Browsing by Title

Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen Seksialan liitto Sallin roolia asiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessissa vuosina 2002–2006. Tutkielmassa selvitän, miten ja millaisissa asiantuntijarooleissa Salli pääsi vaikuttamaan. Kysyn, miten Salli argumentoi haastaessaan esitystä seksin oston kriminalisoinnista asiantuntijana, millaista seksityöntekijän representaatiota Salli pyrki luomaan sekä missä määrin Salli onnistui esiintymään asiantuntijana ja miten Sallin asiantuntijuutta haastettiin. Näiden kysymysten avulla selvitän Sallin tilaa toimia mediassa ja strategioita, joita asiantuntijana esiintyminen vaati. Lähestyn lehdistökirjoituksia kriittisen lähiluvun ja Chaïm Perelmanin argumentaatioteorian avulla. Tutkimuksen teoreettisena taustana hyödynnän representaatioiden tutkimusta sukupuolentutkimuksen näkökulmasta. Seksin oston kriminalisointia perusteltiin hallituksen edustajien puheenvuoroissa ihmiskaupan ja parituksen estämisenä ja torjumisena, mutta myös yhteiskunnallisena moraalisena viestinä. Salli haastoi esitystä seksin oston kriminalisoinnista vetoamalla sen aiheuttamaan haittaan seksiä myyville ihmisille ja kiistämällä Ruotsista saadut kokemukset kriminalisoinnin vaikutuksista. Sallin mukaan kriminalisointi vaikeuttaisi seksiä myyvien ihmisten elinkeinoa, lisäisi prostituoitujen kokemaa väkivallan uhkaa asiakkaiden suunnalta ja ajaisi heidät parittajien armoille. Salli pyrki vahvistamaan kuvaa itsenäisistä suomalaisista seksityöläisistä, joita ihmiskauppa ja paritus eivät koskettaneet ja joiden elinkeinoa ja työturvallisuutta seksin myynnin kriminalisointi vaikeuttaisi. Salli ajoi argumentaatiossaan niin yksityisten yrittäjien kuin heikommassa asemassa olevien ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa, mutta toisti ja vahvisti samalla eroja suomalaisten ja ulkomaalaisten prostituoitujen välillä. Suomalaisia prostituoituja kuvattiin Sallin argumentaatiossa rehellisinä yrittäjinä tai seksiä satunnaisesti myyvinä opiskelijoina, joilla oli monenlaisia motivaatioita seksityön harjoittamiseen. Ulkomaalaisille prostituoiduille osoitettiin solidaarisuutta argumentoimalla näiden vaikeuksien johtuvan myös suomalaisesta lainsäädännöstä. Anna Kontula käsitteli ulkomaalaisten prostituoitujen asemaa globaalin eriarvoisuuden ja köyhyyden kontekstissa. Sekä suomalaista että ulkomaista prostituutiota käsiteltiin Sallin argumentaatiossa työnä muiden joukossa. Vuosi 2005 merkitsi muutosta Sallin asiantuntijuudessa, kun Sallin varapuheenjohtajan Anna Kontulan tutkimus suomalaisesta prostituutiosta julkaistiin. Kontulan tutkimus tarjosi ajankohtaista tietoa prostituutiosta Suomessa, kun seksin oston kriminalisoinnin prosessi oli vielä kesken. Kontula argumentoi lehdistössä tutkijan ja Sirkiä seksialan ammattilaisen roolissa. Salli onnistui ottamaan lehdistössä tilan prostituutioasiantuntijana seksin oston kriminalisoinnin prosessin aikana. Salli argumentoi itsenäisten suomalaisten seksityöläisten puolesta eikä Sallin asiantuntijuutta merkittävästi haastettu lehdistössä ennen kevättä 2006. Salli pääsi vaikuttamaan asiantuntijana myös eduskunnan lakivaliokunnassa ja onnistui osaltaan horjuttamaan kriminalisoinnin prosessia eduskunnassa. Keväällä 2006 useat kansanedustajat viittasivat Sallin asiantuntijuuteen epäillessään seksin oston kriminalisoinnin seurauksia, toiset taas pyrkivät kiistämään Sallin asiantuntijuuden. Salliin kohdistunut arvostelu ja kritiikki kertoi yhdistyksen saavuttaneen asiantuntija-aseman lainsäädäntöprosessissa, jonka lopputulos muuttui eduskunnassa vielä keväällä 2006 merkittävästi.

