Browsing by discipline "Engelsk filologi"

In his 1951 essay on Auschwitz, “Cultural Criticism and Society,” Theodor Adorno wrote: “To write poetry after Auschwitz is barbaric.” In his 1989 article, “Art and the Holocaust: Trivializing Memory,” Elie Wiesel argues that art should be silent about the Holocaust for Auschwitz defeated both culture and art and only those who lived through it can transform it into knowledge. About art Wiesel says bluntly: “stop insulting the dead.” These views expressed by both Adorno and Wiesel mark an uneasy ethical attitude towards genocide, which is often seen as a constant cause of ethical anxiety. They both understood genocide as untranslatable and unspeakable. To them, therefore, art or imaginative literature should embrace silence. This thesis interrogates these ethical concerns in relation to the Rwandan genocide as an event and writing about the genocide as art. Using a comparative ethical approach, this thesis examines two narratives about Rwandan genocide, namely Philip Gourevitch’s We Wish to Inform You that Tomorrow We Will be Killed with Our Families (1998), a factual report, and Boubacar Boris Diop’s Murambi, the Book of Bones: A Novel (2000), to explore various ethical dimensions concerning genocidal writings as well as to engage criticisms against imaginative literature as being capable of bearing witness to genocide. This thesis raises three fundamental questions that concern ethics and writing about genocide: should or can genocide be the subject of literary enquiry? Can literature bear witness to genocide and at the same time preserve the memory of the victims? Why should literature speak if genocide is considered unspeakable? This thesis argues that art has the psychological and ethical capabilities of capturing the horrors of genocide and must, therefore, bear witness to it. The study reveals that the literary response of the novel to the Rwandan genocide may take the reader closer to the heart of the tragedy than a factual report. The point of writing about genocide is clear: it is to increase our empathy for those affected, to see where we failed in our collective humanity and to say “never again”. Good literature has the creative and psychological power to bear witness to genocide, and at its best, it can confront and express the inexpressible.

Internet on vuosien saatossa vakiinnuttanut asemansa yhtenä tieteellisen kommunikaation kanavana. Monet tutkijat hyödyntävät virallisen verkkojulkaisemisen lisäksi sosiaalista mediaa omien tutkimustensa ja ajatustensa levittämisessä. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää genreanalyysin avulla, kuinka akateemikot käyttävät blogeja tähän tarkoitukseen. Tutkimuksen teoriataustana käytettiin kielitieteellisiin käyttötarkoituksiin sovellettuja teorioita genretutkimuksesta. Lisäksi keskityttiin tieteellisen kommunikaation ja diskurssin teorioihin, jotta akateemisten blogitekstien kielen tieteellisyyttä voitaisiin niiden pohjalta analysoida. Kolmas teoriakokonaisuus tutkimuksessa oli tietokonevälitteisen kielen ja kommunikaation tutkimus, jonka tarkoitus oli valottaa Internetin epälineaarisuuden vaikutuksia akateemisiin tutkimusblogeihin. Materiaalina tutkimuksessa käytettiin 30 sattumanvaraisesti valitun englanninkielisen akateemisen blogin aloitussivua teksteineen, kuvineen, videoineen ja kommentteineen. Blogien tekstiosioista koottiin 135 000 sanan korpus. Materiaalin perusteella analysoitiin akateemisten blogien diskurssiyhteisön piirteet, blogien kommunikatiiviset päämäärät sekä niiden rakenteelliset ja kielelliset ominaisuudet. Genreanalyysin tuloksena muodostui monimuotoinen kuva akateemisten blogien diskurssiyhteisöstä. Akateemisten blogien kommunikatiiviset päämäärät luokiteltiin neljään ryhmään, jotka olivat näkymättömän yliopiston luominen, päiväkirjan pitäminen akateemisesta elämästä, tieteen popularisoiminen ja omien mielipiteiden esittäminen kiistanalaisista aiheista. Blogien rakenteellisten piirteiden analyysin mukaan akateemiset blogit ovat rakenteellisesti pitkälti samankaltaisia keskenään ja verrattuna tavallisiin blogeihin. Korpustutkimuksena suoritettu kielellisten elementtien analyysi näytti, että akateemisten blogien kieli eroaa akateemisesta proosasta eniten epävirallisuutta ja interaktiivisuutta osoittavien elementtien suuremmassa määrässä. Tulosten pohjalta voitiin rakentaa suuntaa-antava kuva siitä, miksi ja keille akateemisia blogeja kirjoitetaan, ja millaisia niiden kirjoittajat ovat. Lisäksi tutkimuksen perusteella voitiin pohtia sekä akateemisten blogien kielen eroja ja yhtäläisyyksiä muuhun tieteelliseen kommunikaatioon että akateemisten blogien paikkaa muiden tieteellisten genrejen lomassa.

