Browsing by Author "Suovaniemi, Ville"

Tutkielmassa tarkastellaan miten Nicaraguan Tyynenmeren rannikon ja ylänköjen alkuperäisasukkaiden historia on 2000-luvulla valjastettu erilaisten poliittisten tavoitteiden edistämiseksi. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin selvittää miten, miksi ja ketkä puolustavat tai vastustavat alkuperäisasukkaiden oikeuksien toteuttamista Nicaraguassa. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan miten etnisyyttä tuotetaan. Tutkimus perustuu lehdistölähteisiin vuosilta 2005-2014 (El Nuevo Diario sekä La Prensa), alkuperäiskansojen järjestöjen julkaisuihin sekä parlamentin keskusteluihin. Tutkielmassa todetaan että alkuperäiskansojen liike koostuu kylänjohtajien ja näiden yhteenliittymien lisäksi akateemisista tutkijoista niin historian, oikeustieteen, arkeologian, antropolgian kuin kielitieteen aloilta. Tämä 1990-luvulla syntynyt alkuperäiskansojen liike on pyrkinyt osoittamaan ensinnäkin, että alkuperäiskansat ovat kolonialismista lähtien taistelleet valloittajia vastaan yhtenäisenä rintamana. Tulkinnan poliittisena motiivina on todistaa, että alkuperäiskansat ovat säilyneet erottuvina etnisinä alkuperäiskansojen kylinä, jolloin näille kylille on taattava itsehallinto, johon ne ovat oikeutettuja Nicaraguan perustuslakiin sekä kansainväliseen lainsäädäntöön perustuen. Toiseksi alkuperäiskansojen liike esittää itsehallintomallin plurikulttuurisen poliittisen ideologian puitteissa demokraattisempana kun demokratian länsimainen malli. Tässä tapauksessa autonomian toteutusta perustellaan dekolonisaation hengessä sillä, että autonomian toteuttaminen korjaisi valtion rakenteen tasa-arvoisemmaksi. Etnisyyttä tuotetaan kahdella tasolla. Ensinnäkin alkuperäiskansojen oikeusvaatimukset uutisoidaan usein mielenosoitusten tai alkuperäisasukkaiden perinteisten tai 1990-luvulta lähtien muodostuneiden juhlien yhteydessä. Näissä korostetaan pukeutumisella, tansseilla ja rituaaleilla alkuperäiskansojen erottuvuutta muusta väestöstä. Toiseksi monien kehitysorganisaatioiden kehitysparadigmassa köyhyyden syyksi tunnistetaan etniseen ryhmään kohdistuva diskriminaatio ja siksi tukea kohdistetaan alkuperäisasukkaille, mikä osaltaan kannustaa etniseen identifikaatioon. Alkuperäiskansojen liikkeen vaatiessa oikeuksiaan maahan alkuperäisasukkaat ja mestitsi-maanviljelijät ovat ajautuneet kiistoihin maanomistuksesta. Alkuperäiskansat peräänkuuluttavat ikiaikaisten maidensa palauttamista, kun taas mestitsimaanviljelijät katsovat, että maat ovat heidän perinteisiä sukutilojaan ja alkuperäisasukkaat keinottelijoita, jotka uhkaavat laillisten omistajien omaisuutta. Vuonna 2006 valtion johtoon palanneet sandinistit puolestaan operoivat kahden eri diskurssin tasolla. Toisaalta sandinistit juhlapuheissaan puolustavat alkuperäisasukkaiden oikeuksia, mutta toisaalla he esittävät että etnisyys on verenperintönä kaikkien nicaragualaisten ominaisuus, jolloin alkuperäiskansojen oikeuksien sijaan kansalaisoikeudet riittävät takaamaan kaikkien valtion subjektien oikeudet. Tutkielmassa osoitetaan, että jälkimmäinen diskurssi on yhdenmukainen valtion käytännön politiikan suuntaviivojen kanssa: maata ja poliittisia oikeuksia saavat erilaisissa vallanjako-ohjelmissa pääasiassa kansalaiset, eivät etniset ryhmät. Vastaavasti alkuperäisasukkaisiin kohdistuvat tukitoimet ovat valtaosin näennäisiä. Oppositiopuolueet ja -lehdistö taas käyttävät alkuperäiskansojen historiallisen taistelun narratiivia osoituksena siitä, ettei hallituksella ole kansan tukea.