Browsing by Title

Tämän pro gradu –tutkielman aihe on vertaileva tutkimus kahden mietiskelymusiikkikappaleen välillä. Tutkimukseen valituista kappaleista toinen edustaa japanilaista zenbuddhalaista mietiskelymusiikin traditiota ja on nimeltään Mukaiji. Mukaiji kuuluu rinzai-koulukunnan honkyoku-kokoelman shakuhachi-kappaleiden kolmeen klassikkoon ja on siksi pätevä edustamaan traditiotaan. Toinen tutkimukseen valittu kappale, Miserere, tulee roomalaiskatolisen latinalaisen kirkkolaulun traditiosta ja edustaa gregoriaanista rukouslaulumusiikkia. Miserere on ikoninen gregoriaanisen laulun kappale, jonka lyriikat ilmentävät kristillisiä teemoja ja siksi se on pätevä edustamaan roomalaiskatolista mietiskelymusiikkitraditiota. Tutkimuksessa pyritään selvittämään mietiskelymusiikin ilmiön essentiaalisia ja eksistentiaalisia ominaisuuksia sekä kysytään, miten uskonnollinen narratiivi vaikuttaa mietiskelymusiikin subjektin musikointiin. Menetelmät, joiden avulla näihin kysymyksiin etsitään vastauksia ovat katsaus tutkimuskirjallisuuteen ja historiaan, asiantuntijahaastattelut, partituurianalyysi sekä äänilevyjen kuuntelu. Traditioita pyritään ymmärtämään paremmin tutkimalla niiden esteettis-, eettis- ja uskonnollis-filosofisia konsepteja. Näitä pohditaan, kun etsitään traditioiden kappaleiden merkittäviä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Tutkimuksesta saatuja vastauksia käytetään hyödyksi tutkimuksen johtopäätöksissä. Tuloksissa ja johtopäätöksissä selvisi mietiskelymusiikin ilmiön essentiaalisia ja eksistentiaalisia ominaisuuksia. Essentiaaliset ominaisuudet olivat pääsosin uskonnollisesta narratiivista riippumattomia tekijöitä kuten rituaalisidonnaisuus, säestyksettömyys, koruttomuus, vapaa rytminkuljetus ja melankolinen sointi. Eksistentiaaliset ominaisuudet olivat pääosin uskonnolliseen narratiiviin sidottuja tekijöitä kuten se, mihin mystiikan ydin mietiskelymusiikkissa kohdistuu. Uskonnollinen narratiivi vaikutti mietiskelymusiikin subjektin musikointiin siten, että se antoi narratiivistaan riippuen erilaisia muotoja mietiskelymusikoinnin harjoittamiseen ja erilaisia päämääriä mietiskelymusikoinnin subjektille.

Avhandlingens syfte är att belysa hur porträtten av jagberättaren Arvid och hans mor växer fram i Per Pettersons roman Jeg forbanner tidens elv. Det paradigm jag utgår ifrån är det psykoanalytiska. Förutom texter av Sigmund Freud och Jacques Lacan stöder jag mig på texter av Peter Brooks och Terry Eagleton. För en tolkning av Arvids sätt att berätta sin historia använder jag mig av James Phelans tankar kring den opålitliga berättaren . Analysen bygger på en närläsning av romanen och några av de intertexter som förekommer i den. Av dessa är särskilt myten om kung Oidipus samt berättelsen om Zorro centrala för förståelsen av Arvids personlighet och hur den manliga identiteten byggs. Andra centrala intertexter som granskas närmare är Erich Maria Remarques roman Triumfbågen och Somerset Maughams roman Den vassa eggen. Porträttet av mor belyses indirekt via den funktion hon har i Arvids berättelse. Arvids porträtt analyseras ur två olika perspektiv. I uppsatsens första del, Romanbygget , undersöker jag hur romanen är uppbyggd och hur bilden av Arvid formas genom