandling undersöks hur resultaten av grävande journalistiska undersökningar framställs i olika medier. Avhandlingens syfte är att granska vilka möjligheter det audivisuella mediet tillför när det gäller framställningen av sådana undersökningar. Arbetet fokuserar på den del av den grävande journalistiken som kallas wallraffing. För analysen har två verk valts ut. Båda är resultatet av grävande journalistiskt arbete, utförd med de metoder som används inom wallraffing. Båda verken definieras inom genren reportage. Det första är ett bokreportage med titeln Ganz unten (svensk översättning: Längst därnere) från år 1985. Det andra är ett TV- reportage i serien Team Wallraff- Reporter undercover från år 2014. Günter Wallraff, Tysklands mest berömda grävande journalist, som också gett namn åt denna arbetsmetod, är upphovsman till båda verken. I avhandlingens teoretiska referensram presenteras de definitionskriterier som särskiljer den grävande journalistiken från traditionell, refererande nyhetsjournalistik. Den grävande journalistikens utmaningar och betydelse diskuteras också. Avhandlingen redogör för den grävande journalistiken historia, med fokus på dess utveckling i Tyskland. Eftersom grävande journalistiska undersökningar ibland också genomförs av personer utan journalistisk utbildning behandlas också medborgarjournalistiken som delområde. I avhandlingen presenteras även reportaget som genre. Den wallraffande journalistiken definieras som ett delområde inom den grävande journalistiken. Denna arbetsmetod är kontroversiell och spelar ofta på gränsen mellan det lagliga och olagliga. Trots det drömmer många journalister om att kunna påverka sin samtid och skapa sig ett gott rykte genom en grävande undersökning med uppseendeväckande resultat. Den enskilde reporterns motiv för att använda sig av wallraffande arbetsmetoder presenteras i detta arbete. Kritiken och de etiska frågeställningarna kring att wallraffa diskuteras också. Som en del av denna avhandling är det även relevant att i korthet presentera Günter Wallraff som person. Hans inflytande inom den grävande journalistiken och i det tyska medielandskapet är stort. Eftersom han också står som upphovsman till de verk som analyseras ges en överblick över hans liv och karriär. Innehållet i de båda verken återges grundligt. Avsnittet från Team Wallraff – Reporter undercover är ca 50 minuter långt. Ganz unten består av en samling av flera nedtecknade reportage och för analysen väljs ett av dessa ut för att jämföras med serieavsnittet. Urvalet görs på basen av reportagens tematiska likheter. För att besvara avhandlingens forskningsfrågor utförs både en kvalitativ innehållsanalys och en multimodal analys. Den kvalitativa innehållsanalysen kombineras med metoden ”close reading” och används för att presentera det grävande reportaget ur Ganz unten. Dessa metoder lämpar sig väl för att ge en holistisk bild av en texts innehåll, både på detaljnivå och som helhet. Den multimodala analysen appliceras på TV- reportaget. I fråga om multimodal analys av TV- reportage har sådana genomförts endast i begränsad utsträckning. För detta arbete används därför multimodala analysmetoder som är tänkta för TV- nyheter och filmer. I analysen granskas t.ex. kameravinkel och moderation. I jämförelse med reportaget i bokformat framkommer en rad fördelar som TV- reportagets akustiska och optiska element medför. Variationen i kameravinkeln gör det möjligt att gestalta det grävande arbetet från olika perspektiv, inte minst från den dolda kamerans vinkel. Interaktion och distans kan skapas mellan åskådare och producenter, vilket är viktigt för en grävande reporter, som med sin historia vill påverka sin publik så mycket som möjligt. Kameraperspektivet används för att förstärka dynamiken och spänningen. Genom såväl statiska som dynamiska bilder och även genom moderation kan fakta presenteras på ett komprimerat sätt för åskådaren. Detta understryker den grävande undersökningens autenticitet. I slutet av avhandlingen diskuteras framtidsutsikterna för den grävande journalistiken och i synnerhet för arbetsmetoderna inom wallraffande journalistik. I sammanfattningen diskuteras även övriga forskningsmöjligheter inom området för den wallraffande journalistiken.

