Browsing by Author "Salmi, Susanna"

Tutkielmani tarkastelee suomenhevosta kotimaisessa sotakirjallisuudessa. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta romaanista, yhdestä näytelmästä ja yhdestä runosta: aineistoni teokset ovat Arto Paasilinnan Sotahevonen (1979), Antti Tuurin Kylmien kyytimies (2007), Anneli Kannon Lahtarit (2017), Heikki Lundin näytelmä Suomenhevosen tarina (2017) ja Helvi Hämäläisen runo “Hevosille, jotka kaatuivat sodassa” (1987). Tavoitteena on selvittää, miten hevonen sotakirjallisuudessa esitetään ja millaisia merkityksiä se saa. Tutkimusmenetelmäni on kontekstualisoiva tekstianalyysi ja hyödynnän analyysissa eläinfilosofiaa sekä tunteiden tutkimuksen ja sotakirjallisuuden tutkimuksen käsitteitä. Suomenhevosta kuvataan runsaasti kotimaisessa sotakirjallisuudessa, ja hevosia esiintyy sotatarinoissa tekstilajista ja genrestä riippumatta. Vaikka tarinalla ei olisi hevosten kanssa mitään tekemistä, ovat sodassa mukana olleet hevoset tavallisesti mukana myös sotakirjallisuudessa, vähintään maininnan tasolla. Teoksissa, joissa hevosella on tarinassa isompi rooli, kuvaus hevoshahmosta laajenee myös kuvaukseksi kansasta. Suomenhevonen toimii peilinä suomalaiselle kansanluonteelle, ja hevoshahmon kautta heijastetaan sodan tapahtumia. Hevosen nostaminen kertojan rooliin on myös tapa peilata ihmisen ajatuksia ja tunteita – hevoskertojan kokemukset välittyvät ihmiskirjailijan kautta, ja kertovan hevosen ääni on kirjailijan sille antama. Inhimillistetyn hevoshahmon kokemuksia kuvaamalla sodan mielettömyys korostuu, sillä ihmisen toiminnan keskellä viaton eläin tarkastelee maailmaa vilpittömästi. Analyysini perusteella suomenhevoshahmo peilaa sotakirjallisuudessa ennen kaikkea kansallista identiteettiä. Fiktiiviset hevoshahmot kuvastavat suomalaisuuden ihanteita; rohkeutta, nöyryyttä ja työteliäisyyttä, jotka ovat suomalaiseen kansanluonteeseen liitettyjä piirteitä. Hevoshahmo nähdään myös sotaan syyttömänä ja sinne vain ihmisen takia joutuneena olentona, viattomuuden symbolina. Tarkastelemissani teoksissa hevosen tehtäväksi muodostuu lopulta aina kuolema. Hevoshahmo voi olla hyvin tärkeä myös esimerkiksi miehen ja hevosen vahvan siteen tai suomalaisuuden kuvauksen kannalta, mutta usein sen merkittävin kohtalo sotakirjallisuudessa on kuolla. Uskollisen ja nöyrän eläinkumppanin kuolema on tapa kiinnittää lukijan huomio ja korostaa syyttömän eläimen kärsimystä ihmisten tekojen takia. Kuolemansa hetkellä hevoshahmo ei kanna kaunaa, vaan luottaa ihmiseen viimeiseen saakka. Suru hevosen menetyksestä esitetään usein vahvempana tunnereaktiona kuin suru ihmistoverin kuolemasta, ja sodan keskellä hevosen kuolema on kenties ainoa tilanne, jossa rintaman todellisuuteen turtunut mieli päästää tunnereaktion läpi. Analysoimieni teosten pohjalta esitän, että sotakirjallisuudessa suomenhevonen nähdään arvokkaana ja merkityksellisenä eläimenä, suomalaisuuden symbolina. Sen kuolemassa korostuu hevosen viisaus ja ihmisen toiminta, jossa toinen olento voidaan uhrata oman turvallisuuden edestä. Teosten kuvaukset hevosista vaihtelevat tyyliltään, genreltään ja tekstilajiltaan, mutta samaa niissä on se, miten suomalaisen hevosen merkitys suomalaiselle kansalle ja maalle tunnistetaan ja tunnustetaan.