Browsing by Author "Ahonen, Antti Juhani Viktor"

Tutkimukseni aihe ja tutkimuskysymys: Tutkimukseni aiheeseen liittyen, eräässä esimerkinomaisessa 1980-luvun alun historian oppikirjassa kehutaan estottomasti Neuvostoliiton elinoloja: ”vakaa talouskehitys, jota inflaatio ja työttömyys eivät haittaa". ”Talouskasvu on ripeää, elintarvikkeet ja vuokrat halpoja ja koulutus ilmaista…”. Oppikirjasta piirtyy kuva suorastaan ihanneyhteiskunnasta. Oliko tällainen joissakin historian oppikirjoissa annettu kuva historian opetuksesta todellisuutta 1970- ja 1980-luvuilla? Vai oliko kyseessä yhden tai kahden oppikirjasarjan ylilyönneistä, joita opettajat täydensivät totuudenmukaisemmalla opetuksella? Opettivatko opettajat 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa samassa sävyssä, kuin ajan historian oppikirjoista voisi päätellä? Miten ”suomettunutta” historian opetus oli tuolloin? Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää oletetun suomettumisilmiön ja Neuvostoliiton vaikutusta peruskoulujen ja lukion historian opetuksessa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa. Aiheeseen liittyen on tehty pro gradu -tutkimuksia, joiden tuloksia käyn läpi omassa tutkimuksessani, sekä jonkin verran muuta tutkimuskirjallisuutta – tärkeimpinä Ahonen: Historiaton sukupolvi, Helsinki, 1998; sekä Castren, Ahonen, Arola, Elio & Pilli: Historia koulussa, Helsinki, 1992. Tutkimuskysymys pro gradu -tutkielmassani oli: Miten oletettu suomettumiskehitys vaikutti historian opetukseen ja miten se näkyi historian opetuksessa tutkimusaikana, 1970-luvun loppupuoliskolla ja 1980-luvun alkupuoliskolla? Menetelmät: Tutkimukseni oli ennen kaikkea oraalinen tutkimus, puolistrukturoituina haastatteluina. Haastattelin viittä 1970- ja 1980-luvuilla historiaa opettanutta opettajaa. Heidän taustansa ja yhteiskunnalliset ajatuksensa edustivat yhteiskuntaa ja opettajakuntaa kattavasti. Haastattelututkimuksen tukena tein myös oppikirja-analyysia. Tulokset ja johtopäätökset: Haastattelututkimukseni toi esille vastauksia tutkimuskysymykseeni ja paljon mielenkiintoista taustamateriaalia kylmään sotaan ja YYA-Suomeen liittyen. Haastattelut antoivat kattavan kuvan siitä tutkimuskirjallisuudessakin esiintyneestä olettamasta, että niin sanottu suomettumiskehitys ei kovin paljoa vaikuttanut historianopetukseen koko kylmän sodan aikana. Neuvostoliittoa esiteltiin oppikirjoissa myönteiseen sävyyn, mutta esimerkiksi talvisodan tapahtumia ei vääristelty. Leninin kauden hirmutekoja ei kuitenkaan käsitelty opetuksessa; Stalinin kylläkin. Stalinin kauden veriteot, jotka hakevat maailmanhistoriallisesti vertaistaan, muotoiltiin tosin oppikirjoissa osin hyvin ympäripyöreästi – esimerkiksi toteamalla, että ”kollektivisointi maksoi verta” tai ”monet joutuivat vaikeuksiin”. Opettajien vastuulle jäi siis asioiden todellisen laidan ja vainojen mittakaavan kertominen. Suomettumisilmiö vaikutti historian opetukseen, mutta selvästi vähemmän, kuin voisi olettaa. Suomettumisilmiö näkyi toisaalta oppikirjamateriaalin ja oppituntien opetuksen merkittävänä sisällöllisenä erona, toisaalta opettajan suurena vastuuna ja toisaalta suurena varovaisuutena, jota varmasti pääosa historian opettajista myös noudatti – esimerkiksi Baltian maiden karua kohtaloa käsiteltäessä. Opetussuunnitelmiin ei tullut missään vaiheessa kovin radikaaleja yhtäkkisiä muutoksia. Suomettumisilmiön ja Neuvostoliiton vaikutuksen myöhemmin hellittäessä nämäkin tapahtumat vaikuttivat opetussuunnitelmiin vasta hitaasti ja vähitellen. Opettajakunnan suuri valtaosa säilyi varsin kriittisinä ja asioita eri näkökannoilta tarkastelevina.