Browsing by discipline "Estetik"

Esteettisyys vaikuttaa liittyvän moderniin joogaan ja sen harjoittamiseen. Erikoista se on siksi, että askeettisuudesta ponnistava joogan harjoittaminen voidaan käsittää sekä päämääriltään että ilmenemismuodoiltaan esteettistä vieroksuvaksi. Modernin asentojoogan popularisoitumisen ymmärtämiseksi esteettisen ja joogan yhteyden uudelleentulkinta näyttää kuitenkin tarpeelliselta. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää joogaan liittyviä esteettisiä ulottuvuuksia. Erityisesti tutkimuksessa tarkasteltiin esteettisen kokemuksen merkitystä astangajoogan harjoittamisessa somaesteettisen tapaustutkimuksen avulla. Varsinaisena tutkimusmetodina oli kokemus- ja tekstianalyysi. Tekstuaalisina päälähteinä olivat Richard Shustermanin teos Thinking through the Body (2012), Arnold Berleantin teos Art and Engagement (1991), Måns Broon suomentama ja kommentoima teos Patañjalin Yoga-sūtra –– Joogan filosofia sekä Śrī K. Pattabhi Joisin teos Yoga Mala (2002). Kokemuksen osalta tutkimus perustuu tutkijan oman joogan harjoittamisen kokemuksen analyysiin. Tutkimuksen pohjalta joogaan liittyviä esteettisiä elementtejä näyttäisivät somaesteettisyyden vuoksi olevan moninaiset somaesteettiset havaintokokemukset, myyttinen ja metaforinen kuvasto ja käsitteistö sekä esteettisyyden kanssa keskustelevaan suhteeseen asettuva toiminta. Aineellisuuden, arvostavan, luovan ja esittävän ulottuvuuden tarkastelun kautta joogan harjoittamiseen liittyvää esteettistä kokemista tuntuvat kuvaavan liminaalisuus, pyhyys, potentiaalin vapautuminen sekä tyylin muodostuminen. Joogaharjoituksessa keskeinen tasapainon kokemus vaikuttaa analogiselta mittasuhteiden välillä vallitsevana sopusointuna määrittyvän kauneuden kanssa. Joogan harjoittamista ja estetiikkaa näyttäisi yhdistävän praksiksen ja filosofian päällekkäisyys.

Luontoympäristö on tärkeä osa suomalaista hyvinvointia. Luonnossa ihaillaan maisemia, nautitaan ympäristön hiljaisuudesta, äänistä, tuoksuista ja luonnon antimista sekä koetaan jännitystä. Kokemukseen yhdistyvät muistot ja mielikuvat. Osa tästä luonnon kokemisesta on esteettistä. Vaikka luonnon merkitys on tiedetty ja tunnistettu pitkään, niin tutkimuksen ja terveyttä edistävän toiminnan kohteeksi asia nousi vasta 2000-luvulla. Tämä pro gradu -tutkielma on yksi yritys nostaa esteettisten arvojen ja toisaalta esteettisen piiriin kuuluvan toiminnan merkitystä siellä, missä etsitään hyvinvointia ja terveyttä luonnosta. Koska Green Care on ensimmäisiä valtakunnallisesti luonnon hyvinvointivaikutusta tutkivia ja sitä edistäviä valtakunnallisia hankkeita, käytän sitä työssäni lähteenä ja kohteena. Selvitän työssäni, mitä esteettisyys tarkoittaa Green Care –toiminnan kolmen ulottuvuuden – luonnon, toiminnan ja yhteisöllisyyden – kautta. Lisäksi etsin vastauksia sille, mitä estetiikka voi tarjota Green Care –palveluiden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi. Paneudun aiheeseen kuvaamalla ensin green care –toimintaa sekä estetiikan käsitteitä. Sen jälkeen pohdin esteettisyyttä luonnossa eri näkökulmista sekä avaan, mitä tarkoitetaan esteettisellä elämällä ja hyvinvoinnilla painottaen luontokokemusta. Loppuun olen tehnyt kiteytyksen taulukkomuotoon siitä, mitä esteettisyys tarkoittaa tai miten se näkyy Green Care –toiminnassa. Tarkoitus ei ollut kattaa kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita estetiikka voisi toimintaan tarjota. Mukana eivät ole esimerkiksi taiteen tekeminen, taidekasvatus tai taideterapia. Tämä työ kuitenkin osoittaa, että esteettisyys