Browsing by Title

Tarkastelen maisterintutkielmassani väkivallan ja sen uhan kuvausta Kristiina Vuoren teoksessa Samettiin kätketty. Tutkimuksen aiheeksi olen valinnut romaanin päähenkilön Margaretan väkivaltaan ja sen uhkaan liittyvät kokemukset silloin, kun hän toimii niiden uhrina. Tutkimuskysymyksiksi nousevat sekä se, minkälaista väkivaltaa Margareta kohtaa tarinan aikana, että se, kuinka väkivallan ja sen uhan kokemuksia teoksessa kuvataan. Tarkastelun kohteiksi otan sen, minkälaisia tunteita väkivalta ja sen uhka päähenkilössä herättävät. Tunteena erityisesti pelko, jonka teoreettisena lähtökohtana käytän Sara Ahmedin tunteiden tutkimusta, kulkee analyysissa mukana halki koko tutkielman. Lisäksi tutkielman aikana selvennän myös Margaretalle tarinan aikana tarjoiltuja selviytymiskeinoja sekä kertomuksen eettisiä ulottuvuuksia. Tutkielma jakautuu kahden väkivallan muodon tarkasteluun. Ensimmäinen näistä on seksuaalinen väkivalta, jonka teoreettiseksi viitekehykseksi on valikoitunut sukupuolentutkimus. Käsittely jakautuu kahteen osaan: Margaretan nuorena kokemaan raiskaukseen sekä Margaretan aikuisena kohtaamaan seksuaaliseen väkivaltaan ja sen uhkaan. Toinen tarkastelun kohteena olevista väkivallan muodoista on rakenteellinen väkivalta, jonka käsittelyn lähtökohdat ovat tunteiden tutkimuksessa. Rakenteellinen väkivalta käy tarinassa ilmi Margaretan salaisuuden yhteydessä ja osiossa analysoinkin sitä, minkälaisia väkivallan uhkaan linkittyviä tunteita Margareta käy läpi ennen salaisuuden paljastumista sekä sitä, minkälaista väkivaltaa hän kohtaa oikeusjärjestelmän kautta salaisuuden paljastumisen jälkeen. Lisäksi selvitän, kuinka käsitykset kunniasta ja häpeästä yhdistyvät teoksessa kuvattuun väkivaltaan. Sekä seksuaalisen väkivallan että rakenteellisen väkivallan analyysissa pohdin myös sitä, miten Margareta kertoja-fokalisoijana vaikuttaa väkivallan ja sen uhan kokemuksien kuvaukseen.Tutkielman aikana käy ilmi myös se, kuinka Margaretan väkivallan tekijöihin kohdistuvan kritiikin kautta teos ottaa väkivaltaan kritisoivan otteen. Lisäksi osoitan, kuinka erilaiset väkivallan muodot kietoutuvat tarinassa yhteen toistensa kanssa.

Tarkastelen tässä tutkielmassa kolmen eurooppalaisen vloggaajan Afganistanissa kuvaamia vlogeja ja niissä esiintyviä representaatioita ja teemoja sekä sitä, miten valtasuhteet eurooppalaisten ja afganistanilaisten välillä näkyvät kyseissä representaatioissa. Tutkin lisäksi vaaravyöhyketurismin ilmiötä, jota vloggaajien matkat Afganistaniin edustavat, sillä he matkustavat vapaaehtoisesti poliittisesti epävakaalle alueelle, johon matkustamista ei suositella. Vloggaajat haluavat itse kokea Afganistanin omin silmin ja näyttää sen katsojilleen, sillä he eivät luota massamedia tuottamiin representaatioihin. Tarkastelen vlogeissa esiintyviä teemoja ja representaatioita laadullisen sisällönanalyysin avulla, jonka lisäksi yhdistän analyysiin myös elementtejä audiovisuaalisesta analyysista. Vlogeja on yhteensä kuusi ja ne on julkaistu vuosina 2020-2022 YouTubessa. Tutkimani vloggaajat ovat puolalainen Eva Zu Beck, ruotsalainen Thomas Brag ja brittiläinen Benjamin Rich. Teemat, jotka nousevat vlogeissa esiin, ovat vaara, turvallisuus, yhteinen ihmisyys, naisten oikeudet, toiseuttaminen ja huumori. Afganistania representoidaan vaarallisena paikkana, jossa naisten asema on huono ja jossa vallitsee jatkuva väkivallan uhka, jota yritetään erilaisten turvallisuusjärjestelyjen avulla välttää. Afganistanilaisia ihmisiä representoidaan joko todella pahoina tai uskomattoman ystävällisinä, eikä näille kategorioille esitetä muita vaihtoehtoja. Thomas ja Eva tuottavat Afganistanista positiivisempia representaatioita kuin Benjamin, jonka luoma kuva Afganistanista on lähes yksinomaan negatiivinen. Benjamin käyttää huumoria keinona tuottaa afganistanilaisista negatiivista mielikuvaa vahvistaakseen olemassa olevia valtarakenteita. Benjamin toistaa massamedian negatiivisia representaatioita, kun taas Thomas ja Eva tuottavat uudenlaisia ja positiivisempia representaatioita Afganistanista, vaikkakin he sortuvat osin positiivisten stereotypioiden tuottamiseen. Thomas ja Eva onnistuvat kuitenkin tuottamaan monipuolisemman kuvan Afganistanista, jossa – kuten kaikissa paikoissa – on sekä negatiivisia että positiivisia puolia.

