Browsing by Title
Now showing items 2864-2883 of 4583
-
(2012)Tutkielmassa selvitetään kahden pääkaupunkiseutulaisen ryhmän, graafikkomiesten ja lastentarhanopettajaksi opiskelevien naisten, käsityksiä pääkaupunkilaisesta puhekielestä. Tutkielma on usean eri tutkimussuuntauksen ja -menetelmän risteyskohdassa. Teoreettisena viitekehyksenä ovat sosiolingvistiikka, kansanlingvistiikka ja kieliasennetutkimus. Aineistona on kaksi ryhmäkeskustelua, joiden virittäjänä toimi 12 ääninäytteen sarja. Näitä ryhmäkeskusteluja tarkastellaan laadullisesti. Tarkastelun keskiössä tässä työssä on kaksi erilaista kielenpiirrettä: avartuva diftongi ja terävä, etinen /s/. Tutkimuksen lähtökohtana ovat kielellisen variaation sosiaaliset merkitykset. Tavoitteena on tutkia, mihin vastaajat kiinnittävät huomionsa, kun heillä on tarjolla kuuntelumateriaali, millaisia mielikuvia ääninäytteet heissä herättävät sekä miten he perustelevat toisilleen mielikuviaan ja neuvottelevat niistä. Samalla selviää, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä ryhmien välillä on. Tutkielma pureutuu siihen, miten kuulijat reagoivat sosiolingvistiseen variaatioon sekä kuinka he muodostavat käsityksiään luoden puhujille sosiaalisia ja kielellisiä identiteettejä. Kaksi fokuksessa olevaa keskenään erilaista kielenpiirrettä, avartuva diftongi ja terävä, etinen /s/ osoittautuvat erilaisiksi myös niihin liitettyjen mielikuvien osalta. Avartuva diftongi koetaan suurelta osin suhteellisen neutraaliksi piirteeksi, eikä piirre assosioidu varsinaisesti mihinkään tiettyyn aluemurteeseen. Reagointi terävään, etiseen /s/:ään puolestaan on voimakkaampaa ja affektiivisempaa. Stereotyyppinen kuva helsinkiläisässästä on yleistä tietoa molemmille ryhmille, mutta puhujaan, jolla arvioidaan olevan helsinkiläisässä, liitetyt mielikuvat eroavat jonkin verran. Toisaalta havaitaan, että näytteet herättävät yksittäisissäkin vastaajissa ristiriitaisia arveluita ja mielipiteitä. Yleisesti ottaen mielikuvat puhujista ovat ryhmillä samansuuntaisia, ja keskustelijat kiinnittävät huomiota pääosin sellaisiin ilmiöihin, jotka ovat olleet tutkijan fokuksessa ääninäytteitä laadittaessa: osallistujat jakavat saman sosiokulttuurisen ymmärryksen ja tiedon. Ryhmien elämismaailmat ja samalla sosiolingvistiset maailmat ovat kuitenkin erilaiset. Tämä näkyy myös siinä, että keskusteluryhmien tapa käsitellä näytteitä eroaa toisistaan. Tutkimus osoittaa, että tutkimustapa vaikuttaa tuloksiin paljon. Niinpä ihmisten käsityksiä sosiaalisesta variaatiosta on aihetta tutkia myös muista näkökulmista ja muilla menetelmillä kuin mitä perinteisesti variaationtutkimuksessa ja kansanlingvistiikassa on ollut tapana.
-
(2011)Tutkimuksessa tarkastellaan pääkaupunkiseudulla asuvien slangikäsityksiä. Tavoitteena on selvittää, millaisesta ilmiöstä slangissa vastaajien mielestä on kyse. Tutkimusaineisto kerättiin kyselylomakkeella, johon vastasi kaikkiaan 133 henkilöä kolmesta eri ikäryhmästä. Lomakkeessa kysyttiin slangin puhuma-aluetta, iän ja sosiaalisten taustatekijöiden vaikutusta slangin käyttöön sekä yleisiä käsityksiä slangista. Lomakkeen sanastotehtävässä pyydettiin ympyröimään sanalistalta slangiksi miellettävät sanat. Lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan omaa slanginkäyttömääräänsä sekä kertomaan, mistä he slangisanoja mahdollisesti omaksuvat. Tutkimus kuuluu kansanlingvistiseen tutkimusalaan. Tutkimuksessa ilmenee, että slangikäsitykset jakautuvat kahdeksaan eri kategoriaan, jotka pohjautuvat suurelta osin siihen, keitä vastaaja pitää slangin puhujina. Näissä kategorioissa slangi nähdään nuorten helsinkiläisten, vanhojen helsinkiläisten, kaikenikäisten helsinkiläisten, pääkaupunkiseudulla asuvien, kaupungeissa asuvien, tietyllä muulla alueella asuvien, tiettyyn ryhmään kuuluvien tai kaikkien suomalaisten puheena ikään tai asuinpaikkaan katsomatta. Slangin ominaisuuksista vastaajat ovat maininneet selvästi useimmin sanastoon liittyviä piirteitä, kuten lainasanojen runsauden, sanojen muokkaamisen, uudet sanat, sanaston nopean muuttumisen sekä sanojen ymmärtämisen vaikeuden. Äänne- ja muoto-opillisista piirteistä on mainittu sanojen lyhentely, ja prosodisista piirteistä puhetapa, ääntämys, nopeatempoisuus, painotus, rytmi, nuotti sekä helsinkiläinen s. Tutkimuksen mukaan slangi mielletään kaikissa ikäryhmissä vahvimmin nuorten käyttämäksi kielimuodoksi. Vastaajien mukaan slangia käytetään ja kehitetään nuorena, jonka jälkeen pitäydytään kerran opitussa slangissa. Osin tästä syystä eri ikäpolvien slangit mielletään yleensä keskenään erilaisiksi. Kaikissa ikäryhmissä slangiksi mielletään yleisimmin vanhat ruotsalais- ja venäläisperäiset slangisanat. Tutkimuksen perusteella slangin käytöllä ajatellaan olevan identiteettiä luovia ja muita sosiaalisia merkityksiä. Lisäksi slangin käytön katsotaan olevan hyvin tilannesidonnaista. Nuoret vastaajat suhtautuvat slangiin sallivammin kuin muunikäiset vastaajat: heidän vastauksissaan sosiaalisten taustatekijöiden vaikutus slangin käyttöön näyttäytyy pienempänä kuin muunikäisten vastauksissa, ja he sijoittavat slangin muita ikäryhmiä useammin Helsinkiä laajemmalle alueelle eli todennäköisesti mieltävät slangiksi sellaisiakin kielimuotoja, jotka eivät muunikäisten vastaajien mielestä sisälly slangin käsitteeseen. Oman slanginkäyttönsä vastaajat arvioivat keskimäärin varsin vähäiseksi jopa niissä vastaajaryhmissä, joissa slangikäsitys on kaikista väljin. Tämä saattaa viitata siihen, että slangiin suhtaudutaan jokseenkin normatiivisesti eikä oman kielimuodon ajatella vastaavan mahdollista oikean slangin ideaalia. Slangia nimitetään aineistossa varsin usein murteeksi, ja tutkimus tarjoaa viitteitä siihen, että termiä voidaan käyttää yleisnimityksenä puhetavalle. Toisaalta murteen ja slangin suhteesta on myös johdettavissa hypoteesi, jonka mukaan eri-ikäiset vastaajat hahmottavat kielen rakenteen eri tavoin: nuoret vastaajat mainitsevat usein, että esimerkiksi eri murteilla voi olla omat erilliset slanginsa. Muunikäisten vastauksissa slangi näyttäytyy murteiden kanssa rinnakkaisena ilmiönä. Tämä hypoteesi vaatisi kuitenkin lisää tutkimusta, jotta johtopäätökset olisivat mahdollisia.