Tässä tutkielmassa tarkastelen venäläistä poliittista keskusteluohjelmaa 60 minut (60 minuuttia) sen audiovisuaalisten ja retoristen ominaisuuksien kautta. Tutkielmani tarkoituksena on osoittaa, kuinka ajankohtaisohjelmassa käytetyt audiovisuaaliset keinot loivat poliittisia käsityksiä Ukrainasta vuonna 2021. Tutkielman aineistona toimii 60 minut -ohjelma, jota esitetään valtiollisella televisiokanavalla Rossija-1. Ohjelman valitsemiseen vaikutti sen korkeat katsojaluvut, siinä käytetyt tehokeinot ja Kremlin poliittisen linjan tukeminen. Aineisto koostuu viidestä vuonna 2021 esitetystä jaksosta aikavälillä helmi-joulukuu. Katsojalukujen vertailun kautta valitsin aineistoksi sellaiset jaksot, joilla oli eniten katsojia. Tämä antaa parhaan kuvan siitä, mitä katsojat ovat nähneet ohjelman ollessa saavutettavimmillaan. Tutkielmani teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksessa, viestinnässä ja sosiologian aloilla käytettyyn kehysanalyysiin. Metodissani yhdistyvät visuaalinen ja kvalitatiivinen kehysanalyysi sekä audiovisuaalinen retoriikka. Lisäksi käytän analyyseissani elokuvatutkimuksen neoformalistisen koulukunnan käsitteistöä. Tekstiä, kuvaa ja ääntä rinnakkain tarkastelemalla pyrin osoittamaan kuinka ohjelma luo tulkintakehyksiä, millaisia nämä kehykset ovat ja miten ne vuoden aikana muuttuvat. Tavoitteenani on ymmärtää, miten katsojia ohjataan tulkitsemaan Ukrainaan liittyviä aiheita vuoden 2021 kontekstissa. Audiovisuaalisen retoriikan keinoja tutkimalla pyrin puolestaan ymmärtämään, millaisia tehokeinoja ohjelmassa käytetään ja millä tavoin ne johdattelevat katsojia kohti tietynlaisia tulkintoja. Tutkielmassa selvisi ohjelman käyttävän laajasti audiovisuaalista retoriikkaa, jonka tarkoituksena on ohjata katsojia tekemään tiettyjä kausaalisia tulkintoja, manipuloida katsojia valheellisiin tulkintoihin ja viihteellistää ohjelman uutissisältö helpommin lähestyttävään muotoon. Leikkausten, erikoistehosteiden ja musiikin avulla katsojille tarjotaan geopoliittista viihdettä, jossa elokuvamaiset tehokeinot auttavat rakentamaan asiantuntijoiksi esiteltyjen vieraiden tukemana ideologista mainosta edistäen samalla epäinhimillisiä tulkintoja ukrainalaisista. Näiden keinojen kautta ohjelman voi luokitella propagandistiseksi. Retorisia keinoja käyttämällä ohjelmassa korostuvat Ukrainaan liittyvät vakiintuneet narratiivit, väitteet ja näkemykset, jotka ohjaavat katsojia kohti ohjelman rakentamia tulkintakehyksiä. Tutkielma osoittaa ohjelman rakentaneen verbaalisesti ja visuaalisesti sellaisia tulkintakehyksiä, jotka ohjaavat katsojia näkemään Ukrainan sen poliittisen johdon kautta epäonnistuneena ja samanaikaisesti merkityksettömänä sekä vaarallisena valtiona, joka on uhka niin omalle kuin Venäjänkin väestölle. Kehykset kokivat muutoksia lähinnä aktiivisten toimijoiden osalta. Venäjä esiintyy kaikissa kehyksissä ratkaisijan roolissa. Katsojissa pyritään herättämään vahvoja tunnepohjaisia reaktioita esittämällä keskeisimpinä kärsijöinä lapset, joiden representaatiota käytetään ukrainalaisten toimijoiden demonisoimiseen. Ohjelmassa rakennetut käsitykset luovat maailmasta mustavalkoisen ja kyynisen kuvan, jota käytetään viholliskuvien luomiseen, ihmisryhmien epäinhimillistämiseen ja Venäjän toiminnan oikeuttamiseen. Ohjelmassa käytetyt narratiivit ja kehykset toistuivatkin niissä perusteluissa, joita Venäjä käytti aloittaessaan hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ulkomaalaistaustaisten hahmojen representaatioita 2010-luvun japanilaisissa anime-sarjoissa. Tutkimuskysymyksiä ovat seuraavat kolme: Millaisia ulkomaalaistaustaisten hahmojen representaatiot ovat nykypäivän animessa? Millaisin keinoin representaatioita rakennetaan? Miten Japanissa käytävä todellinen monikulttuurisuusdiskurssi näyttäytyy animessa? Tavoitteena on siis tarkastella, miten monikulttuurisuusdiskurssi ilmenee sellaisessa populaarikulttuurin tuotteessa kuin anime, sekä miten ja miksi ulkomaalaistaustaisuus tuodaan tässä