ilmenee monin eri tavoin green care –toiminnassa. Vaikka esteettinen kokeminen yhdistää aistimukset, kohteesta saatavan tiedon, muistot, mielikuvat ja fantasiat kokonaisvaltaiseksi kokemukseksi, esteettinen näkökulma ei ole vahvasti mukana varsinaisessa Green Care –toiminnan kehittämisessä. Painottamalla Green Care –toiminnassa esteettisen kokemisen näkökulmaa, voisi luontointervention hyvinvointivaikutusta mahdollisesti syventää. Esteettisen kokemuksen kautta voidaan hyvinvointi-, terveys- ja virkistyspalveluihin myös rakentaa tuotteita, jotka voisivat palvella luonnosta saatavaa hyvinvointivaikutusta. Esteettisen kokemisen ja hyvinvoinnin näkökulmaa voitaisiin mahdollisesti soveltaa nykyistä enemmän osana niin julkista kuin yksityistä terveys- ja hyvinvointipalveluita.

The dissertation examines the development of Finnish culture of self-published magazines (ie. zines) from a handful of mimeographed underground magazines of the 1960s to the flood of xerographed punk zines from 1977 to 1982. The approach is historico-aesthetical and concentrates on the impact of technological and social developments on the cultural style. The appendix includes reprints of zine pages from the researched era. The dissertation is in Finnish.

Tässä tutkielmassa selvitetään, millaiseen metafysiikkaan John Dewey filosofiassaan sitoutuu. Näkökulma on ensisijaisesti historiallinen: mitä Dewey itse sanoi metafysiikasta ja miksi? Tutkielma perustelee näkökulmaa, jonka mukaan metafysiikalla on keskeinen merkitys hänen filosofiansa kokonaisuudessa. Päälähteinä käytetään hänen kolmea keskeistä teostaan Experience and Nature, The Quest for Certainty (Pyrkimys varmuuteen) ja Art as Experience (Taide kokemuksena). Ensimmäinen luku keskittyy tarkastelemaan Deweyn tietoteoriaa. Hänen käsityksensä tiedosta muodostaa tärkeän perustan myös hänen näkemyksilleen metafysiikasta. Keskeisenä ajatuksena on, että kaikki tieto perustuu viime kädessä kokemukseen. Näin ollen myöskin metafysiikan tutkimus vaatii empiiristä otetta. Toinen luku selvittää tarkemmin Deweyn metafysiikan lähtökohtia ja päämääriä. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, kuinka määrätynlainen käsitys kokemuksesta toimii hänen filosofiansa metodologisena perustana ja samalla määrittää hänen käsitystään filosofian päämäärästä. Dewey ymmärsi filosofian kritiikkinä sanan laajassa mielessä. Filosofia ei tähtää tietoon todellisuuden absoluuttisista rakenteista, vaan sen tehtävänä on kokemuksen mahdollisuuksien kehittäminen. Kolmannessa luvussa käydään yksityiskohtaisesti läpi muutoksen ja ajallisuuden teemoja, jotka muodostavat keskeisen sisältöaineksen Deweyn metafysiikalle. Tarkastelun keskiössä on hänen ontologinen näkemyksensä tapahtumista. “Tapahtuma” käsitteen kautta pystytään tarkastelemaan laajasti hänen näkemyksiään filosofian keskeisistä kysymyksistä, kuten merkityksistä, kommunikaatiosta sekä mielen ja ruumiin välisestä suhteesta. Tutkielmassa osoitetaan, että tapahtumien ja muutoksen metafysiikka toimii kantavana perustana Deweyn pyrkimyksille uudistaa länsimaista filosofiaa ja purkaa siihen juurtuneita hedelmättömiä vastakkainasetteluja. Neljännessä luvussa osoitetaan, kuinka Deweyn metafysiikka huipentuu hänen käsitykseensä taiteesta. Hänen mukaansa tiede ei ole luontoon liittyvien totuuksien yksinoikeutettu auktoriteetti. Taiteella on metafyysistä merkitystä, koska taiteeseen liittyvässä esteettisessä kokemuksessa luonnon yleiset piirteet ja mahdollisuudet esiintyvät inhimilliselle kokemukselle paljon elävämmin kuin tieteen abstrahoinneissa.