Syftet med avhandlingen är att undersöka hur språket i nyhetsmaterial producerat av Svenska Yle förhåller sig till standardnormen för offentlig skriven svenska. Det här görs genom att utföra en språkriktighetsanalys på ett urval av Svenska Yles material på nätet, det vill säga nyhetssajten svenska.yle.fi. Materialet i studien består av 200 nyhetsartiklar på svenska.yle.fi, fördelat mellan åtta nyhetskategorier: Inrikes, Utrikes, Sport, Huvudstadsregionen, Västnyland, Åboland, Österbotten och Östnyland. Materialet är insamlat under en konstruerad nyhetsvecka. Metoderna i studien består av både en manuell språkriktighetsanalys och en genomkörning av materialet i textbehandlingsprogrammet Microsoft Words (2016) inbyggda språkgranskningsprogram samt det separata språkgranskningsprogrammet Svefix. För att skapa en normeringsram för finlandssvenskt mediespråk används kodifierande och normerande regelverk i form av Finlandssvensk ordbok på nätet, Svenska Akademiens ordlista på nätet, Svenska Akademiens språklära och Svenska skrivregler. Därtill används de två nämnda språkgranskningsprogrammen samt den finlandssvenska mediespråkvårdens riktlinjer i form av språkrådsmejl till journalisterna och webbplatsen mediespråk.fi. Normbrotten kategoriseras enligt två olika system. För det första kategoriseras de enligt typ – ortografi, morfologi, syntax och morfosyntax samt ordval och fraseologi – för att skapa en kvantitativ översikt av materialet. För det andra kategoriseras de enligt orsak bakom normbrottet – normlucka, normkonflikt eller normkollaps – för att skapa en grund för en kvalitativ diskussion om normbrotten. Studien visar att normbrott förekommer relativt frekvent i artiklar på svenska.yle.fi: ungefär vart 54:e ord bryter mot den offentliga standardnormen. Det förekommer flest normbrott inom ortografin, främst i form av interpunktionsfel och tryckfel i stavningen. Därtill förekommer finlandismer frekvent i materialet, både som enskilda ord och som finlandsspecifika konstruktioner. Både normbrotten inom ortografin och finlandismerna kunde undvikas genom att använda språkgranskningsprogram. Studien visar också att den största orsaken bakom normbrotten (71 %) är normluckor, dvs. att skribenten inte känner till normeringen eller saknar ett ord eller uttryck i sin vokabulär. Normkollapserna (15 %), dvs. slarv, och normkonflikterna (14 %), dvs. en konflikt mellan skribentens privatsfärs språk och standardspråket, förekommer ungefär lika frekvent. Studien visar slutligen att den finlandssvenska mediespråkvårdens språkriktighetsnormering i form av specifika språkråd på mediespråk.fi och i språkrådsmejl till journalisterna inte följs i någon större utsträckning i nyhetsartiklar producerade av Svenska Yle.