vad han berättar om sin mor, sitt liv, sin bakgrund och sina uppväxtår. Det perspektiv som Konung Oidipus i Freuds tolkning av det antika dramat ger, lyfter, som en nyckel in i romanen, fram dynamiken mellan Arvid, mor och den övriga familjen. I romanen dödas far i psykisk bemärkelse, han blir medvetet föraktad och förbisedd som manlig förebild och identifikationsobjekt. Arvids fixering vid mor gör att han ser sig själv med hennes ögon. Också bröderna får sin gestalt som rivaler i kampen om mor. I ljuset av den oidipala problematiken framhåller jag Arvids olösta relation till familjemedlemmarna som den avgörande orsaken till Arvids misslyckanden i livet och hans oförmåga att forma en fungerande och stabil vuxenidentitet. Men jag föreslår också en tidig, omedveten fadersidentifikation, symboliserad av Zorro och Zorros magiska märke, som i sublimeringen eventuellt finner sin lösning i en dröm om att bli författare. I uppsatsens andra del Berättarrösten undersöker jag Arvids sätt att berätta utgående ifrån Phelans tankar kring den opålitliga berättaren . Jag analyserar några centrala avsnitt i romanen med avseende på hur berättarröstens och den implicita författarens framställningar överensstämmer eller skiljer sig ifrån varandra. I min läsning är Arvid en komplext pålitlig och opålitlig berättare. Arvid framhåller i sin berättelse och i sina återblickar ett tillrättalagt och i någon mån förskönat porträtt av sig själv, en livslögn vars upplösning enligt min mening antyds i de avslutande kapitlen. För min förståelse av psykoanalysens teori och hur den kan tillämpas i litteraturforskningen är Ludwig Wittgensteins tankar om bildens användning centrala. I avsnittet om Zorro tar jag kortfattat upp frågan hur psykoanalytisk litteraturtolkning kan leda vilse i form av övertolkning, det vill säga att analysen övergår i fantasi. En annan möjlig felkälla som jag lyfter fram i analysen är att romanen tolkas av en svenskspråkig läsare som eventuellt läser in andra nyanser i den norska texten, än vad författaren avsett. Jag tar också upp frågan om Arvid i Pettersons tidigare produktion och huruvida det är frågan om en fortgående berättelse om Arvid Jansen under olika livsbetingelser. Mitt intryck är att det inte är fråga om ett enhetligt personporträtt utan olika frågeställningar som modelleras ur samma material.

Tutkielmani käsittelee susien johtajuuteen liitettyjen saksankielisten termien Leittier ja Alpha merkitysten muutoksia. Tutkin, mitä merkityspiirteitä sveitsiläinen Rudolf Schenkel liitti kyseisiin (tai muihin käyttämiinsä, susien johtajuutta ilmaiseviin) termeihin tutkimuksessaan Ausdrucks-Studien an Wölfen. Gefangenschafts-Beobachtungen (1947). Toisaalta tutkin, mitä merkityspiirteitä David Mech liitti termiin Alpha vuoden 1999 artikkelissaan Alphastatus, Dominanz und Arbeitsteilung im Wolfsrudel. Termien Alpha ja Leittier merkitysten määrällisten ja laadullisten muutosten lisäksi tutkin, onko termien rinnalle tai tilalle tullut sisällöltään korvaavia termejä. Tutkimani termit ovat hyvä esimerkki terminologisesta muutoksesta, joka muodostaa työni viitekehyksen. Schenkel on vaikuttanut merkittävästi kyseessä olevien termien merkityspiirteisiin tutkittuaan susia vankeudessa, luonnottomissa