Browsing by Author "Kuusisto, Mari"

Tutkielmani käsittelee sitä, miten yläkoulun muut aineenopettajat kuin äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä opettajat hyödyntävät kirjallisuutta opetuksessaan. Tutkin aihetta nuorten heikon lukutaidon ja monilukutaidon näkökulmasta. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää keinoja, joilla kirjallisuuden käyttöä voitaisiin lisätä opetuksessa. Monilukutaitonäkökulma laajentaa vastausten tulkintaa, sillä se on yksi uusimman opetussuunnitelman mukaisista laaja-alaisista osaamisen alueista. Tutkimusaineistona on Lukuklaani-hankkeen alkukartoituskyselyllä hankittu materiaali, joka koostuu yläkoulun aineenopettajien vastauksista ympäri Suomen. Kyselymateriaalista olen rajannut pois äidinkielen ja kirjallisuuden sekä suomea toisena kielenä opettavat opettajat. Lisäksi olen rajannut aineiston tutkimustani varten kolmeen kyselyn kysymykseen. Analysoin tutkimusmateriaalia kvantitatiivisen tutkimusmenetelmän ja laadullisen sisällönanalyysin avulla. Kiinnitän huomiota myös vastausten kielellisiin piirteisiin. Aineistoni perusteella yläkoulun aineenopettajat eivät pääasiassa lueta koskaan tai useammin kuin harvemmin kokonaisia tieto-, kauno- tai sarjakuvia osana opetustaan. Kuitenkin 52 prosenttia vastaajista kokee tietokirjallisuuden erittäin tai melko tärkeäksi, vaikka kaunokirjallisuuden kohdalla samaa mieltä on vain noin 28 prosenttia. Tutkimustulokset siis korreloivat sen kanssa, miten tärkeänä opettajat pitävät kirjallisuuden käyttöä oppiaineessaan. Jos kirjallisuutta ei näe tärkeänä, on loogista, ettei sitä silloin luetakaan. Mielenkiintoista kuitenkin on, että luettamisprosentti on sama tieto- ja kaunokirjallisuuden kohdalla, vaikka hieman yli puolet vastaajista näkee tietokirjallisuuden tärkeänä. Analyysin tuloksena kirjallisuuden käyttötavoista muodostuu kuusi erilaista kategoriaa, jotka ovat lukeminen, tiedonlähde, opetuksen rikastaminen, oppiainesidoksiset kirjallisuuden käyttötavat, laajan tekstikäsityksen mukaiset käyttötavat ja eriyttäminen. Näistä suurimmat ovat selkeästi lukemiseen liittyvät käyttötavat ja kirjallisuuden hyödyntäminen tiedonhaussa. Kirjallisuuden käyttötavat eivät korreloi sen kanssa, miten tärkeänä opettajat näkevät kirjallisuuden. Vastaajat osoittavat melko selkeästi, ettei kaunokirjallisuus ole heille tärkeää ja tietokirjallisuuden kohdallakin vain noin puolet kokee sen tärkeäksi. Siksi on yllättävää, että puolet vastaajista kuitenkin kertoo, miten hyödyntää kirjallisuutta opetuksessaan. Tämä voi kertoa siitä, etteivät vastaajat osaa nähdä kirjallisuuden arvoa opetuksessa. Nuorten heikon lukutaidon näkökulmasta on myönteistä, että erilaisia käyttötapoja tulee tutkimuksessa esiin niinkin paljon. Myös monilukutaidon näkökulmasta käyttötapojen monipuolisuus on hyvä asia. Mitä enemmän eri tavoin ja mitä erilaisimpia tekstejä opettajat opetuksessaan hyödyntävät, sitä paremmin oppilaiden monilukutaidot karttuvat. Mutta vaikka käyttötapoja aineistosta nouseekin esiin paljon, kokonaisteosten luettamattomuus ja se, ettei kirjallisuutta nähdä laajasti tärkeänä, lähettävät huolestuttavaa viestiä koulumaailmasta. Onkin tärkeää pitää huolta siitä, että opettajat ymmärtävät, mistä monilukutaidossa on kyse ja että sen opettaminen on jokaisen opettajan jokapäiväinen tehtävä.