Browsing by Author "Hacklin, Kaisa"

Pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka vuoden 1918 sisällissotaa kuvataan lasten- ja nuortenkirjallisuudessa välittömästi sotaa seuranneina vuosikymmeninä. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisena sisällissodan sankaruus ja viholliskuva esitetään vuosien 1918−1937 lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Laajempana kysymyksenä selvitetään, kuinka lasten- ja nuortenkirjallisuus oli mukana välittämässä vuosikymmeniä hallinnutta historiakäsitystä valkoisesta vapaussodasta. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, onko oletetussa isänmaallis-vapaussotamaisessa eetoksessa sisällissotaa kritisoivia piirteitä. Tutkimus toteutetaan tarkastelemalla vuosina 1918−1937 julkaistua aineistoa, joka koostuu seuraavista teoksista: Olli Solkio: Isien teillä (1919); Kurt Reuter: Kun pojat lähtivät sotaan (1919); Jalmari Sauli: Valkoinen varjo. Seikkailuromaani kansalaissodasta (1919); Jarl Hemmer: Onni Kalpa (1921); Lilli Porthan: Valkoinen kenraali ja pieni Heinrikki (1921); Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö; Aarne Mustasalo (oik. Heikki Nurmio): Kun itämyrsky vinkui (1930); Erkki Saarenmaa: Taistelu Uparin kartanosta (1931); Kaarlo Nuorvala: Sanansaattajat (1936); ja Heikki Rasila: Puolan kuningaskruunu (1937). Lisäksi tutkimusaineistoon kuuluu Elsa Hästekon kolmeosainen teossarja Sankaripoikia (1918−1919) ja lastenlehti Pääskysen numeroita vuodelta 1918. Tutkimus osoittaa, että sisällissodan jälkeisinä vuosikymmeninä hallinnut voittaneen osapuolen valkoinen ideologia ja propaganda siirrettiin sellaisenaan lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Sekä lasten- ja nuortenkirjallisuus että lastenlehdet välittävät samankaltaista isänmaallis-siveellis-vapaussotamaista sanomaa kuin muut ajan julkaisut. Tämä kattaa niin sankareiden kuvauksen kuin viholliskuvankin. Lapsille ja nuorille suunnattu kirjallisuus oli luontevasti valjastettavissa valkoisten arvojen välittämiseen niille tärkeäksi nähdyn valistavan ja kasvatuksellisen tehtävän vuoksi. Lisäksi kirjallisuuden odotettiin välittävän moraalikonservatiivista normistoa, jossa keskeisiä piirteitä ovat mm. puhdashenkinen arvomaailma ja isänmaallisuus. Aineiston suurimpia sankareita ovat sotaan osallistuvat urhoolliset ja uhrimieliset alaikäiset pojat, jotka intomielisesti ja pelkäämättä osallistuvat isänmaansa vapautukseen. Heille isänmaan puolesta kaatuminen on kunnia-asia. Vihollisia ovat puolestaan venäläiset ja heidän vaikutuksensa alla harhautuneet suomalaiset punaiset. Viholliset kuvataan eläimellisinä vaistoihmisinä, jotka raakoina ja siveettöminä edustavat vastakohtaa uljaille suomalaisille vapaustaistelijoille. Isänmaallis-vapaussotamaista eetosta ylläpitävien teosten kerronnassa on kuitenkin myös murtumia. Lähes kaikissa aineiston teoksissa pohditaan sodan ja tappamisen mielekkyyttä edes jossain määrin. Käsittelyn uskottavuus kuitenkin vaihtelee. Osassa aineistoa sotaa pohtivat tai kyseenalaistavat jaksot ovat yksittäisiä, toisissa ne asettavat valkoisen eetoksen kokonaan kyseenalaiseksi. Vaikeimmaksi käsiteltäväksi asiaksi nousee sisällissodan problemaattisuus eli se, että sisällissodassa vastakkain ovat syntipukeiksi leimatuista venäläisistä huolimatta suomalaiset. Kysymys veljessodasta aktivoituu usein sukulaisten tai ystävien kautta.