olosuhteissa. Sen, kuinka vankeus on vaikuttanut tutkimustuloksiin, rajaan työni ulkopuolelle. Sen sijaan tutkin, onko Schenkelin tekstissä tai hänen näkemyksessään susien sosiaalisesta käyttäytymisestä yhtymäkohtia Saksan kansallissosialistien kieleen ja natsien luomaan hierarkkiseen sosiaaliseen järjestykseen. Yritän löytää Schenkelin tekstistä yhtymäkohtia Hitlerin Mein Kampf -teoksen tai natsisanomalehden Völkischer Beobachtern kieleen. Pohjatietona natsien kielensääntelystä sekä susien vaikutuksesta natsi-Saksan kulttuuriin, kieleen ja politiikkaan käytän Borkin analyysiä Missßbrauch der Sprache. Tendenzen nationalsozialistischer Sprachregelung (1970) sekä Boria Saxin teosta Animals in the Third Reich (2000). Schenkelin aikaansaamat virheelliset käsitykset susien johtajuudesta ja johtajuuteen liitetyistä merkityspiirteistä olivat vallalla tieteessä yli puoli vuosisataa. Käännekohtana ymmärryksessämme susien sosiaalisesta käyttäytymisestä pidetään David Mechin em. artikkelia vuodelta 1999. Työni osoittaa, kuinka natsien maailmankuvaa ja kielensäätelyä kuvaavaat neljä avainkonseptia tulevat ilmi niin natsikielessä kuin Schenkelin tekstissä: ´kamppailu´, ´dynaamisuus´, ´hierarkia´ sekä ´rotu´. Työstäni selviää myös, että Leittier termin merkitys on etologien mukaan siirtynyt tarkoittamaan susiyksilöä, joka ainoastaan (vuorollaan) johtaa lauman vaellusta. Tämä ei välttämättä ole lauman vanhin yksilö. Samoin työstäni ilmenee, että tiedeyhteisö ei enää käytä termiä alfa viitatessaan susilauman vanhimpaan yksilöön, sillä termi viittaa virheellisesti jäykkään hierarkiaan, jota susilla ei luonnollisissa olosuhteissa ole. Termin tilalle on tutkijamaailmassa otettu käyttöön korvaavia termejä, kuten naaras- / uros-susi. Aiheeni on tärkeä ja ajankohtainen, sillä tutkimiini termeihin perinteisesti liitetyt merkityspiirteet kaventavat vuorovaikutustamme koiriemme kanssa. Tällä voi olla vaikutusta koiran hyvinvointiin, jos koiran todellisia tarpeita tai käytöksen taustalla olevia syitä ei nähdä ja ymmärretä, vaan ne ”laumanjohtajuusteorian” mukaan tulkitaan koiran haluksi edetä laumahierarkiassa. Schenkelin tutkimusten vaikutuksen ihmisen ja koiran väliseen suhteeseen jätän kuitenkin työni ulkopuolelle, mutta tarkastelen sitä tietokirjassani Johtajuus hukassa (Sanasilta Oy, ilmestyy myöhemmin).

Tutkielmassa tarkastellaan henkilönnimien sijataivutusta viikinkiaikaisissa ruotsalaisissa riimukirjoituksissa. Pyrkimyksenä on ensisijaisesti verrata miesten ja naisten nimien taivutusta ja etsiä näistä sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Tutkielman tavoitteena ei ole esitellä mitä päätteitä nimet saavat eri sijamuodoissa, sillä sijataivutus on päätteiden osalta tyhjentävästi käsitelty useissa aiemmissa tutkimuksissa. Tutkielmassa selvitetään sen sijaan kuinka usein nimet esiintyvät kussakin riimuruotsin neljästä sijamuodosta, nominatiivi, akkusatiivi, datiivi ja genetiivi, sekä selvitetään mitä erilaisia tehtäviä nimillä on ja missä sijassa ne taipuvat näissä tehtävissä. Tutkielmaan sisältyvä kvantitatiivinen analyysi perustuu 5073 nimiesiintymään, jotka on poimittu Lena Petersonin työstämästä nimisanakirjasta Nordiskt runnamnslexikon (2007). Kvantitatiivisen analyysin tulokset