Tutkielmassa tarkastellaan naisten semanttisia rooleja. Aineistona on Naisasialiitto Unionin vaikutuksesta syntyneen, vuosina 1905–1949 julkaistun Naisten ääni -järjestölehden vaaleja edeltävät mielipidekirjoitukset. Tarkastelun kohteena on väärin toimiva nainen, joko miehiä äänestävä tai kokonaan äänestämättä jättävä. Aineistona on yhteensä kaksikymmentä mielipidekirjoitusta vuosilta 1907–1945. Vaaleja edeltävissä mielipidekirjoituksissa kuvataan edellisten vaalien tuloksia tai kerrotaan tulevien vaalien tärkeydestä. Äänestämisen tärkeyttä argumentoidaan spekuloiden mahdollisia seurauksia, jos naiset eivät äänestä tai äänestävät miehiä. Näistä naisista analyysin kohteeksi rajataan subjektina toimivat ihmistarkoitteiset naisiin viittaavat lekseemit. Väärin toimivien naisten subjekteja on aineistossa 158 kappaletta. Tutkielman metodina käytetään tekstianalyysia. Syntaktinen analyysi toimii taustametodina semanttisten roolien hahmottamisessa. Teoreettisena taustateoriana toimii diskurssianalyysi ja tutkielman teoreettisena päänäkökulmana semanttiset roolit sekä moniäänisyys. Moniäänisyyden näkökulmasta analysoidaan evaluoivia tekstin piirteitä, modaaliverbejä, jos-konjunktioita lauseen aloittajana sekä monikon 1. persoonan käyttöä. Tutkielmassa naisten semanttisiksi rooleiksi muodostuu kaksi ryhmää: aktiiviset naiset ja passiiviset naiset. Aktiivisten naisten ryhmän semanttisia rooleja ovat agentti ja aiheuttaja, ja passiivisten naisten rooleja kokija, kohde sekä hyötyjä. Aktiivisten naisten roolit muodostavat 79 prosenttia kaikista aineiston subjekteista. Agenttien ja aiheuttajien käytöllä kirjoittajat osoittavat naisten toimivan tietoisesti väärin omaa sukupuoltaan kohtaan. Aktiivisten naisten ryhmän suuruus osoittaa selvästi, että kirjoittajat pitävät naisten epätoivottua toimintaa naisten tietoisena ja aktiivisena valintana. Passiivisten naisten 21 prosentin osuus kuvaa naisia ulkopuolisina ja miehen ohjailussa olevina. Moniäänisyyttä rakentavien kielenpiirteiden avulla mielipidekirjoittajat argumentoivat oikean toiminnan puolesta. Evaluoivien kielen piirteiden kautta kirjoittajat nimeävät väärin toimivia naisia halveksuen ja pyrkivät korostamaan heidän toimiensa ajattelemattomuutta. Modaaliverbien kautta lukijoita puolestaan käsketään toimimaan oikealla tavalla sekä modaalisten verbiketjujen avulla ohjaillaan. Lauseen aloittava jos-konjunktio tuo lausekontekstiin spekulointia niistä ongelmista, joita naisten väärästä toiminnasta seuraa. Samassa yhteydessä esiintyy toisinaan väärä toiminta implisiittisenä rivien välissä. Monikon 1. persoonalla kirjoittajat puolestaan joko ryhmäyttävät itsensä kaikkiin naisiin korostaen negatiivisten seurauksien koskettavan myös heitä, tai korostavat kahden vastakkaisen naisryhmän muodostumista. Semanttiset roolit ja moniäänisyys muodostavat yhdessä kirjoittajien argumentin oikeasta ja väärästä naisesta.