kontekstissa esiin. Hypoteesina puolestaan on, että stereotypiat näyttäytyvät animessa hyvin voimakkaasti ja että ulkomaalaisuutta korostetaan etenkin japanilaisuuteen verrattuna. Teoreettinen viitekehys rakentuu Japanin monikulttuurisuusdiskurssin esittelystä ja tarkastelusta sekä kulttuurintutkimuksessa tyypillisestä representaatiotutkimuksesta. Monikulttuurisuuden osalta käsitellään sitä, millaisia vähemmistöryhmiä Japanissa on, miten vähemmistöihin suhtaudutaan ja miten Nihonjinron-teoriat vaikuttavat diskurssiin. Representaatioteoriassa puolestaan painottuvat mm. Stuart Hallin näkemykset representaatioiden tutkimisesta ja tulkitsemisesta, sekä stereotypioiden ilmentymisestä populaarikulttuurin kontekstissa. Aineisto koostuu kolmesta 2010-luvulla julkaistusta japanilaisesta anime-sarjasta (yhteensä 49 jaksoa), joista on teemoittelemalla muodostettu neljä representaatioissa ja diskursseissa toistuvaa teemaa. Näitä ovat 1) toiseuden luominen, 2) seksuaalisuus ja fetisismi, 3) kielitaito sekä 4) kansainvälisyyden ja monikulttuurisuuden rakentuminen. Kustakin teemasta analysoidaan esimerkkien avulla, miten representaatiot ja diskurssit rakentuvat sekä millaisissa tilanteissa ulkomaalaistaustaisuus tulee esiin. Analyysin kohteena on teksti laajassa määritelmässään ja sisältää siis sekä kuvallisen että sanallisen kerronnan. Menetelmä on yhtäältä reflektiivinen, toisaalta konstruktiivinen representaatioiden tutkiminen: tutkielmassa tarkastellaan sekä sitä, miten representaatiot heijastelevat olemassa olevaa todellisuutta sekä sitä, miten ne toisaalta myös rakentavat sitä. Tulokset tukevat hypoteesia siitä, että ulkomaalaisuutta korostetaan japanilaisuuteen verrattuna. Samalla ulkomaalaistaustaisten hahmojen avulla saadaan animessa tuotua esiin Japanin kulttuurin ominaispiirteitä. Monikulttuurisuusdiskurssissa puolestaan painottuu kansainvälisyys. Näin ollen representaatiot toistavat ja tukevat mielikuvaa homogeenisestä Japanista, jossa ulkomaalaistaustaisuuden katsotaan yhä nykypäivänäkin olevan poikkeuksellista ja perustavanlaatuisesti erilaista kuin japanilaisuuden.

Tutkielmani käsittelee ranskalaisen filosofin, kirjailijan ja kirjallisuuskriitikon Maurice Blanchot’n (1907–2003) ajattelun soveltamista kuvataiteeseen. Blanchot tuli tunnetuksi 1940-luvulta eteenpäin yhtenä keskeisistä ranskalaisista kirjallisuuden teoreetikoista. Blanchot suhtautuu kirjallisuuteen ontologisena kysymyksenä, joka tulee esiin hänen teoksissaan toistuvasti muodossa: mitä on panoksena kirjallisuuden olemassaolossa? Tutkielmassani käännän kysymyksen kohti kuvataidetta ja tutkien Blanchot’n kirjoituksia 1940–1980-luvuilta pyrin paikantamaan hänen tuotannostaan kuvataiteeseen ja sen ontologiaan soveltuvia ajatuksia. Tutkielmani jakautuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä keskityn kielen, katseen ja kuvan käsitteisiin Blanchot’n filosofiassa. Yhteinen tekijä Blanchot’lle näissä kaikissa aiheissa on pyrkimys kyseenalaistaa ja purkaa läsnäolon ja nykyhetken varaan rakentunut käsitys ihmissubjektista, joka pystyisi intentionaalisesti ottamaan asiat haltuunsa käsitteellistämällä ja objektivoimalla ne. Blanchot’lle ihminen on olemassaololtaan ja tiedonkyvyiltään äärellinen ja rajallinen. Tuon äärellisyyden ”ulkopuoli” (dehors) muodostuu olennaiseksi tutkimusalueeksi; Blanchot näkee niin kielen, kuoleman kuin esimerkiksi rakkaudenkin alkuperän olevan tuolla alueella. Tarjoan perusteellisen selonteon Blanchot’n tavasta ajatella kieltä, katsetta ja kuvaa erilaisina tapoina olla suhteessa ihmisen äärellisyyden ulkopuoleen. Tutkielmani jälkimmäinen osa on nimeltään Ulkopuolen estetiikka. Siinä jatkan ensimmäisen osan käsitteiden tarkastelun pohjalta kohti kokemuksen ja taideteoksen tulkintaa Blanchot’n kirjoituksissa. Blanchot suhtautuu melko kriittisesti niin perinteiseen estetiikkaan kuin fenomenologiaankin, jotka kummatkin hänen näkemyksessään painottavat ontologiaa etiikan kustannuksella. Hänen kirjoituksissaan esteettisen kokemuksen