esitellään frekvenssitaulukoissa sekä diagrammeissa, joista ilmenee sijamuotojen prosentuaalinen jakauma aineistossa. Kvalitatiivisen analyysin aineisto koostuu sen sijaan 272 nimiesiintymästä, jotka on valittu koko aineiston 5073 nimiesiintymästä tiettyjen kriteerien mukaisesti. Näitä 272 nimiesiintymää tutkitaan lauseopillisesti, jotta päästään selvyyteen nimien tehtävistä lauseissa. Nimiesiintymien lauseopillista tutkimista varten 248 riimukirjoitusta on tarkasteltu kokonaisuudessaan, ja ne on haettu elektronisesta, Uppsalan yliopiston ylläpitämästä tietokannasta Samnordisk runtextdatabas, versio 2014. Tutkielman keskeisimmät tulokset koskevat sijamuotojen frekvenssejä, joissa on selviä eroavaisuuksia miesten ja naisten nimien välillä. Akkusatiivimuoto on huomattavasti yleisempi aineistossa, joka koostuu miesten nimistä, kun taas suurempi osuus naisten kuin miesten nimistä esiintyy genetiivimuodossa. Ylivoimaisesti suurin frekvenssi on nominatiivilla, mikä on yhteistä sekä miesten että naisten nimille. Frekvenssianalyysin esiin tuomat erot eivät kuitenkaan täysin selity lauseopillisessa tarkastelussa, jossa käy ilmi että sekä miesten että naisten nimet käyttäytyvät lauseissa samalla tavalla. Nominatiivilla ilmaistaan yleisimmin subjektia, akkusatiivia ja datiivia käytetään useimmiten preposition jälkeen ja genetiivillä ilmaistaan omistajaa. Poikkeavassa sijamuodossa taipuneet nimiesiintymät ovat kaiken kaikkiaan harvinaisia, sillä aineistoon sisältyy vain muutamia poikkeavasti taivutettuja nimiä. Tutkielmassa esille tulleiden tulosten pohjalta voidaan todeta, että erot miesten ja naisten nimien sijataivutuksessa ei johdu eroavaisuuksista lausetasolla vaan todennäköisempää on, että miesten nimet esiintyvät tietyissä tehtävissä useammin kuin naisten nimet ja päinvastoin. Eroavaisuuksiin voi vaikuttaa myös miesten nimien merkittävästi suurempi osuus aineistosta, josta lähes 80% koostuu miesten nimistä.

Tutkielmassa tarkastellaan ilmiötä, joka tunnetaan muun muassa nimillä ”harmsinki” ja ”pseudo-Harms”. Termeillä viitataan anekdootteihin, jotka muistuttavat tyyliltään ja sisällöltään Daniil Harmsin tuotantoa, ja joiden tekijät mainitsevat esikuvakseen Harmsin. Tarkoitus on selvittää ilmiön kulttuurista ja yhteiskunnallista kontekstia sekä sen yhteyksiä anekdoottiperinteeseen ja Daniil Harmsin tuotantoon. Ilmiötä tutkitaan erityisesti 1970-80 –luvuilla kirjoitettujen anekdoottisarjojen ”Veselye rebjata” (Dobrohotova-Majkova & Pjatnickij) ja ”Leningradskij rok-klub” (Demidov) kautta. ”Veselye rebjata” on anekdoottisarja, jonka päähenkilöitä ovat venäläisen kirjallisuushistorian tärkeimmät nimet: Puškin, Gogol’, Dostoevskij ja Tolstoj. ”Leningradskij rok-klub” on sarja anekdootteja leningradilaisista rock-muusikoista, jotka muodostavat oman kulttuurisen kaanoninsa. Anekdoottien päähenkilöitä ovat muun muassa yhtyeiden Akvarium ja Kino jäsenet. Anekdoottisarjojen analyysi on tehty filologisen kommentaarin muotoon. Tutkielman ensimmäisessä osassa tarkastellaan pysähtyneisyyden ajan anekdoottikulttuurin käsitteistöä; huomion kohteena ovat pääasiassa anekdoottilajit literaturnij anekdot ja folklornij anekdot, epävirallisen ja virallisen kulttuurin käsitteet sekä kuusikymmentä- ja