Tämä tutkielma käsittelee James R. Newmanin ydinaseita koskevaa kirjoittelua vuosina 1954-1962. Newman työskenteli Yhdysvaltain atomilainsäädännön parissa ja toimi myöhemmin Scientific Americanin kirja-arvostelijana. Hän profiloitui tiukkana ydinaseiden vastustajana ja kirjoitti aiheesta useita lukijakirjeitä The Washington Postiin. Pääasiallisena lähteenä tutkimuksessa on käytetty Newmanin sanomalehtiin lähettämistä kirjeistä koottua teosta The Rule of Folly. Tämän lisäksi lähteinä on käytetty muita hänen kirjoituksiaan. Tutkimuskirjallisuudesta tärkeimpinä Sharon Ghamari-Tabrizin The Worlds of Herman Kahn sekä Kenneth Rosen One Nation Underground. Newman oli omana aikanaan merkittävä henkilö, josta ei kuitenkaan ole tutkimusta juurikaan saatavilla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida hänen ydinaseisiin liittyvää kirjoitteluaan teemoittain. Newmanin alkujaan valoisa näkemys ydinvoiman ja -teknologian mahdollisuuksista korvautui vuosien vieriessä pessimismillä. Hän näki maailmanrauhan tiellä seisovan monenlaisia vihollisia, jotka ammensivat voimansa kylmän sodan vastakkainasetteluista. Näitä vihollisia vastaan hän hyökkäsi kirjeissään rajusti pyrkien herättelemään ihmisiä näkemään ydinvarustelun vaarat.

Tutkielmani käsittelee sitä, miten vaatteen määritelmä on laajentunut muodin lukuisten eri prosessien digitalisoitumisen myötä. Digitalisoitumisen ansioista vaatteiden suunnittelu ja tuotanto on entistä enemmän simulaatiota. Lisäksi kuluttajat hankkivat vaatteitaan sosiaalisen median kautta, sen takia ja sitä varten. Tämän vuoksi muodin diskursseihin osallistuminen on yhä enemmän kuvallisen sisällön jakamista ja kommentoimista sosiaalisessa mediassa. Ihmiset haluavat ilmaista itseään vaatteidensa avulla myös digitaalisissa ja virtuaalissa ympäristöissä, erityisesti koska niiden merkitys ja niissä vietetty aika on kasvanut. Monia kuitenkin huolestuttavat jatkuva kulutuksen paine, vaateteollisuuden aiheuttamat ympäristöhaitat sekä työntekijöiden haastavat työolosuhteet. Tästä johtuen useat yritykset tarjoavat nykyään digitaalisia vaatteita fyysisten vaatteiden tilalle. Digitaalisia vaatteita voi käyttää sosiaalisessa mediassa sekä metaversumeissa eli virtuaalimaailmoissa. Tutkin, pitävätkö sosiologien ja taidehistorioitsijoiden 1900-luvulla syntyneet määritelmät muodista ja vaatteista yhä paikkansa digitaalisella aikakaudella. Vaikka muodin keskeiset prosessit ovat muuttuneet digitalisoitumisen myötä, on muodin perimmäinen filosofia pysynyt samankaltaisena. Muotijärjestelmä on rakenteeltaan kapitalistinen. Se tuottaa jatkuvasti uusia muoti-ihanteita, joita kuluttajat toteuttavat. Muodin syklit ovat huomattavasti nopeutuneet viimeisen vuosisadan aikana, eikä ihmisten keskuudessa vallitse selkeää konsensusta siitä mikä on muodikasta. Siksi sekä sosiaalisen että henkilökohtaisen identiteetin kysymykset nousevat keskiöön. Vaatteiden ilmaisevat ominaisuudet eivät ole kuitenkaan radikaalisti muuttuneet viime vuosisadalta. Vaatteilla ilmaistaan edelleen esimerkiksi ryhmään kuulumista, siitä erottautumista sekä omaa kehollista kokemusta. Digitaaliset vaatteet eivät tarjoa ratkaisuja vaateteollisuuden ongelmiin, mutta ne laajentavat kuitenkin käsitystämme vaatteesta kolmiulotteisena käsinkosketeltavana objektina.