Tämä estetiikan pro gradu -tutkielma tarkastelee, minkälaisia kohteita ja merkityksiä arkisilla kaupunkikävelyillä kohdataan sekä miten nämä kohteet ja niiden merkitykset koetaan. Tutkielmassa kysytään, mitä on merkityksen kokeminen. Tutkielma on ensisijaisesti vuoropuhelussa arjen estetiikan ja filosofisen hermeneutiikan kanssa. Kaupunki saa artikulaationsa moniulotteisena dynaamisena urbaanina kontekstina, joka ei pelkisty kaupunkilaisiin, rakennuksiin eikä historiaan. Arjen arkisuus puolestaan näyttäytyy hajamielisenä havainnointina, ajatusten ja huomionkohteiden satunnaisuutena sekä tuttuuden ja vierauden välisenä heilahteluna. Kaupungin merkitysten kokeminen arkisilla kävelyillä saa muotoilunsa kaupungin runollisuudessa: kävelyn rytmittämässä kaupungin elementtien ja merkitysulottuvuuksien vapaassa yhdistelyssä. Hans-Georg Gadamerin filosofinen hermeneutiikka tarjoaa systemaattisen esityksen merkitysten kokemisesta. Se myös on filosofian 1900-luvun historian yksi merkittävistä avauksista ja suuntauksista, jota ei vielä ole saatettu arjen estetiikan yhteyteen. Käsillä oleva tutkielma soveltaa Gadamerin filosofista hermeneutiikkaa ja taideteoksen ontologiaa arkisten kaupunkikävelyiden merkitysten kokemisen kontekstiin: muotoillaan kaupungin arkista poetiikkaa filosofista hermeneutiikkaa soveltamalla. Filosofisen hermeneutiikan viitekehyksessä merkitysten kokeminen eli ymmärtäminen suuntautuu aina tekstiin. Tutkielmassa muotoillaan ehdotus, että kaupunki virittää kokijan siten, että kaupungissa mikä tahansa voidaan kohdata tekstinä. Ymmärtäminen tarkoittaa avoimuutta traditiolle ja ennakkokäsitysten pidättelemistä eli dialogiin ryhtymistä tradition tekstien kanssa. Avoimuus vieraudelle on kaiken kokemuksen edellytys. Tutkielmassa tarkastellaan, kuinka tämä toteutuu arjessa. Yhtenä vastauksena ehdotetaan kaupungin moniaistisen esteettisen kokemisen ja hermeneuttisen merkityksen kokemisen yhteensovittamista. Gadamerin taideteoksen ontologiaa koskevan teorian avulla tutkielma tarkentaa kävelemisen vaikutukseen merkitysten kokemiselle. Gadamerin leikin, symbolin ja juhlan metaforien kautta esitellään hermeneuttisen identiteetin, osallistumisen ja tunnistamisen käsitteet sekä ajatus teoksen ajallisuudesta. Kävelijä osallistuu kaupunkiin eli luovuttaa osan toimijuudestaan kaupungille. Taideteoksen kokeminen edellyttää yleisen tunnistamista partikulaarisesta. Se vaatii viipyilyä teoksen äärellä, mikä ei yksittäisillä kävelyillä toteudu yksittäisen tekstin kohdalla. Arjen toisteisuuden merkityksellisyys kaupungin runollisuuden kokemiselle nousee tutkielman yhdeksi avainhuomioksi ja suhteutuu Gadamerin ajatukseen taideteoksen ajallisuudesta. Kaupunki kokonaisuudessaan hahmottuu kaupunkikävelyn hermeneuttisen kokemisen kohteeksi. Lopulta tutkielmassa tarjotaan kaupunkikävelyitä arkisina vastineina taideteoksen kokemisen merkitykselle elämän pidemmällä mittakaavalla: molemmat pitävät meidät avoinna vieraudelle ja mahdollistavat elinikäisen oppimisen.

