Browsing by Author "Niemi, Riina"

Tutkielma käsittelee Constance Fenimore Woolsonin novellin ”’Miss Grief’” (1880) kerronnanetiikkaa. ”’Miss Grief’” on naiskirjailijan kirjoittama kertomus mieskirjailijasta, joka kertoo kohtaamisestaan naiskirjailijan kanssa. Kerronnan näkökulma on sidottu mieskirjailijahahmoon, joka on novellin henkilökertoja. Hänen kerronnassaan korostuvat 1800-luvun lopulle tyypilliset ennakkoluulot luovia naisia kohtaan. Taiteellisesti kunnianhimoista uutta naista edustavan naiskirjailijahahmon mieleen kerronnalla ei sen sijaan ole pääsyä. Novellin edetessä suuri osa kertojan naishahmoa koskevista oletuksista ja tulkinnoista kuitenkin kumoutuu, mikä herättää kysymyksiä kertojan luotettavuudesta. Tutkin tässä tutkielmassa sitä, millaisia eettisiä vaikutuksia miespuolisen minäkertojan valinnalla on uudesta naisesta kertovassa novellissa. Lähestyn tutkimuskysymystäni James Phelanin retoris-eettisestä kertomuksenteoriasta käsin. Analysoin tutkielmassa kertojan, implisiittisen tekijän ja kertomuksen yleisöjen välisiä suhteita, kertojan epäluotettavuutta sekä implisiittisen tekijän hyödyntämiä kerronnan resursseja. Käsittelyni ulottuu sekä kerrotun että kerronnan etiikan alueille. Pohdintani siitä, millaisia eettisiä kysymyksiä kertojan ja novellin naispäähenkilön välinen suhde nostaa esiin, sijoittuu kerrotun etiikan alueelle. Pääpaino on kuitenkin kerronnan etiikalla, kun tutkin sitä, millainen on kertojan suhde implisiittiseen tekijään ja kertomuksen yleisöihin. Merkittävä osa tätä tarkastelua on tutkia kertojan luotettavuutta, jonka tarkastelussa hyödynnän Phelanin jaottelua epäluotettavuuden kuuteen alatyyppiin sekä erottelua epäluotettavan kerronnan kertojaa ja tekijän yleisöä loitontavaan (estranging unreliability) ja lähentävään (bonding unreliability) vaikutukseen. Tutkin myös sitä, muuttuuko kertojan, implisiittisen tekijän ja tekijän yleisön suhde novellin aikana, eli vaihteleeko kertojan luotettavuus tarinan edetessä. Osoitan tutkielmassani, että novellin kertojavalinnan eettisiä vaikutuksia ovat naishenkilö(ide)n jääminen äänettä ja kertojan osoittautuminen epäluotettavaksi. Vaikka kertojan näkemyksiä kritisoidaan voimakkaasti, kertojavalinta implikoi miesnäkökulman tärkeyttä naishahmojen itsemäärittelyn kustannuksella. Vasten uutta naista käsittelevän fiktion yleisempiä painotuksia naisten sisäisen maailman tutkimisesta ja itserepresentaatiosta valinta on yllättävä mutta ei ainutlaatuinen. Kertojan osoittautuminen epäluotettavaksi tekee kuitenkin naishahmon kuvauksesta eettistä siinä mielessä, että se kumoaa kertojan naiskäsityksen harhaanjohtavana ja luo etäisyyttä tekijän yleisön ja kertojan arvojen välille. Tällöin implisiittinen tekijä onnistuu kritisoimaan ajan kapeita käsityksiä eri sukupuolille sopivasta käytöksestä ja kirjallisen lahjakkuuden sukupuolittuneisuudesta sekä kuvaamaan naishahmoa, jonka määrittelyyn patriarkaaliset mallit eivät riitä.