New York Cityssä sijaitsevassa Brooklyn Museum -taidemuseossa oli vuonna 2017 esillä Georgia O’Keeffe: Living Modern -näyttely. Kyseinen näyttely esitteli laajasti yhden Yhdysvaltojen tunnetuimman naistaiteilijan, Georgia O’Keeffen (1887-1986) elämää taiteilijan vaatteiden, asusteiden, öljyvärimaalausten ja hänestä otettujen valokuvien avulla. Living Modern -näyttelyn päätyttyä Brooklynissä, kiersi näyttely lähes samanlaisena Yhdysvaltojen kuudessa eri osavaltiossa joko samalla nimellä tai nimellä Georgia O’Keeffe: Art, Image, Style. Näyttelyt poikivat useita kirjoituksia eri julkaisuissa. Tutkielmassani selvitän mitä ja miten Georgia O’Keeffen tyy-listä ja elämästä kirjoitetaan näyttelyyn liittyvissä artikkeleleissa. Pohdin lisäksi millainen taiteili-jan elämäntarina näyttelyn vaatteista, valokuvista ja teoksista muodostuu valitsemieni artikkelien perusteella. O’Keeffen elämä ja ura olivat pitkiä ja menestyksekkäitä. Kiinnostus häntä kohtaan on ollut jat-kuvaa, ja hänestä kirjoitetun aineiston määrä monipuolista. Tästä huolimatta häneen liittyy edelleen tietynlaista mystiikkaa ja tuntemattomattomuuden tunnetta. Tutkielmani lähestyy myös tätä osaa taiteilijan elämästä Living Modern -näyttelyssä esillä olleen esineistön kautta. Tutkielmani aineistona käyttämäni artikkelit, joissa viisi eri kirjoittajaa lähestyvät näyttelyä ja sen sisältöä eri lähtökohdista, auttavat minua löytämään vastaukset tutkimuskysymyksiini. Keskeistä tutkielmassani on selvittää mitä näyttelyaineisto, tässä tapauksessa vaatteet ja asusteet, voivat parhaimmillaan kertoa taiteilijasta ja tämän elämästä näyttelyvierailijalle sekä millä tavalla taiteilijasta kirjoitettu aineisto voivat vaikuttaa taiteilijasta syntyvään imagoon. Käy ilmi, että taidenäyttely on parhaimmillaan paljon enemmän kuin esineistönsä. Taiteilijan tarina rakentuu lopulta kokonaisuudeksi, jonka osat koostuvat kaikesta koetusta, nähdystä ja luetusta. Ja ehkä erityisesti O’Keeffen kohdalla myös kuvitellusta.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee kirosanojen kääntämistä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten kirosanojen karkeus ja semanttinen sisältö muuttuvat käännöksissä. Tämä tehdään vertailemalla kirosanoja ja niiden piirteitä Håkan Nesserin kirjassa Fallet G (2003, 499 s.), sen suomennoksessa Tapaus G – murha menneisyydestä (2009, 495 s., kääntänyt Saara Villa) sekä englanninkielisessä käännöksessä The G File (2014, 602 s., kääntänyt Laurie Thompson). Tutkielman hypoteesi on, että kirosanojen karkeus lievenee käännöksissä, ja se perustuu Gideon Touryn lisääntyvän standardisaation lakiin (1995), jonka mukaan käännöksillä on taipumus olla yksinkertaisempia ja tyyliltään lähtötekstiä standardinmukaisempia. Kirosanojen määrittelyyn on käytetty mm. Ljungin, Anderssonin, Stroh-Wollinin sekä Lindströmin tutkimuksia. Tutkielman metodi on semanttis-pragmaattinen. Tutkielma on pääasiassa kvalitatiivinen, mutta se sisältää myös kvantitatiivisia piirteitä. Menetelmä sisältää semanttisen komponenttianalyysin tutkittavan aineiston kirosanoista sekä pragmaattisen analyysin, joka on kontekstualisoitu katsaus hieman pidempiin tekstiotteisiin, joissa