Browsing by Author "Lagerroos, Sofie"

Tutkimuksessa tarkastellaan äärioikeistolaisessa diskurssissa esiintyviä representaatioita Itseydestä ja Toiseudesta, sekä diskursiivisia ja visuaalisia strategioita, joiden avulla näitä representaatioita rakennetaan. Lähtökohta tutkimukselle on kriittisen diskurssianalyysin perinteiden mukaan ajatus siitä, että kieli on sosiaalisen käytännön muoto. Tämä tarkoittaa käytännössä siitä, että kieli rakentaa ja uusintaa sosiaalista todellisuutta ja täten vaikuttaa merkittävästi myös identiteettien ja representaatioiden luomiseen. Tästä syystä tarkastelukohteena on ennen kaikkea tutkimusaineiston kielellinen, ja vielä tarkemmin määritellen sanastollinen, taso. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestasadasta poliittisesta julisteesta ja mielenosoituskyltistä, jotka kerättiin kahdelta ranskalaiselta ja yhdeltä italialaiselta äärioikeistolaisliikkeeltä niiden virallisilta nettisivuilta ja muualta internetistä. Kyseiset liikkeet ovat Rassemblement national (Kansallinen liittouma), Génération identitaire ja Lega Nord (Pohjoisen liitto). Aineistossa tarkastelun kohteena olivat erityisesti sanavalintojen heijastamat leksikaaliset merkityssuhteet ja leksikaaliset identiteetit, jotka ilmentävät sitä, miten Itseä ja Toista nimetään, kuvataan ja kategorisoidaan. Aineiston ajallinen konteksti sijoittuu vuosien 1973 ja 2020 välille. Tutkimusta edeltävä hypoteesi oli se, että tutkimuksen kohteena olevissa äärioikeistolaisissa diskursseissa Itsestä luodaan positiivinen ja Toisesta negatiivinen representaatio, mikä mahdollistaa maailman jaottelun ”hyviin” ja ”pahoihin”, sekä ”uhreihin” ja ”syyllisiin”. Tutkimus vahvistaa tämän hypoteesin, vaikka onkin hyvä huomata, että tällaisilla representaatiolla on myös monia muita piirteitä ja tavoitteita. Aineistosta voitiin löytää representaatioita, joissa Itsestä luodaan kuva Toisen uhrina, kansallisten arvojen ja identiteetin puolustajana, sekä ”oikean” kansallisen identiteetin edustajana. Toisesta puolestaan luotiin kuva turvallisuuden ja identiteetin uhkana, hyväksikäyttäjänä ja ”väärän” kansallisen identiteetin edustajana. Näitä representaatioita luotiin leksikaalisella tasolla Itsen ja Toisen luonnetta ja roolia kuvaavilla sanavalinnoilla — erityisesti substantiiveilla, adjektiiveilla, persoonapronomineilla ja verbeillä — sekä visuaalisilla elementeillä, joilla useimmiten tuettiin kielellistä viestiä. Edellä mainittujen diskursiivisten ja visuaalisten strategioiden keskeisen päämäärän voidaan huomata olevan hierarkkisen eronteon luominen Itsen ja Toisen välille.