Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Author "Walin, Laura"

Sort by: Order: Results:

  • Walin, Laura (2018)
    Tutkin tässä pro gradu -työssä ihmisen ja luonnon suhteen kuvausta kolmessa postapokalyptiseen fiktioon lukemassani teoksessa. Tutkittavat teokset ovat Cormac McCarthyn vuonna 2006 ilmestynyt teos The Road, J.G. Ballardin vuonna 1962 ilmestynyt The Drowned World sekä vuonna 1949 ilmestynyt George R. Stewartin Earth Abides. Tutkielman menetelmänä on ekokriittinen luenta, jolle on ominaista luontokeskeinen lähestymistapa tutkittaviin teoksiin, se, minkälaisia merkityksiä annamme luonnolle, ja se, miten tämä merkityksenanto vaikuttaa siihen, miten luontoa kohtelemme. Ekokriittinen analyysi nivoutuu työssä kriittiseen posthumanismiin, filosofiseen suuntaukseen, jonka tavoitteena on ihmisen kategorian suhteellistaminen. Hahmottelen ensiksi postapokalyptisen fiktion määritteleviä piirteitä. Esitän, että dystopiasta postapokalyptisen fiktion erottaa se, ettei apokalypsitapahtuman jälkeisessä maailmassa ole olemassa toimivaa yhteiskuntaa. Näin teosten pelkistetyissä maailmoissa korostuukin ihmisen ja luonnon välinen suhde. Muita postapokalyptisen fiktion piirteitä ovat äkillinen tapahtuma (apokalypsi), joka on romahduttanut ihmisten lukumäärän niin vähäiseksi että lajimme sukupuutto on vääjäämättä edessä, sekä keskittyminen apokalypsin jälkeisen tilanteen kuvaukseen. Väitän, että postapokalyptinen fiktio on omiaan ihmisen ja luonnon välisen suhteen tarkastelulle, koska teosten maailmoissa tuohon suhteeseen vaikuttavien elementtien joukko on pienentynyt, ja suhdetta voi siksi tarkastella ikään kuin laboratorio-olosuhteissa. Tarkastelen ihmisen ja luonnon välistä suhdetta kolmella eri tasolla: miten ihmisen vaikutus maisemaan hiipuu, mikä on ihmisen merkitys toisille lajeille ja minkälaiset ihmisen lajiominaisuudet osoittautuvat arvokkaiksi teosten postapokalyptisissä maailmoissa. Analyysi paljastaa postapokalyptisessa fiktiossa ilmenevän ihmisen merkityksettömyyden maapallon muulle ekosysteemille, mutta myös ihmisen ainutlaatuisuuden lajina, jolla on mahdollisuus joko kokonaan tuhota maapallonlaajuinen ekosysteemi tai pelastaa se. Teoksista käy myös ilmi ihmisen inhimillinen tarve olla karuimmissakin olosuhteissa toiveikas oman tulevaisuutensa suhteen. Tulosteni perusteella postapokalyptisten teosten ekokriittiseksi funktioksi nouseekin se, kuinka kirjallisuuden keinoin voidaan näyttää, miltä ihmislajin äkillinen tuho näyttäisi, varoittaa sen nykytoiminnastamme kumpuavista syistä ja osoittaa mahdollisen sukupuuttomme seuraukset niin yksilöille, lajillemme kuin koko maapallolle. Postapokalyptinen fiktio kertoo, että me olemme laji, joka pystyy ottamaan vastuun teoistaan tällä planeetalla, jos niin haluaa. Me olemme myös laji, joka pystyy kuvittelemaan, miten voi käydä, jos emme tuota vastuuta ota.