Tutkielmassa tarkastellaan muistia, sen toimintaa sekä merkitystä Roland Barthesin valokuvateoreettisessa teoksessa Valoisa huone (1981). Teoksen suhde Jean-Paul Sartren varhaiseen fenomenologiseen kauteen selventää siinä ilmenevää lähestymistapaa valokuvaan. Valokuva toimii Barthesin ajattelun lähtökohtana, jonka avulla myös muistin merkitys selkiytyy. Valoisan huoneen kokemuskeskeisyyden ymmärtämisen kannalta on tärkeää ymmärtää, miten Barthes soveltaa fenomenologista metodia omaan käyttöönsä. Barthesille fenomenologia merkitsee sitä, että hän voi kirjoittaa myös surusta ja halusta valokuvan ja siihen liittyvän muistamisen yhteydessä. Valoisassa huoneessa kiteytyy Barthesin omaelämäkerrallisen kirjoittamisen projekti, jonka jo hänen aiemmat teoksensa aloittivat. Tutkielmassa analyysin kohteina ovat Barthesin tarkastelemat valokuvat, jotka liittyvät hänen omiin muistoihinsa ja kokemuksiinsa. Muistin merkitystä Valoisassa huoneessa selventävät Barthesin tarkat analyysit näistä tuntemuksista ja kokemuksista. Valokuvan olemuksen selvittämisen kannalta tärkeimmäksi kuvaksi nousee Talvipuutarhakuva, valokuva Barthesin äidistä lapsena. Tätä valokuvaa Barthes ei näytä lukijalle, mutta kuvailee sitä tarkasti sekä käyttää kuvaa tärkeimpien argumenttiensa perustana. Marcel Proustin romaani Kadonnutta aikaa etsimässä (1913 27) toimii Barthesin keskeisenä viitekohtana. Barthesin suhdetta Proustin proosaan analysoidaan useiden esimerkkien kautta sekä pohditaan Proustin projektin vaikutusta Barthesiin kirjoittajana. Barthesin käsitteet studium ja punctum liittyvät keskeisesti muistin toimintaan. Ne vertautuvatkin kokemuksena Proustin tahdonalaisen ja tahdosta riippumattoman muistin kuvauksiin. Barthesin mukaan valokuvassa ei kuitenkaan ole mitään proustilaista . Tutkielmassa selvitetään, mitä tämä tarkoittaa punctumiin liittyvän muistikokemuksen kannalta. Valokuva toimii muistin välineenä, mutta toisaalta myös tukahduttaa spontaaneja muistikuvia.

