Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Paakkunainen, Nina"

Sort by: Order: Results:

  • Paakkunainen, Nina (2020)
    Tutkimukseni lähtökohtana on ollut selvittää, mitä Kalevala merkitsee ihmisille tänä päivänä sekä miten sen nähdään kuuluvan suomalaisuuteen. Lisäksi tavoitteenani on ollut ymmärtää suomalaiseksi kokemista, mistä se koostuu ja miten suomalaisuutta ja kansallista identiteettiä sekä myös kulttuuriperintöä määritellään. Työni on kvalitatiivinen ja empiirinen haastattelututkimus ja tulkinnat pohjautuvat itse keräämääni haastatteluaineistoon. Työni teoreettisen pohjan luo kansallisesta identiteetistä ja suomalaisuudesta sekä kansanrunouden ja Kalevalan kansallistamisesta tehty tutkimus. Folkloristisella tutkimuksella Kalevasta on pitkät perinteet ja siinä oman työni kannalta keskeisiksi ovat muodostuneet tutkimukset Kalevalasta osana suomalaisen kansakunnan ja kansallisen identiteetin luomista. Kansallinen identiteetti on kontekstisidonnainen, olosuhteissa määrittyvä sosiaalinen konstruktio, jota tuotetaan puheena ja kertomuksina ja se on aina jollain tapaa kuviteltu, rakennettu ja tuotettu. Kansallisen identiteetin tuottamisen rakennusaineina ovat toimineet yhteisen historian, menneisyyden ja juurien luominen, yhteiset kokemukset, kansallisen omalaatuisuuden korostaminen sekä jatkuvuuden luominen näiden välille. Kansallisesti ja kulttuurisesti hyväksyttyjen rakennusaineiden avulla saadaan aikaan yhteenkuuluvuuden tunnetta yhteisön jäsenten välille. Kansallisen identiteetin omaksuminen edellyttää siten tiettyjen kulttuuristen traditioiden käyttöönottoa. Kalevalaa voidaan tulkita niin ideologisena myyttinä kansallisvaltion Suomen kuin kansallisen korkeakulttuurimme synnystä. Kansalliseepoksemme arvo on usein symbolinen eikä omakohtaisesta lukukokemuksesta kumpuava. Kalevalan suomalaistavan tulkinnan avulla on eepoksesta luettavissa suomalaisten alkuperästä ja historiasta ja suomalaisille tärkeistä arvoista. Kansanrunous on toiminut välineenä rekonstruoida Suomen suomenkielisen väestön historiaa ja esihistoriaa ja näin sille on annettu kansallisen muinaisuuden arvo. Aineistoni perusteella kansallisuus ja kansallinen identiteetti ovat osa itsemäärittelyä, kanssaihmisten määrittelyä, kansallisen yhteisön määrittelyä kuin myös ympäröivän yhteiskunnan ja kulttuurin ja koko elinpiirin määrittelyä. Keskusteluissa kulttuuriperintö määrittyy tarinoina, joissa on viisauksia ja opetuksia ja ne kulkevat sellaisten ihmisten välillä, joilla on tarpeeksi yhteistä keskenään. Kulttuuriperintö on myös tärkeä osa identiteettiä; se kertoo omista juurista ja sisältää sukupolvilta toisille siirtynyttä tärkeää tietoa, joita omaan arvomaailmaansa peilaamalla, voi rakentaa itselleen identiteettiä. Tutkimukseni mukaan Kalevalaa pidetään kertomuksena suomalaisuudesta ja se on kansallinen myytti. Kalevalaa pidetään suomalaisena kansanperinteenä, joka koostuu tarinoista ja runoista ja joita on kerrottu ja laulettu sukupolvelta toiselle. Kalevala kuvastavaa myös suomalaisuutta; sillä selitään suomalaisten omaperäisyyttä sekä siihen verrataan halutessa korostaa tiettyjä suomalaisia piirteitä. Kalevalasta halutaan siten yhä ammentaa suomalaisuuden symboleja.