Browsing by Author "Lahtinen, Veera"

Tutkielma käsittelee taideteoksen ja sitä sitä ympäröivän, taiteen esittämiseen varatun tilan vuorovaikutusta Olaf Brzeskin, Maurizio Cattelanin ja Elmgreenin & Dragsetin teoksissa. Tutkielmassa tarkastelen erilaisia taideteoksen ja sen esitystilan rajojen määrittymiseen vaikuttavia tilankäytön keinoja. Työn tavoitteena on selvittää, minkälaisia lähestymistapoja taiteen esittämiskäytäntöihin analysoitavista teoksista voidaan lukea. Työn teoriatausta jakautuu taideteoksen rajoja, taidenäyttelyitä, museo- ja galleriatilaa sekä taiteen esittämiskäytäntöjä käsittelevään taidehistorialliseen ja museologiseen tutkimukseen. Erityisenä teoreettisena viitekehyksenä on valkoiseksi kuutioksi kutsuttua taiteen esitystilaa käsittelevä läkirjallisuus. Tärkeä referenssi tulkinnalle on lisäksi Carol Duncanin ajatus museo- ja galleriatilasta rituaalisena, taiteen mietiskelyyn omistettuna tilana. Analysoimani aineisto koostuu yhteensä yhdestätoista Olaf Brzeskin, Maurizio Cattelanin sekä Elmgreenin & Dragsetin veistoksesta ja installaatiosta vuosilta 1997–2011. Tilankäytön näkökulmasta teokset ovat oivaltavia, hämmentäviä ja yllätyksellisiä. Tulkitsen teoksia suhteessa niitä ympäröivän näyttelytilan fyysiseen muotoon. Teosanalyysejä jäsentävät taideteoksen asemaa, fyysisiä rajoja sekä näyttelytilan häivytettyä ja rituaalista luonnetta eri näkökulmista pohtivat kohtauksellisuuden, banaalin ja murenevan tilan teemat. Keinot, joilla taideteokset kommentoivat taideteoksen ja ja tilan suhdetta, osoittautuvat moninaisiksi. Ne toimivat sekä fyysisellä että käsitteellisellä tasolla tai molemmilla samanaikaisesti. Teokset hämmentävät taideteoksen asemaa ihailun kohteena taiteen esittämiseen omistetussa tilassa muun muassa asettamalla kyseenalaiseksi taideteoksen ja taustan sekä erityisen ja arkisen välisen erottelun. Taideteosten ja niiden taustan välisen rajat osoittautuvat häilyviksi. Tutkielman johtopäätöksissä totean, että kyseenalaistamalla omia rajojaan teokset osallistuvat aktiivisesti keskusteluun nykytaiteen esittämiskäytännöistä. Näiden taiteen autonomiaa koskevasta modernistisesta käsityksestä ammentavien esittämiskäytäntöjen totean puolestaan venyvän valkoisen kuution häivytetyllä luonteella leikittelevän tai sitä pilkkaavan nykytaiteen tarpeisiin. Valkoinen kuutio ei osoittaudu ainoastaan ideaaliksi esittämistilaksi kontemploitavaksi asetettavalle taiteelle, vaan myös lähtökohdaksi nykytaideteosten käsittelemille aiheille.