Browsing by Author "Kurumaa, Carita"

Maisterintutkielmassani käsitelen Helsingin Diakonissalaitoksen Pitäjänmäen lastenkodin toimintaa 1910–1940-luvuilla. Lastenkoti perustettiin tuberkuloosia sairastavia ja tuberkuloositartunnan vaarassa olevia lapsia varten. Tuberkuloosi oli 1900- luvun alussa nopeasti leviävä ja hengenvaarallinen tauti, minkä vuoksi lapsien suojelu tartunnalta oli tärkeää. Tarkastelen Pitäjänmäen lastenkotia seuraavien tutkimuskysymyksien avulla: Miksi ja keitä varten Pitäjänmäen lastenkoti perustettiin? Miten lastenkodin olosuhteet kehittyivät ensimmäisen neljän vuosikymmenen saatossa, ja miten ajan yhteiskunnalliset muutokset näkyivät laitoksessa? Miten maailmansodat vaikuttivat lastenkodin toimintaan? Miten tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin Pitäjänmäen lastenkodissa? Näiden kysymysten pohjalta luon yleiskäsityksen lastenkodin toiminnasta, ja siitä miten sen kytkeytyi osaksi 1910–1940-lukujen yhteiskuntaa ja ajan tuberkuloosihuoltoa. Tutkimuksessani käytetty lähdeaineisto on tyypillistä lastensuojelun historian lähdemateriaalia, eli pääosin viranomaisten asiakirjoja ja lastenkodin henkilökunnan kirjoittamia tekstejä. Lähdeaineistoa peilataan niin aikaisempaan tutkimukseen kuin tutkittavan ajan lehtikirjoituksiinkin. Pitäjänmäen lastenkoti kasvoi sen neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana miltei 150 lasta vuodessa hoitavaksi, useamman rakennuksen hoitolaitokseksi, jota kuvailtiin omaksi yhdyskunnakseen. Lasten kasvatus oli isänmaallista, kristillistä ja työntekoon kannustavaa. Lastenkodin talousvaikeudet ja työvoimapula vaikuttivat lasten olosuhteisiin, ja moni lapsi työskenteli lastenkodissa. Lastenkoti kärsi sota-aikoina muun eteläisen Suomen tavoin pula-ajasta, ilmahälytyksistä ja evakuoinneista. Toisen maailmansodan päätyttyä lastenkodissa oli tavallista enemmän tuberkuloosipotilaita, sillä tauti levisi nopeasti aliravittujen ja sodan heikentämien lasten keskuudessa. Tuberkuloosia sairastavia lapsia hoidettiin pääosin ajalle tyypillisin hoitokeinoin. Valohoito oli Pitäjänmäen lastenkodissa merkittävä hoitokeino vielä senkin jälkeen, kun hoitomuoto oli todettu hyödyttömäksi keuhkotautisten parantamisessa. Säännölliset röntgenhoidot taas aloitettiin lastenkodissa aikaisemmin, kuin muualla Suomessa.