Browsing by Author "Rantamaula, Leena"

Tämä laadullinen alue- ja kulttuurintutkimuksen maisterintutkielma tarkastelee 2020-luvun alun materiaalipuhetta suomalaisessa kuluttajajournalismissa. Tutkielman lähtökohtana on Euroopan unionin kiertotalouden toimintasuunnitelma vuodelta 2020 sekä EU:n tavoite kitkeä poisheittokulttuuria. Tutkielmassa tarkastellaan, näkyykö kulutuksen käytäntöjen uudelleen muotoutuminen ekologisemmiksi kuluttajajournalismin materiaalipuheessa ja toisaalta, millaiset kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät selittävät tapoja puhua materiaaleista. Tutkielman aineistona on Kuluttamedia ry:n julkaisema Kuluttaja-lehti vuosilta 2020–2021. Lisäksi taustoittavana aineistona toimivat Kuluttaja-lehden numerot 2000- ja 2010-luvuilta. Teoreettisesti aihe paikantuu usean tutkimusalan risteyskohtaan. Ongelmanasettelultaan aihe asettuu luontevasti esimerkiksi niin kulttuurintutkimuksen, kulutustutkimuksen kuin humanistisen ympäristötutkimuksen piiriin. Tutkimusasetelmassa on myös aineksia käytäntöteoriasta. Materiaalipuheen tarkastelussa painottuu esineympäristön perustavanlaatuisen materiaalisuuden ilmeneminen osana kulutuskulttuuria. Materiaalisuudella viitataan luonnonvaroihin ja teollisiin materiaaleihin, joista esineet on valmistettu. Aineiston analyysissä hyödynnetään muun muassa kirjallisuutta materialistisesta kulttuuriteoriasta sekä kulutuskulttuurin kehityskulkuja ja ympäristöhistoriaa avaavaa kirjallisuutta. Analyysimenetelmänä on laadullinen sisällönanalyysi ja analyysissä on piirteitä sekä aineistolähtöisestä että teoriaohjaavasta sisällönanalyysistä. Varsinaiset löydökset piirtyvät esiin sisällönanalyysissa hahmottuneiden luokkien kontekstualisoinnilla. Kuluttajajournalismin materiaalipuhe on 2020-luvun alussa murroskohdassa, vaikka arkisten esineiden perustavanlaatuinen materiaalisuus on yhä melko näkymätöntä. Materiaalista puhutaan erityisesti silloin kun se on terveydelle haitallista tai muuten häiritsevää, ja kuluttaja on osa puutteellista tuotevalvontaa. Uusista ja kehitteillä olevista materiaaleista kerrotaan tarkemmin, mutta vakiintuneiden raaka-aineiden alkuperä ja valmistus ovat lähes näkymätön osa hyödykettä. Materiaalipuheen hiljaisuuksia edustaa myös kohtuullisuusnäkökulman puute. Hyödykkeiden materiaalisuus ja materiaalien arvo nostetaan esiin kierrätyksen yhteydessä ja myös korjaaminen on nouseva teema Kuluttaja-lehdessä. Paikoin materiaalisuus näyttäytyy yksittäistä esinettä laajempana, kuten toisiinsa kytkeytyvinä käytäntöinä. Materiaalipuhe on osa ympäristölle vähemmän haitallisten käytäntöjen tiedollisen pohjan tukemista. Ympäristötietoisuus on noussut osaksi kriittisen kuluttajan arvopohjaa, mutta se ei vielä ole valtavirtaistunut tai muodostunut tärkeimmäksi kriteeriksi tuotteiden valinnassa. Kuluttaja-lehden materiaalipuhe heijastelee kulutuskulttuurin nykytilaa ja meneillään olevia muutosprosesseja. Poisheittokulttuurin suitsimisessa on kiinnostavia yhtymäkohtia 1960-luvulla tapahtuneeseen kulutuskulttuurin valtavirtaistumiseen: alkuaikojen lupauksia olivat helppous, huolettomuus ja ajan säästäminen, mutta nykymuotoinen kulutuskulttuuri toimii näitä ihanteita vastaan ja runsaudesta on tullut ympäristöhuolen myötä ongelma. Se, että kriittiselle kuluttajalle ei nähdä tarpeelliseksi tarjota hyödykkeiden raaka-aine- ja alkuperätietoja, voi liittyä näkemykseen kuluttajan vaikutusmahdollisuuksien puutteesta. Materiaalin maininnat ja kulutuksen kestävyyteen liittyvät teemat ovat lisääntyneet Kuluttaja-lehdessä vuosien 2000–2021 aikana. Materiaalipuhetta kehystävät ekologinen murros ja ilmastonmuutoksen hillitsemisen tavoite. Euroopan unionin tiukentuvat, kiertotaloutta tukevat säädökset näyttäytyvät vahvana kontekstina materiaalipuheelle.