Tämän tutkielman aiheena on koirat Rooman valtakunnassa. Tavoitteenani on muodostaa kokonaiskäsitys siitä, miksi roomalaisilla oli koiria ja millainen suhde roomalaisilla oli koiriin. Koiria on tutkittu luonnonhistoriallisesta näkökulmasta ja osana antiikin metsästämistä. On olemassa tutkimusta koirien esittelemisestä amfiteattereilla sekä triumfeissa. Koirien haudoista, hautapiirtokirjoituksista ja nimistä on tehty tutkimusta. Tavoitteenani on yhdistää usein aiemmassa tutkimuksessa erillisenä tarkastellut näkökulmat. Tutkimusaineistoni käsittää pääasiassa kirjallisuutta ja joukon piirtokirjoituksia, joita on yhteensä 16 kappaletta. Kirjallisuuslähteiden kartoittamisessa olen hyödyntänyt Thesaurus Linguae Latinae -teosta, käyttäen hakusanaa ’canis’. Tämän menetelmän etu on, että se paljastaa maininnat koirista hyvin monen tyyppisissä konteksteissa. Käsitteet ”Rooma” ja ”roomalainen” ovat tutkielmassa väljiä materiaalin fragmentaarisuuden vuoksi. Varsinaisesti koiriin ja niiden hyödyntämiseen paneutuvia kirjailijoita ovat Varro, Columella, Plinius, Nemesianus ja Grattius. Tämän kirjallisuuden lisäksi haluan tuoda esiin muissa kirjallisuudenlajeissa esiintyviä mainintoja koirista mahdollisimman kattavan esityksen muodostamiseksi. Hautapiirtokirjoitukset eroavat kirjallisuusaineistosta henkilökohtaisuudellaan ja niistä ilmenee erityisen hyvin tunneside koiraan. Johtopäätökseni on, että roomalaisten keskeisimpiä syitä koirien pitämiseen oli niiden käyttäminen metsästämisen apuna, paimenkoirina sekä vartiointitehtävissä. Lisäksi roomalaisilla oli koiria lemmikkeinä. Kysymys roomalaisten käyttämistä sotakoirista on sen sijaan kiistanalainen. Tutkimukseni osoittaa, että antiikin koirat olivat kiintyneitä ihmisiin ja ihmiset koiriin. Kiintymys ilmenee koirien nimeämisenä, jolla oli hyötyfunktion lisäksi eläintä yksilöivä merkitys. Hautaaminen, joskus myös yhdessä ihmisen kanssa, ja koirille laaditut hautapiirtokirjoitukset kuvastavat ihmisen ja koiran läheistä suhdetta sekä tuskaa koiran poismenosta. Tutkimuksen perusteella totean, että koirat esiintyvät uskollisina kumppaneina niin tarinoissa, asiaproosassa kuin hautapiirtokirjoituksissa. Osa koirista eli kadulla, mutta koira saattoi kohota hierarkiassa myös korkealle osana yläluokan elämää joko lemmikkinä tai metsästyskoirana. Aineistossa tulee selkeästi näkyviin, ettei vieraaseen koiraan ei ollut välttämättä luottaminen. Tutkimukseni osoittaa, että roomalaisen suhtautumiseen koiraan vaikutti se, oliko koira tuttu ja ystävä, vai vieras ja pelottava. Roomalaiset tiedostivat hyvin koiran alkukantaiset juuret. Tarinat ja nimet heijastavat käsitystä koirasta osittain eläimenä, joka on toisaalta kesy, toisaalta osa villiä luontoa. Varauksellinen suhtautuminen koiriin liittyi myös koirien rabiekseen, joka oli hengenvaarallinen koirien lisäksi ihmiselle.

Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka avioliiton perusteella maahan muuttaneita henkilöitä määritellään Etelä-Korean laki- ja muissa säädösteksteissä ajanjaksona 2008–2016. Sosiaalisen konstruktionismin mukaisesti avioliittomuuttajien määritelmä rakentuu sosiaalisesti, kontekstisidonnaisesti, ja kielenkäytöllä on aina seurauksia tuottava luonne. Avioliittomuutto on sukupuolittunut ja alueellinen ilmiö. Vuonna 2016 Etelä-Koreassa oli 152 374 avioliittomuuttajaa (mikäli Korean kansalaisuuden saaneet henkilöt lasketaan mukaan, luku on noin kaksinkertainen). Heistä naisia oli 84 prosenttia. Suurin osa avioliittomuuttajista asui kaupungeissa. 