-
(2022)Maisterintutkielmani käsittelee Helsingin kansanhuoltotoimiston alaisuudessa toimineen tarkkailuosaston toimintaa Helsingin alueella sekä pääkaupungissa tehtyjä säännöstelyrikoksia talvi- ja jatkosodan aikana. Helsingin kaupungin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosasto perustettiin säännöstelymääräyksien valvomisen tehostamiseksi. Poikkeusolojen jatkuessa säännöstelyrikosten määrä kasvoi. Säännöstelyrikoksiin syyllistyivät sekä tavalliset kansalaiset yhteiskuntaluokasta riippumatta että kansanhuoltoviranomaiset. Tutkielmassa lähestyn aiheitta seuraavien tutkimuskysymysten kautta: Mikä rooli Helsingin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosaston tarkkailijoilla oli säännöstelymääräyksien valvomisessa ja millaista tarkkailijoiden työ käytännössä oli? Tutkielman varsinaisia tutkimuskysymyksiä tukevat pienemmät kysymykset, kuten: Millainen suhtautuminen kansalaisilla oli kansanhuoltoviranomaisiin? Millaisia säännöstelyrikoksia Helsingin alueella tehtiin, miten ne ilmenivät ja millaisia seurauksia niillä oli? Käytän tutkielmassa monipuolisesti Helsingin kaupungin kansanhuoltotoimiston tarkkailuosaston aineistoa, joka koostuu tarkkailukertomuksista, raporteista sekä kirjeenvaihdosta muiden viranomaisten kanssa. Lähestyn tutkielman aihetta viranomaisnäkökulman lisäksi tavallisen kansan näkökulmasta tarkastelemalla lehdistön kirjoittelua sekä kansalaisten kommentteja viranomaistoiminnasta. Tutkielman lopputuloksista tulee monipuolinen kuva Helsingissä toimineiden kansanhuollon tarkkailijoiden työnkuvasta ja Helsingissä tehdyistä säännöstelyrikoksista sekä keinoista ehkäistä niitä. Tarkkailijoita työllisti erityisesti ostokortteihin liittyvät säännöstelyrikokset sekä elinkeinoharjoittajien ylihintojen ottaminen tuotteista.
-
(2009)Tutkielmassa perehdytään suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa esiintyvään päällekkäispuhuntaan keskustelunanalyyttisella menetelmällä. Aineistona on käytetty tuttavien välisiä, kasvokkaisia arkikeskusteluja. Aineistoa on kolmesta suomalaisesta ja kolmesta virolaisesta keskustelusta yhteensä noin tunti kummallakin kielellä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää päällekkäispuhunnan esiintymistä yleisellä tasolla: mitä päällekkäin aloitetuilla vuoroilla tehdään ja millaisissa keskustelun tilanteissa päällekkäispuhuntaa käytetään, sekä missä kohden edellistä vuoroa päällekkäisenä alkava vuoro aloitetaan. Tutkielmassa myös vertaillaan suomalaista ja virolaista päällekkäispuhuntaa toisiinsa lähinnä laadullisesti. Tärkeiksi käsitteiksi nousevat vuoro, vuoron rakenneyksikkö, vuoronvaihdon mahdollistava kohta, keskustelun puhetila sekä vuorottelun sujuvuus. Päällekkäispuhuntana tuotetut vuorot jaetaan tutkielmassa kolmeen ryhmään, jotka esitellään omissa pääluvuissaan. Tutkimuksen mukaan osa päällekkäispuhunnasta on sellaista, jonka voi selittää vuorottelun ja vuorojen rakenteista käsin. Tällainen päällekkäisenä aloitettu seuraava vuoro alkaa hieman edellisen vuoron lopun päältä vuoron tullessa juuri valmiiksi eli vuoronvaihdon mahdollistavaan kohtaan. Vuoro voi alkaa jonkin verran aiemminkin, jolloin päällekkäisenä seuraavan vuoron aloittava puhuja näyttää ennakoivan, että edellinen vuoro on pian tulossa valmiiksi. Kolmas vuorottelun rakenteilla selittyvä päällekkäispuhunta liittyy tilanteeseen, jossa ketään ei ole valittu seuraavan vuoron käyttäjäksi. Tällöin kuka tahansa voi valita itsensä seuraavaksi puhujaksi, ja usein näin tekeekin useampi puhuja yhtä aikaa. Muiden päällekkäisyyksien analysoinnissa otetaan huomioon myös vuoron luonne ja tehtävä vuorovaikutuksessa. Nämä jaetaan edellä mainituin perustein kahteen ryhmään: osa päällekkäisyyksistä on luonteeltaan yhteistyöhakuisia, osa kilpailevia. Tässä jaottelussa keskeisenä tekijänä on se, pyrkiikö päällekkäin vuoronsa aloittava puhuja hallitsemaan keskustelun puhetilaa, vai tukeeko hän jonkun toisen puhujan puhetilan hallintaa. Toisen puhetilan hallintaa tukevia päällekkäisyyksiä on monentyyppisiä: kommentoivia dialogipartikkeleita, samanmielisyyden ja kiinnostuksen osoituksia, tarkistuskysymyksiä ja sanahaussa auttamista. Aineistosta löydetyt useat tiimiytymistapaukset osoittavat, että puhetilaa voidaan hallita myös yhdessä. Huumoriin ja nauruun liittyvät vuorot voivat olla sekä toisen puhetilan hallintaa tukevia että yhteisesti puhetilaa halliten tuotettuja. Sijaintinsa ja luonteensa perusteella kilpaileviksi määritellyt vuorot alkavat joko moniyksikköisen vuoron vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa taikka vuoron rakenneyksikön keskeltä. Kilpailevan vuoron käyttäjä pyrkii saamaan puhetilan hallitsijan aseman itselleen. Useiden kilpailevina tuotettujen vuorojen voidaan sanoa jollakin tavalla rikkovan vuorottelun perussääntöjä, mutta tutkielmassa havaitaan, että siitä huolimatta ne harvoin aiheuttavat vuorovaikutukseen ongelmia tai häiriöitä. Tutkielmassa todetaan, että päällekkäispuhunta on tutkituissa suomalaisissa ja virolaisissa keskusteluissa laadultaan pääosin hyvin samankaltaista. Aineiston perusteella näyttää kuitenkin siltä, että virolaisissa keskusteluissa päällekkäispuhuntaa esiintyy yleisesti ottaen jonkin verran suomalaisia keskusteluja enemmän, ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa esiintyy jopa huomattavasti enemmän. Tutkielmassa havaitaan, että valtaosa kaikesta päällekkäispuhunnasta on ongelmatonta, ja sen esiintymisessä ja rakentumisessa näkyy keskustelijoiden pyrkimys sujuvaan vuorotteluun. Päällekkäispuhunnan todetaan olevan keskustelussa taajaan esiintyvää ja ennen kaikkea järjestäytynyttä toimintaa.
