Browsing by Author "Valkiala, Sanna"

Tässä tutkielmassa tutkin tanssin liikemateriaalin kirjoittamista suomalaisessa tanssitaiteessa. Tutkielman tarkoitus on pohtia 1) mikä tanssista taiteenlajina tekee sellaisen, että virallinen notaatio on katsottu tarpeettomaksi, 2) mitä keinoja Suomessa tanssin parissa työskentelevät ovat kehittäneet selviytyäkseen ilman yhteistä notaatiota, sekä 3) miten yhteisen tanssinotaation laajempi käyttö voisi mahdollisesti hyödyttää tanssia. Tutkielman näkökulma on poikkitaiteellinen: vertaan tanssia ja sen käsittämistä taiteena sen sisartaiteeseen, musiikkiin. Tärkeimmät käsitellyt teoreetikot ovat musiikkipsykologi John A. Sloboda, symbolista representaatiota käsitelleet Marc Leman ja Kari Kurkela sekä musiikin ruumiillisuutta tutkinut musiikkitieteilijä Suzanne Cusick. Tanssin tutkimuksen piiristä ammennan teoreettista materiaalia ennen kaikkea Rudolf Labanin ja Valerie Preston-Dunlopin liikkeen analyysista sekä tanssinotaatiota käsitelleiden Claudia Jeschken, Judy Van Zilen, Victoria Wattsin ja Grahm McFeen artikkeleista. Toista tutkimuskysymystä varten keräsin v.2009 kyselyaineiston, jota käytän tukemaan teoreettisia väitteitäni notaation käytöstä. Aineiston keruumetodini oli kyselykaavake, joka lähetettiin jokaiseen Suomen tanssioppilaitokseen ja tanssiteattereihin sekä niille ammattimaisesti toimivien tanssiryhmien tanssijoille ja koreografeille ja itsenäisille toimijoille, joiden yhteystiedot olivat saatavilla Tanssin tiedotuskeskuksen tai Tanssin aluekeskusten kautta. Pienen vastausprosentin vuoksi aineistoa ei ollut mielekästä tutkia kvantitatiivisin menetelmin, vaan vastauksia käsitellään havainnollistavina esimerkkeinä tanssin kentältä. Yleisesti suomalaisen tanssitaiteen kentällä yhteisellä notaatiosysteemillä käsitetään labanotaatiota. Notaatio koetaan varsinaisen tanssin päälle liimattuna asiana, ei taiteenlajin ytimeen kuuluvana tekstinä. Suzan Cusackin ruumiillisuusteoriaa mukaillen huomioin, että musiikki on totuttu käsittämään mielen aktiviteettina, kun taas tanssi on nähty lähes täysin ruumiillisena toimintana. Tätä mielen ja kehon vastakkainasettelua vasten notaatiota on perinteisesti sovellettu musiikkiin, mutta tanssiin ei. Kaikki kyselyyn vastanneet suomalaisen tanssitaiteen ammattilaiset kuitenkin kirjoittivat tanssia muistiin paperille. Kerätty materiaali osoitti siihen suuntaan, että symbolinen representaatio tanssista on tärkeä silloin, kun halutaan kuvata tanssin rakennetta: esimerkiksi teoksen muotoa ja dramaturgiaa. Liikemuistin tukena sen rooli korostuu erityisesti opetustyössä. Niin John A. Sloboda kuin Kari Kurkelakin korostavat symbolisen representaation roolia kommunikaation välineenä; lisäksi sen käyttö voi Graham McFeen mukaan selventää teosidentiteettiä sekä luoda arkistoa paitsi valmiista teoksista, myös koreografisesta prosessista ja esitystavoista. Myös nämä molemmat näkökulmat tulivat esiin aineistossa. Toisin kuin musiikin piirissä, notaatiota ei yleensä opeteta tanssijoille. John A. Slobodaa mukaillen esitän, että minkä tahansa notaation osaaminen saattaa muuttaa tanssin tekijän kognitiivisia prosesseja ja ajattelutapaa tanssista, ja suullisesta kulttuurista kirjoitettuun kulttuuriin siirtyminen pitää sisällään niin etuja kuin riskejäkin. Jos notaation siitä huolimatta halutaan tulevan eläväksi osaksi tanssia ja hyödyntävän sitä taiteenlajina, olisi notaatiokysymykseen otettava uudenlainen pedagoginen lähestymistapa: tanssinotaatiota olisi opetettava alkeistasolta lähtien ja kyseenalaistettava ajatus, jonka mukaan koreologi tai notaattori on erillinen ammatti.