Browsing by Author "Rajala, Jenni"

Tutkielmassa tarkastellaan, miten kommunikatiivisiin tavoitteisiin pyrkiminen näkyy venäjän kielen tuntiopetuksessa suomalaisessa koulussa. Tarkoituksena on määritellä, millä tavoin kouluopetus pyrkii antamaan oppilaille valmiuksia käyttää venäjän kieltä tosielämän viestinnällisissä tilanteissa. Tätä varten tarkastellaan venäjän kielelle altistumista ja sen tuottamisen opettelua niin oppituntien harjoitusten kuin luonnollisen kommunikaationkin yhteydessä. Toisaalta pyritään myös erittelemään kielenopetuksen kommunikatiivisuutta rajoittavia tekijöitä ja pohtimaan, minkä tasoisten viestintätaitojen muodostuminen on ylipäätään realistista kouluopetuksen puitteissa. Kolmessa ensimmäisessä teorialuvussa määritellään, mitä kommunikatiivisuudella tarkoitetaan ja kuinka se toimii vieraan kielen opetuksessa sekä opetuksen keinona että sen tavoitteena. Lisäksi pureudutaan kielenopetuksen lähestymistapoihin yleisesti ja Suomen kielenopetuksen tilanteeseen kommunikatiivisten taitojen kehittymisen näkökulmasta. Keskeisimpänä lähdemateriaalina toimivat opetusmetodiset teokset, A. N. Ŝukinin Metodika prepodavaniâ russkogo âzyka kak inostrannogo (2018), A. A. Akišinan ja O. E. Kaganin Učimsâ učit sekä muut kielenopetuksen metodiikkaan ja kommunikatiivisuuteen liittyvät venäläiset ja suomalaiset julkaisut. Lisäksi luodaan katsaus Opetushallituksen vuoden 2014 peruskoulun ja vuoden 2015 lukion opetussuunnitelmien perusteisiin siitä näkökulmasta, miten funktionaalisuus näkyy kielenopetuksen tavoitteissa. Neljäs, viides ja kuudes luku käsittelevät Helsingin Suomalaisessa Yhteiskoulussa toteutettua tutkimusta, johon liittyi yhteensä yhdeksän venäjän oppitunnin havainnointi ja tunteja pitäneiden opettajien haastattelut. Havainnoinnissa päähuomio oli opetuksen työtavoissa, oppimateriaalin puitteissa harjoitelluissa viestintätilanteissa ja oppitunnin venäjänkielisessä viestinnässä. Haastattelussa selvitettiin mm. opettajien henkilökohtaisia opetuksen tavoitteita, mahdollisia tosielämässä vastaan tulevia venäjän kielen käyttötarpeita, kouluopetuksen tapoja antaa niihin valmiuksia ja toisaalta rajoitteita kommunikatiivisten taitojen kehittämisessä. Havainnoinnin ja haastattelun keinoin kerätty materiaali on analysoitu teoriaosuuden pohjalta pyrkien vastaamaan tutkimuskysymyksiin. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, ettei kommunikatiivisuus havainnoiduilla oppitunneilla ollut kokonaisvaltaisesti opetuksen keinona, vaikka opettajat pyrkivätkin käyttämään venäjää myös luonnollisen kommunikaation kielenä. Kommunikatiivisuus toteutui osittain myös siinä mielessä, että autenttista motivaatiota ja samalla myös kielitaitoa pyrittiin tukemaan tutustumalla venäläiseen kulttuuriin aidon materiaalin välityksellä. Suullista harjoitustakin oli runsaasti, mutta siihen ei usein liittynyt yhtenäistä, tavoitteellista viestintätilannetta. Toisaalta voidaan ajatella kaikkien havainnoitujen ryhmien oppilaiden vasta opettelevan kielen perusrakenteiden muodostusta, jolloin ei vielä päästä erityisen suurissa määrin keskittymään kielellisten taitojen kommunikatiiviseen soveltamiseen. Kouluopetuksessa autenttisen kommunikaation kautta oppimisen merkittäviä ja pitkälti väistämättömiä esteitä ovat myös puheen tuottamisen aidon motiivin puuttuminen keinotekoisissa harjoitustilanteissa ja rajalliset aikaresurssit viestintätaitoja ihanteellisesti kehittävän opetuksen toteuttamiselle.