seitsemänkymmentälukulaisten sukupolvet. Tässä osassa käsitellään myös samizdatin historiaa ja sen merkitystä anekdoottikulttuurille ja epäviralliselle kulttuurille. Tutkielman toisessa osassa käsitellään anekdoottien julkaisemiseen liittyviä kulttuurillisia ja yhteiskunnallisia taustoja sekä virallisten ja epävirallisten anekdoottien kerrontaan liittyviä piirteitä. Esimerkkien avulla tarkastellaan myös virallisesti Neuvostoliitossa julkaistuja anekdootteja. Kolmannessa osassa tarkastelun kohteena ovat anekdoottisarjat ”Veselye rebjata” ja ”Leningradskij rok-klub”. Aineistosta nousi esille neljä kategoriaa, joihin analyysi jakautuu. Ensimmäisessä osiossa käsitellään anekdoottien intertekstuaalisia viittauksia kanonisoituneisiin biografioihin sekä päähenkilöiden tuotantoon. Toisessa osiossa analysoidaan historiallisten henkilöhahmojen muuttumista karikatyyreiksi. Kolmannessa osiossa tarkastellaan sitä, miten anekdooteissa ilmaistaan klassikkokirjailijoiden ja -muusikoiden dekanonisaatiota. Neljännessä osiossa kiinnitetään huomiota anekdoottien absurdiin, harmsilaiseen tyyliin. Tutkielman perusteella voidaan todeta pysähtyneisyyden ajan kulttuurisen ja yhteiskunnallisen ilmapiirin vaikuttaneen vahvan epävirallisen kulttuurin syntymiseen, mikä osaltaan vaikutti anekdoottikulttuurin vahvistumiseen. Daniil Harmsin tekstien leviäminen samizdatissa 1960-80 -luvuilla niin ikään vaikutti tutkielman kohteena olevien anekdoottien syntymiseen. Analyysi osoitti, että intertekstuaalisuuden rooli anekdoottien ymmärtämisessä on suuri. Intertekstuaalisuus mahdollistaa myös muita kategorioita, kuten dekanonisoinnin. Myös dekanonisaatio on merkittävä yhdistävä tekijä anekdoottisarjojen välillä; anekdoottisarjojen huomattava piirre on perinteisen kulttuurihistorian kaanonin merkityksen kyseenalaistaminen.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia Venäjällä ilmestyvän ”Krest’janka”-lehden välittämää naiskuvaa. Tutkimukseen on valittu lehden vuosikerrat 1985, 1995 ja 2005, koska suuret muutokset Venäjällä ajoittuvat tälle aikavälille. Haluamme selvittää, miten naiskuva on muuttunut tänä aikana ja miten se välittyy lehden sivuilta. Tutkimukseemme olemme käyttäneet A.V. Kirilinan työssään käyttämiä metodeja. Keräsimme lehdistä kaikki verbilausekkeet, joiden subjektina on naista tarkoittava sana ja jaoimme ne luokkiin merkityksen mukaan. Jaottelun jälkeen analysoimme kerättyä aineistoa ja pyrimme löytämään kullekin vuosikerralle tyypillisiä verbilausekkeita. Tämän lisäksi keräsimme lehdistä kaikki naista kuvaavat adjektiivit ja vertailimme niiden käyttöä eri vuosina. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että vuoden 1985 lehdissä vaikuttaa vielä voimakkaasti sosialismin ihanteet. Nainen kuvataan työnsä kautta aktiivisena ja tavoitteensa ylittävänä kansalaisena. Yksityiselämään ei juuri kiinnitetä huomiota. Vuoden 1995 ja 2005 lehtien naiset ovat keskenään hyvinkin samanlaisia. Naisen elämästä puhutaan nyt jo laajemmin. Työn lisäksi yksityiselämä ja tunteet ovat keskeisiä aiheita. Kun 1985 lehdissä ei puhuttu naisesta negatiiviseen sävyyn, niin 1995 ja 2005 vuosien lehdissä naista kuvataan myös negatiivisessa valossa. Myös yhteiskunnan epäkohtiin kiinnitetään huomiota naisen näkökulmasta.