-
(2016)Tutkielmassa tarkastellaan päällekkäispuhuntaa ja sen vuorovaikutuksellista käyttöä suomenkie-lisessä radiokeskustelussa. Tutkimusmenetelmänä on keskustelunanalyysi, jonka keskeinen ajatus on, että keskustelu ei ole kaaos, vaan osallistujien vuorovaikutus on yksityiskohtiaan myöten jäsentynyttä toimintaa. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä on selvittää, millaisia vuorovaikutuk-sellisia tekoja radiokeskusteluiden päällekkäispuhuntatapauksiin liittyy ja millaisissa tilanteissa päällekkäispuhuntaa esiintyy. Tutkimuksen aineisto käsittää neljä puolen tunnin mittaista suoraa radio-ohjelmaa, jossa kolme keskustelijaa keskustelee ajankohtaisista puheenaiheista puheen-johtajan johdolla. Tutkielmassa osoitetaan, että päällekkäispuhunta on monivivahteinen keino, jonka avulla keskustelun osallistujat ratkovat vuorovaikutuksellisia ongelmia tai jolla keskustelun puheenjohtaja ohjaa keskustelua radio-ohjelman kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tutkielman analyysiluvuissa päällekkäispuhuntoja tarkastellaan sekä vuoron vuorovaikutuksel-lisella luonteella tai tehtävällä että vuorottelujärjestelmän rakenteella selittyviä päällekkäispu-huntoja. Tutkielman kolmannessa luvussa osoitetaan, että päällekkäispuhunnan avulla puheen-johtaja voi ohjailla keskustelua joko edeltävää vuoroa tukemalla tai edesauttamalla edeltävän vuoron päättymistä. Neljännessä luvussa osoitetaan, että päällekkäisillä vuoroilla keskustelijat voivat pyrkiä tiimiytymään toisten keskustelijoiden kanssa tai he voivat ilmaista saman- tai eri-mielisyyttä edeltävän vuoron kanssa. Päällekkäin tuotetulla vuorolla keskustelijat voivat myös osoittaa edeltävään vuoroon liittyviä ymmärrys- tai muita ongelmia. Sekä keskustelijat että pu-heenjohtaja voivat päällekkäin tuotetuilla vuoroilla ilmentää orientaatiota tilanteen humoristi-suuteen tai vakavuuteen. Osallistujat voivat myös tähdätä erimielisen tai kilpailevan vuoronsa alkamaan ensin vuoronvaihdon mahdollistavassa kohdassa, ja ellei se tuota tulosta, voivat sijoit-taa vuoron alkamaan kesken edeltävän vuoron rakenneyksikön. Viidennessä luvussa ilmenee, että rakenteellista päällekkäisyyttä esiintyy esimerkiksi kuorovastausten yhteydessä sekä silloin, kun seuraavaa puhujaa ei ole nimetty ja usea puhuja valitsee itsensä seuraavaksi puhujaksi. Tutkielma esittelee päällekkäispuhuntaa keskustelun voimavarana. Päällekkäispuhunnan avulla voidaan tehdä sellaisia vuorovaikutuksellisia tekoja, jotka vievät vuorovaikutusta eteenpäin ja pitävät keskustelun dynaamisena. Päällekkäispuhunnan avulla keskustelijat ja puheenjohtaja voivat toteuttaa niitä rooleja, joita radiokeskustelu heille asettaa.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan päällekkäispuhuntaa suomenkielisissä televisiokeskusteluissa. Yhtäältä tavoitteena on selvittää, missä vaiheessa päällekkäispuhunta alkaa suhteessa äänessä olevan puhujan vuoroon ja millä keinoilla keskustelijat ratkaisevat päällekkäispuhuntatilanteen. Toisaalta tavoitteena on myös selvittää, millaisia vuorovaikutustehtäviä päällekkäispuhunnalla on televisiokeskusteluissa. Yhtenä tutkielman tavoitteena on lisäksi saada vastaus siihen, millaisissa keskustelun jaksoissa päällekkäispuhuntaa esiintyy. Aineistona tutkimuksessa käytetään kolmea nauhoitettua Ylen TV1:n A-talk-keskusteluohjelman jaksoa. Yhden ohjelman jakson pituus on noin 45 minuuttia, joten kokonaisuudessaan aineistoa on yli kaksi tuntia. Aineistosta on litteroitu tutkielman kannalta oleelliset jaksot. Tutkimusmetodina työssä käytetään keskustelunanalyysiä, jonka avulla tutkitaan erilaisia aitoja vuorovaikutustilanteita, kuten arkikeskusteluita ja erilaisia institutionaalisia vuorovaikutustilanteita. Tässä tutkielmassa tarkastelun kohteena on yksi institutionaalisen vuorovaikutuksen muoto, televisiokeskustelu. Tutkimuksessa osoitetaan, että päällekkäispuhunta on suomenkielisissä televisiokeskusteluissa sekä kilpailun että yhteistyön väline. Päällekkäispuhunnan vuorovaikutustehtävät ovat siis luonteeltaan kaksijakoisia: toisaalta päällekkäispuhunnan avulla kilpaillaan puhetilasta, toisaalta sen avulla tehdään myös yhteistyötä. Ongelmattomat ja yhteistyöhakuiset päällekkäispuhuntatapaukset jaetaan tutkimuksessa kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat samanmielisyyttä, myötäilyä ja kuulolla oloa osoittavat vuorot. Toinen ryhmä muodostuu tapauksista, joissa vähintään kaksi keskustelijaa muodostaa keskustelussa tiimin. Osa ongelmattomista tapauksista alkaa hieman ennen siirtymän mahdollistavaa kohtaa, osa taas saa alkunsa selvästi kesken äänessä olevan puhujan vuoron rakenneyksikön. Kaikkia ongelmattomia tapauksia yhdistää se, ettei niiden ratkaisemiseksi tarvita mitään erityisiä kielellisiä keinoja. Ongelmallista ja kilpailevaa päällekkäispuhuntaa on sekä vieraiden keskinäisessä että vieraan ja toimittajan välisessä vuorovaikutuksessa. Vieraiden välisessä vuorovaikutuksessa päällekkäispuhunta esiintyy pääsääntöisesti sellaisissa keskustelun jaksoissa, joissa vieraat ovat keskenään erimielisiä. Toimittajan ja vieraan välisessä vuorovaikutuksessa päällekkäispuhunta liittyy puolestaan kamppailuun keskustelun johtajuudesta. Kilpaileva päällekkäispuhunta voi alkaa seuraavissa kohdissa: kesken äänessä olevan puhujan vuoron rakenneyksikön, hieman ennen siirtymän mahdollistavaa kohtaa ja täsmälleen siirtymän mahdollistavassa kohdassa. Puhujien käyttämiä keinoja ratkaista päällekkäispuhunnasta aiheutuva kilpailutilanne ovat ennen kaikkea äänenvoimakkuuden lisääminen ja jonkin vuoron osan toistaminen. Tutkielma tarjoaa lisää tietoa päällekkäispuhunnan tehtävistä institutionaalisessa vuorovaikutuksessa. Tässä kontekstissa päällekkäispuhuntaa ei ole aiemmin juuri tutkittu. Työssä esitetään myös joitakin mahdollisia jatkotutkimuksen aiheita. Yksi näistä voisi olla vuorosta kilpailun keinojen tarkempi selvittäminen.
-
(2016)Tutkielmani tavoitteena on tarkastella Nikolai Gogolin novellia Päällystakki sekä Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän näytelmää Päällystakki adaptaatiotutkimuksen näkökulmasta. Tarkoitukseni on tutkia, minkälaisia muutoksia tapahtuu, kun lähdeteos sovitetaan novellista näytelmäksi ja siirretään uuteen ajan, paikan ja kulttuurin kontekstiin. Lisäksi tavoitteenani on tutkia muutosta yleisellä tasolla teosten sisältöanalyysin keinoin. Keskeisimpänä teoreettisena lähteenäni on Linda Hutcheonin teos A Theory of Adaptation. Hutcheonin teoria edustaa uudempaa postmodernia näkemystä, jossa adaptaatiot nähdään itsenäisinä ja yhtä tärkeinä kuin ne lähdeteokset, joiden pohjalta adaptaatiot on tehty. Lähestyn aihetta useista eri tulokulmista, joten käytän lähteinäni useita eri tieteenalojen teoksia. Adaptaatioihin ja teatteriin liittyvän kirjallisuuden lisäksi käytän myös kirjallisuustieteen ja kielitieteen teoksia sekä Gogolia käsittelevää kirjallisuutta. Lähteisiini kuuluu myös muun muassa sosiologian ja sosiaalipsykologian alaan liittyviä teoksia. Olen tutkinut aihetta hermeneuttisesti, mutta myös draamaanalyysin keinoin. Päällystakki-novellia ja -näytelmää voidaan analysoida Hutcheonin adaptaatioteorian avulla, vaikka Hutcheon ei määrittele novellin ja näytelmän ominaispiirteitä. Hutcheon kuitenkin tarkastelee teoksessaan kertovan ja esittävän moodin eroavaisuuksia. Kertovan moodin taiteelle on tyypillistä kuvailu ja mielikuvituksen käyttö, esittävän moodin taidelajeille sen sijaan visuaalisuus ja auraalisuus. Novelli on kirjallisuudenlajina kertomakirjallisuutta, kun taas näytelmäkirjallisuudelle on ominaista teatterilähtöisyys, eli pyrkimys esitettävään muotoon. Näytelmätekstinä Päällystakki on laajempi teos kuin novelli ja siinä korostuvat teatterille ominaiset ilmaisukeinot. Päällystakki-näytelmässä on paljon henkilöhahmoja novelliin verrattuna, mikä korostaa näyttelijäntyön merkitystä näytelmää esitettäessä. Myös teosten kielessä ja tyylissä on eroja. Teoksia yhdistävät tarina ja pysyvät teemat, realismin ja fantasian sekoittuminen, päähenkilö sekä takki muutossymbolina. Hutcheonin huomiot ajan, paikan ja kulttuurin muutoksista näkyvät tutkimusteosten sisällössä. Vaikka teokset ovat fiktiivisiä, niiden konteksteissa pyritään realistisuuteen ja kuvaamaan historiallisia tapahtumia. Varsinkin näytelmässä pyritään kuvaamaan realistisesti ajan, paikan ja kulttuurin konteksteja ja niissä tapahtuvia muutoksia. Näytelmän kontekstin siirtäminen 1800-luvun Pietarista 2000-luvun Suomeen on looginen ja perusteltu historiallisesta perspektiivistä tarkasteltuna. Näytelmän ajan ja paikan kontekstin valinnassa korostuu myös samastettavuus. Näytelmä on modernisaatio ja se sijoittuu potentiaalisten katsojien lähikontekstiin. Aika ja paikka ilmenevät näytelmässä muun muassa henkilöhahmojen ja asusteiden kautta. Kulttuurisessa kontekstissa muutoksen ideologinen painopiste siirtyy idästä länteen ja sosialismista (tai kommunismista) globaaliin markkinatalouteen. Kulttuurisia muutoksia käsitellään talouden ja työn termein.