Tarkastelen tutkielmassani saksalaisfilosofi Martin Heideggerin (1889 1976) taidefilosofian ja metafilosofian suhdetta hänen myöhäiskautensa (n. 1935 1976) yleiseen filosofiseen projektiin. Keskityn erityisesti Heideggerin esittämään kritiikkiin modernia länsimaista kulttuuria kohtaan ja tarkastelen hänen käsityksiään runouden ja ajattelun roolista nykyisen maailmantilan ongelmien ratkaisussa. Heideggerin myöhäistuotannon keskeinen väite on, että moderni teknis-tieteellinen maailmankuva on johtamassa länsimaita laajamittaiseen eksistentiaaliseen kriisiin, jossa ihminen on vaarassa kadottaa kosketuksen omaan olemukseensa ja elinympäristöönsä. Hänen myöhäistuotantonsa voidaan nähdä pyrkimyksenä valmistella historiallista muutosta, länsimaiden historian toista alkua , jossa ihmisen paikka maailmassa hahmotetaan uudella tavalla. Heidegger antaa ajattelulle ja runoudelle jolla hän tarkoittaa karkeasti ottaen taidetta ylipäätään avainaseman tässä muutoksessa. Heideggerin käsityksen mukaan runouden ja ajattelun pelastava voima on siinä, että molemmat haastavat sekä arkiajattelun että tieteen yksipuoliset, asioiden hallitsemiseen tähtäävät tavat tulkita maailmaa ja paljastavat olemisen mielekkyyden syntyprosessin kaikessa hallitsemattomassa monimutkaisuudessaan. Ne luovat mahdollisuuden ymmärtää ihmisen olemusta ja sen suhdetta olemisen tapahtumiseen tavalla, jossa ihminen käsitetään olemisen paimenena eikä sen herrana. Samalla ne saavat ihmisen ymmärtämään vapautensa ja vastuunsa päättää omasta tulevaisuudestaan. Näin ne muuttuvat parhaimmillaan historiaa ohjaaviksi voimiksi. Tutkielma koostuu johdantoluvun ja loppupäätelmien lisäksi kolmesta pääluvusta. Luvussa 1 tarkastelen Heideggerin väitteitä länsimaiden kriisin historiallisista juurista ja pahimmista uhkakuvista. Luvussa 2 siirryn esittelemään Heideggerin myöhäistuotannon postmetafyysistä tapahtumaontologiaa, jossa hän hahmottelee uudenlaista, ihmisen rajallisuutta korostavaa ihmiskuvaa. Tämä ontologia toimii taustana myös Heideggerin käsityksille runouden ja ajattelun tapahtumaluonteesta, joita käsittelen luvussa 3. Selitän tässä luvussa, mitä Heidegger tarkoittaa runoudella ja ajattelulla, sekä pyrin liittämään nämä taideteoreettiset ja metafilosofiset ajatukset osaksi Heideggerin laajempaa eksistenssiteoriaa. Samalla esittelen Heideggerin käsityksiä taiteen ja filosofian merkityksestä osana inhimillistä todellisuutta.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee ympäristön esteettisyyden määrittelyä ja esteettisen ympäristön tuottamista suomalaisen kaupunkisuunnittelun kontekstissa. Tutkielmani teoreettinen perusta on filosofisessa estetiikassa erityisesti fenomenologisessa ympäristöestetiikassa mutta tutkielman monitieteellisestä asetelmasta johtuen sovellan estetiikan piirissä esitettyjä ajatuksia huomattavissa määrin ja samalla etsin rajapintoja eri teoriaperinteiden välillä. Vaikka kaupunkisuunnittelulla on oma teoreettinen viitekehyksensä ja teoriaperinteensä, pitäydyn tietoisesti ennen kaikkea filosofiselle estetiikalle tyypillisessä tavassa jäsentää tutkimuskohteensa. Kiinnitän tutkielmassani erityisesti huomiota siihen, kuinka varsinainen tutkimuskohde suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus ylipäänsä on käsitteellistetty. Tutkielmani ei kuitenkaan ole puhtaan käsiteanalyyttinen, vaan pyrin myös kehittämään uusia ja aikaisempia hedelmällisempiä tapoja jäsentää tutkimuskohdetta käsitteellisesti. Ensisijaisena tavoitteenani onkin kaupunkisuunnittelua koskevan ymmärryksen lisääminen, mihin pyrin yhteismitallistamalla eri osapuolten eri asiayhteyksissä käyttämää suunnittelun