37 prosentilla heistä on Kiinan kansalaisuus. Analysoin diskurssianalyysin keinoin keskeisiä avioliittomuuttajia koskevia säädöstekstejä. Aineiston ja tulkinnan perusteella tunnistetaan neljä erilaista, osittain toisiinsa sekoittuvaa diskurssia: määräävin diskurssi asemoi avioliittomuuttajat monikulttuuriseen perheeseen, jonka tavoitteena on muun muassa koulutuksen kautta tukea avioliittomuuttajan rooleja perheessä. Tähän liittyy avioliittomuuttajien integraatiota korostava diskurssi. Avioliittomuuttajat kuuluvat erityiseen ryhmään Korean säädösteksteissä esimerkiksi kansalaisuuslain näkökulmasta. Jo maahantulomääräykset kielitaitovaatimuksineen ja tuettu polku aina kansalaistamiseen saakka ohjaavat heitä integroitumaan sekä korealaiseen yhteiskuntaan että perheeseen. Lisäksi aineisto antaa viitteitä riskien ja toiseuden diskursseista. Muista maahanmuuttajaryhmistä poiketen ainoastaan avioliittomuuttajien asemoiminen monikulttuuristen perheiden diskurssiin on myös tätä ryhmää homogenisoiva. Esitän, että tähän monikulttuurisen perheen diskurssiin yhdistyy myös diskursseja traditionaalisesta naiseudesta ja äitiydestä. Vaikka käytössä on tässä yhteydessä käsite damunhwa eli monikulttuurisuus, se ei itsessään kerro tämän poliittisen diskurssin monikulttuurisuudesta. Tämä kategoria saa korealaisessa kontekstissaan erityisen merkityksen avioliittomuuttajien perheiden kuvaajana, joka samalla tuo myös esiin tämän ryhmän keskeisyyden poliittisessa päätöksenteossa.

Tutkimus käsittelee muinaisen egyptiläisen työläiskylän (asumiskäytössä noin 1504–1099 eKr.) seinärakenteita. Tutkimuksessa kartoitetaan ja analysoidaan Deir el -Medinan seinien rakennusmateriaalien ja rakenteiden käyttöä kylän eri alueilla sekä etsitään syitä mahdollisiin eroihin ja pohditaan tehtyjen ratkaisujen merkitystä muinaisessa rakentamistoiminnassa. Näkökulmana on seinärakenteiden tutkiminen poikkitieteellisyyttä hyväksi käyttäen (arkeologia aputieteineen, insinööritiede, rakentamisen tuotantotekniikka). Tutkimuksen päämateriaalina on Deir el -Medinan seinistä tekemäni tietokanta mittoineen ja valokuvineen. Tietokannan kautta analysoidaan seinämateriaalien käyttöä kylän alueilla. Ensin vuoden 1939 aluejaolla ja toiseksi tekemälläni ala-aluejaolla. Seuraavaksi kylän seinärakenteet jaetaan viiteen ryhmään: asuntojen väliset seinät, väliseinät, tien vastaiset ulkoseinät, käytävän vastaiset ulkoseinät ja muuri. Kolmanneksi seinistä muodostetaan seinätyyppejä niiden paksuuden ja materiaalin perusteella. Näitä kaikkia tietoja käytetään analyysien perusteena. Tietokannan ja kaivausraporttien lisäksi muinaisen Egyptin rakennuskulttuuria ja asuntorakentamista materiaaleineen käydään yleisesti läpi sekä alkuperäislähteitä (maalaukset, tekstit, mallitalot) että aiheesta kirjoitettua kirjallisuutta hyödyntämällä. Joitakin tilastotieteellisiä testejä tehdään osoittamaan graafisten kuvaajien kelpoisuutta tuloksien arvioinnissa. Rakennustekninen tarkastelu tehdään yleisellä tasolla kirjoittajan rakennetekniikan ja työmaatekniikan osaamista hyväksi käyttäen. Tutkimuksen tulokset tuottavat uutta tietoa ja osoittavat, että Deir el-Medinan eri alueiden ja ala-alueiden seinien rakennusmateriaalien käytössä on eroja. Korostetusti esille nousee kylän läntinen keskialue, mutta myös eteläisen ja pohjoisen osan eroja havaitaan. Tutkimuksesta käy myös ilmi se, että Deir el -Medinan seinärakenteiden käytössä on järjestelmällisyyttä ja lisätutkimusta on syytä tehdä. Tietokanta sisältää paljon yksityiskohtaista tietoa ja kuvamateriaalia Deir el -Medinan seinistä ja tulee olemaan pohjamateriaalina tarkemmille tutkimuksille.