Pro gradu -tutkielmassani analysoin HBO-tuotantoyhtiön Baltimoreen sijoittuva The Wire -televisiosarjan kahden hahmon, Omar Littlen ja Felicia “Snoop” Pearsonin, murteellista kielenkäyttöä tyylillisen analyysin keinoin. Tutkimani hahmot ovat alaluokkaisia mustia homogangstereita, jotka ovat mukana huumejengeissä ja katukulttuurissa. Tarkastelen näiden hahmojen puheessa esiintyviä diskurssipartikkeleita yo ja man ja niiden eri käyttötapoja, kirosanojen diskursiivista käyttöä sekä muita “mustien käyttämälle englannille” (African American Vernacular English eli AAVE) tyypillisiä tyylikeinoja. Pääasiallinen metodini on Baugh'n (1983) kehittämä puhetilannetyyppien luokittelumalli, jonka pohjalta puhetyylin muodollisuutta analysoidaan tilanteen osanottajien keskinäisen suhteen perusteella. Lähestymistapani on intersektionaalinen, mikä tarkoittaa useiden eri sosiaalisten ja yhteiskunnallisten muuttujien samanaikaisen vaikutuksen huomioonottamista yksilön asemaa ja toimintaa tarkastellessa. Esittelen teoriaosiossa sukupuolen, rodun ja luokan yhteenkietoutumista käsitteleviä teorioita sekä Butlerin (1990) teorian sukupuolen performatiivisesta luonteesta. Tarkastelen erityisesti maskuliinisuuden performoimista ja sitä, kuinka se kytkeytyy rotuun ja luokkaan. Tutkimuksessani keskityn murteelliseen kielenkäyttöön (AAVE) yhtenä tärkeimmistä mustan rodullisen identiteetin ja luokkataustan merkitsijöistä tv-sarjassa, jossa mustia henkilöhahmoja esiintyy kaikkien yhteiskunnan kerroksien edustajina. Sidon tyylillisen analyysin aineistoni – käsikirjoitetun dialogin – muotoon. Teoretisoin sarjan tuottajien ja käsikirjoittajien tekemien murteellisten valintojen merkitystä sukupuolen, luokan ja rodun esittämiselle populaarikulttuurissa ja otan pohdinnassani huomioon tarkastelemieni hahmojen paikantumisen amerikkalaisessa yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Eräs havainnoistani on, että koska tarkastelemani hahmot eivät rakenna maskuliinisuuttaan valtavirtaisen maskuliinisuuden representaatioiden peruselementin eli heteromieheyden varaan, merkittäväksi tekijäksi näiden hahmojen maskuliinisuuden performoimisessa nousee alempiin luokkiin yhdistetty ja rodullistettu kielenkäyttö.