kirosanoja esiintyy. Komponenttianalyysin tarkoituksena on tarkastella lähemmin, millaisia piirteitä kirosanoilla on niin alkuperäisteoksessa kuin käännöksissä sekä vertailla näitä tuloksia keskenään. Pragmaattisen analyysin tarkoitus on havainnollistaa, millaisissa asiayhteyksissä kirosanojen semanttinen sisältö tai tyylivivahde muuttuu tai säilyy. Kvantitatiivisen osuuden tarkoituksena on selvittää, missä määrin kirosanoja häviää tai lisääntyy sekä lievenee tai voimistuu käännöksissä. Analyysissä tarkastellaan tapauksia, joissa kirosanat on käännetty lievempinä kuin alkuperäisteoksissa tai jätetty kokonaan kääntämättä. Lisäksi tarkastellaan tapauksia, joissa kääntäjä on lisännyt kirosanoja käännökseen. Komponenttianalyysiä varten kirosanoille on haettu merkityskomponentteja sanakirjamääritelmien avulla. Analyysissä on 17 merkityskomponenttia, joilla kuvataan kirosanan semanttisia piirteitä, teemaa ja merkitystä sekä kolme tyylikomponenttia, jotka kuvaavat kirosanan karkeutta: lievä, keskikarkea ja karkea. Analyysissä käy ilmi, että teoksen suomennoksessa on 25 kirosanaa vähemmän ja englanninkielisessä käännöksessä 42 kirosanaa vähemmän kuin alkuperäisteoksessa, jossa on 466 kirosanaesiintymää. Tulokset osoittavat, että alkuperäisteoksen ja käännösten kirosanojen teemat ja voimakkuusasteet eroavat toisistaan. Ruotsinkielisessä materiaalissa keskikarkeita kirosanoja on 86 %, mutta esimerkiksi suomenkielisessä materiaalissa näitä on 47 %. Toisaalta käännöksissä on alkuperäisteosta enemmän karkeita kirosanoja. Lisäksi englanninkielisessä teoksessa on eniten erilaisia kirosanoja. Tutkimusta voitaisiin syventää tekemällä ensin kokonaisvaltaisempi analyysi kirosanan määritelmästä sekä yksittäisten kirosanojen sisällöistä. Karkeusasteiden, eli tyylikomponenttien antamiseen vaadittaisiin syvällisempää kirosanatutkimusta.

I Sverige påträffades de första covid-fallen i månadsskiftet februari-mars 2020 och ganska snart deklarerades covid-19 som pandemi. Ett nytt fenomen diskuterades i alla världsdelar. Det tog inte lång tid innan Nordiska museet öppnade sin insamling ”Coronaviruset i Sverige – berätta för framtiden!” för att samla in människors berättelser om hur coronapandemin hade påverkat deras vardag. I denna avhandling undersöker jag närmare evalueringar i en del av dessa berättelser under perioden november-december 2020 utifrån ett lingvistiskt perspektiv. Mitt material består av 34 coronaberättelser skrivna av personer födda 1950–59-talet. I analysen tillämpar jag Martins och Whites evalueringsteori (appraisal theory) och dess ramverk för evaluering. Jag analyserar berättelserna utifrån attitydsystemet och dess huvudtyper affekt, bedömning och uppskattning för att utreda vilka språkliga resurser skribenterna använder i sina berättelser då de beskriver sina känslor och attityder kring pandemin, andra människor och framtiden. Sammanlagt får negativa evalueringar mer utrymme än positiva. Berättelserna präglas av olika uttryck för osäkerhet och olycka och andra människors beteende kritiseras oftare än beröms. Trots coronapandemin uttrycker skribenterna att de mår bra och att de trots allt ser positivt på framtiden.