-
(2015)Tämä tutkielma käsittelee pääsanan jäljessä esiintyviä demonstratiiveja Vologdan ja lähialueiden vepsän murteissa ja paikallisissa pohjoisvenäjän murteissa, joiden lisäksi aineistoon kuuluu myös Novgorodin tuohikirjeet 900 1400-luvuilta. Taustana on substraattiteoria, jonka mukaan runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien X-to käyttö pohjoisvenäjän murteissa on syntynyt murrealueen alkuperäisten suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutuksesta, koska esimerkiksi vepsän kielessä käytetään runsaasti pääsanan jälkeisiä demonstratiiveja X-se ja X-ne. Tutkielma alkaa johdannolla, jossa selostan itämerensuomalaisten ja pohjoisvenäläisten kontaktien historiallista taustaa keskittymällä Novgorodin ja itämerensuomalaisten kansojen asuttamien lähialueiden historiaan. Lisäksi käsittelen typologisessa mielessä demonstratiivin ja artikkelin suhteita informaatiorakenteen peruskäsitteisiin kuten määräisyyteen, topikaalisuuteen ja temaattisuuteen, jotka toimivat tutkimukseni pohjana. Sitten jatkan relevanttien kielitieteellisten teorioiden esittelyllä, jossa pohdin erilaisia aiheeseen liittyviä ajatuksia muun muassa kielen muutoksen, kielikontaktin, areaalikielitieteen ja sosiolingvistiikan näkökulmista. Sen jälkeen esittelen tutkimushistoriaa, jossa esittelen muiden tutkijoiden ajatuksia sekä vertailevan fennougristiikan että slavistiikan puolella. Näiden tietojen pohjalta lähden tarkastelemaan aineistoani kolmesta mainitusta kielimuodosta. Aineiston käsittelyssä esittelen ensin aineistoon liittyviä taustatietoja, minkälaisia ovat informantit, tekstien määrä ja tyylit sekä minkälaisia ongelmia tulee vastaan vertaillessani näiden kolmen kielimuodon aineistotekstejä. Sitten esittelen esimerkkitapauksia, jotka olen poiminut aineistosta. Seuraavaksi esittelen näiden esimerkkitapausten luokittelukriteerit, joita kehittelen aiempien tutkimusten menetelmien pohjalta. Nämä metodit sovellan aineiston analyysiin, jonka lopputuloksia esittelen sen jälkeen tilastomenetelmällisesti. Tutkielman lopussa käytän omia tietojani keskustelemaan teoreettisella tasolla tutkielman alussa esitettyjen teorioiden ja aiempien tutkimusten kanssa. Teoreettisen keskustelun tuloksena olen selvittänyt, että pohjoisvenäjän murteiden runsas pääsanan jälkeisten demonstratiivien käyttö ei ole suomalais-ugrilaisten kielten kontaktivaikutusta, koska tämä piirre ei ole leimaava suomalais-ugrilainen piirre. Sen sijaan rakenteen on täytynyt syntyä sekä vepsässä että pohjoisvenäjän murteissa yhteisin voimin viime vuosisadoilla tapahtuneiden kontaktien tuloksena. Vahvistavan argumentin saan Muinais-Novgorodin slaavilaisesta kielimuodosta, josta todistan tässä tutkielmassa, että pohjoisvenäjän nykymurteiden kaltaista demonstratiivin käyttöä ei ole käytössä. Tutkimukseni tuo myös mahdollisuuden väittää, että kyseinen tutkittava rakenne voisi olla Pohjoisvenäjän alueen yhteinen areaalipiirre, joka on havaittavissa vepsän ja pohjoisvenäjän murteiden lisäksi myös karjalassa, permiläisissä kielissä ja Venäjän saamelaisissa kielissä.
-
(2009)Tämä tutkielma käsittelee Paavo Ravilan (1902–1974) ja Leonard Bloomfieldin (1887–1949) tieteenfilosofisia näkemyksiä ja heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Työn näkökulma on oppihistoriallinen, ja sen tavoitteena on selvittää Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisten näkemysten yhtäläisyyksiä. Työn pääasiallinen lähdekirjallisuus sisältää sekä kotimaista että kansainvälistä kielitieteen historiankirjoitusta. Aineistona on Ravilan ja Bloomfieldin teoreettisen tason kirjoitukset kielitieteestä ja tieteenfilosofiasta; näin ollen heidän kielitieteelliset tutkimuksensa jäävät työn ulkopuolelle. Työtä varten on käytetty myös arkistolähteitä sekä ulkomailta että Suomesta. Ravilan kansainvälisyyttä käsiteltäessä arvokasta aineistoa ovat varsinkin yhdysvaltalaisten yliopistojen arkistoista löytynyt kirjeenvaihto ja muu arkistomateriaali. Luvussa 2 esitellään yleistä kielitieteen historiaa 1800-luvulta 1960-luvulle. Luvussa 3 käsitellään Ravilan ja Bloomfieldin elämää ja uraa ja analysoidaan heistä muodostunutta tutkijankuvaa. Luvussa 4 käsitellään niitä tieteenfilosofisia kysymyksiä, joissa Ravilan ja Bloomfieldin ajatusten samankaltaisuus parhaiten tulee esille: empirismiä, positivismia, merkitystä, formalismia sekä synkronian ja diakronian suhdetta. Ravila ja Bloomfield painottivat empiristisen asennoitumisen tärkeyttä kielitieteessä erityisesti suhteessa aineistoon ja siitä tehtäviin päätelmiin. Lisäksi molemmat olivat positivisteja ja vastustivat siksi sellaisia selityksiä, joita ei voi perustella aineistosta käsin suorien havaintojen avulla. Myös molemmilla toistuva tieteellisyyden vaatimus on johdettavissa positivistisesta asennoitumisesta. Kielitieteen oppihistoriassa Ravilan ja Bloomfieldin tutkijankuva on erilainen varsinkin suhteessa merkityksentutkimukseen, mutta heidän kannanottojensa yksityiskohtaisempi tarkastelu osoittaa, että heidän näkemyksistään voidaan löytää yllättäviä samankaltaisuuksia. Myös synkronian ja diakronian suhdetta tutkittaessa voidaan havaita yhtymäkohtia: synkronistina pidetty Bloomfield ja diakronistina pidetty Ravila pitivät molemmat parhaana lähestymistapana kieleen synkronian ja diakronian yhdistävää tutkimusotetta. Vertailemalla Ravilan ja Bloomfieldin tieteenfilosofisia näkemyksiä voidaan havaita, että heidän käsityksensä kielitieteestä on monilta osin yhteneväinen. Lisäksi vertailu avaa mielenkiintoisia näkökulmia Ravilan suhteeseen suomalaiseen kielitieteeseen. Esimerkiksi positivismin mukainen metafysiikkavastaisuus erottaa hänet ajan eurooppalaisesta kielitieteestä ja toisaalta yhdistää häntä yhdysvaltalaiseen kielitieteeseen.