Tutkielmassa perehdytään englantilaisen kirjailijan Neil Gaimanin romaaneihin American Gods (2001) ja Anansi Boys (2005) sekä erityisesti niissä esiintyvän kujeilijan (trickster) arkkityypin vaikutuksiin teosten kuvaamassa yhteiskunnassa. Teoksissa useat hahmot edustavat eri tavoin kujeilijan arkkityyppiä sekä tähän usein liittyvää kulttuurisankarin (culture hero) arkkityyppiä. Molempia on alkuperäiskansojen tarustoissa käytetty mm. opettamaan yhteisön tapoja, välittämään tärkeitä perinteitä sukupolvelta toiselle sekä ylläpitämään yhteisön yhtenäisyyttä. Kirjailijan moderni lähestymistapa kujeilijaan tarjoaa kiinnostavan lähtökohdan analyysille arkkityyppien vaikutuksista länsimaiseen, erityisesti anglo-amerikkalaiseen yhteiskuntaan, joka on saanut vaikutteita lukemattomista muista kulttuureista. Väitän, että teokset tarjoavat kattavan esimerkin kujeilijan rooleista ja funktioista tasapainottavana sekä parantavana tekijänä kirjojen kuvaamassa modernissa yhteiskunnassa sekä yhteiskunnan ja yksilön vuorovaikutuksessa. Kujeilijoita tavataan teoksissa sekä sankarin että roiston rooleissa, ja molemmista eritellään ja analysoidaan kujeilijan joko yhteiskunnallisesti tai yksilöllisesti positiiviset funktiot tai positiivisia reaktioita aikaansaavat negatiiviset funktiot. Tutkielman johdantokappaleessa esitellään kujeilijan funktioita alkuperäiskulttuureissa, Gaimanin eri kulttuureja yhdistelevä toteutus sekä hypoteesi kujeilijan funktioista teosten kuvaamassa yhteiskunnassa. Toisessa luvussa vertaillaan American Gods ¬ teoksessa esiintyviä kujeilijoita näiden esikuvina toimiviin alkuperäisiin kujeilijoihin ja etsitään kujeilijahahmojen yhteyksiä teoksessa esiintyviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kolmannessa luvussa eritellään neljä tieteellistä artikkelia, jotka käsittelevät kujeilijoihin liittyviä yhteiskunnallisia sekä yksilöllisiä ongelmia teoksissa. Neljännessä luvussa vertaillaan Anansi Boys teoksessa esiintyviä kujeilijoita toisessa luvussa käytetyin metodein, mutta sillä poikkeuksella, että teos antaa selvästi edeltävää teosta enemmän viitteitä kujeilijan asemasta yksilön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksessa. Viidennessä luvussa pyritään herättelemään analyysiin perustuvaa keskustelua kujeilijan mahdollisesta merkityksestä nykyaikaisissa kertomuksissa sekä kujeilijan vaikeasti määriteltävästä syvemmästä olemuksesta.

4chan on täysin anonyymi kuvafoorumi, joka on herättänyt huomiota valtamediassa mm. poliittisesta epäkorrektiudestaan. Täysi anonymiteetti on internetissä harvinaista, ja psykologiassa ilmiön on todettu vaikuttavan ihmisiin eri tavoin. Sivuston pääkieli on englanti ja käyttäjäkunta on melko kansainvälinen. Kielenkäyttö sivustolla tuntuu eroavan muusta internetistä, ja vaikka sosiaalisen median suurimmat alustat (esim. Twitter, Facebook) ovat herättäneet tutkijoiden huomion, on täysin anonyymin kielen tutkimus jäänyt vähemmälle. Tutkimukseni pyrkii selvittämään, onko englannin kielen anonyymissä verkkorekisterissä eroa ei-anonyymiin verkkorekisteriin verrattuna. Tutkimusta voi pitää pilottitutkimuksena, sillä vastaavaa menetelmää ei ole aiemmin sovellettu täysin anonyymiin aineistoon. Tutkimusta varten koottiin 4chanin eri foorumeilta n. 8 miljoonaa sanaa käsittävä korpus. Korpukseen merkittiin 62 eri kielenpiirrettä MAT-tietokoneohjelmalla. Multidimensionaalinen analyysi on Douglas Biberin kehittämä menetelmä, jossa hyödynnetään faktorianalyysiä ja korpuksesta kerättyä tietoa sanojen esiintyvyystaajuuksista. Metodi on sekä määrällinen että laadullinen. Ensin teksteistä lasketaan eri kielenpiirteiden esiintymistaajuudet, jotka normalisoidaan. Faktorianalyysiä soveltamalla kielenpiirteiden varianssia voidaan kuvata paljon alkuperäistä pienemmällä joukolla. Faktorianalyysi perustuu olettamukseen, että muuttujajoukon varianssin taustalla on piileviä muuttujia, joita kutsutaan