Čehovin sulautetun kerronnan tapa yhdisti yhdeksi kokonaisuudeksi novellin henkilön, tekijä-kertojan ja lukijan maailmat. Omissa novelleissaan Čehov pyrki hillittyyn ja objektiivisesti neutraaliin kerrontatapaan. Čehovin mukaan kirjailijan päätehtävänä on herättää kysymyksiä, ja lukijan vastaavasti löytää vastauksia näihin kysymyksiin. Tuotantonsa viimeisissä novelleissa Čehov kuvasi omia päähenkilöitään monitahoisesti. Čehovin teoksissa tärkeänä aihealueena esiintyvä kysymys ihmisen oman paikan löytämisestä yhteiskunnassa on tänä päivänä edelleen ajankohtainen. Lisäksi Čehovin myöhäisvaiheen teoksille on ominaista sen hetkisten merkittävien ilmiöiden ja tapahtumien käsittely teoksissaan. Samalla Čehov penää yksilön vastuuta oman elämäntilanteen muuttamisesta ja sen kehittämisestä parempaan suuntaan. Čehovin päähenkilö on yleensä tavallinen ihminen, joka kamppailee omien huoliensa ja arkipäiväisten asioiden parissa. Čehovin poetiikan ongelmiin alettiin kiinnittää suurta huomiota 1970-luvulla. Kataev, Polockaja, Čudakov, Suhih ja muut tutkijat ovat ottaneet uuden lähestymistavan kirjailijan poetiikan tutkimukseen. Čehovia tutkitaan laajasti sekä Venäjällä että ulkomailla. Monia tutkijoita kiinnostaa se, miten Čehov kirjoitti kertomuksiaan. Myös kirjailijan teksti, persoona ja elämä kiinnostavat tutkijoita. Tämän tutkimuksen kohteena ovat novellien "O ljubvi", "Dušečka", "Dama s sobačkoj" ja "Nevesta" päähenkilöt. Kaikki nämä novellit kuuluvat Čehovin myöhäistuotantoon. Työssä käsitellään seuraavia aihealueita: millaisia ihmistyyppejä ovat Čehovin novelleissa esiintyvät päähenkilöt, miten heidän sisäinen ja ulkoinen maailmansa rakentuvat, kuinka heidän ja novellien muiden henkilöiden välille muodostuu vuorovaikutussuhteita ja miten novellien kerronta on rakennettu. Čehovin tuotannon tematiikasta ei voida vetää yksiselitteisiä johtopäätöksiä, sillä hänen tuotannostaan käydään tässä tutkimuksessa vain murto-osa läpi. Tutkimuksen kohteena olevien novellien perusteella voidaan huomata, että Čehov käyttää kerronnan kuvaamiseen erilaisia keinoja, kuten monia erilaisia tyyliopillisia, fraseologisia ja sanastollisia yksiköitä sekä sanojen ja tilanteiden toistoa. Novellien teksteissä on runsaasti satiirisia kuvauksia. Toisaalta niiden satiirinen vivahde ja ironia on luonteeltaan toisenlaista kuin aikaisemmissa samantyyppisissä kuvauksissa. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että Čehovin novellien teksti on varsin monimuotoista ja -tulkintaista. Nämä Čehovin novellit eivät sisältönsä osalta poikkea muusta Čehovin myöhäisvaiheen tuotannosta. Tämä korostuu päähenkilöiden ongelmanratkaisukyvyssä ja päämäärätietoisuudessa sekä on nähtävissä Čehovin näiden hahmojen ympärille rakentamaan oman maailmankuvan kautta. Čehovin myöhäistuotannolle on ominaista hänen luomansa maailma, jossa ei ole moraalia ja logiikkaa ja jossa sattumalla on suuri rooli.

