Browsing by Author "Rapelo, Nina"

Tutkimuksessa tarkastellaan lobotomian käyttöä psykiatrisena hoitomenetelmänä suhteessa muihin Pohjoismaihin. Lobotomia oli psykiatrinen hoitomenetelmä, mikä otettiin käyttöön 1930-luvun lopulla. Pohjoismaissa menetelmää käytettiin 1940-luvulta 1970-luvulle. Tutkimuskohteina Pohjoismaat ovat mielenkiintoisia, sillä niissä tehtiin jopa kaksi ja puoli kertaa enemmän leikkauksia suhteessa väkilukuun kuin muualla maailmassa. Se pohjautui biologiseen psykiatriaan, missä mielisairauksien syiden uskottiin olevan aivoissa. Tämän tutkimuksen avulla liitetään Suomi pohjoismaiseen tutkimusperinteeseen. Tutkimuksessa tarkastellaan, minkälaisia muotoja lobotomia sai Pohjoismaissa, miten leikkaustoiminta käytännössä järjestettiin, miten ja miksi leikkaus otettiin käyttöön ja millä perusteilla sitä käytettiin. Tutkimus vertailee eri Pohjoismaiden tilannetta lobotomian elinkaaren aikana. Tutkimuksen lähteinä käytetään muiden Pohjoismaiden osalta erityisesti aiempaa tutkimusta. Kaikissa Pohjoismaissa lobotomiatutkimus on vasta alkuvaiheessa, ja koska eri maissa tehty aiempi tutkimus ei kata täydellisesti tutkimukseen valittuja teemoja, minkä vuoksi tutkimuksessa on lisäksi käytetty lääketieteellisiä aikakauslehtiä. Suomessa lobotomiaa on tutkittu vielä muita maita vähemmän, minkä vuoksi aikakauslehtien lisäksi etsitään lisätietoja myös arkistolähteistä. Tutkimuksessa tulee esille, että lobotomia otettiin käyttöön kaikissa Pohjoismaissa suunnilleen samoihin aikoihin, 1940-luvun puolen välin jälkeen. Alkuvuosina leikkausmäärät olivat vähäisiä, menetelmän kehittäjän saama Nobel-palkinto kuitenkin vakiinnutti lobotomian hoitona. Suomessa menetelmä otettiin käyttöön muutamaa vuotta muita Pohjoismaita myöhemmin, suurimpana vaikuttavana tekijänä tähän oli sota. Eniten leikkauksia Pohjoismaissa tehtiin 1950-luvun alkupuolella. Leikkausmäärissä on suuria eroja: eniten leikattiin suhteessa väkilukuun Tanskassa, Suomessa leikattiin sen sijaan huomattavasti muita maita vähemmän. Pohjoismaiden välillä on lobotomian käytössä nähtävissä paljon yhtäläisyyksiä, mutta jokainen maa teki selkeästi omat hoitopäätöksensä sekä leikkausjärjestelynsä itsenäisesti. Suurimmat erot maiden välillä ovat leikkaustoiminnan järjestelyissä. Suomessa oli muita Pohjoismaita enemmän käytännön järjestelyissä - tämä on muita myöhäisemmän aloitusajankohdan lisäksi merkittävimpiä syitä sille, miksi leikkausmäärät täällä jäivät muita maita vähäisemmiksi. Lobotomiasta ei suurista leikkausmääristä huolimatta tullut missään maassa pääasiallista hoitomenetelmää, vaan sillä hoidettiin pääasiassa kroonisia potilaita, joihin muut hoidot eivät olleet auttaneet. Vaikka suurin osa leikatuista sairasti skitsofreniaa, kaikissa maissa voidaan havaita, että merkittävimmät indikaatiot olivat potilaan oireet kuten aggressiivisuus ja vaikeahoitoisuus. Suurimmat syyt suppeaan indikaatiokenttään ovat leikkaukseen liittyvät vaikeat sivuoireet sekä suuri kuolleisuus. Leikkausmenetelmä oli käytössä vain lyhyen aikaa. Sen käyttö hiipui kaikissa maissa 1960-luvulle tultaessa, viimeiset leikkaukset Pohjoismaissa tehtiin 1970-luvun puolessa välissä. Lobotomian sijaan alettiin käyttää psyykenlääkkeitä.