tilalle asettuu rajakokemus tai ”ekstaattinen kokemus”, jossa teos avaa kokemuksen ihmisen olemassaolon ulkopuolesta. Käsittelen myös Blanchot’n kirjoituksia taidehistoriasta, niin yleisemmällä tasolla kuin viimeisessä luvussa keskittyen Lascaux’n luolamaalauksiin. Blanchot’n kirjoitukset Lascaux’sta välittyvät ranskalaisfilosofi Georges Bataillen kirjoitusten kautta, joita esittelen taustoittaakseni tulkintaani Blanchot’n Lascaux-kirjoituksista. Olennaiseksi nousee taideteosten kyky ei niinkään näyttää mitään varmaa tietoa maailmasta, vaan juuri tuoda esiin teosten sisällä oleva ei-mitään. Luvun päätteeksi pohdin mitä tämä teosten sisältämä hiljaisuus voi lopulta kertoa – vai voiko? Lopuksi esitän yhteenvedon tutkielman sisällöstä ja sen aikana tehdyistä havainnoista. Tutkielmani on lähtökohdiltaan teoreettinen, tarkoitukseni on etsiä lähtökohtia ja työkaluja Blanchot’n ajattelusta kuvataiteen tutkimiseen, ei niinkään suoranaisesti soveltaa niitä yksittäisiin teoksiin. Se jää jatkotutkimuksen tehtäväksi ja tutkielman lopussa esitänkin joitain mahdollisia lähtökohtia ja tutkimuskysymyksiä tulevaa tutkimusta silmällä pitäen.

Dominikaanisessa tasavallassa puhuttu espanjan kielen varieteetti eroaa muista hispaanisten maiden varieteeteista kaikilla kielen osa-alueilla, joista yksi on sanasto. Dominikaanilainen varieteetti sisältää paljon sanoja, jotka tekevät siitä omalaatuisen. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa otetaan selvää siitä, mitä nämä Dominikaanisen tasavallan espanjalle tyypilliset sanat ovat. ”Tyypillisillä sanoilla” tarkoitetaan tutkimuksessa sanoja, joita käytetään dominikaanilaisessa varieteetissa, mutta joilla ei ole samaa merkitystä standardiespanjassa tai jotka eivät esiinny siinä lainkaan. Tutkimuksen toisessa osassa tutkitaan kielellisiä asenteita tyypillisiä dominikaanilaisia sanoja kohtaan. Kohderyhminä ovat dominikaanilaiset ja Dominikaanisessa tasavallassa asuva muu espanjankielinen väestö. Lisäksi tutkitaan vaikuttavatko ikä ja sukupuoli dominikaanilaisten asenteisiin sanoja kohtaan. Kielellisten asenteiden osalta tutkimus pohjautuu Orlando Alban ajatuksiin siitä, että dominikaanilaiset ovat pessimistisiä omaa kulttuuriaan kohtaan. Tutkimushypoteesi on, että dominikaanilaisten pessimismi heijastuu asenteisiin tyypillisiä sanoja kohtaan. Lisäksi oletetaan, että ei-dominikaanilaisten asenne näitä sanoja kohtaan ei ole yhtä pessimistinen kuin dominikaanilaisten. Tyypillisten dominikaanilaisten sanojen tutkimiseen käytetään aineistona Dominikaanisen tasavallan urbaania musiikkia, dembow’ta. Ensin sanat identifioidaan 45 kappaleen sanoituksista, minkä jälkeen ne analysoidaan ja niiden joukosta valitaan 30 yleisesti Dominikaanisessa tasavallassa käytettyä. Kielelliset asenteet kyseisiä sanoja kohtaan pyritään paljastamaan kyselyn avulla. Lisäksi kysely käsittelee yleisesti asenteita dembow’ta kohtaan ja sitä, miten asenteet tyypillisiä sanoja kohtaan peilautuvat dominikaanilaisten kielelliseen identiteettiin. Olettamus on, että sanat muodostavat tärkeän osan dominikaanilaisten kielellistä identiteettiä, vaikka asenteet niitä kohtaan olisivat negatiivisia. Kyselyn tulokset paljastavat selvästi, että asenteet sekä tyypillisiä sanoja että dembow’ta kohtaan ovat hyvin negatiivisia. Ei-dominikaanilaisten asenteet ovat kuitenkin jonkin verran positiivisempia kuin dominikaanilaisten, mistä voidaan päätellä, että dominikaanilaisten erityinen negatiivisuus johtuu pessimistisestä asenteesta omaa kulttuuria kohtaan. Tyypilliset sanat ja dembow eivät siis herätä juurikaan ylpeyttä dominikaanilaisten keskuudessa, mutta kun niitä tarkastellaan dominikaanilaisen kulttuurin ja identiteetin näkökulmasta, asenteet muuttuvat huomattavasti myönteisimmiksi. Vaikka dominikaanilaisen varieteetin tyypillisiin sanoihin itsessään suhtaudutaan kielteisesti, ne muodostavat tärkeän osan dominikaanilaisten kielellistä identiteettiä, sillä dominikaanilaiset ilmaisevat dominikaanilaisuuttaan sanojen kautta.

