Browsing by Author "Kuzmina, Viktoriia"

Tutkielmassa käsitellään Tšetšenian sodan kuvausta A. Prohanovin romaanissa ”Tšetšenski bljuz” (”Tšetšeeniblues”) ja A. Gelasimovin pienoisromaanissa ”Žažda” (”Jano”). Tutkimuksen aiheena on kirjailijoiden poetiikka ja teosten vastaanotto. Työssä otetaan huomioon 1990–2000-lukujen venäläistä sotakirjallisuutta ympäröivää keskustelua, näin ollen analyysissa on mukana muitakin Tšetšenian sodasta kirjoittaneita ja kirjallisuuskriitikoiden huomioon päätyneitä kirjailijoita: A. Babčenko, Z. Prilepin ja V. Makanin. Teoksia tutkitaan historiallisfunktionaalisen menetelmän avulla, mikä mahdollistaa sotakirjallisuuden tekstien pohtimisen osana yhteiskuntahistoriallista kontekstia. Lähestymistavan valinnan keskeisin edellytys on kriittinen ja tieteellinen keskustelu aikamme sotakirjallisuudesta, jonka tekijät ovat taustaltaan niin liberaaleja kuin konservatiivejakin. Teosten julkaisuaikana kaikki mainitut kirjailijat ovat aktiivisesti osallistuneet keskusteluun omista teoksistaan ja sotakirjallisuudesta ylipäätään: tämän keskustelun puitteissa sotakirjallisuutta käsitellään kokonaisuutena, jossa keskeinen vertailukohta on kirjailijoiden poetiikka. Analyysin pääasiallisena lähteenä on käytetty aikalaisten kirjallisuuskritiikkiä. Työ koostuu kolmesta luvusta, joista ensimmäisessä esitetään A. Prohanovin ja A. Gelasimovin bibliografia sekä heidän tekstiensä keskeisiä aikalaiskirjallisuuden konteksteja ja ominaispiirteitä. Luvussa pohditaan myös kirjailijoiden ideologisten näkemysten ja heidän teostensa vastaanoton suhdetta. Toisen luvun alussa esitetään yleiskatsaus nykyaikaisen sotakirjallisuuden teoksiin, ja tällöin kiinnitetään huomiota siihen, miten A. Prohanovin sota-aiheiset teokset suljettiin varsinaisen kirjallisuuskeskustelun ulkopuolelle. Tämän jälkeen tuodaan kirjallisuusarvioiden pohjalta esiin kaksi näkökulmaa, joiden varassa toteutetaan A. Babčenkon, Z. Prilepinin ja V. Makaninin sotateosten lyhyt analyysi ja vertaillaan niiden erikoispiirteitä A. Prohanovin ja A. Gelasimovin teoksiin. Näistä näkökulmista ensimmäinen koskee teosten sisältöä ja tutkii sotakuvausta henkilökohtaisen kokemuksen perspektiivistä. Toinen näkökulma pohtii todellisuutta sotakirjallisuuden keskeisenä edellytyksenä. Kolmannessa luvussa tutkitaan A. Prohanovin romaanin ja A. Gelasimovin pienoisromaanin poetiikkaa kolmesta eri näkökulmasta: päähenkilön kuvauksen, sodan kuvauksen ja vihollisen kuvauksen kautta. Vaikka Prohanovin päähenkilön ideologinen orientaatio heijasteleekin kirjailijan aatteellista taustaa, hänen kuvauksensa on moniulotteisempi kuin minä monet kirjallisuuskriitikot ovat sitä pitäneet. Prohanovin ja Gelasimovin teosten päähenkilöiden keskeisenä yhteispiirteenä voidaan pitää konservatiivista maailmankatsomusta. Tutkittavien teosten kuvaus sodasta on täysin erilainen: Gelasimovin teoksessa sota esitetään päähenkilön muistojen ja traumojen kautta. Prohanovin romaanissa sotakuvausta täydennetään kertomuksella valtapolitiikan juonitteluun liittyen. Vihollisen kuvauksessa Prohanov käyttää samanlaista kaavaa: yhtäältä vihollinen henkilöityy voittamattomaksi pankkiirioligarkiksi, ja toisaalta vihollinen on tšetšenialainen sotamies Ismail, päähenkilön henkilökohtainen vastustaja. Gelasimovin teoksessa vihollisen roolin saa päähenkilön trauma, joka vaikuttaa negatiivisesti koko hänen elämäänsä ja josta hän loppujen lopuksi vapautuu. Tutkielmassa toteutetun tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että vaikka Tšetšenian sotaa käsittelevät kaunokirjalliset tekstit ovat muodoltaan ja sisällöltään erilaisia, keskustelu sotakirjallisuudesta ja sen vastaanotto määräytyvät lähinnä kirjailijoiden ideologisten näkemysten perusteella. Tästä johtuen keskustelu on supistunut kahteen pääkysymykseen: kenellä on oikeus kirjoittaa sodasta ja millä tavalla aiheesta tulee kirjoittaa, ja tämä rajoittaa olennaisesti objektiivisen analyysin mahdollisuutta kaunokirjallisten sotakuvausten kohdalla.