faktoreiksi. Kielenpiirteiden yhteisesiintyvyyden ja komplementaarisen esiintyvyyden taajuuksien tulkinnan jälkeen ulottuvuudet nimetään. Tarkemmin kuvailtuna faktorianalyysiin syötetään kussakin tekstissä esiintyvien kielenpiirteiden esiintymistaajuudet, minkä jälkeen faktorianalyysi tuottaa faktorirakenteita. Lopputuloksena saadaan noin 10-20 muuttujan klustereita, jotka kuvaavat (teoriassa) kielen kommunikatiivista funktiota. Multidimensionaalisessa analyysissä jokaiselle tekstille lasketaan pisteet ulottuvuuksien kielenpiirteiden taajuuksien mukaan. Faktorianalyysin tuloksien perusteella päädyin tutkimaan viittä faktoria. Nämä ulottuvuudet kuvaavat 4chanin sisäistä rekisterivariaatiota. Nämä ovat (1) abstrakti tiedon esittäminen (Abstract Presentation of Information), (2) yleinen epämuodollinen kerronta vs. kuvaileva diskurssi (General Informal Narrative vs. Descriptive Discourse), (3) lukijaan kohdistuva taivuttelu vs. informaatiosisältöinen diskurssi (Addressee Oriented Persuasion vs. Informational Discourse), (4) yksinkertaiset mielipiteet (Simple Statements of Opinion) ja (5) lukijaan kohdistuvat väittämät (Addressee Oriented Statements). Tutkielmani keskittyy vertailemaan tuloksia aikaisempiin tutkimuksiin, sillä 4chanin sisäisen variaation tutkiminen on vaikeampaa nykyisellä aineistolla. Aineiston keruu sivustolta on haastavaa, sillä sivusto ei arkistoi vanhoja viestejä. Tästä johtuen sivustolta on vaikeaa kerätä tasapuolisesti eri foorumeita kuvastavaa aineistoa lyhyessä ajassa. Tuloksien voidaan katsoa korreloivan jossain määrin Douglas Biberin universaalien ulottuvuuksien kanssa, mutta ne ovat myös uniikkeja verrattuna muihin tutkimuksiin. Tämän tutkimuksen tulosten voidaan katsoa kuvastavan yksityiskohtaisempia variaation ilmiöitä kuin tutkimusten, joissa aineisto koostuu eri rekistereistä kerätyistä teksteistä.

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan sanojen johtamista kahden sanaparin (pitiful & piteous, poisonful & poisonous) tarkastelun kautta. Tutkimuksen konteksti on varhaisuusenglanti. Tutkimukselle asetetut tutkimuskysymykset kuuluvat: 1) Kuinka valittujen sanaparien käyttö muuttuu varhaismodernin englannin kauden aikana? ja 2) Vaikka sanaparien merkitys vaikuttaakin suhteessa toisiinsa samalta, onko niillä kuitenkin merkityseroja? Tämän työn aineistona käytetään Early English Books Online -korpusta. Tämä myös EEBOv3 korpukseksi kutsuttu tietokanta koostuu 44 422 korpustekstistä, joiden yhteenlaskettu sanamäärä on 1 202 214 511 sanaa. Korpuksen tekstit on koottu vuosien 1470 ja 1789 väliltä, ja ne sisältävät 4 713 326 eri sanatyyppiä. Suuri osa korpuksen teksteistä ovat tekstilajiltaan joko teologisia tai filosofisia. Tutkielmassa käytetty metodi on kaksiosainen. Ensimmäisessä osiossa metodina toimii kohdesanojen kvantitatiivinen tutkimus varhaisuusenglannin kauden ajalla. Toisessa osiossa tarkastellaan aluksi kymmentä yleisintä sanaparien kollokaatiota kvantitatiivisin menetelmin. Sen jälkeen tuloksia tarkastellaan kvalitatiivisen lähilukuanalyysin keinoin. Lähiluetut esimerkit on jaoteltu taksonomiaan, joka on luotu Oxford English Dictionary -sanakirjan luokittelujen avulla. Kummankin sanaparin kohdalla -FUL-johdosten käyttö väheni seuratun aikajakson edetessä. -OUS-johdokset olivat suositumpia kummankin sanaparin molempien sanojen esiintymisen ajan. Kollokaatioiden tutkimus osoitti, että sekä -FUL että -OUS -muotojen yhtenevistä määritelmistä huolimatta suurin osa parien kollokaatioista olivat eriäviä. Löydös antaa ymmärtää, että sanoja ei käytetä samoissa yhteyksissä, joten niiden merkitys ei voi olla täysin yhtäläinen. Tutkielman perusteella ehdotukseni jatkotutkimuksen kohteeksi on Early English Books Online -korpuksen tekstien tekstilajien tarkempi jaottelu ja niiden diakroninen tarkastelu. Arvokasta olisi myös tutkia -FUL ja -OUS-johdannaisia joko pidemmällä aikavälillä tai kenties nykyenglannissa.