-
(2021)Tässä tutkielmassa tarkastelen Stephen Kingin romaanin Pet Sematary (1983) synnyttämää kauhun emootiota. Keskityn etenkin romaanin lapsihahmojen Gage Creedin ja Zeldan lukijassa herättämiin kauhun emotionaalisiin reaktioihin. Lähestyn tutkimusongelmaani kolmesta suunnasta, joista kaksi ensimmäistä keskittyy kauhuun emootiona ja lajina ja viimeinen kerronnan synnyttämään lukukokemukseen. Aloitan Pet Semataryn emotionaalisen vaikutuksen tutkimisen Noëll Carrollin teoksessaan The Philosophy of Horror (1990) esittelemän kauhun teorian valossa. Carrollin näkökulmaa hyödyntäen tarkastelen romaanin potentiaalisia hirviöhahmoja, sekä niiden synnyttämiä emotionaalisia reaktioita. Carrollin pohjalta päädyn väittämään, että Pet Semataryn kauhun emootion objekteina toimivat Gagen ja Zeldan lukijassa synnyttämät mielikuvat. Carrollin teoriasta poiketen esitän, että teoksen kauhun objektina ei toimi hirviö, vaan lukijan lapsuuden käsityksen rikkova mielikuva, jossa lapsi esitetään pahan esikuvana. Carrollin jälkeen siirryn Pet Semataryn tarkastelemiseen Tero Eljas Vanhasen väitöskirjassaan Shock Tactics and Extreme Strategies (2016) esittämien havaintojen pohjalta. Hyödynnän Vanhasen käsitystä emootioista kognitiivisten ja havainnoinnin teorioiden synteesinä ja muodostan kattavan kuvan Kingin romaanin emotionaalisesta ulottuvuudesta. Vanhasen näkemysten pohjalta tarkennan myös väitettäni Gagen ja Zeldan roolista Pet Semataryn lukijassa synnyttämän kauhun emootion objekteina. Esitän, että lapset toimivat teoksen shokkitaktiikkana, johon heidän kauhuelementtinsä myös perustuu. Nimitän tätä pahan lapsen shokkitaktiikaksi. Vanhasen teoksen avulla esitän, että pahan lapsen shokkitaktiikalla on mimeettisiä, aleettisia, tunnistavia, sekä transgressiivisia piirteitä Pet Semataryssa. Vanhasen teoriasta etenen James Phelanin teoksessaan Experiencing Fiction (2007) esittämään teoriaan kerronnan progressiosta. Progressiolla Phelan tarkoittaa kerronnan tekstuaalisten ja lukijallisten dynamiikkojen synteesiä. Phelanin mukaan progression sekä kerronnan arvioinnin pohjalta on mahdollista luoda käsitys teoksen lukijassa synnyttämästä lukukokemuksesta. Phelanin esimerkkiä noudattaen rekonstruoin Pet Semataryn kerronnan progression ja viimein analysoin pahan lapsen shokkitaktiikan vaikutuksia romaanin lukukokemukseen. Koen, että Vanhanen ja Carroll tarjoavat yhdessä erinomaisen näkökulman kauhuteoksen synnyttämien emotionaalisten reaktioiden tarkastelemiseen. Phelanin käsitys progressiosta taas selkeyttää kertomuksen muodon ymmärtämistä, mikä on erittäin tärkeää Stephen Kingin kaltaisen kauhukirjailijan teoksia tutkittaessa. Tulevan tutkimuksen onkin hedelmällistä kehittää välineitä kauhukirjallisuuden eettisen ulottuvuuden tutkimiseen, sillä kauhun transgressiivisesta luonteesta johtuen sitä tulee käsitellä eri menetelmillä kuin muiden genrejen edustajia.
-
(2016)Tutkimus käsittelee immoraalisten päähenkilöiden lukijassa herättämää viehätystä. Tutkimuskohteina ovat Bret Easton Ellisin American Psycho (1990) sekä Oscar Wilden The Picture of Dorian Gray (1891). Molemmat tutkimuskohteiksi valituista teoksista kuuluvat kauhu (gotiikka) genreen ja niissä esitetyt päähenkilöt ovat olemukseltaan ja toiminnaltaan hyvin samankaltaisia. Näiden päähenkilöiden tutkiminen selkeyttää niitä mimeettisiä ja temaattisia piirteitä, jotka vaikuttavat immoraalisten henkilöhahmojen viehättävyyteen. Kauhugenre puolestaan antaa hyvän vertailupohjan muissa kirjallisuuden genreissä esiintyvän pahuuden tutkimiselle. Tutkimuksen taustalla on mielenkiinto kirjallisuuden vaikutukseen ja eettisyyteen. Analyysimenetelmät nojaavat jälkiklassisen narratologian tutkimussuuntiin, kuten kognitiiviseen kerronnantutkimukseen sekä kirjallisuuden eettisyyttä ja retoriikkaa tutkiviin menetelmiin. Tutkimuksen päälähteinä on käytetty muiden muassa James Phelanin (1989; 2005) kirjallisuuden eettisyyttä käsittelevää henkilöhahmotutkimusta, sekä David Punterin (1980; 2004) ja Noël Carrollin (1990) gotiikkaa ja kauhua historiallisena kirjallisuusgenrenä lähestyvää tutkimusta. Tutkielmassa käydään läpi Patrick Batemanin ja Dorian Grayn luonteenpiirteitä ja sitä, kuinka nämä piirteet tekevät hahmoista uskottavia entiteettejä. Luonteenpiirteistä tutkitaan erityisesti karismaattisuutta ja kammottavuutta, koska nämä piirteet liittyvät suurelta osin hahmojen viehättävyyteen. Henkilöhahmojen mimeettisten piirteiden rakentumista käydään tutkimuksessa läpi teoksissa esiintyvien kerronnallisten konventioiden kautta. Konventiot selventävät kuvaa siitä, kuinka henkilöhahmojen luonteenpiirteiden viehättävyys tuodaan teoksissa esille ja lähemmäs lukijaa. Lopuksi tutkielma käsittelee hahmojen temaattisuutta. Tällä tarkoitetaan sitä, että henkilöhahmot edustavat mimeettisen uskottavuutensa avulla teosten sisäistekijöiden esiintuomia teemoja yhteiskunnasta ja kulttuurista. Tutkielma osoittaa pahuuden mahdollisen viehättävyyden ja puoleensavetävyyden narratologisella tutkimuksella, joka tuo esiin henkilöhahmojen luonteenpiirteet ja toiminnan, sekä näiden temaattisuuden. Pahuuden viehättävyyden selittäminen narratologisin keinoin tuo uuden näkökulman moraalikritiikkiin, jota kirjallisuudessa esiintyvä pahuus ja väkivalta ovat saaneet osakseen. Pahuuden kuvaaminen on osa ihmisluonnon kuvaamista silloinkin, kun kirjallinen teos ei esitä sille tarinassaan hyvää vastaparia. Tutkielma esittää, että pahuuden eettisyydelle on mahdollista löytää selitys sekä kauhukirjallisuuteen lähemmin perehtyvästä tutkimuksesta että henkilöhahmojen tutkimisesta mimeettisinä ja temaattisina olentoina. Pahuuden esittämistä voidaan käyttää kirjallisuudessa retorisena keinona ihmisluonteen moninaisuuden kuvaamiselle. Hyvyyttä edustava vastapari pahuudelle voidaan löytää lukijasta itsestään.
