Browsing by Author "Wikström, Veera"

Tutkielmassa tarkastellaan retoriikan eri keinoja J. K. Rowlingin kirjasarjassa ja sitä minkälaisia eettisiä opetuksia ne tuottavat lapsille. Tarkastelussa ovat varsinkin kielellisen, empaattisen ja tarinankerronnallisen retoriikan puolet. Kirjoja tutkiskellaan eettisestä näkökulmasta. Analyysin kohteena ovat Albus Dumbledore, Sirius Musta, Rohkelikot ja Weasleyt, Luihuiset, ja Draco Malfoy. Näkökulmana on eettinen, moraalinen ja oikeudenmukainen hahmojen kohtelu tarinankerronnassa. Tutkielman tavoitteena on todistaa, että kirjojen tarjoama retoriikka voi olla haitallinen nuorille ja kokemattomille lukijoille sekä hatara vanhemmille ja kokeneemmille lukijoille. Lastenkirjailijoilla on eettinen vastuu, johon kuuluu oikeiden eettisten ja moraalisten käytäntöjen opetus tekstin kautta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sodan ja lapsisotilaiden ylistäminen tai kaunisteleminen eivät sovi lapsille suunnattuihin tarinoihin, jos tarinan sisällä on aikuisia, jotka voisivat suojella lapsia. Koska lukijat, varsinkin lapsilukijat, kohtelevat fiktiivisiä hahmoja kuin aitoja ihmisiä, ja koska he muodostavat mielipiteensä näistä hahmoista näiden tekojen perusteella, eettisten ja oikeudenmukaisten sääntöjen luominen tarinassa on tärkeää. Analysoitaessa hahmoja kirjailijan eettinen vastuu ja tarinan eettiset säännöt ovat tärkeitä. Päähenkilönä Harry on sisäisesti fokalisoitu hahmo, jonka kautta lukija tutustuu kaikkiin muihin hahmoihin, joten Harryn ajatukset, luonne ja mielipiteet värittävät näitä tapaamisia ja muodostavat Harryn ja lukijan välille samankaltaisen suhteen kuin epäluotettavan kertojan ja lukijan välillä usein löytyy. Analyysissä on tärkeä ottaa lukijalle suotu näkökulma huomioon. Myös juoniaukkojen tutkiminen, arviointi ja niistä analyysiin sopivien valinta kuuluu tutkielman prosessiin. Analyysiosiossa tarkastellaan ensin ”hyviä” hahmoja, jotka Rowling on siten luokitellut käyttäen kielellistä ja empaattista retoriikkaa. Hahmoihin tutustutaan Harryn kautta, ja heitä kuvaileva kieli on positiivista, paikoittain jopa imartelevaa, ja Harry luo heistä heti myönteisen kuvan. Tarkassa analyysissä voi kuitenkin huomata tarinankerronnallisen retoriikan pettävän, sillä hahmot tekevät monia pahantahtoisia ja vaarallisia tekoja. Hahmoja ei rangaista tarinan sisällä, eivätkä he joudu teoistaan vastuuseen. Hatara ja viallinen retoriikka kirjoissa antaa ymmärtää, että jos hahmo on hyvä, hän pystyy vain hyviin tekoihin, ja hyviä tekoja voi tehdä vain hyvä hahmo. Toinen puoli analyysiä keskittyy ”pahoihin” hahmoihin, jotka on luokiteltu samoilla retoriikan keinoilla. Hahmoja kuvaileva kieli on negatiivista, jopa loukkaavaa, ja Harry muodostaa kielteisen mielipiteensä heistä nopeasti nojaten vahvasti muiden hahmojen sanoihin eikä omiin kokemuksiinsa. Kaikki käsitellyt hahmot kuuluvat Luihuisiin, ja analyysissä huomioidaan varsinkin heitä yhdistävät luonteenpiirteet ja kuinka kirjojen retoriikka pyrkii luomaan näistä luonteenpiirteistä negatiivisia. Aikaisempi retoriikka uusitaan niin, että paha hahmo pystyy vain pahoihin tekoihin, ja pahoja tekoja voi tehdä vain paha hahmo. Oveluus ja neuvokkuus hyväksytään vain Rohkelikoissa, ja sitä paheksutaan Luihuisissa. Toisaalta ainoa tarinankerronnallisesti mahdollinen tapa vapahtaa Luihuinen on, jos hän esittää rohkelikkomaisia piirteitä, kuten rohkeutta ja uskallusta.