Browsing by Author "Manner, Niina"

Tämä tutkielma tarkastelee mordvalaiskielten analyyttisia paikallissijoja synkronisesta ja diakronisesta näkökulmasta. Nämä e-/ez-vartaloisella postpositiolla muodostetut rakenteet ovat tunnusomaisia sekä ersän että mokšan nominien määräiselle taivutukselle, ja myös persoonamuotoja niistä muodostetaan, mutta niiden esitys erityisesti kirjakielen kieliopeissa on ollut aina ristiriitaista ja puutteellista: ersässä, jossa on myöhemmin muodostunut synteettisiä eli sijapäätteillä merkittyjä paikallissijoja nominien määräiseen taivutukseen, esitetään tavallisesti vain synteettiset rakenteet, ja mokšassa nämä sijamuodot jätetään taivutusparadigmasta pois. Tämän postposition esittäminen muiden postpositioiden joukossa on puolestaan harhaanjohtavaa. Myös postposition historiallinen tausta on jäänyt epäselväksi, vaikka erilaisia tulkintoja siitä on esitetty. Tutkielma käyttää ensisijaisena aineistonaan folkloretekstejä, jotka on taltioitu foneettisella transkriptiolla. Täydentävänä sekundaariaineistona on kirjakielisiä tekstejä sekä haastatteluaineistoa. Aineisto on käsitelty poimimalla noin 220 erilaista e-/ez-postposition sisältävää lausetta, jotka ryhmitellään sijamuodoittain sekä sen mukaan, viittaavatko ne määräiseen yleisnimeen, persoonapronominiin tai muuhun täydennykseen vai toimivatko ne itsenäisesti adverbina. Huomioidaan myös, missä murteissa kutakin muotoa tavataan. Ryhmä kerrallaan tarkastellaan postpositiolausekkeiden semantiikkaa, ja soveltaen kieliopillistumisteoriaa historiallis-vertailevaan metodiin arvioidaan postposition etymologiaa uudelleen tämän työn aineiston valossa. Aineiston pohjalta todetaan, että e-/ez-postpositiolla rakennetaan paikallissijoja sellaisissa nominin kategorioissa, joissa perustaivutuksen kaltainen synteettinen sijapääte ei ole, tai ei ole aina ollut, käytettävissä: määräinen yleistaivutus ja persoonapronominit, mutta myös demonstratiivi- ja interrogatiivipronominit sekä joskus possessiivinen taivutus. Analyyttisten paikallissijojen semantiikka noudattaa yleistaivutuksen vastaavien muotojen semantiikkaa, mutta sitä rajoittavat viittauskohteen luonnolliset kategoriat siten, että esimerkiksi persoonapronominien inessiivi on pääasiassa osaobjekti eikä paikanmääre. Postposition eri muotojen murrelevikin ja morfosyntaktisten ominaisuuksien perusteella päätellään, että postposition etymologinen alkuperä on kantamordvan demonstratiivipronominissa, jonka jotkin sijamuodot ovat leksikaalistuneet adverbeiksi, joista edelleen kieliopillistumisen ja analogian kautta on syntynyt analyyttisten paikallissijojen nykyinen paradigma. Tulos on kiinnostava, koska demonstratiiviperäiset paikallissijatunnukset ovat sekä uralilaisessa kielikunnassa että maailmanlaajuisesti epätyypillisiä.