Browsing by Author "Suomalainen, Karita"

Tutkielma tarkastelee suomen kielen yksikön 2. persoonan käyttöä suullisissa ja kirjoitetuissa vuorovaikutustilanteissa. Aihetta lähestytään kahden yksikön 2. persoonan sisältävän konstruktion kautta, jotka ovat 1) itsen puhuttelu yksikön 2. persoonassa ja 2) avoin yksikön 2. persoona. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka edellä mainittuja konstruktioita käytetään osana arkipäivän vuorovaikutustilanteita ja mikä on yksikön 2. persoonan rooli kyseisissä konstruktioissa. Tutkielman aineisto koostuu suullisista ja kirjoitetuista tapausesimerkeistä, joissa esiintyy itsen puhuttelua yksikön 2. persoonassa tai avoimen yksikön 2. persoonan ilmauksia. Aineistoon kuuluu arkipäiväistä kasvokkaiskeskustelua, televisiokeskustelua, lehtiartikkeleita ja -haastatteluita sekä erilaisia internetin tekstejä, kuten blogikirjoituksia ja keskustelupalstaviestejä. Tutkielman teoreettis-metodisena viitekehyksenä on vuorovaikutuslingvistiikka ja dialoginen näkemys kielestä, mutta työssä hyödynnetään myös kognitiivisen kieliopin teoriaa ja termistöä. Yksikön 2. persoona hahmotetaan referentiaaliseksi indeksiksi, jolla tyypillisesti viitataan vastaanottajaan. Tutkielma kuitenkin osoittaa, että muunlaistakin käyttöä yksikön 2. persoonalle on. Itsen yksikön 2. persoonan puhuttelussa yksikön 2. persoona viittaa puhujaan itseensä. Avoimen yksikön 2. persoonan kohdalla yksikön 2. persoona voi ankkuroitua puhujaan itseensä ja hänen kokemuksiinsa, mutta voi myös viitata keskustelukumppaneihin taikka jäädä tulkinnaltaan avoimeksi. Avoimena yksikön 2. persoona kuvaa yleistä kokemusta, ja viittaa paitsi puhetapahtuman osallistujiin myös geneerisemmin keneen tahansa. Tutkimuksesta selviää myös, kuinka itsen yksikön 2. persoonan puhuttelulle ja avoimelle yksikön 2. persoonalle on vuorovaikutuksessa muodostunut omanlaisiaan, erikoistuneita tehtäviä. Puhuttelemalla itseään yksikön 2. persoonassa yksilö voi kehua itseään, kyseenalaistaa omaa toimintaansa taikka käskeä tai kehottaa itseään toimimaan tai olemaan toimimatta tietyllä tavalla. Avoimen yksikön 2. persoonan keskeisimmiksi vuorovaikutuksellisiksi tehtäviksi puolestaan määrittyvät oman kokemuksen ulkoistaminen, toista kohti ojentuminen ja tätä kautta yhteisen, intersubjektiivisen kokemuksen rakentaminen. Kumpikin konstruktio tuo esiintymiskontekstiinsa moniäänisyyttä, ja konstruktioiden avulla voidaan myös tehdä vuorovaikutuksellisessa kontekstissa evaluatiivisia tekoja. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa osoitetaan, kuinka vuorovaikutuksen dynaamisessa kontekstissa puhujat voivat intersubjektiivisen toiminnan kautta jäsentää ja merkityksellistää kieliopillisia yksiköitä uudelleen. Lisäksi tutkielma avaa voimakkaasti keskustelua kohti dialogista käsitystä inhimillisestä toiminnasta ja itseydestä: tutkielman tulokset antavat osviittaa siitä, etteivät ihmiset ehkä käsitäkään oman itsensä ja toisten välistä rajaa niin kategorisena ja selkeänä kuin yleensä tavataan ajatella, vaan pikemminkin hahmottavat omaa toimintaansa intersubjektiivisesti, toisten kautta.