käsitteistöä sekä suunnittelun kontekstissa yleisesti esiintyvää käsitteellistä argumentaatiota. Tarkasteluni pääpaino on läpi koko tutkielman erityisesti kaupunkisuunnittelun esteettisessä ulottuvuudessa ja sellaisissa käsitteissä, joilla on huomattavaa relevanssia kaupunkisuunnittelun estetiikan ja esteettisyyden kannalta. Otan tutkimukseni lähtökohdaksi tarkoituksellisesti hieman hankalan ja monitulkintaisen käsitteen esteettinen laatu , sillä se osaltaan manifestoi sitä ristiriitaa, joka filosofis-esteettisen ja insinööritieteellisen näkökulman välillä vallitsee. Esteettinen on tunnetusti hyvin vaikeasti määritettävä ja täten filosofisesti erityisen kiinnostava käsite; esteettisyys on ilmiö, jonka käsitteellistäminen on itsessään merkittävä filosofinen ongelma. Laatu puolestaan ilmentää insinööritieteille ominaista mitattavuuden ja laskennallisuuden vaatimusta, sillä teknisessä mielessä ei ole järkevää puhua laadusta, jota ei lainkaan voida mitata tai laskea. Näin ollen esteettinen laatu näyttäisi viittaavan ilmiöön, joka on samanaikaisesti hyvin vaikeasti käsiteltävä ja käsitteellistettävä mutta silti mitattavuuden ja laskennallisuuden piirissä. Käyttämällä esteettisen laadun käsitettä pyrin siis avaamaan niitä ongelmia ja ristiriitaisuuksia, joita ympäristön esteettisyyteen ja sen käsittelyyn kaupunkisuunnittelussa nähtävästi liittyy. Tältä pohjalta voidaankin muotoilla kaksiosainen tutkimuskysymykseni: kuinka kaupunkisuunnittelun yleisesti hyväksyttyjen käytäntöjen ja ajattelutapojen kokonaisuus eli kaupunkisuunnittelukulttuuri vaikuttaa rakennetun ympäristön esteettiseen laatuun, ja mikä on kaupunkisuunnittelukulttuurin viimeaikaisten muutosten merkitys rakennetun ympäristön esteettisen laadun kannalta? Tutkielmani on rakenteeltaan kolmeosainen. Tutkielman alkupuolella tarkastelen kaupunkisuunnittelun ja siihen kuuluvan esteettisyyden kannalta keskeistä käsitteistöä sekä kaupunkisuunnittelulle ominaisia argumentaatiostrategioita. Avaan myös näiden kokonaisuuksien taustalla vaikuttavia, eri osapuolten kesken jaettuja ja usein julkilausumattomia oletuksia siitä, mitä kaupunkisuunnittelu oikeastaan tarkoittaa ja millaisia ulottuvuuksia siihen voidaan tai tulee sisällyttää. Tämän jälkeen luon katsauksen kaupunkisuunnittelun historiaan ja nykypäivään, suomalaisen (ja ennen kaikkea helsinkiläisen) kaupunkisuunnittelukontekstin erityispiirteisiin sekä eräisiin havaittavissa oleviin kehityskulkuihin, jotka haastavat suomalaiselle kaupunkisuunnittelukulttuurille ominaisen kokonaisvaltaisuutta korostavan suunnitteluihanteen. Itse asiassa suomalaisen kaupunkisuunnittelun kokonaisuus sen lähtökohdat, keinot ja tavoitteet on kohdannut ja kohtaa oletettavasti jatkossakin niin merkittäviä muutospaineita, että on aiheellista puhua eräänlaisesta kaupunkisuunnittelukulttuurin murroksesta. Korostan myös tässä kaupunkisuunnittelukulttuuria koskevassa tarkastelussani potentiaalisia yhteyksiä kaupunkisuunnittelun esteettiseen ulottuvuuteen. Tutkielman lopuksi laadin synteesin siitä, kuinka kaupunkisuunnittelun esteettinen ulottuvuus on suomalaisessa kontekstissa tyypillisesti ymmärretty ja kuinka se ehkä kannattaisi ymmärtää. Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, kuinka hyvin tai kattavasti kaupunkisuunnittelun eri osapuolet lopulta jakavat erilaiset taustaoletukset kaupunkisuunnittelun ja sen esteettisen ulottuvuuden luonteesta. Tarkastelen siis kriittisesti vallitsevia käsityksiä siitä, millaisia ulottuvuuksia ja toimijoita kaupunkisuunnitteluun kuuluu ja minkälaisia näiden kaupunkisuunnittelun ulottuvuuksien ja toimijoiden välisten suhteiden on ajateltu olevan.

