Browsing by Author "Zimny, Roddy"

Tutkielma käsittelee suomalaisen runoilijan Riina Katajavuoren (s. 1968) toisen runokokoelman Kuka puhuu (1996) kuvakieltä ja kuvakielen rakentamia representaatioita naisista. Tutkielman aineisto koostuu niistä em. runokokoelman runoista, joiden puhuja tai muu keskeinen agentti on selkeästi määriteltävissä naiseksi. Analyysimenetelmänä hyödynnetään Benjamin Hrushovskin (myöhemmältä nimeltään Harshav) luomaa viitekehysmallia (1984), joka tarkastelee (runon) lukuprosessia tekstin ja lukijan välisenä vuorovaikutuksena ja viitekehysten verkostona. Laajempana tausta-ajatuksena tutkielmassa toimii puolestaan Teresa de Lauretiksen käsitys sukupuolesta: sukupuolen rakentuminen on representaation ja itserepresentaation sekä tuote että prosessi. Sen diskursiivisessa rakentumisessa kirjallisuudella on merkittävä rooli. Tutkielmassa hyödynnetään tätä ajatusta ja katsotaan, että Katajavuori on runoilijana sukupuolikäsityksiä luova ja tarjoava henkilö. Tutkielmasta käy ilmi, että Katajavuori hyödyntää monenlaisia kuvakielisiä aineksia rakentaessaan naisrepresentaatioita. Troopeista keskeisimmät eli metafora, metonymia, symboli ja vertaus ovat kaikki edustettuina. Figuureista sen sijaan hyödynnetyimmäksi nousee ironia. Yhdessä nämä kuvakieliset ainekset kokoontuvat monin paikoin limittyviksi viitekehyksiksi ja luovat kokonaisuuksia, joiden kautta Katajavuori ottaa osaa sukupuolidiskursseihin usealla tavalla. Yksi tällainen kannanotto on jo itse naisrepresentaatioiden luominen. Tutkielmassa nämä Katajavuoren luomat naisrepresentaatiot jaotellaan kolmeen kategoriaan: Ensimmäisen kategorian naiset ovat äitejä, kun taas toisen kategorian naiset ovat väärinymmärrettyjä ja väärinkohdeltuja. Kolmannen kategorian muodostavat puolestaan runot, joissa naiset esitetään suhteessa miehiin tai maskuliiniseen yhteisöön – joko alistettuina, voimakkaina tai vain etäisinä, vieraina. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori osallistuu sukupuolta käsitteleviin diskursseihin myös muilla tavoin kuin vain luomalla representaatioita naisista. Hän tekee näkyväksi naisiin liitettyjä stereotypioita ja myyttejä ja osoittaa, että naiset joutuvat varsin usein maskuliinisen vallan hallitsemiksi toisiksi. Katajavuori ei kuitenkaan pyri pelkästään paljastamaan vallitsevia representaatioita ja niihin liittyvää valtaa, vaan kutsuu myös lukijaa dekonstruoimaan niitä. Tutkielmassa Katajavuoren käyttämiä dekonstruointitapoja peilataan Stuart Hallin stereotypioita murtaviin transkoodausstrategioihin ja Estella Lauterin myyttejä rikkoviin revisionistisiin keinoihin. Tutkielmassa todetaan, että Katajavuori pyrkii dekonstruoimaan kivettyneitä representaatioita ennen kaikkea esittämällä runojensa sisällön ironisessa valossa tai pyrkimällä herättämään vastaanottajassa empatiaa. Kaiken kaikkiaan tutkielmassa todetaan, että Katajavuori näyttäytyy feministisenä, naisten oikeuksia ajavana runoilijana, joka antaa äänen ”toisiksi” mielletyille naisille ja pyrkii ravistelemaan yhteiskunnan sukupuolikäsityksiä ja niihin liittyvää valtaa.