-
(2018)Tässä opinnäytetyössä tarkastellaan Päijänteen alueen (17 kpl) kalliomaalauksia ja tutkimuskysymyksenä on, voidaanko kalliomaalauksia luokitella niiden sijainnin ja kuva-aiheiden perusteella? Työssä tarkasteltavat kalliomaalauskohteet on valittu kivikautisten vesistöolosuhteiden perusteella ja ne kattavat koko Päijänteen järvialueen. Vertailevaksi luokitukseksi on valittu Robert James Davidin (2012) esittämä Kalifornian Klamath-tasangolle sijoittuva ja osittain etnografiseen aineistoon perustuva kalliotaidetyypittely. Työn tavoitteena on tarkastella, voidaanko Davidin esittämää kuva-aiheisiin ja sijaintiin perustuvaa luokitusta löytää Päijänteen kalliomaalauksista? David luokittelee kalliotaidekohteet seuraavasti: 1) asuinpaikoilla sijaitsevat, 2) usein käytettyjen ja 3) vaikeasti saavutettavien paikkojen kalliotaidekohteet. Davidin malli perustuu vahvasti shamanismiin, mutta tässä työssä keskeisenä vaikuttajana on kivikautinen kulttuuri. Kalliomaalaukset luodaan kivikauden yhteisöissä ja niiden kuva-aiheet valikoituvat metsästäjäkeräilijöiden elinpiiristä. Kulttuuri vaikuttaa myös kuvien valikoitumiseen tietyn tyyppisiin ympäristöihin. Päijänteen kalliomaalauskohteiden kartta-analyysia täydennetään Muinaisjäännösrekisterin kuvauksilla ja raporteilla sekä tarkastelemalla valokuvamateriaalia. Analyysin avulla pyritään ennallistamaan kivikautisia vesistö- ja ympäristöolosuhteita sekä selvittämään maalausten kuva-aiheita pääosin Muinaisjäännösrekisteriin tukeutuen. Päijänteen kalliomaalauksista löytyy Davidin mallin määrittelemiä kalliotaiteen yksittäisiä ominaispiirteitä runsaasti. Täysin Davidin luokitukseen soveltuvia kohteita on kuitenkin vain alle viidennes (3/17 kpl) ja soveltumattomia yli puolet (11/17 kpl). Suuren osan luokitteluun soveltumattomista maalauksista muodostavat vaurioituneet kohteet. Työn tuloksena esitetään, että Päijänteen kalliomaalauksia voidaan jaotella sijainnin ja kuva-aiheiden perusteella, mutta niitä ei voi jaotella Davidin esittämän tyypittelyn mukaisesti. Tämän tapaustutkimuksen perusteella ei voi tehdä yleistyksiä Suomen alueen muista kalliomaalauskohteista, mutta mahdollisten lisätutkimusten avulla saatetaan päästä määrittelemään omaa Suomen kalliomaalausten sijaintiin ja kuva-aiheisiin perustuvaa luokittelua.
-
(2020)Tässä tutkielmassa arvioin Pohjoismaisen puolustusyhteistyön eli NORDEFCO:n Nordic Advisory and Coordination Staff (NACS) -tukiprojektin paikallisen omistajuuden toteutumista. Tarkastelen myös paikallisen omistajuuden vaikutusta tukiprojektin vaikuttavuuteen. Tukiprojekti toteutettiin yhteistyössä Itä-Afrikan alueellisen valmiusjoukon Eastern Africa Standby Forcen (EASF) kanssa vuosina 2009–2019. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka analyysimetodi perustuu sisällönanalyysin sovellettuun käytäntöön. Aineistonkeruumenetelmänä käytän puolestaan teemahaastattelua. Aineisto käsittää kymmenen EASF:n työntekijöiden kanssa tehtyä haastattelua, jotka toteutettiin Keniassa Suomen puolustusvoimien kansainvälisen keskuksen FINCENT:in loppuraportointimatkan yhteydessä. Tutkielman teoreettisena lähtökohtana toimivat paikallinen omistajuus ja erityisesti sen hybridimalli. Työn teoriaosio kattaa erilaiset paikallisen omistajuuden tarkasteluun tarvittavat näkökulmat. Tämän tutkielman johtopäätös on, että paikallinen omistajuus toteutui NACS-tukiprojektissa kohtalaisesti. Myös tukiprojektin vaikuttavuus oli hankalasti hahmotettavista tavoitteista huolimatta kohtalaisen hyvää. Hybridimallin mukainen ulko- ja sisäpuolisten toimijoiden yhteistyöhön perustuva paikallinen omistajuus oli onnistunutta ennen kaikkea pääosin hyvin sujuneen toimijoiden välisen yhteistyön, paikallislähtöisten päätöksentekoprosessien sekä kasvaneen paikallisen kriisinhallintatiedon ja -osaamisen ansiosta. Paikallisen omistajuuden toteutumista sen sijaan vaikeuttivat muun muassa tukiprojektin viitekehyksessä käytetyn paikallisen omistajuuden määritelmän puuttuminen, toimijoiden väliset erimielisyydet tiettyjen aktiviteettien toteuttamisen tärkeydestä sekä EASF:n jäsenmaiden omat haasteet. Lisäksi paikallisten riippuvuus ulkopuolisten toimijoiden taloudellisista resursseista ja tästä aiheutunut vallankäytöllinen epätasapaino haittasivat paikallisen omistajuuden toteutumista. Jatkossa EASF:lle annettavan ulkopuolisen tuen tulisi keskittyä ennen kaikkea sekä kapasiteetinrakennuksen seuraavalle tasolle viemiseen että laajemmin paikallisen omistajuuden vahvistamiseen.
-
(2019)Postmodernin arkkitehtuurin vaihtoehtoisena näkökulmana esitetty historiallista eklektisyyttä vastustanut ’kriittinen regionalismi’ voidaan nykypäivänä ymmärtää paikallisuuden ja jatkuvuuden teoriana. Tutkimukseni selvittää miten paikallisuuden merkitystä tulisi huomioida nykyarkkitehtuurin kontekstissa, kun digitaalisuus muuttaa tapaa millä todellisuutta hahmotetaan. Informaation välitykseen liittyvä vallankumous on muokannut ajan ja paikan käsitteitä. Tutkin digitalisaation merkitystä osana arkkitehtuurin luovaa työskentelyä, fenomenologiaan pohjautuvan arkkitehtuuriteorian näkökulmasta. Selvitän myös perspektiivin merkitystä digitaalisten ohjelmien rakenteissa. Tutkimukseni lähtökohta on arkkitehtuurihistorioitsija Kenneth Framptonin essee Towards a Critical Regionalism: SixPoints for an Architecture of Resistance (1983). Esimerkkinä ympäristön huomioinnista Frampton nostaa Alvar Aallon piirtämän Säynätsalon kunnantalon (1952). Käytän rakennusta lähtökohtana tutkimuksessani, kun analysoin miten nykypäivän suunnittelussa voidaan huomioida paikallisuutta ja ympäristöä. Selvitän teorian kehitystä ja niitä mahdollisuuksia, mitä arkkitehtuurissa on toteutettu perustuen Framptonin teesin keskeisiin ajatuksiin. Tulkitsen paikallisuuden käsitettä nykyarkkitehtuurin esimerkkien avulla, myös empiiristen havaintojen ja liikkeen kautta. Vertaan globalisaation merkitystä ja historiallisten kerrostumien jatkumoa kahdessa vastakkaisessa kaupunkitilassa. Ajallisen kehityskaaren havainnollistamiseksi vertaan arkkitehtuurin esimerkkejä eri vuosikymmeniltä. Lopuksi sovellan Framptonin teesiä Anttinen Oiva arkkitehtitoimiston suunnittelemaan Helsingin yliopiston pääkirjastoon (2012).
-
(2016)Tutkimuksen kohteena on isokyröläinen yritysnimistö ja keskeisimpänä tutkimuskysymyksenä paikallisuuden ilmeneminen yritysnimissä. Aineistossa on 317 yritysnimeä, jotka on koottu tammikuussa 2015. Nimet analysoidaan funktionaalis-semanttisen mallin mukaan. Neljäsosa yritysnimistä, kaikkiaan 75 nimeä, ilmentää paikallisuutta. Paikallisuus voi näkyä nimissä viidellä eri tavalla, joita ovat Isokyrö-nimet, alueellisen viittauksen sisältävät nimet (laajempi tai tarkempi alue), murteellisuutta sisältävät nimet sekä muuta paikallisuutta sisältävät nimet (esim. tunnettu nähtävyys tms.). Paikallisuutta ilmentävistä lajeista laajempaan alueeseen viittaavat nimet (esim. Lakeuden sähkö tai Kyrönmaan markkinointi) ovat suurin nimiryhmä ja muut paikalliset viittaukset taas pienin (esim. Lounas-Kahvio Karoliini). Toisena tutkimusaineistona on kyselylomakeaineisto, jonka avulla selvitetään mm. sitä, millaisia nimiä vastaajat pitävät miellyttävinä ja kuinka usein paikallisuutta ilmentävät nimet katsotaan miellyttäviksi. Kyselylomakeaineistossa on 92 vastausta. Vastaajat ovat pisteyttäneet autenttisten isokyröläisten yritysnimien mallilla muodostettuja keksittyjä yritysnimiä asteikolla 1–4. Lisäksi vastaajat ovat voineet kuvailla ja kommentoida nimiä sekä edottaa omaa yritysnimeä isokyröläiselle baarille. Vastauksista käy ilmi, että yritysnimissä arvostetaan erityisesti selkeyttä ja informatiivisyyttä, joka usein ilmenee paikallisuutena. Sen sijaan esimerkiksi englanninkielisiä nimiä pidetään hieman muita huonompina. Kyselylomakkeeseen vastanneet antoivat myös 66 omaa nimiehdotusta isokyröläiselle baarille. Näistä ehdotuksista paikallisuus näkyy lähes kolmasosassa. Vastaajien omat nimiehdotukset voidaan jakaa autenttisten yritysnimien tapaan eri kategorioihin paikallisuuden lajista riippuen. Isokyrö-nimet ovat suurin nimiryhmä, kun taas laajempaan alueeseen viittaavia nimiä on ehdotuksissa vähiten.
