Browsing by Author "Mäntylä, Mirja"

Tarkastelen Bertel Grahnin 1900-luvun alussa perustaman Kaukajärven kartanon rakentamista sekä Kaukajärven rakennetussa miljöössä asuvien, työskentelevien ja vierailevien ihmisten tilankäyttöä, liikkumista tilassa sekä eletyn tilan kokemuksia. Teoreettisena lähtökohtana on kartanon rakennusten ja niiden ympäristön tarkastelu rakennettuina tiloina, joihin sisältyy liike, aika ja tilan ruumiillinen käyttäjä. Tilankäyttö on tällöin vuorovaikutusta tilan, ihmisten, ennakkokäsitysten, tottumusten ja erilaisten sosiaalisten käytäntöjen välillä. Työssäni keskiössä ovat ihmiset tilan käyttäjinä ja kokijoina. Tavoitteena on laajentaa kartanotutkimusta koskemaan päärakennuksen lisäksi koko rakennuskantaa, pihapiiriä ja lähiympäristöä sekä nostaa esiin rakennusten käyttäjinä isäntäperheen jäsenet, palvelusväki ja vieraat. Pyrin hahmottamaan kartanotilaa, ei neutraalina ja staattisena, vaan sosiaalisten suhteiden kyllästämänä muuttuvana tilana, jossa vallan suhteet ovat läsnä. Tutkimusaineistona on Kaukajärven kartanosta löytyvä monipuolinen lähdeaineisto, joka koostuu muun muassa rakennus- ja asemapiirustuksista, valokuvista, kirjeistä, vieraskirjasta ja asiakirjoista. Aineiston avulla rekonstruoin jo hävinneet kartanon rakennukset, niiden sijainnin sekä pihat ja puutarhan sekä analysoin Kaukajärven rakennettua tilaa ja tilassa syntyviä merkityksiä erityisesti suhteessa valtaan, sukupuoleen sekä yksityiseen ja julkiseen. Kaukajärvi muodostui suhteellisen lyhyessä ajassa 1900-luvun moderniksi kartanoksi, jossa perinteisen kartanorakentamisen piirteet olivat kuitenkin esillä. Linnamaisen päärakennus oli rakennettu muusta rakennuskannasta erilleen ja sitä ympäröi laaja puisto. Talousrakennukset olivat suuria, ajanmukaisia monitoimirakennuksia, joita esiteltiin tilalla vierailleille retkikunnille. Valistuneiden kartanonomistajien tavoin myös Kaukajärven isäntäväki kiinnitti huomiota työväen asumisoloihin ja rakennutti sotienvälisenä aikana uusia koteja pitkäaikaisille työntekijöilleen. Uutta suurtilaa alettiin alusta lähtien kutsua kartanoksi. Näin tehtiin isäntäperheen toimesta, mutta myös lehdistö, vierailijat ja lähiympäristön asukkaat omaksuivat tämän nimityksen. Kaukajärvellä myös noudatettiin kartanokulttuurin mukaista elämäntapaa, johon kuului pyrkimys omavaraisuuteen, vilkas seuraelämä, traditionaalinen vieraanvaraisuus sekä säädynmukainen elämä. Edustavan päärakennuksen avulla Grahnit pyrkivät oletettavasti nostamaan uuden maatilansa statusta lähemmäksi sitä asemaa, joka seudun vanhoilla kartanoilla oli. Seuraelämän tarpeet oli huomioitu jo suunnitteluvaiheessa, sillä julkisten, sosiaaliseen kanssakäymiseen tarkoitettujen tilojen osuus oli huomattavan suuri. Tarvittaessa myös perheen yksityiset tilat otettiin väliaikaisesti julkiseen käyttöön. Palvelusväen alueeksi mielletty talousosa oli selkeästi erotettu muista tiloista. Ulospäin erontekoa korostivat erilliset sisäänkäynnit. Päärakennuksessa miehille tarkoitetut tilat dominoivat, mutta myös naisilla oli omat tilansa. Talon parhaalla paikalla sijainneesta rouvan huoneessa tulevat ehkä parahiten esille päärakennuksen tilakokemukset, joissa korostuu iloisuus, valoisuus ja avara näköala. Päärakennus ympäristöineen oli rauhoitettu herrasväen alueeksi, ja maanviljelykseen ja karjanhoitoon liittyvät rakennukset sekä väentupa oli rakennettu erilliseen talouspihaan. Kaukajärven tilankäytössä yhdistyivät herrasväen ja kansan tilallinen erottelu ja kartanoyhteisöön kuulunut patriarkaalinen huolenpito, jossa sovitut tilan rajat väliaikaisesti ylitettiin. Palveluskunnalla oli oma sisäinen hierarkiansa, joka pitkälti määritteli heidän asumistaan, ruokailuaan ja liikkumistaan alueella.