In this research paper, I discuss a philosophy of teaching I refer to as “Applied Nonsense.” I highlight that this teaching philosophy is of great significance in the field of education and that is it one influential way to prepare modern students with the creativity and creative problem solving skills needed for an evolving world which holds many pressing and critical global challenges. Furthermore, I highlight the benefits it likely has for the student learning process. I developed Applied Nonsense (AN) teaching philosophy because I needed a way to better define my own teaching style as an educator. I needed a way to describe my method of interaction, engaging, and influencing students. As well, my ideas about effective pedagogy through the implementation of AN are backed by an endless amount of research in the fields of education and psychology. With my research, I give this teaching style an appropriate name, and I help define what I believe encompasses this teaching technique. Additionally, I have given some examples of how the teaching technique can be used to better teach English as a Second Language (ESL). Through a two part survey process, I collected data from both students and teachers on their thoughts and feelings about AN theory techniques used in the classroom environment. I aimed to find whether or not the average person is open to the style of AN teaching methods and whether they feel that AN is helpful to their learning process. Furthermore, my aim was to share my ideas with fellow educators and those unfamiliar with the teaching techniques to encourage them to implement this teaching technique as part of their teacher tool kit. In my opinion, AN is a teaching technique that is implemented by some of the most skillful, knowledgeable, and effective professionals in the field of education and my research finding greatly suggest that most teachers and students agree that AN is an effective aid for the teaching-studying-learning process.

Tutkielmassa perehdytään Art Spiegelmanin sarjakuvateoksiin Maus I: A Survivor's Tale (1986) ja Maus II: And Here My Troubles Began (1991) muistitutkimuksen näkökulmasta. Tutkielma tarkastelee teosten kykyä vaikuttaa amerikkalaisten lukijoiden mielikuvaan Holokaustista. Tutkielman on tarkoitus osoittaa, että Maus I ja II ovat kulttuurimuistin objekteja (objects of cultural memory) joilla on kyky muokata ja rakentaa yhteiskunnan kollektiivista muistia Holokaustista. Tutkielman kolme analyysilukua tutkivat kukin yhtä Astrid Erllin kolmesta kriteeristä, jotka määrittävät fiktiivisen teoksen kyvyn vaikuttaa yhteiskunnan kollektiiviseen muistiin. Ensimmäinen analyysikappale tarkastelee kulttuurillista kontekstia, jossa Maus I ja II ovat saaneet alkunsa. Toinen analyysikappale perehtyy sarjakuvien sisäisiin piirteisiin, joihin sisältyvät muun muassa rakenne, temporaalisuus, hahmot ja genre. Kyseinen kappale pyrkii myös osoittamaan, että Maus I ja II lähestyvät Spiegelmanin isän tarinaa rekonstruktiivisestä näkökulmasta. Elina Liikasen (2015) ehdottaman rekonstruktiivisen lähestymistavan mukaan teoksen kertojana toimiva päähenkilö rekonstruoi menneisyyden tapahtumia nykyhetkestä käsin. Näiden teosten rakenne on rinnastettavissa klassiseen salapoliisitarinan kaavaan, ja niiden todistusaineistoa ovat yleensä valokuvat, historialliset dokumentit sekä silminnäkijäkuvaukset. Viimeinen analyysikappale pyrkii osoittamaan, että Maus I ja II ovat osa laajempaa Holokaustikuvausten jatkumoa. Niiden monet piirteet ovat saaneet vaikutteita aikaisemmista kuvauksista ja siten vahvistavat jo tiettyjä vallallaan olevia käsityksiä Holokaustista amerikkalaisessa kulttuurimuistissa. Tutkielman lopuksi perehdytään kulttuurimuistamisen ongelmiin sekä kulutusyhteiskunnan vaikutukseen menneisyyden representaatioihin.