Tutkielmani keskittyy 2010-luvun alussa internetissä syntyneeseen elektronisen musiikin genreen, joka tunnetaan nimellä vaporwave. Tyylisuuntaukselle on ominaista käyttää musiikissaan sampleja 1980–1990-luvun kaupallisesta kulttuurista, esimerkiksi mainoksien ääniraitoja, muzakia sekä laajasti kyseiselle ajalle ominaista pop-, stadion rock- ja R&B musiikkia, joihin tekijöillä on monimerkityksellinen, nostalginen suhde. Samplet ovat usein lyhyitä katkelmia, joita tekijät hidastavat ja toistavat useita kertoja peräkkäin. Tämän lisäksi musiikin tekstuuria manipuloidaan lisäämällä kaikua tai kerrostamalla samplet soimaan yhtäaikaisesti. Lopputuloksena on musiikillinen tuotos, jossa ilmapiiri on muuttunut alkuperäisestä–usein energisestä ja myönteisestä–aavemaiseksi ja kolkoksi. Tutkielmani pohtii tätä ilmapiirin muuttamista tietoisena tyylikeinona atmosfäärin käsitteen kautta ja kysyy mikä on auraalin atmosfäärin merkitys vaporwaven estetiikassa. Täten ”atmosfääri” esteettisfenomenologisena käsitteenä nousee keskeiseksi sen selvittäessä musiikillista ilmapiiriä affektiivisena kommunikoimisen keinona semanttisen rekontekstualisoimisen rinnalla. Aluksi esittelen vaporwaven diskursiivista ulottuvuutta Eduard Navasin remix-teorian kautta. Remix diskurssin herättäjänä irrottaa sampleja alkuperäisestä kulttuurisesta kehyksestään ja asettaa sen uuteen valoon säilyttäen samalla allegorisen suhteen alkuperäiseen kappaleeseen, mikä liittää vaporwaven luontevasti postmodernin taiteen tekemisen jatkumolle. Valaistaakseni asiaa jatkan luomalla katsauksen aiheesta kirjoitettuihin artikkeleihin, joissa erittelen genrestä esitettyjä tulkintoja. Tutkielmani teoreettisessa pohjassa yhdistän Gernot Böhmen atmosfäärin käsitteen Leonard B. Meyerin teoriaan tunteen ja merkityksen välittymisessä musiikissa. Määritelmällisesti atmosfääri kuvaa välitilaa, jossa objektin ekstaattiset ominaisuudet sävyttävät subjektin kokemusta. Ekstaattisilla ominaisuuksilla Böhme viittaa siihen, miten havaintomaailman ärsykkeet tulevat olevaiseksi kokemuksessa. Böhmen atmosfäärin ontologiaa käsittelevä teoria ei ottanut mielestäni tarpeeksi subjektin kokemuksen taustalla olevia tendenssejä huomioon, jonka vuoksi tukeudun Meyerin affektin lakiin tarkastellakseni yksityiskohtaisemmin kokevan subjektin ja musiikillisen stimulaation välistä suhdetta. Tutkielmani päättää case-analyysi, jossa sovellan löydöksiäni heittäytymällä kuulokokemuksen vietäväksi ja analysoimalla affektiivisin termein Macintosh Plus -nimisen artistin kappaletta リサフランク420 / 現代のコンピュー (2011), sekä alkuperäistä Diana Rossin It’s your move -kappaletta (1984). Analyysin pohjalta esittelen tulkintani atmosfäärin merkityksestä affektiivisena kommunikoimisen keinona. Tutkielmani osoittaa, että vaporwaven estetiikassa samplaaminen ja tyylille ominainen tekstuurin manipuloiminen muuttaa olennaisesti alkuperäisen kappaleen tunnelmaa, jossa Meyerin affektin laissa esille tullut premissi tulee Macintosh Plussan teoksessa tarkoituksellisesti haastetuksi tämän purkaessa alkuperäisen kappaleen vaivattomasti virtaavaa kulkua samplaamisen kautta hämäräksi, jopa käsittämättömäksi. Tämän johdosta vaporwave tyylisuuntauksena voi perustellusti katsoa haastavan kohteensa kulttuurista alkuperää, ja esittävän affektiivisuutensa kautta monimerkityksellisiä huomioita tekijöidensä elinaikana syntyneestä kulttuuri-ilmapiiristä.