-
(2018)Tässä tutkimuksessa selvitän, miten kaupunkia koetaan Pirkko Saision romaanissa Elämänmeno (1975). Pyrin muodostamaan mahdollisia näkökulmia tilassa olemisesta ja tilan kokemisesta. Kaupunki on paitsi keskeinen tausta romaanin tapahtumille, myös merkittävä miljöö, joka tematisoituu usein paikoin läpi koko romaanin. Tutkimuksessa sivuan myös hiukan Elämänmenon suhdetta Saision muuhun tuotantoon tilan kokemisen näkökulmasta. Tarkastelen Saision romaania Lieven Ameelin teoksessaan Moved by the City : Experiences of Helsinki in Finnish Prose Fiction 1889-1941 hahmottelemien kaupunkikirjallisuuden piirteiden, kuten kaupunkimetaforien ja kaupunkimyyttien, näkökulmasta. Paikkojen kokemisen analyysissä käytän apunani fenomenologi Edward Relphin tilan tutkimuksesta kumpuavaa teoriaa. Kiinnitän huomioni myös Saision romaanin ei-reaalisiin paikkoihin, kuten tiloihin taiteessa, tunteissa ja unelmissa. Ei-reaalisia tiloja lähestyn fenomenologi Gaston Bachelardin topos-analyysin avulla. Tutkimuksen viimeisessä luvussa luen Saision kuvaamaa kaupunkia allegorian lajinäkökulmasta. Tässä apunani toimivat Pirjo Lyytikäisen hahmottelemat käsitykset allegoriasta. Tutkimuksessani osoitan, että Saision kuvaamaa kaupunkia koetaan romaanissa monisyisesti. Monet kaupunkimetaforat toteutuvat teoksessa: kaupunki näyttäytyy metaforisesti niin degeneroituneena ruumiina kuin uhreja vaativana, myyttisenä minotauruksena. Kaupunki voidaan raiskata ja valloittaa, se voi vietellä ja pettää. Kaupunki käy läpi myös metamorfooseja. Se näyttäytyy vuoroin syntien Sodomana, vuoroin taivaallisena Jerusalemina. Romaanin Leningradiin sijoittuva kaupunkikuvaus puolestaan vihjaa tilan allegoriseen potentiaaliin: paitsi kirjaimelliseksi ulkomaanmatkaksi, päähenkilöiden yhteinen taival kaupungissa hahmottuu myös matkaksi sisäisyyteen. Osoitan, kuinka Saision romaanin Leningrad on Pietari-myytin mukainen dualistinen kaupunki, joka kuiskii elinvoimaa ja kauneutta, tuhoa ja rappiota. Yksittäiset metaforat toistuessaan luovat kaupungista merkitysten kentän, jossa kaupunki ja päähenkilöiden mielentilat sekoittuvat mosaiikkimaiseksi kokonaisuudeksi.
-
Painting a Local Future : Re-Defining Peace Processes in the Context of the Ongoing Syrian Civil War (2018)In this study I look ahead into the immediate postwar future in Syria. The purpose of my study is to review political processes that could break the pattern of recurring violence and support long-term stabilization. It seems to me that peace processes and the international discussion surrounding them have become what could perhaps be called ‘pacifitized’ – too charged with assumptions and contest to yield substantial results. Actors and conflict parties spend more time on blaming each other than discussing tangible solutions. This has been too scarcely noted in previous conflict resolution literature. Postwar issues need to become the intrinsic focus of peace negotiations. To bring this development about, the discussion around peace needs to become less charged with antagonizing communication. I utilize a combination of several political theory approaches for this study. Power political decisions are suited by a realist view, whereas cooperative communal projects benefit of a liberal perspective. These approaches are supplemented with additions from poststructuralism and postcolonialism. The Syrian scene is a complex conflict matrix that cannot sufficiently be analyzed with one theory alone. I also review experience from previous sectarian conflicts to find cases the Syrian situation can be compared to. Past experiences from similar conflict structures can be revisited to avoid making the same miscalculations that were made before. Processes resulting in a positive outcome in one setting, combined with the knowledge on another specific local, can be adjusted and applied in a new context. Syria seems to again have become a proxy battle ground for great power interests. Regardless of where the power ultimately settles, the governing party will have a shortage on legitimacy. The Syrian political sphere needs to open up and adequate postwar stabilization efforts commence. Introduction of inclusive societal elements can further be one of the most effective ways to combat spoilers. The task of building an inclusive society and countering antagonization is arduous and costly. Funding for retribution and rebuilding could perhaps be collected into a global fund established for this cause. Changes will take time, and they need to take place on all societal levels. For the aim of ensuring local support, the peace process needs to be rooted in the local from the start. This will also limit the amount of issues that parties can use for objects of pacifitization. To summarize, the processes set into motion need to be ones that firstly, the local community agrees with and secondly, ones that can plausibly be considered to become self-sustainable in the future. This requires sturdy planning from trials to funding of the process, preferably already before an international intervention into the conflict is conducted. International support for peace processes will continuously be called for, but for the previously mentioned reasons, the local should be the uncontested focus of all peace processes.
-
(2016)Tutkielma on korpuspohjainen analyysi på-preposition esiintymisestä ruotsin kielessä. Sen tarkoitus on autenttisen tekstimateriaalin pohjalta selvittää missä yhteyksissä på esiintyy ja miksi. Mitkä ovat ne tekijät, jotka vaikuttavat siihen, että jonkin substantiivin, adjektiivin tai verbin yhteydessä käytetään prepositiota på eikä jotain muuta prepositiota. Lisäksi tavoitteena on analysoida, mitä lisäarvoa tai muutosta på tuo mukanaan sekä onko verbin yhteydessä esiintyvää på:ta motivoidumpaa kutsua prepositioksi vai partikkeliksi. Myös aineiston sisältämät metaforat, joissa på on mukana, analysoidaan erikseen. Tutkimuksen tarkoituksena on myös vertailla på:n esiintymistä suomenruotsalaisissa ja ruotsinruotsalaisissa lauseissa. Analyysin taustalla olevat teoriatiedot pohjaavat pääasiassa Ruotsin akatemian (Svenska Akademien) ja seuraavien henkilöiden ruotsin kielioppia käsitteleviin teoksiin; Maria Bolander, Erik Andersson, Olof Thorell ja Elias Wessénin. Teoriatiedot metaforista pohjaavat Lakoff & Johnsonin sekä Mall Stålhammarin teoksiin. Kollokaatioiden teoriataustana ovat John Sinclairin ja Bodil Rosqvistin aihetta käsittelevät teokset. Keskeisiä käsitteitä tutkimuksessa ovat prepositio, prepositioverbi, partikkeli, semantiikka, syntaksi, semanttinen ja syntaktinen valenssi, metafora ja kollokaatio. Tutkimuksessa på-preposition esiintymiset jaetaan kategorioihin sen mukaan onko kyseessä tilaa tai aikaa ilmaiseva adverbiaali, korvaako på genetiivimuodon, esiintyykö på yhdessä adjektiivin tai verbin kanssa vai onko på yhtenä osana kiinteää ilmausta. Erityisesti tarkastellaan på:n esiintymistä verbien yhteydessä. På:t verbien yhteydessä jaetaan edelleen eri kriteerien pohjalta neljään alakategoriaan lähempää tarkastelua varten. Korpuksina ovat Göteborgin yliopiston ylläpitämässä sähköisessä kielipankissa (Språkbanken) olevat sanomalehtien Göteborgs-Postenin ja Hufvudstadsbladetin vuosikerrat 2013. Tutkimuksessa analysoidaan molempien korpuksien 250 ensimmäistä lausetta, joissa på esiintyy. Tutkimustuloksissa ei ole havaittavissa merkittäviä eroja suomenruotsin tai ruotsinruotsin välillä. Aineiston analyysi vahvistaa käsitystä på:n primäärisestä spatiaalisesta merkityksestä. Ylivoimaisesti suurin osa, 41 %, tapauksista, joissa på esiintyy ovat ensisijassa tilaa - mutta myös aikaa ilmaisevia adverbiaaleja. Aineiston myötä vahvistuu myös käsitys siitä, että ehkä aina ei pelkästään sanan; substantiivi, adjektiivi tai verbi, oma syntaktinen valenssi yksin määrää prepositiota, vaan siihen vaikuttavat myös preposition oma sisäinen olemus ja primäärinen merkitys. På itsessään, käsitteenä, luo vaikutelman "kontaktipinnasta", joka voidaan käsittää joko konkreettisesti tai kognitiivisesti. Metaforien määrä ei ole huomattava, mutta metaforien analyysien yhteydessä, esim. useampisanaisten prepositioiden i jakten på ja på jakt efter vertailun tulokset antavat ajattelemisen aihetta. Tutkimuksessani päädyn mieluimmin kutsumaan verbin yhteydessä olevaa på:ta prepositioksi partikkelin sijasta ja verbejä, jotka selkeästi rakentuvat preposition avulla, prepositioverbeiksi.