Pro gradu-työssäni tutkin Tero Saarinen Companyn taidemaailmaa ja markkinointistrategiaa. Tutkimusstrategiani on tapaustutkimus. Työni tavoite on kuvailla Tero Saarinen Companyn taidemaailmaa yhtenä tapausesimerkkinä. Lisäksi tutkin Companyn markkinointistrategiaa ja tarkastelen organisaatiota ja sen toimintatapoja lähemmin. Päätutkimuskysymykseni on: Miten Tero Saarinen Companyn taidemaailma rakentuu? Muita tutkimuskysymyksiäni ovat: Miten taiteilija ja tukiverkosto sijoittuvat taidemaailmaan? Mitkä ovat Tero Saarinen Companyn konventiot? Miten kaupallisuus ja markkinointi sopivat taidemaailmaan? Teoriaosuudessa esittelen ensin Howard Beckerin kehittelemän taidemaailmojen teorian. Taidemaailmoissa konventioilla on suuri rooli, ja ne vaikuttavat kaikilla tasoilla, esimerkiksi esteettisten järjestelmien rakentumisessa. Konventioilla on yhteys vallan käyttöön taiteen kentällä. Taidemaailmat ovat myös jatkuvassa muutoksen tilassa. Lisäksi tarkastelen Beckerin taiteen jakelujärjestelmää, jolla on monia yhtäläisyyksiä markkinoinnin kanssa. Syvennyn sitten taidemarkkinointiin Philip Kotlerin, Joanne Scheffin, Kevin L. Kellerin, François Colbertin, Elizabeth Hillin, ja Catherine ja Terry O'Sullivanin teorioiden pohjalta. Erityisesti keskityn yleisön, segmentoinnin, kohdentamisen, asemoinnin, ja SWOT-analyysin käsitteisiin. Miranda Boorsman ja Hyu-Kyung Leen pohdiskelut romantiikan suuntauksen vaikutuksesta taidemarkkinointiin ja kuluttajan roolista taiteen tekemisen prosessissa tuovat mielenkiintoisen lisän markkinointiteoriaan. Tapaustutkimuksessa Beckerin määritelmä taidemaailmasta verkostomaisena sosiaalisena rakennelmana osoittautui todeksi Tero Saarinen Companyn tapauksessa. Companylla on laaja yhteistyöverkosto ja pitkäaikaiset kumppanit, joiden avulla Tero Saarinen tekee taidetta. Taiteilija ei tee kaikkea itse vaan tukiverkostolla on tärkeä ja keskeinen rooli taiteen luomisprosessissa. Tero Saarinen Company on verkosto-organisaatio, joka on yksi esimerkki organisaation taidemaailmaan liittyvistä konventioista. Verkosto-organisaatio on malli, jossa organisaation ydintoiminnot ovat pienen vakituisen henkilökunnan vastuulla ja suurin osa muista palveluista on ulkoistettu. Company käyttää kaupallisia keinoja eli markkinoinnin perinteisiä työvälineitä organisaation markkinointistrategiassa. Nämä kaupalliset keinot eivät ole kuitenkaan ristiriidassa organisaation taidelähtöisen mission kanssa. Loppupäätelmänä totean, että Tero Saarinen Company on taidelähtöinen organisaatio, jossa taiteilijalla ja missiolla on tärkeä asema. Markkinointistrategia laaditaan organisaation mission ehdoilla ja markkinoinnin sisältö syntyy Saarisen taideteoksessa esiintyvistä elementeistä. Tero Saarinen Companyn taidemaailma koostuu taiteilijasta, organisaation työntekijöistä, yhteistyökumppaneista, rahoittajista, mediasta ja muista tanssin kentän tekijöistä. Companyn taidemaailmasta muodostuu näin laaja yhteistyöverkosto, jossa taide syntyy yhteistyössä keskeisten kumppanien kanssa.