Tutkielmassa selvitetään vastaanottotutkimuksen avulla suomalaisten lasten mielipiteitä Ratchet & Clank: A Crack in Time -videopelin suomenkielisestä dubbauksesta. Samalla selvitetään lokalisoinnin kokonaistarvetta tutkimalla, kuinka hyvin lapset saavat selvää alkuperäisen englanninkielisen version juonesta ja hahmojen puheesta. Oletuksena on, etteivät lapset juuri ymmärrä pelin englantia sen vaativan sanaston vuoksi ja suhtautuminen suomenkieliseen lokalisointiin on kriittistä Suomessa vallitsevien asenteiden takia. Tutkielman teoriataustana käytetään pelilokalisointiprosessia sekä dubbauksen, laadun ja vastaanottotutkimuksen teorioita. Tutkimusaineistoksi pelistä valittiin englannin- ja suomenkieliset versiot kahdesta välianimaatiosta sekä noin viidestä minuutista varsinaista peliä. Englanninkielisissä videoissa oli englanninkieliset tekstitykset, ja suomenkielisten videoiden laatu oli hieman huonompi. Videoiden lisäksi tutkimusta varten laadittiin kaksiosainen suomenkielinen kyselylomake, jonka osiot oli jaettu videoiden mukaan alaosioihin. Englanninkielistä osuutta koskevat monivalintakysymykset käsittelivät pääasiassa pelin tapahtumia, ja suomenkielisen osuuden lomakkeessa vastaajia pyydettiin arvioimaan lokalisoinnin eri ominaisuuksia, kuten ääninäyttelyä, huumoria sekä yleistä selkeyttä. Lopuksi vastaajilta kysyttiin mielipidettä kieliversioiden eroista ja mieluisampaa versiota. Vastaanottotutkimus pidettiin 21.10.2015 Kellokosken koulun 6B-luokan 19:lle oppilaalle. Koeyleisö katsoi ensin englanninkieliset videot yksi kerrallaan ja vastasi englanninkielisen osion monivalintakysymyksiin. Sen jälkeen oppilaat katsoivat videot uudelleen suomeksi ja arvioivat dubbauksen eri ominaisuuksia sekä vastasivat lopuksi kokoaviin kysymyksiin. Analyysissä havaitaan, että oppilaat ymmärsivät hyvin vähän pelin englanninkielisestä versiosta, sillä enemmistö oppilaista vastasi oikein vain neljään 14:stä kysymyksestä. Oppilailta siis katosi paljon pelikokemukselle ja tarinalle tärkeitä elementtejä, kuten vitsejä ja hahmojen motiiveja. Tulokset olivat kuitenkin parempia, jos puheen tukena oli visuaalista informaatiota. Lisäksi huomataan, että dubbauksen vastaanotto oli enimmäkseen positiivinen ja arvio siitä keskimäärin hyvä. Dubbausta ja pelin ohjeita pidettiin suhteellisen selkeinä sekä ääninäyttelyä ja huumoria vähintään keskitasoisina, eivätkä tekniset seikat, kuten huulisynkronia, häirinneet koeyleisöä. Huumori oli kuitenkin koeyleisön mielestä dubbauksen selkeästi heikoin kohta. Dubbaus ei siis ollut täydellinen, mutta tarpeeksi hyvä miellyttämään koeyleisön enemmistöä. Vastausten mukaan enemmistö pitikin suomenkielistä versiota parempana, koska he ymmärsivät pelistä enemmän ja pelaaminen suomeksi tuntui heistä luonnollisemmalta. Suurin osa oppilaista ei lisäksi nähnyt suurta eroa kieliversioiden välillä, vaikka joidenkin mielestä versiot tuntuivat erilaisilta kielieron vuoksi. Osa koeyleisöstä valitsikin englannin sen "aitouden" tai dubbauksessa ärsyttäneiden seikkojen vuoksi. Tuloksiin vaikutti myös suomenkielisten videoiden huono laatu, jonka pieni osa oppilaista tulkitsi lokalisoinnin ominaisuudeksi. Tutkielman perusteella voidaan siis sanoa, että lapsille tehtyjen pelien lokalisointi näyttäisi olevan tarpeen, jotta ainakin pienet ja kieltä taitamattomammat lapset voivat nauttia niiden tarinoista. Lisäksi A Crack in Timen suomenkielinen dubbaus miellytti suurinta osaa koeyleisöstä, joten lokalisointi oli ainakin sen osalta onnistunut.