Tarkastelen maisterintutkielmassani nobelisti Kazuo Ishiguron Klara and the Sun (2021) -romaania kriittisenä dystopiana. Romaani kertoo lähitulevaisuudesta, jossa geenimanipulaatio ja tekoäly ovat kehittyneet harppauksittain hallitsemattomassa tahdissa. Lähestyn aihetta kaksiosaisen tutkimuskysymyksen kautta: Miten Klara and the Sun -romaanissa hyödynnetään dystopian lajikonventioita, ja millaista on teoksen esittämä yhteiskuntakritiikki? Ishiguro tunnetaan tavastaan leikitellä erilaisilla lajikonventioilla, eikä Klara and the Sun ole poikkeus. Se ammentaa etenkin dystopiakirjallisuudesta, mutta myös esimerkiksi tieteisfiktiosta, kyberpunkista ja ecosickness fiction -perinteestä. Tutkielmani tavoite on analysoida tarkemmin sitä, millä tavalla romaanissa ammennetaan dystopian lajikonventioista, ja lisäksi valottaa sitä, miksi niin tehdään – toisin sanoen tarkastella yhteiskuntakritiikkiä, jota Ishiguro romaanissaan esittää. Lajikonventioiden hyödyntämisen tarkastelussa käytän teoreettisena viitekehyksenä Raffaella Baccolinin ja Tom Moylanin teoksessa Dark Horizons (2003) esittelemää viittä dystopiatekstin piirrettä. Nämä piirteet ovat: 1) tekstin alkaminen in medias res dystooppisesta maailmanjärjestyksestä, 2) tekstuaalisen vieraannuttamisen efekti, joka syntyy kerronnan suodattuessa dystooppisen maailman kyseenalaistavan henkilöhahmon läpi, 3) dystooppista maailmanjärjestystä vastustavan kertomuksen läsnäolo, 4) päähenkilön pyrkimys palauttaa kieli vapaaseen käyttöön ja 5) tekstin avoimuus, joka pitää yllä toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Analyysini tulos on, että romaanista on löydettävissä jokaiselle piirteelle jonkinlainen ilmenemismuoto, mutta kaikki piirteet toteudu yksi yhteen. Etenkään neljännelle piirteelle ei voi löytää suoraa vastinetta, sillä kertoja ja päähenkilö Klara on tekoälyrobottina dystooppisen yhteiskunnan tuote ja lisäksi kieltä ei vielä laajamittaisesti kontrolloida yhteiskunnassa. Vuosikymmenten saatossa Ishiguro on tullut tunnetuksi epäluotettavista kertojistaan. Myös Klara and the Sun -romaanin kertoja on epäluotettava naiiviutensa, ulkopuolisuutensa ja rajallisen tiedonkäsittelykykynsä vuoksi. Epäluotettava kerronta synnyttää teokseen vieraannuttavan efektin, ja tukeudun James Phelanin Living to Tell About It (2005) -kirjassa esittämiin ajatuksiin epäluotettavasta kerronnasta ja epäluotettavista kertojatyypeistä sitä tarkastellessani. Peilaan tutkielmassani dystopian yhteiskuntakritiikkiä Heather Houserin esittämään ecosickness fiction -perinteeseen ja Jean Baudrillardin ajatuksiin kulutusyhteiskunnasta teoksessa The Consumer Society (1970). Lisäksi analysoin Theoretical Perspectives on Human Rights and Literature (2012) -artikkelikokoelmaan tukeutuen ihmisoikeuksien toteutumista koskevaa kritiikkiä romaanissa. Kaiken kaikkiaan tutkimani romaanin yhteiskuntakritiikki tiivistyy eräänlaiseen teknopessimismiin: Ishiguro osoittaa eettisiä ongelmia jatkuvassa teknologisessa kehityksessä jälkikapitalistisessa yhteiskunnassa.