Tutkimukseni kuuluu filosofiseen estetiikkaan, ja sen alue on maalaustaiteen ontologia, joka käsittelee teoksen olemassaoloon ja rakentumiseen liittyviä kysymyksiä. Näkökulmani maalaustaiteen ontologiaan on tila ja aika. Ajatukseni on, että maalaus ikään kuin ajattelee sen kautta, miten se rakentuu. Tästä seuraa, että ajallisuus, tilallisuus ja ajattelu liittyvät toisiinsa maalauksessa. Ajattelu saa merkityksen eletty ajattelu, joka muotoutuu teoksessa sekä kokijan ja teoksen kohtaamisen tilanteissa. Katson ja käsittelen maalauksia kuitenkin pääasiassa niistä itsestään käsin. Näkökulmani on teoskeskeinen. Maalaus ei tässä tutkielmassa kuitenkaan tarkoita ”taulua”, kaksiulotteista teosta, joka rajautuu ympäristöstään. Kaksiulotteisen taulun piirteet ja ilmaisun mahdollisuudet muodostavat mielestäni kehyksen sille, miten maalausta vielä nykyäänkin yleensä katsotaan ja käsitteellistetään, vaikka nykytaiteessa ylitetäänkin taiteenlajien rajoja. Tutkielmassani tuon tähän keskusteluun toisenlaisen ulottuvuuden. Käsittelen maalauksia, joissa on ”tilallinen kaksoismerkitys”. Tämä tarkoittaa, että kolmiulotteinen esineellinen tila ja kaksiulotteinen maalauksellinen kuvatila yhdistyvät teoksessa. Tilallinen kaksoismerkitys on omien maalausteni piirre. Tutkimukseni on sekä tieteellistä että taiteellista tutkimusta. Vaikka teosesimerkeissäni katson maalauksiani teorian kautta, katson myös teoriaa maalausteni kautta. Teoria ja teokset ovat dialogissa keskenään. Teoreettinen lähtökohtani on Henri Bergsonin käsite ”kesto” (durée/duration), joka on subjektin sisäinen ajallisuuden ja jatkuvuuden kokemus. Tuon esiin, miten Bergsonin keston kautta hahmottuu – tai missä määrin hänen aikakäsityksensä kautta on mahdollista hahmottaa – teosten keskeisiä merkityksiä, jotka liittyvät tilan, ajan ja ajattelun keskinäiseen yhteyteen maalauksessa. Tutkimukseni välineet eli tutkimuskäsitteeni olen löytänyt ja luonut keston piirteistä. Lisäksi Maurice Merleau-Pontyn käsitteen ”liha” avulla tutkin tekijän/kokijan ja teoksen välistä tilannetta. Rinnastamalla tutkielman lopussa Bergsonin ja Merleau-Pontyn ajattelua venytän teorian kattavuutta suhteessa maalauksen luonteeseen, jossa ruumiillisuus ja immateriaalisuus ovat yhdessä. Maalauksen ontologialla on tutkimuksessani laaja merkitys. Käsitykseni mukaan voi sanoa, että maalaus olemisessaan ajattelee ontologian yleisiä kysymyksiä. Esimerkiksi tilallinen kaksoismerkitys ottaa kantaa rakenteessaan maalauksen kohtaamisen tilanteeseen: millainen läheisyys tai ero on teoksen ja kokijan/tekijän välillä? Laajemmassa merkityksessä tämä ajattelu koskee kysymystä subjektin ja objektin välisestä läheisyydestä ja erosta. Bergsonin kontekstissa maalaus asettuu tilan ja ajan väliin, mikä nostaa esiin maalauksen tilanteellista luonnetta siirtymätilana. Tutkimukseni myös näyttää, millä tavalla kolmiulotteiseen interaktiiviseen maalaukseen on sisään rakentunut eletty filosofinen ajattelu, jonka luonnetta täsmentää Bergsonin käsitys intuitiosta. Tutkimukseni on nähtävissä omaa taiteellista työtäni laajemmassa kontekstissa. Esimerkiksi taiteilijan näkemykseni teoksen sisältä käsin lisää tietoa maalaustaiteen ontologiasta ehkä nimenomaan sen kautta, että liitän maalauksen ja filosofisen ajattelun toisiinsa. Tutkimukseni tuo myös näkyväksi merkityksiä, jotka jäävät kaksiulotteisen taulun rajojen ulkopuolella – kuitenkin niin, että kyse on maalauksesta väreillä kankaalle.