This thesis investigates the roots of Koryo-mar, an endangered language currently spoken by Korean diaspora communities (also called Koryo-saram, lit. ‘Koryo-people’) in post-Soviet countries, such as Kazakhstan and Uzbekistan, to which they had been deported in 1937 from the Russian Far East (RFE). By the end of the 19th century, the language of the first Korean immigrants to the RFE, for the most part peasants from the Northeastern province of Hamgyŏng, had already caught the interest of a few scholars, among which can be distinguished Mikhail P. Pucillo, the author of the first Russian-Korean dictionary. Such volume, the Opyt Russko-Korejskogo Slovarja (1874) was based on the speech of the Koreans he was in contact with, and represents one of the earliest sources for the study of Koryo-mar. On the other hand, the actual research on the Koryo-saram begun in earnest only in the second half of the 20th century, and the work of Songmoo Kho, Koreans in Soviet Central Asia (1987), is often considered one of the most complete surveys on the history and the culture of Central Asian Koreans. It also contains a chapter devoted to Koryo-mar, that includes several wordlists of both native items and loanwords from Russian and other local languages. By comparing the data extracted from the above-mentioned texts, on a lexical and orthographic level, and highlighting their similarities and variations, this research aims at illustrating the genetic ties between the dialects of Northern Hamgyŏng and Koryo-mar, as well as the relationship between the spoken and the written language. Additional information has also been drawn from secondary sources in Early Modern Korean, such as Hŏ Kyung’s Hong Kiltong Chŏn (16th-17th century), Chang Kyehyang’s Ŭmsik Timibang (1670s), and J. S. Gale’s translation of J. Bunyan’s The Pilgrim’s Progress (1895). The research concludes that the forty elements common to Pucillo (1874) and Kho (1987) can be framed into five different relationship scenarios, which describe not only the continuation of lexical and orthographic material between the two texts and their languages, but also assess the latter’s connection to Standard Korean and its historical variants. Moreover, the examination of Pucillo’s usage of Cyrillic in transcribing Korean provides relevant details concerning the articulatory habits of Northeastern Koreans in the late 1800s, which are contextualised within and in contrast to the writing practices of Early Modern Korean, that are known to be extremely inconsistent. This study, based on a philological approach, can aid in outlining a literary tradition that encompasses the historical development of Koryo-mar, which is still an unrecognised minority language, while the analysis of orthographic peculiarities can shed light on the chronology of the spread of certain phonological changes across the whole Korean peninsula.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ruotsin kielen eri varieteettejä ja niiden välisiä eroja huomioidaan lukion ruotsinopetuksessa Suomessa. Tutkielmassa tarkastelen, millä tavoin ruotsin kielen oppimateriaalit ja ruotsin kielen opettajat esittelevät ruotsin varieteettejä sekä niiden välisiä eroja opiskelijoiden ja opettajien mielestä. Lisäksi kartoitan, missä määrin opetus ja koulun ulkopuoliset seikat ovat vaikuttaneet opiskelijoiden kielenoppimiseen sekä asenteisiin. Tutkielmani teoriaosassa määrittelen keskeisimmät varieteetteihin liittyvät käsitteet ja pohdin, millaisia varieteettejä on ylipäätään olemassa. Selvitän myös, mitä lukio-opetusta ohjaavat asiakirjat määräävät ruotsin kielen opetuksen tavoitteista sekä sisällöistä ja tarkastelen ruotsin varieteettejä osana lukion kommunikatiivista ruotsinopetusta. Tämän lisäksi käsittelen erilaisten kielimallien ja asenteiden vaikutuksia opetukseen. Tutkimusaineistoni koostui yhden pääkaupunkiseudun lukion ruotsin kielen kertauskursseilla käytetyistä opetusmateriaaleista ja kyseisten kurssien opiskelijoiden sekä opettajien vastauksista. Opiskelijoiden kyselylomakkeeseen vastasi yhteensä 53 opiskelijaa ja teemahaastatteluihin osallistui neljä opiskelijaa jokaiselta kurssilta. Käytin opiskelijahaastatteluissa fokusryhmiä ja opettajia haastatellessani yksilöhaastatteluja. Analysoin aineiston laadullisen sisällönalyysin menetelmällä hyödyntäen tyypittelyä ja kvantifiointia. