Browsing by Author "Tuominen, Suvi-Kristiina"

Tutkielma tarkastelee koreografiaa arkeologisena menetelmänä. Koreografia on perinteisesti käsitteellistetty tanssitaiteen menetelmäksi, mutta jo vuosikymmeniä jatkuneen kriittisen taiteen tutkimuksen myötä koreografia nähdään myös tiedontuottamisen välineenä. Tämän tutkielman ensisijainen tavoite on tutkia koreografian ja arkeologian välisiä tiedollisia eli episteemisiä yhteyksiä. Tutkielma luo katsauksen arkeologian tieteenhistoriaan ja pyrkii tunnistamaan arkeologian eri aikakausille tyypillisiä menetelmäkäsityksiä. Tutkielma keskittyy erityisesti 2010-luvun jälkeiseen arkeologiaan, jonka tietoteoreettinen keskustelu on voimakkaasti vaikuttunut posthumanistisista filosofioista. Näiden filosofioiden mukanaan tuoma niin kutsuttu materiaalinen käänne on haastanut arkeologeja uudelleenarvioimaan tieteenalan vakiintuneita tietokäsityksiä. Materiaalisen käänteen asettamat haasteet ovat johtaneet arkeologian metodologian uudelleenkäsitteellistämiseen. Materiaalisen käänteen jälkeisissä keskusteluissa on painotettu materiaalisen maailman toimijuutta ja sen moninaisuuden huomioon ottamista. Erityisesti uusmaterialismista vaikuttuneen arkeologian tavoitteena on havainnoida materiaaleja ilman kattavia teoreettisia tai menetelmällisiä ennakko-oletuksia sekä välttää materiaalien ylitse kurottavia päätelmiä. Näistä ajatuksista on syntynyt kiinnostus kohti epistemologiaa, jota voisi kuvailla spekulatiiviseksi empirismiksi. Tässä tutkielmassa painotetaan tämän kaltaiseen tietokäsitykseen pyrkivän tutkimuksen olevan luonteeltaan kehollista ja esteettistä. Taiteen menetelmänä koreografiaa on arkeologian tavoin 2010-luvun jälkeen kuvailtu luonteeltaan materiaaliseksi. Koreografia yhtäältä tutkii kehollisen tietämisen rajoja ja toisaalta koreografisen prosessin materiaalisuutta. Koreografia huomioi ei-kielellisen ja hiljaisen tiedon merkityksen osana tiedonmuodostumisen prosesseja. Posthumanististen filosofioiden vaikutuksesta myös koreografia on kääntänyt huomionsa taiteen tekemisen prosessin materiaalisuuteen, mikä haastaa tanssitaiteelle asetettuja representaatiovaatimuksia. Tutkielmassa hahmotellaan hybridisiä tapoja lähestyä menneisyyttä ja arkeologisia materiaaleja kehollisen taiteen keinoin. Lapin toisen maailmasodan aikaisilla saksalaiskohteilla tehdyn tapaustutkimuksen myötä koreografia liitetään arkeologian viimeaikaiseen tietoteoreettiseen keskusteluun. Samalla koreografiaa tarkastellaan menetelmällisenä mahdollisuutena arkeologiassa. Koreografia pyrkii artikuloimaan menneisyyteen liitettäviä kysymyksiä kehollisen tutkimisen ja aistikokemuksen kautta sekä palauttamaan huomion tutkimuksen materiaalisiin prosesseihin ja vaikutuksiin. Tutkimuksessa osoitetaan, että posthumanistisista filosofioista vaikuttuneella arkeologialla ja koreografialla on tiedollinen ja menetelmällinen yhteys. Tämä yhteys laajentaa entisestään mahdollisuuksiamme lähestyä menneisyyttä uudenlaisesta näkökulmasta. Vastaavaa arkeologian ja koreografian suhdetta käsittelevää tutkielmaa ei ole aikaisemmin tehty. Tästä syystä tutkielma luo hedelmällisen pohjan arkeologian ja taiteen menetelmien väliselle lisätutkimukselle.