-
(2020)Tässä tutkielmassa tarkastellaan yksityiseen tekstilajiin kirjoittuneita lukijoita. Tutkielmassa selvitetään, millaisia lukijoita päiväkirjatekstissä on, mitä lukijan oletetaan tietävän ja mitä häneltä salataan, sekä sitä, miten lukijat vaihtelevat tekstin eri kohdissa ja millaisissa kohdissa lukija ilmenee. Tekstilajintutkimukseen sijoittuvan työn taustalla vaikuttaa bahtinilainen näkemys siitä, että kaikki tekstit ovat dialogisia, sekä M. A. K. Hallidayn systeemis-funktionaalisen kieliteorian interpersoonainen metafunktio. Lisäksi työ sijoittuu osaltaan myös diskurssintutkimukseen. Analyysissa hyödynnetään myös Langackerin kognitiivisen kieliopin konstruoinnin ulottuvuuksia. Tutkimuksen aineisto koostuu SKS:n arkistolle luovutetuista yhdestätoista päiväkirjasta kuudelta kirjoittajalta. Päiväkirjat on kirjoitettu 1920–1990-luvuilla. Dialogisuutta ja lukijoita esiin tuovista kielenpiirteitä analysoitiin kielimuotoa, persoonia, puhuttelua ja direktiivejä. Konstruoinnin ulottuvuuksista hyödynnettiin erityisesti valintaa eli kuvio/tausta-jakoa, jonka avulla tarkasteltiin sitä, mitä on nostettu etualalle ja mitä on jäänyt taka-alalle eli esimerkiksi jätetty kertomatta, sekä abstraktiota eli spesifisyyttä, jota hyödynnettiin eriteltäessä tiedon määrää ja tarkkuutta sekä sitä, mitä taustatietoja lukijalta vaaditaan. Lisäksi työssä käytettiin sisä- ja ulkoryhmien käsitteiden teoriaa. Työn keskeisin käsite on oletettu lukija, joka pohjautuu Martinin ja Whiten konstruoidun lukijan käsitteeseen. Sekä konstruoitu lukija että oletettu lukija perustuvat tekstin hierarkkisen mallin sisäislukijan käsitteeseen. Työssä huomioitiin myös fyysisen lukijan ja oletetun lukijan erot ja yhteneväisyydet. Päiväkirjan lukijoita ovat analyysin perusteella kirjoittaja itse kirjoittamisen hetkellä, kirjoittajan tulevan minä, jälkipolvet tai laajempi yleisö sekä tietty henkilö tai taho, joita ovat läheinen, kuten perheenjäsen tai ystävä, romanttisten tunteiden kohde, henkilöity päiväkirja ja Jumala. Lukijat voivat vaihdella usein ja ne voivat olla tekstissä yhtä aikaa. Kirjoittaja itse on aina jollain tavoin läsnä myös tekstinsä lukijana. Lukijan oletetaan tietävän melko paljon taustatietoja kirjoittajansa elämästä ja elinpiiristä. Lukijalle kerrotaan pääosin uusista ja ajankohtaisista asioista, kuten siitä, mitä kirjoittaja on tehnyt, tuntenut ja ajatellut. Eri lukijoita tuovat esiin monenlaiset kielenpiirteet, kuten puhuttelu ja toivotukset, sekä myös kirjoitustyyli ja aiheet, joista päiväkirjoihin oli kirjoitettu.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastelen Päiväni murmelina -musikaaliesityksen naishahmojen soolokappaleita "Joskus" ja "Nancyn rooli". Kappaleet käsittelevät sukupuolirooleja, heteronormatiivisia odotuksia sekä katsotuksi tulemisen problematiikkaa. Tarkennan huomioni laulujen sanoitukseen, jota arvioin lyriikka-analyysin keinoin. Pohdin, millaista sukupuolidiskurssia kappaleissa tuotetaan: mistä naiset laulavat ja millä tavoin. Tutkielmassa käytän feminististä teoriaa aineiston tarkasteluun. Jotta voidaan ymmärtää naiskuva eli esitys sukupuolesta tulee ensin ymmärtää, kuinka sukupuoli toimii esityksenä. Analyysin kannalta oleelliseksi nousevat katseen ja representaation käsitteet. Kun naisasialiikkeen kehitysvaiheita ja Broadway-musikaalin kaanonia tarkastellaan rinnakkain huomataan, kuinka lajin naiskuva reagoi yhteiskunnalliseen muutokseen. Tarkastelemillani kappaleilla on samankaltainen päämäärä, mutta erilaiset strategiat. "Joskus" saattaa heterosuhteita koskevat tottumukset naurunalaiseksi, kun taas "Nancyn rooli" on luonteeltaan ajatuksia herättävä. Vaikuttamisen keinoja kappaleissa on huumorin lisäksi esimerkiksi elämänkertomuksellisuus. Satujen ja teatterin tekstienvälinen sanasto toimii apuvälineenä laulujen kerronnassa. Erityisesti "Nancyn rooli" puhuttelee todellisuuden eri tasoilla, sillä teksti voi näyttäytyä sekä roolihahmon että näyttelijän henkilökohtaisena kannanottona. Kappaleessa esiintyy mieskatseen lisäksi näytelmän sisäinen kaksoiskatse sekä Nancyn vastakatse yleisöön. Analyysin perusteella voidaan todeta, että kappaleiden "Joskus" ja "Nancyn rooli" sisällöissä on feministinen pyrkimys esittää naiset monimutkaisina, rikastavina ja tiedostavina hahmoina. Teos sallii hahmojen omaksua useita, vastakkaisiakin naiseuden kategorioita yhdenaikaisesti. Muutoksen tarpeesta kuitenkin lauletaan sen sijaan, että kaikki sukupuolet esiintyisivät musikaalin kokonaisuudessa yhdenvertaisina ja vaikutusvaltaisina. Esimerkit osoittavat, kuinka musiikkinumeroilla voidaan tuottaa näytelmän hahmoihin näkökulmaisuutta. Kun näistä keinoista ollaan tietoisia, voidaan niitä käyttää tukemaan teoksen kerrontaa ja moniäänisyyttä. Päiväni murmelina -narratiivi on jatkossakin avoin feministisille tulkinnoille: toistot vahvistavat, muutos vapauttaa.
Now showing items 2864-2883 of 4583