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että opiskelijat eivät tiedä tarpeeksi ruotsin eri varieteettien eroista, ja nämä erot aiheuttavat ongelmia lähinnä puheen ymmärryksessä. Opiskelijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että he eivät ole kuulleet tarpeeksi ruotsinruotsia. Suomenruotsi oli yleisesti vahvemmin edustettuna oppimateriaaleissa ja opetuksessa, mutta eroja löytyi muun muassa oppimäärien, eri opettajien sekä sukupuolten välillä. Opiskelijat halusivat tietää enemmän eri varieteeteistä ja erityisesti ruotsinruotsista, sillä yli joka kolmas suomenruotsia puhuva opiskelija haluaisi käyttää ruotsinruotsia, jos vain osaisi. Molemmat opettajat puhuvat suomenruotsia ja he ovat kommentoineet varieteettien välisiä eroja lähinnä spontaanisti. Opetuksella oli melko neutraali vaikutus opiskelijoiden asenteisiin, mutta suuri painoarvo varieteetin valinnassa. Koulun ulkopuoliset seikat vaikuttivat sitä vastoin positiivisemmin asenteisiin, mutta suhteellisesti neutraalimmin varieteetin valintaan. Tutkimuksen perusteella voin todeta, että ruotsin varieteettien välisiin eroihin liittyvälle lisätiedolle on selvä tarve, ja tähän tarpeeseen tulee vastata lisäämällä erojen käsittelyä opetuksessa. Varieteetteihin pitää kiinnittää enemmän huomiota myös tulevissa opetusmateriaaleissa, minkä lisäksi opettajat tarvitsevat asiaan liittyvää jatkokoulutusta. Vaikka tutkimuksen tuloksia ei voidakaan yleistää, antavat ne silti uusia ideoita siihen, millä tavoin kieltenopetusta voidaan ylipäätään monipuolistaa ja parantaa varieteettien käsittelyn avulla.

Tutkielman tavoitteena on selvittää, mitä opetussuunnitelmat sanovat suullisen ruotsin arvioinnista sekä opettamisesta lukiotasolla toisen kotimaisen kielen oppiaineessa (ruotsi). Tutkielman aihe on ajankohtainen lukion uudistuksen myötä, kun suullisen kielitaidon kokeesta tulee osa ylioppilastutkintoa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu suullisen kielitaidon opettamisen ja arvioinnin teoriasta, kommunikatiivisen kielitaidon teoriasta sekä aiheen aikaisemmasta tutkimuksesta. Sen lisäksi mukana on tietoa suullisen kielitaidon kehityksestä vuosien mittaan, jossa lähteenä toimivat muun muassa Opetushallituksen, Opetusministeriön sekä Suomen kieltenopettajien liiton materiaalit. Tutkimuksen aineistona on lukion opetussuunnitelmat kaikilla tasoilla: lukion opetussuunnitelman perusteet 2015 sekä lukion opetussuunnitelman perusteet 2019, Helsingin kaupungin lukioiden yhteinen opetussuunnitelma sekä koulutasolla Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen (Helsingin normaalilyseo & Viikin normaalikoulu) omat opetussuunnitelmat. Tutkimusmenetelmänä toimii laadullinen ja kuvaileva sisällönanalyysi, joka perustuu tutkimuskysymyksiin, teoreettiseen viitekehykseen sekä aikaisempaan tutkimukseen. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia ovat muun muassa se, että opetussuunnitelmat nimeävät tärkeitä tavoitteita ja näkökulmia suulliseen kommunikatiiviseen kielitaitoon, mutta ovat samaan aikaan melko abstrakteja eivätkä tarjoa riittäviä ohjeistuksia tai kriteereitä niiden tavoitteiden toteuttamiseksi. Valtakunnallisen, kunnallisen sekä koulukohtaisten opetussuunnitelmien välillä ei ole sisällöllisesti suurta eroa. Vanhan ja uuden opetussuunnitelman perusteissa suurin ero on kohdissa, jotka liittyivät suullisen kielitaidon kokeeseen sekä Opetushallituksen tarjoamat sähköiset tukimateriaalit uuteen opetussuunnitelmaan siirtymistä varten. Kaiken kaikkiaan suullinen kielitaito kuitenkin näkyy kaikissa opetussuunnitelmissa ja sen rooli on vahvistunut aikojen saatossa. Sen lisäksi roolin voi odottaa vahvistuvan uusien perusteiden myötä. Jatkotutkimusta aiheesta tarvitaan, erityisesti siitä, miten suullisen kielitaidon koe tulee toteutumaan tulevaisuudessa ja miten se vaikuttaa suullisen kielitaidon painottamiseen ruotsin kielen oppiaineessa lukiotasolla.