Tutkimus perustuu Suomen television Yle-kanavalla helmikuussa 2014 näytettyihin suoriin lähetyksiin Sotshin talviolympialaisten avajais- ja päättäjäisseremonioista. Näyttelijä Ville Haapasalo selosti suomalaisille tv-katsojille seremonioiden aikana ruudussa tapahtuvaa toimintaa. Kahteen seremonioiden lähetykseen, joista kumpikin kesti noin kolme tuntia, sisältyi venäjänkielisiä puheita, joiden pituus molemmissa lähetyksissä oli noin 20 minuuttia. Tutkielman tutkimusaineiston muodostavat alkupuheet, niiden litteroinnit sekä Haapasalon puheet ja niiden litteroinnit. Venäjänkielisten puheiden aikana Haapasalon toiminta oli muutakin kuin selostamista. Tutkielmassa määritellään mm. käsitteet tulkkaus, referointi ja selostus ja selvitetään, mitkä niiden piirteistä ovat ominaisia Haapasalon puheelle seremonioiden venäjänkielisten osioiden aikana. Tutkielmassani osoitan, että Haapasalon toiminta täyttää tulkkauksen määritelmän ja sen jälkeen selvitän tarkemmin, minkälaisesta tulkkauksesta on kyse. Tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat maallikkotulkkaus ja translatorinen toiminta. Ville Haapasalo on selvästikin maallikkotulkki, mutta lisäksi hän on myös kokenut translatorinen toimija. Hänen tulkkauksensa ei ole ammattitulkkausta vaan se limittyy monin tavoin hänen varsinaiseen ammattitoimintaansa. Tutkielman päämääränä on selvittää konkreettisen esimerkkiaineiston pohjalta, millainen on Ville Haapasalon tulkkaustyyli eli mitä strategioita ja taktiikoita hän käyttää selvitäkseen tulkkauksesta. Tutkimus havainnollistaa, kuinka maallikkotulkin ominaispiirteet ilmentyvät Ville Haapasalon tulkkauksessa. Haapasalo ei noudata tulkkausalalla vallitsevia konventioita, mikä tarkoittaa sitä, että hän ei tunne niitä tai jättää tietoisesti noudattamatta niitä, koska ei koe omaa rooliaan tulkin rooliksi. Hänen tapauksessaan yhdistyvät selostajan ja tulkin roolit, joilla on erilaiset tehtävät ja tavoitteet, mikä taas johtaa niiden päällekkäisyyteen ja jopa ristiriitaan. Haapasalon tulkkaus on myös mediatulkkausta, jolla on omat haasteensa sen erikoisluonteen johdosta. Tutkielmassani osoitan, että roolien päällekkäisyys, mediassa tapahtuvasta toiminnasta johtuva julkisuus ja toiminnan maallikkous voivat itsessään olla riskejä viestinnän onnistumiselle. Tulkkauksen onnistumista arvioidaan tutkielmassa mm. propositioanalyysilla. Propositioanalyysissa lasketaan ja verrataan propositioiden määriä alkupuheessa ja sen tulkkauksessa. Sen jälkeen selvitetään, mitkä tulkkauksen propositiot vastaavat alkupuheen propositioita. Propositioanalyysin yhtenä heikkoutena on propositioiden keskinäinen eriarvoisuus. Propositioanalyysin tulosten perusteella Haapasalon tulkkaus ei yllä määrällisesti ammattitulkkien suoritusten tasolle. Haapasalon tulkkauksen onnistumista arvioidaan myös sen perusteella, kuinka hyvin hän onnistuu soveltamaan ammattitulkkauksessa käytettyjä ns. otannan keinoja, jotka tarkoittavat keskeisimmän eli avaininformaation valitsemista tulkkaukseen. Tämän kriteerin mukaan Haapasalon suoritus tulkkina on lähellä ammattitulkin suoritusta. Tulkkausstrategioista Haapasalon suoritukselle ovat tyypillisiä puheen tiivistäminen, otannan soveltaminen ja redundantin informaation poisjättäminen. Näistä piirteistä rakentuu Haapasalon henkilökohtainen tulkkaustyyli. Haapasalo on valinnut välitettäväksi keskeisimmän informaation ja viestit menevät perille niiden oikeissa merkityksissä. Tapauksen erikoisluonne, jossa edellä mainitut haasteet korostuvat, ei siis ole vaikuttanut alkupuheiden merkitysten välittymiseen, vaikka muodollisesti tulkkaus ei vastaakaan ammattitulkkauksen alalla vallitsevia tulkkauksen normeja. Muita Haapasalon tulkkaustyylille ominaisia piirteitä ovat mm. puhekielisyys, itsevarma esiintyminen ja referointi, joista jälkimmäinen voi johtua selostajan ja tulkin roolien päällekkäisyydestä.

