Browsing by Author "Kuokkala, Juha"

Tutkielman aiheena on jälkitavun (toisen tavun) labiaalivokaalien historia itämerensuomalaisissa ja saamelaiskielissä. Jälkitavun labiaalivokaaleja on pidetty itämerensuomen ja saamen yhteisessä kantakielessä, varhaiskantasuomessa syntyneenä uudennoksena, ja tutkielman tavoitteena on arvioida, kuinka perusteltu tämä oletus nykytutkimuksen valossa on. Aineistona ovat 1990-luvulla ilmestyneen suomen kielen etymologisen sanakirjan, Suomen sanojen alkuperä -teoksen (SSA) sana-artikkelit. Sana-artikkeleista on poimittu tarkasteltavaksi ne, joissa on esitetty mahdollisesti yhteistä alkuperää oleviksi sellaiset saamen ja (itämeren)suomen sanat, jotka molemmat sisältävät labiaalivokaalin toisessa tavussa. Tällaisia sanarinnastuksia löytyi yhteensä 72. Tutkielmassa analysoidaan kunkin rinnastuksen uskottavuus käyttäen etymologisen tutkimuksen peruskriteereitä, sanojen merkitystä, äännesuhteita ja levikkiä. Huomioon otetaan myös lainasanatutkimuksen tuoreimmat tulokset, jotka ovat tuoneet mm. itämerensuomen ja saamen välisten lainojen äännesuhteisiin tarkempaa systematiikkaa. Tarkastelluista sanarinnastuksista 37 eli hieman yli puolet osoittautui sellaisiksi, että niiden perusteella voidaan rekonstruoida varhaiskantasuomeen jälkitavun labiaalivokaalin sisältävä lähtömuoto. Lisäksi kaksi muualla tutkimuskirjallisuudessa mainittua suomalais-saamelaista sanarinnastusta läpäisi tämän kriteerin. Tuloksissa ei ilmennyt selviä eroja eri johdostyyppien välillä; hyväksyttäviä rinnastuksia oli sekä suomen U- että O-vartaloisissa verbeissä, verbikantaisissa nomineissa, yksinkertaisissa U/O-vartaloisissa nomineissa ja kompleksisemmissa nominijohdoksissa. Sanarinnastuksista kymmenkunta oli sellaisia, että äänteellisin perustein niitä ei voi mitenkään analysoida lainoiksi kieliryhmästä toiseen, vaan kyseessä on varmasti yhteiseen kantakieleen palautuva vartalo. Tutkielman tulokset vahvistavat, että itämerensuomessa ja saamessa on joukko yhteisiä sanoja, joissa voidaan vahvoin perustein olettaa olleen jälkitavun labiaalivokaali jo yhteisessä kantakielessä. Aineistoanalyysin ulkopuolelle jääneet automatiiviverbit (suomen kuulua, saamen gullot) viittaavat samaan suuntaan. Kuitenkaan esim. vanhoissa germaanisissa lainasanoissa ei näytä olevan yhtään sellaista, jossa sekä itämerensuomen että saamen sanassa olisi labiaalivokaali vastaamassa kantagermaanin toisen tavun *ō:ta. Muussakin sanastossa on tapauksia, joissa jälkitavun vokaali on labiaalinen vain osassa itämerensuomalais-saamelaista kielialuetta. On siten mahdollista, että jälkitavun labiaalivokaalien yleistyminen sanastossa ja maantieteellinen leviäminen olisi tapahtunut osin vasta kieliryhmien erkaantumisen jälkeen.