Browsing by Author "Yatagai, Tomoko"

Tutkielma tarkastelee suomenkielisten kaksivuotiaiden lasten ja heidän vanhempiensa välistä arkivuorovaikutusta ja sitä, miten siinä käsitellään sanoja, joita lapsi on opettelemassa. Tutkimuksen menetelmä on keskustelunanalyysi, ja keskeinen käsite on korjausjäsennys eli käytänteet, joiden avulla käsitellään keskustelussa esiintyviä puhumisen, puheen kuulemisen ja ymmärtämisen ongelmia. Tutkimus keskittyy vuorovaikutuksessa ilmeneviin leksikaalisiin ongelmiin ja niiden käsittelyprosessiin, ja aineiston tarkastelussa keskitytään lasten aloitteellisiin toimintoihin, jotka osoittavat aikuisen puheen vastaanottamisessa olevia leksikaalisia ongelmia. Tutkimuksen tarkoituksena on hahmottaa, miten lapset tunnistavat leksikaalisia ongelmia vuorovaikutuksessa ja miten he silloin toimivat. Tutkimuksessa pyritään myös kuvailemaan vuorovaikutuksen jäsennyksen merkitystä lapsen kielen kehityksessä. Aineisto koostuu videoiduista lapsen ja hänen vanhempansa arkivuorovaikutustilanteista. Lapsia on viisi, ja aineistoa on yhteensä noin kymmenen tuntia. Aineisto on Lapsen kehittyä kieli ja vuorovaikutus -tutkimushankkeesta (Hankkeen vastuullinen johtaja on Minna Laakso Turun yliopistosta). Aineistosta löydettiin kolme leksikaalisten ongelmien ilmenemisympäristöä: 1) aikuisen esittäessä uuden tarkoitteen, 2) lapsen tehdessä virheen ja 3) aikuisen tehdessä virheen tai väärän tulkinnan lapsen puheesta. Näissä ympäristöissä kaksivuotiaat lapset pystyvät nostamaan esiin tietyn tarkoitteen käsiteltäväksi. Vuorovaikutussekvenssien tarkastelussa osoitetaan, että lapsen aloitteelliset toiminnot edistävät sanojen käsittelyä siten, että ne saavat aikuiset selittämään esiin nostetun sanan merkitystä tai osoittamaan, mihin kyseinen sana viittaa. On kuitenkin huomioitava, että korjaussekvenssejä on suhteellisen vähän, ja korjaus ei ole välttämättä keskeinen toiminta sanojen käsittelyssä ja oppimisessa arkivuorovaikutuksessa. Tarkastelluista vuorovaikutussekvensseistä löydettiin lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen erityisiä piirteitä, joiden voi ajatella johtuvan lapsen vielä kehittyvästä kielestä. Tarkastelluissa tapauksissa on samanlainen korjausjakson rakenne kuin aikuisten välisissä keskusteluissa, mutta lapsen käyttämiä keinoja osoittaa ongelma on usein hankalaa luokitella aikuisten välisissä keskusteluissa vakiintuneiden kielellisten keinojen mukaan. Korjaustoiminta on kaksivuotiaiden käytössä, mutta sen kielellinen toteutumistapa on vielä vakiintumaton. Tämän ajatellaan olevan yksi vuorovaikutustaitojen ja kielen kehityksen välisen riippuvuussuhteen ilmenemismuoto. Aineiston tarkastelussa osoitetaan lapsen ja aikuisen välisen vuorovaikutuksen erityiseksi piirteeksi myös se, että korjausjakso ei muodosta selkeää välisekvenssiä, joka katkaisee keskustelun päälinjan. Tarkastelluissa tapauksissa usein jää epäselväksi, onko ongelma lapsen mielestä ratkaistu vai ei. Niissä kuitenkin kaksivuotiaat lapset osoittavat kiinnostusta ja herkkyyttä esineiden nimeämisen täsmällisyyttä kohtaan. Toisin kuin aikuisten välisissä symmetrisissä keskusteluissa, lapsen ja aikuisen välisessä vuorovaikutuksessa korjaus näyttää olevan enemmän päätoimina kuin sivutoiminta, ja sen toistuvuuden voi ajatella olevan merkityksellistä kielen kehityksen kannalta. Tutkimuksessa tehty korjaussekvenssien tarkastelu tukee aikaisempien tutkimusten osoittamia havaintoja ja johtopäätöksiä siitä, että kaksivuotiaat lapset pystyvät hyvin monitoroimaan sekä omaa ja toisen puhetta ja meneillään olevaa vuorovaikutuksellista toimintaa. Vaikka lapsen ja aikuisen välisessä arkivuorovaikutuksessa esiintyvien lapsen aloittamien korjausten tutkimus on haasteellista, tutkittavien sekvenssien analyysi hahmottaa kaksivuotiaiden ymmärrystä vuorovaikutuksen etenemisestä ja kertoo heidän kehittyvistä keinoistaan osallistua vuorovaikutukseen.