Monet selvitykset ovat osoittaneet, että venäjän kielen taitoa arvostetaan Suomessa ja että sillä on suuri kysyntä työelämässä, mutta tästä huolimatta venäjän opiskelu on edelleenkin huomattavan vähäistä. Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia oppilaiden asenteita ja orientoitumista venäjän kielen opiskeluun ja selvittää syitä venäjän kielen opiskelun vähäiseen kiinnostavuuteen. Kahden oppilasryhmän välisen vertailun avulla pyrin selvittämään, miten instrumentaalinen ja integratiivinen orientaatio kielenopiskeluun vaikuttaa B3-kielen valintaan. Tutkimuksessa kartoitettiin asenteita, mielikuvia ja stereotypioita Venäjää ja venäläisiä kohtaan sekä selvitettiin, onko olemassa oppilasryhmien välisiä, kielenvalintaa selittäviä eroavaisuuksia. Tuloksia tarkasteltiin lisäksi sukupuolierojen näkökulmasta. Tutkimusmenetelmänä käytin kvantitatiivista kyselytutkimusta, jonka toteutin verkkokyselynä Digium-tiedonkeruuohjelmaa käyttäen. Tutkimukseen osallistui yhteensä 124 henkilöä seitsemästä eri lukiosta eri puolilta Suomea. Vastaajat muodostavat kaksi oppilasryhmää: B3-venäjää opiskelevat (n=72) ja B3-saksaa, ranskaa tai espanjaa opiskelevat (n=52). Venäjän kielen opiskelijoiden mielikuvat olivat verrokkiryhmää positiivisemmat lähes kaikilla osa-alueilla. Asenteita kuvaavat tutkimustulokset osoittavat venäjän opiskelijoiden positiivisempaa suhtautumista mm. venäjän kieltä ja kulttuuria, venäläistä yhteiskuntaa sekä venäläisiä kohtaan. Venäjän kielen opiskelun vähyyttä on usein selitetty raskailla vaiheilla Suomen ja Venäjän välisessä historiassa. Tutkimustulosten mukaan historian tapahtumilla ei ole tutkittavan sukupolven oppilaille enää suurta merkitystä. Negatiivisella suhtautumisella kohdemaata, -kieltä ja sitä ympäröivää kulttuuria kohtaan voi olla vaikutusta kielen kiinnostavuuteen ja kielen valintaan. Suomen asenneilmasto koettiin kummassakin oppilasryhmässä Venäjä-vastaiseksi, ja verrokkiryhmän oppilaat kokivat yleisen asenneilmapiirin olevan venäjän opiskelijoiden arviota negatiivisemman. Yleisillä asenteilla venäjän kieltä kohtaan voi nähdä olevan vaikutusta kielen valintaan. Tutkimustulokset osoittavat verrokkiryhmän selvästi negatiivisempaa suhtautumista venäjän kielen opiskelua kohtaan: yli puolet verrokkiryhmän vastaajista ei ole kiinnostunut venäjän kielen opiskelusta, yli kolmannes ei uskoisi tarvitsevansa sitä tulevaisuudessa ja 40,4% vastaajista pitää venäjän kieltä vaikeana. Kummankin tutkimusryhmän opiskelijoilla kielen valintaan liittyvät syyt olivat ensisijaisesti instrumentaaliseen orientaatioon liittyviä eli kielen valintaan on vaikuttanut kielen osaamisesta saatava hyöty tulevaisuudessa. Oppilasryhmien välillä on kuitenkin nähtävissä eroavaisuuksia niin orientaatioiden painotuksissa kuin yksittäisissä kielen valintaan johtaneissa syissä. Tulosten mukaan venäjän kieltä ohjautuvat opiskelemaan opiskelijat, joilla on positiivisemmat mielikuvat Venäjästä ja jotka pitävät erityisen tärkeänä venäjän kielen taidon tuomaa hyötyä tulevaisuudessa. Tytöt ja pojat pitävät eri asioita merkityksellisinä kielenvalintatilanteessa. Kielen valintaan liittyvät seikat ovat tutkimustulosten mukaan eri sukupuolilla kielikohtaista. Venäjän kielen opiskelijoiden keskuudessa tytöillä painotus instrumentaaliseen orientaatioon oli poikia voimakkaampaa. Verrokkiryhmän pojat arvioivat instrumentaalista orientaatiota kuvaavien syiden olleen heille merkityksellisemmät, kun taas verrokkiryhmän tyttöjen vastaukset jakautuivat tasaisemmin integratiivista ja instrumentaalista orientaatiota kuvaavien syiden välille. Verrokkiryhmän tytöillä negatiiviset mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä vaikuttavat vähentävästi kiinnostukseen opiskella venäjän kieltä, pojilla vastaavanlaista vaikutusta ei ollut. Verrokkiryhmän pojilla, jotka olivat valinneet kielen instrumentaalisen orientaation perusteella, mielikuvat Venäjästä ja venäläisistä olivat negatiivisemmat kuin integratiivisesti orientoituneilla. Jotta saataisiin tarkkaa tietoa kielivalintaan liittyvistä syistä, olisi tärkeää keskittää tutkimukset mm. alueellisesti tarkasteltaviksi, sukupuolten välistä tarkastelua unohtamatta. Mielikuvien muutosta sekä sen vaikutusta kielenvalintaan olisi tärkeää selvittää seurantatutkimuksen avulla.