Kyseessä on semanttinen tutkimus, jossa tarkastellaan ero-kantaisen johdospesyeen lekseemien ero, erota ja erottaa monimerkityksisyyttä määrällisten analyysivälineiden avulla ja skeemakuvausta hyödyntäen. Tutkimuksessa kuvataan kunkin ero-lekseemin keskeisimmät alamerkitykset eli skeemat sekä selvitetään, mitkä muuttujat kytkeytyvät kuhunkin skeemaan. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten skeemat suhteutuvat toisiinsa sekä lekseemien sisäisessä merkitysavaruudessa että johdosten välillä, johdospesyeen merkitysavaruudessa. Teoreettisesti työ edustaa kognitiivista korpuslingvistiikkaa, jossa kielen kuvaus perustuu empiiriseen aineistoon ja jossa merkitys ymmärretään viime kädessä ihmisen kognitiosta käsin. Muuttujien ja skeemojen määrittely pohjaa prototyyppisyysilmiöön. Johto-opillisesti työ on synkroninen. ero-kantaiset johdokset nähdään saman konseptuaalisen kentän jäseniksi, lekseemeiksi, joilla tuotetaan merkityksiä johtimen suuntaamasta näkökulmasta käsin ilman kielihistoriaalisia implikaatiota. Aineistona toimii 1666 teksti-esimerkin tutkimuskorpus, joka on koostettu Kielipankin Helsingin Sanomien uutiskommentointiaineistosta. Aineisto käsittää 509 erottaa-verbin, 563 erota-verbin ja 594 ero-nominin sisältävää lausetta konteksteineen. Alamerkityksiä, joiden välisiä suhteita työ selvittää, esitetään erottaa-verbille 9, erota-verbille 7 ja ero-nominille 8. Teksti-esimerkit on koodattu suhteessa 19 muuttujaan, joilla on yhteensä 53 alakategoriaa. Koodauksessa jokaiselle teksti-esimerkille on lisäksi annettu tieto siitä, mitä skeemaa se edustaa. Työ sisältää kaksi määrällistä analyysivaihetta. Yksimuuttujaisessa vaiheessa tarkastellaan yksittäisten muuttujien ja skeemojen välisiä kytköksiä khiin neliö -testein ja niin sanotuin post hoc -testein. Analyysissä keskitytään kahdeksaan muuttujaan. Ne mittaavat ero-sanojen ydinargumenttien ja keskeisten seuralaisten semanttisia ja rakenteellisessa ominaisuuksia sekä argumenttirakennetta. Tuloksia esitetään sanallisesti ja kollikatiivisten profiilien avulla. Kollikatiiviset profiilit havainnollistavat lausekemuodossa sitä, mitkä muuttujien alakategoriat tyypillisesti kytkeytyvät kuhunkin skeemaan. Monimuuttujaisessa vaiheessa määrällisenä työkaluna toimii agglomeratiivinen hierarkkinen klusterianalyysi ja metodisena selkärankana käyttäytymisprofiilit (Behavioral profiles, BP). Klusteroitavana aineksena ovat skeemojen käyttäytymisprofiilit, vektorit, jotka käsittävät analyysiin sisällytettyjen muuttujien skeemakohtaiset prosenttijakaumat. Ne siis ilmentävät, missä suhteessa kunkin muuttujan alakategorioita esiintyy kussakin skeemassa. Monimuuttujaisessa analyysivaiheessa käsitellään kaikkia työn muuttujia. Työ sisältää lisäksi laadullisia työvaiheita, joita ovat kategorioiden määrittäminen, aineiston manuaalinen koodaus sekä tulosten tulkinta ja esittäminen. Yksimuuttujainen analyysivaihe paljastaa, että kullakin skeemalla on yksilöllinen kollikatiivinen profiili. Skeemojen välillä on siis saman lekseemin sisällä systemaattista vaihtelua esimerkiksi siinä, miten yleisesti subjekti tai rektioadverbiaali on ilmipantuna lauserakenteessa tai jää ilmipanematta. Merkitysvaihtelussa erityisesti semanttisia ominaisuuksia mittaavat muuttujat havaitaan merkitseviksi. Esimerkiksi erota-verbillä subjektitarkoitteen elottomuus laukaisee aina ominaisuuden tai laadun eroavaisuutta ilmoittavan luennan. Monimuuttujainen vaihe paljastaa, että skeemat muodostavat neljä ryhmää, joita kutsutaan pesyeskeemoiksi. Kolmen eri lekseemin merkitysavaruudesta abstrahoitujen skeemojen välillä on siis lekseemirajat ylittävää semanttista ja rakenteellista kaltaisuutta. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että sekä ero-, erota että erottaa-lekseemeillä ilmaistaan irtisanomista tai institutionaalisten suhteiden katkeamista sekä ominaisuuden tai laadun eroavaisuutta. Sekä ero- että erota-verbeillä ilmaistaan parisuhteen päättymistä. Työ osoittaa, että suomen kielen johdospesyeen semantiikkaa on mahdollista tutkia käyttäytymisprofiileihin pohjautuvalla lähestymistavalla.