Tutkielma käsittelee pitkän englannin ylioppilaskokeen ainekirjoitusten arvostelua. Tarkastelun kohteena ovat arviointikriteerit, joiden perusteella kirjoitelmat pisteytetään sekä virallisen ohjeistuksen että kaytännön tasolla. Lisäksi tarkoituksena on selvittää, millaisia tekstejä kokelailta vaaditaan pitkän englannin kokeessa sekä millaisia kirjoitelman arviointiin liittyviä kysymyksiä ja huolia kokelaat tuovat ilmi Ylen Abitreenit-ohjelmassa, jossa kokeiden arvioijat kommentoivat ja vastaavat kokeeseen liittyviin kysymyksiin suorissa lähetyksissä heti kokeiden jälkeen. Aineisto kattaa koekerrat syksystä 2003 syksyyn 2013 eli 21 koetta, joista kussakin on neljä vaihtoehtoista tehtävänantoa. Abitreenit-ohjelman taltiointien lisäksi aineistoon kuuluu viisi arvioitua kirjoitelmaa jokaisesta kokeesta eli yhteensä 105 kirjoitelmaa, ylioppilastutkintolautakunnan kokouspöytäkirjoja sekä koekohtaiset määräykset ja ohjeet vuosilta 2002, 2004, 2005, 2007 ja 2011. Analyysissä käytettävät metodit ovat pääosin kvalitatiivisia eli deskriptiivisiä ja komparatiivisia. Jonkin verran mukana on myös kvantitatiivista analyysiä. Analyysin perusteella kirjoitelmien arviointi nojaa määräysten ja ohjeiden asettamiin kriteereihin, jotka sisältävät paljon epämääräisiä kuvauksia sekä tulkinnanvaraisuutta. Esimerkiksi kaikille mahdollisille pisteille ei ole määritelty erillisiä kuvauksia. Esseisiin tehtyjen merkintöjen sekä arviointiohjeiden välillä ei ole paljoakaan yhteyttä, sillä merkinnät koskevat lähes yksinomaan kielivirheitä, kun taas ohjeissa kuvataan taitotasoja myös mm. kommunikatiivisuuden ja sisällön osalta. Arviointi näyttää täten perustuvan pitkälti arvioijan tulkintaan ja sisäistettyyn käsitykseen tietyn tasoisesta kirjoitelmasta. Tätä päätelmää tukevat myös kokousten pöytäkirjat, joiden perusteella kokouksissa käydään läpi mm. esimerkkitapauksia tietyn pistemäärän tasoisista kirjoitelmista. Aineiston perusteella arvioinnissa on kuitenkin nähtävissä jonkin verran epäjohdonmukaisuutta. Tehtävänannoissa pyydetään kirjoittamaan tekstejä, joista useimmat vaativat akateemisia kirjoitustaitoja eli argumentaatiota ja ilmiöiden kuvaamista. Myös retoriset taidot painottuvat erityisesti puheissa. Loput tehtävistä keskittyvät faktatiedon esittämiseen tai menneiden tapahtumien kerrontaan. Esimerkiksi luovaa kirjoittamista ei edellytetä yhdessäkään tehtävänannossa. Kokelaiden kysymykset ja huolenaiheet liittyvät hyvin konkreettisiin ja usein yksityiskohtaisiin kieli- ja muotoseikkoihin, jotka mahdollisesti johtavat pistevähennyksiin. Kokeiden arvioijat eivät pysty antamaan yksiselitteisiä vastauksia suurimpaan osaan kysymyksistä, ellei vastaus löydy suoraan ohjeista ja määräyksistä (esim. sanamäärärajoitukset). Tutkielman tulosten valossa näyttää siltä, että kirjoitelmien arviointi pitkän englannin ylioppilaskokeessa perustuu suurelta osin arvioijan intuitioon, joka on kehittynyt niin tarkaksi, että sen voitaneen olettaa takaavan arvioinnin riittävän luotettavuuden. Monet tehtävänantoihin ja arviointikriteereihin liittyvät seikat näyttävät kuitenkin vuodesta toiseen aiheuttavan epävarmuutta sekä kokelaissa että arvioijissa.

