Browsing by Author "Castrén, Kaisa"

Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisiä suomi-ruotsi keskusteluja Suomessa. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia yleispiirteitä keskusteluissa voidaan havaita olevan, minkälaisia kielellisiä resursseja keskustelijat käyttävät ja miten kommunikaatio onnistuu, kun osanottajat keskustelevat eri kielillä. Tutkimusmateriaalina on kaksi ryhmäkeskustelua, jotka on nauhoitettu ja videoitu Helsingin yliopistolla vuonna 2007 DYLAN-projektin yhteydessä. Ryhmissä on sekä suomen- että ruotsinkielisiä osanottajia ja keskustelujen moderaattori on rohkaissut heitä käyttämään keskustelussa omaa äidinkieltään. Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sitä, että keskustelukumppanit käyttävät omia äidinkieliään, mutta omaavat tarpeeksi vähintään passiivisia taitoja keskustelukumppanin äidinkielessä pystyäkseen ymmärtämään sitä. Reseptiivisen monikielisyyden käyttö on tavallisempaa lähikielten välillä, jolloin ymmärrys perustuu usein omaan äidinkieleen. Kommunikointitapaa voidaan kuitenkin käyttää myös ei-lähikielten kanssa, kuten suomen ja ruotsin tapauksessa. Suomessa toisen kotimaisen kielen ymmärrystä ja osaamista voidaan kutsua opituksi reseptiiviseksi monikielisyydeksi, erona luontaiseen reseptiiviseen monikielisyyteen, jossa ymmärrys perustuu kielten samankaltaisuudelle. Tutkielmassa tarkastellaan reseptiivisesti monikielisen keskustelun piirteitä keskusteluanalyysin työkalujen avulla, erityisesti vuorojen, dialogipartikkeleiden ja koodinvaihtelun kautta. Huomiota on kiinnitetty myös siihen, miten johdonmukaisesti osanottajat käyttävät omaa äidinkieltään ja miten tasapainossa keskustelun kaksi kieltä ovat sekä siihen, miten osanottajat kommentoivat kielten käyttöä keskustelussa. Yleisesti ottaen osallistujat käyttävät omaa äidinkieltään, mutta kielenvaihtoa keskustelun kahden kielen välillä esiintyy myös. Ruotsinkieliset osallistujat tekevät suomenkielisiä puheenvuoroja huomattavasti enemmän kuin suomenkieliset ruotsinkielisiä, mutta myös suomenkielisiltä kuullaan muutamia ruotsinkielisiä vuoroja. Suomen- ja ruotsinkielisten puheenvuorojen määrät keskusteluissa ovat suhteellisen tasaiset ja keskustelujen kaksi kieltä ovat hyvässä tasapainossa joitakin pidempiä yksikielisiä sekvenssejä lukuun ottamatta. Tutkielmassa havaitaan, että dialogipartikkelit, eli minimipalautteet, vaikuttavat suuresti keskustelun sujuvaan etenemiseen. Dialogipartikkeleiden avulla keskustelijat voivat osoittaa senhetkiselle puhujalle kuuntelevansa, olevansa samaa tai eri mieltä tai haluavansa puhujan jatkavan. Kaikki osanottajat käyttävät dialogipartikkeleita ahkerasti ja monipuolisesti: keskusteluissa esiintyy tasaisesti sekä suomen- että ruotsinkielisiä dialogipartikkeleita ja niitä käytetään sekä saman että erikielisten puheenvuorojen yhteydessä. Keskustelujen käytetyin dialogipartikkeli heti erilaisten hyminä-äänien jälkeen on joo [jå:], joka on hyvin yleinen sekä suomessa että suomenruotsissa ja toimii näin ollen hyvin neutraalina ja kieleen kantaa ottamattomana minimipalautteena. Myös koodinvaihtelua englantiin esiintyy sekä suomen- että ruotsinkielisten osanottajien puheenvuoroissa. Englanninkieliset osiot ovat usein lyhyitä, muutaman sanan lausahduksia. Ne liittyvät usein jotenkin kaikkia osanottajia yhdistävään yliopistomaailmaan ja toimivat näin ollen nk. avainsanoina, jotka edistävät yhteisymmärrystä. Tutkielma osoittaa, että reseptiivisesti monikielinen suomi-ruotsi -keskustelua on mahdollista käydä sujuvasti ja että muutamat seikat edesauttavat kommunikaation onnistumista. Näitä ovat mm. yksilöiden ja kieliyhteisön tietoisuus kuvaillun kaltaisesta kommunikaatiomuodosta sekä kaikkien olemassa olevien - niin kielellisten kuin ei-kielellistenkin - resurssien käyttäminen. Reseptiivinen monikielisyys vaatii myös käyttäjiltään epämukavien tilanteiden sietokykyä sekä päättäväisyyttä pysytellä äidinkielessään vaikka keskustelupari käyttää toista kieltä. Reseptiivisesti monikieliset keskustelut syntyvät harvoin spontaanisti ja usein niiden taustalla on keskustelijoiden välinen sopimus yhteisestä kommunikointitavasta. Tutkielma ei ota kantaa Suomen medioissa käytyyn keskusteluun kotimaisten kielten tärkeydestä tai asemasta vaan osoittaa, että on olemassa myös erilaisia ja joustavia kielenkäyttötapoja, joilla yhä useampi ei-ruotsinkielinen pääsee kielen vaikutuksen alaiseksi ja ruotsin kieli vastaavasti voi saada useampia käyttöalueita.