Browsing by Author "Mäntyneva, Mikko"

Tutkielman tutkimusongelmana oli tunnistaa ja analysoida nonfiguratiiviseen taiteeseen ja Sam Vanniin liittyviä 1950-luvulle ajoittuvia diskursseja Suomessa julkaistuissa sanomalehtiartikkeleissa. Tutkielma taustoittaa kahteen lukuun liittyvällä kirjallisuusanalyysillä 1950-luvun keskeisiä tapahtumia nonfiguratiivisen taiteen ja Sam Vannin osalta. Empiirinen tutkimusaineisto koostettiin Suomessa 1.1.1950–31.12.1959 julkaistuista suomen- ja ruotsinkielisistä taidekritiikkiin liittyvistä sanomalehtiartikkeleista. Valituilla hakukriteereillä tarkasteluun tuli yhteensä 215 sanomalehtiartikkelia. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi kaikki artikkelit käytiin lävitse ja luokiteltiin. Näistä 68 artikkelia otettiin varsinaiseen lähilukuun. Sosiaalisen konstruktionismin ja aiemman lähdekirjallisuuden tukemana aineistosta hahmottui kolme päädiskurssia, jotka esiteltiin, analysoitiin ja kytkettiin laajempaan, tutkielman kirjallisuuskatsauksessa esiteltyyn kontekstiin. Nonfiguratiivisen ilmaisutavan hidasta omaksumista Suomen maalaustaiteessa voi selittää kolmella diskurssilla ja niiden taustalla vaikuttavilla ajattelutavoilla. Nämä tutkielmassa tunnistetut ja analysoidut diskurssit olivat:) traditio ja modernismi, 2) kansallinen ja kansainvälinen ja 3) figuratiivinen ja nonfiguratiivinen. Jokaiseen näistä liittyi oma sisäinen jännitteensä. Traditioon liittyvä diskurssi kannusti pitäytymään suomalaisessa kulttuuriperinnössä ja perinteisessä vanhassa ilmaisutavassa. Modernismiin liittyvä diskurssi korosti Suomea nykyaikaisena ja uudistuvana yhteiskuntana. Kansallista taidetta painottava diskurssi painotti Suomen nuoren kansallisvaltion kansallista taidetta, joka piti pohjautua suomalaisiin juuriin, ei niinkään kansainvälisiin herätteisiin. Kansainvälisyyttä painottava diskurssi korosti Suomen kuuluvan laajempaan eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Figuratiiviseen taiteeseen pitäytyvä diskurssi ylläpiti näkemystä, että teoksen pitää kuvata sen kohdetta. Nonfiguratiivisen ilmaisun taustalla on ajatus, että teoksen kohteen tuli olla enintäänkin inspiraation lähteenä. 1950-luvun lopulle tultaessa abstrakti ja nonfiguratiivinen taideilmaisu saivat myös Suomessa laajemman yleisön hyväksynnän. Sam Vanni oli tässä keskeinen toimija niin taidemaalarina kuin taiteenopettajanakin. Hän edisti omalla toimijuudellaan nonfiguratiivisen maalaustaiteen omaksumista.