Tutkielmani käsittelee kirjallisuus- ja diasporamotiivien käyttöä Bernardine Evariston runomuotoisessa romaanissa Lara. Osittain omaelämäkerrallinen romaani kuvaa siirtolaistaustaisen lontoolaissuvun historiaa. Siirtolaisuuden kokemusta ja sen vaikutuksia seuraaviin sukupolviin kuvataan päähenkilön irlantilais- ja saksalaistaustaisten esivanhempien sekä nigerialaisen isän tarinoiden kautta. Tutkimukseni osoittaa, että teoksessa kollektiivinen muisti ja lähtömaan kulttuurin onnistunut välittäminen seuraaville sukupolville ovat keskeinen osa paitsi onnistunutta integraatioprosessia myös monikulttuurisen yhteiskunnan luomista kohdemaassa. Tutkimusväitteeni on, että hyödyntämällä klassillisen ja kanonisen brittiläisen kirjallisuuden elementtejä ja konventioita teos asemoi Lontoon uudelleen historiallisesti monikulttuuriseksi, siirtolaiskokemusten muovaamaksi kaupungiksi ja tarjoaa inklusiivisen samastumispinnan sen monikulttuurisille asukkaille. Tutkimuksessani tukeudun postkolonialistisessa kirjallisuudentutkimuksessa keskeiseen uudelleentulkinnan käsitteeseen, John McLeodin tutkimukseen Lontoosta postkolonianistiselle kirjallisuudelle keskeisenä tapahtumapaikkana sekä erityisesti Katherine Burkittin tutkimukseen runomuotoisesta postkolonialistisesta romaanista kolonialismin kritiikkinä. Tutkielmani on jaettu neljään lukuun: johdantoon, kirjallisuuskatsaukseen, analyysiin diasporateemojen käsittelystä ja kirjallisuusmotiivien merkityksestä Evariston teoksessa, ja johtopäätöksiin. Analyysini osoittaa, kuinka teos ilmentää diasporakirjallisuudelle tyypillistä muistin teemaa ja esittää sen keskeisenä elementtinä sekä monikulttuurisen identiteetin rakentumiselle että uuden, moniäänisen kulttuurin tuottamiselle. Kolonialistisessa vallankäytössä länsimainen kirjallisuusperinne korvaa suullisen perinteen ja kollektiivisen muistin, millä on teoksessa haitalliset seuraukset monikulttuurisuuden syntymiselle ja sen päähenkilön kulttuurisen identiteetin kehitykselle. Länsimaisen kirjallisuusperinteen kyseenalaistaminen näkyy teoksen runomuotoisuudessa ja toistuvissa viittauksissa klassilliseen sekä kanoniseen brittiläiseen kirjallisuuteen. Niiden kautta teoksen voidaan nähdä uudelleen asemoivan länsimaista kirjallisuusperinnettä. Vaikka teos ei rakenteessaan seuraa mitään tiettyä klassikkoa, voidaan sen muodossa nähdä viittaus epiikan perinteeseen, mitä teoksen runsaat kirjalliset viittaukset myös tukevat. Teoksessa korostuvat kirjallisuuden merkitys kolonialistisen järjestelmän ylläpidossa ja siitä seuraavat länsimaisen kirjallisen perinteen uudelleentulkinnat ja -jäsentelyt postkolonialistisessa kirjallisuudessa. Kuvauksessaan kolonialistisesta koulujärjestelmästä teos luo vastakkainasettelun muistin ja klassillisen kirjallisuusperinteen sekä kanonisen brittiläisen kirjallisuuden välille. Lontoon rooli Brittiläisen imperiumin ja kolonialistisen talousjärjestelmän keskuksena sekä siirtolaisuuden kohteena korostuu merkittävästi, minkä perusteella teos voidaan liittää entistä imperiumin pääkaupunkia postkolonialistisesta näkökulmasta uudelleen tulkitsevan kirjallisuuden perinteeseen. Analyysissäni osoitankin, miten teos luotaa Lontoon historiallista kehitystä monikulttuuriseksi kaupungiksi ja tarjoaa vaihtoehtoisen näkökulman sen lähihistoriaan esittämällä useita, eri kulttuureita edustavia siirtolaiskokemuksia. Tutkielmani täydentää aiempaa tutkimusta Bernardine Evariston teoksesta liittämällä teoksen jo paljon tutkitun kulttuurisen identiteetin rakentamisen kuvauksen laajempaan kontekstiin, jossa teos länsimaisen kirjallisuuden konventioita toisintamalla purkaa valtarakenteita, jotka ovat rajanneet teoksen päähenkilön kaltaiset, monikulttuurisen taustan omaavat henkilöt brittiläisen tai lontoolaisen identiteetin kapeamman määrittelyn ulkopuolelle.