Browsing by Author "Niva, Heidi"

Tutkimuksessa tarkastellaan olla-verbin ja MA-infinitiivin inessiivin muodostamaa konstruktiota sekä siihen vertautuvia olla-verbistä ja menossa-, tulossa- ja lähdössä-muotoisista deverbaalinomineista rakentuvia konstruktioita. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto siitä, että kyseisiä konstuktioita käytetään paitsi keskeisesti progressiivisuuden merkitysfunktiossa, myös intentioiden ja tulevan ilmaisemisessa tavalla, jonka moni-ilmeisyys on vielä monin osin kartoittamatta. Lisäksi tutkimuksessa on oletuksena, että mainitut deverbaalinominikonstruktiot toimivat yleisesti kielenkäytössä ilmaisemassa intentioita ja tulevaa ja että tämä merkitystehtävä motivoi vastaavan infinitiivikonstruktion samantyyppistä käyttöä. Tutkimuksen aineisto on kerätty internetin matkailuaiheiselta keskustalupalstalta ja koostuu runsaasta 800:sta esimerkkitapauksesta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on konstruktiokielioppi, ja laajemmin työtä kehystää infiniittisten verbinmuotojen ja kielenmuutoksen tutkimus. Tutkimusaineistossa deverbaalinominin sisältävät konstruktiot ovat selvässä enemmistössä ja elollissubjektillisina esiintyvät lähes yksinomaan intentioiden ja tulevan ilmaisuissa. Niiden kanssa hyvin samaan tapaan käyttäytyvät infinitiivikonstruktiot, jotka sisältävät suuntasijaisen täydennyksen saavan liikeverbin. Molemmissa ryhmissä merkitystulkintaan vaikuttavat ennen muuta liikesemantiikka, konteksti sekä subjektin agentiivisuus ja ensimmäinen persoona. Muun kuin liikeverbin sisältävät infinitiivikonstruktiot ovat monimuotoinen ryhmä, jossa merkitystulkintaan vaikuttavat verbisemantiikan, kontekstin ja subjektin laadun ohella syntaktiset seikat, kuten esimerkiksi sanajärjestys. Tutkimus esittää, että erityisesti infinitiivikonstruktion polyseeminen merkityskäyttö kielii parhaillaan käynnissä olevasta muutosprosessista. Intentioita ja tulevaa ilmaistessaan infinitiivikonstruktio näyttäytyy osana konstruktioverkostoa, jonka ristipaineessa siihen vaikuttavat toisaalta mainitut deverbaalisubstantiivikonstruktiot ja punktuaalisten verbien synnyttämä imminentiaalinen merkitys, toisaalta sen progressiivinen merkityskäyttö sekä tulevaan viittaava preesens ja resultatiivinen aspekti, jotka heijastuvat sen objektin sijanvaihteluun. Subjektin agentiivisuus ja ensimmäinen persoona edesauttavat konstruktioon sopivan verbivalikoiman laajenemista ja lähitulevaisuuden geneeristymistä epäspesifiksi tulevaksi. Lisäksi infinitiivikonstruktion muutosprosessissa keskeinen merkittävä tekijä on kielenkäyttäjä sekä ne tarkoitusperät ja tilanteet, joissa tämä konstruktiota käyttää. Tutkimus osoittaa, että OLLA + V-mAssA -konstruktion käyttö on polyseemista ja sisältää merkityskäytön, jolla typologisessa perspektiivissä on viitteitä sekä sisarilmiöistä että yhteisistä piirteistä futuuristumistendenssien kanssa.