Browsing by discipline "Venäjän kieli ja kirjallisuus"

Tutkielma on analyysi Aleksej Balabanovin ohjaamasta elokuvasta Brat (1997). Ensimmäisessä osassa tarkastellaan Brat-elokuvaa satuna jäsentämällä sen henkilöhahmoja ja rakennetta Vladimir Proppin satujen morfologisen analyysin pohjalta. Tärkeimmille henkilöhahmoille on mahdollista löytää vastineet satujen perushahmoista, mutta elokuvasta löytyy näille hahmoille myös erityisiä valheellisia variantteja, selkeimpänä esimerkkinä veljespari Danila – sankari ja Vitja – valheellinen sankari. Myös juonenkulusta on jäsennettävissä sekä varsinainen, että valheellinen juonenkulku: varsinainen juonenkulku käsittelee päähenkilön suhdetta veljeensä, sekä heidän yhteiseen viholliseensa, valheellinen juonenkulku puolestaan päähenkilön suhdetta tarinan potentiaaliseen sankarittareen. Lisäksi elokuvasta löytyy myös kolmas, vaihtoehtoinen juonenkulku, joka liittyy musiikin funktioon elokuvassa. Toisessa osassa analysoidaan päähenkilön suhdetta muihin henkilöhahmoihin sekä ympäröivään yhteiskuntaan käsitteiden horisontaali ja vertikaali avulla. Nämä käsitteet osittain limittyvät Vladimir Papernyin teoriaan Kul’tura 2. Analyysin lähtökohtana on, että elokuvan toiminta käynnistyy sankarin pyrkimyksestä löytää oma viiteryhmänsä ja sitä kautta identiteettinsä. Isän menetyksestä, niin konkreettisesti perheen kuin symbolisesti yhteiskunnan tasolla, seuraa horisontaalin ja vertikaalin oppositio; perheyhteisön ja yhteiskunnan hajoaminen. Päähenkilön kohtaamat henkilöhahmot voidaan jakaa vertikaali- ja horisontaalivariantteihin sen mukaan, mitä arvoja nämä edustavat. Tässä yhteydessä käsitellään myös sitä, miten veljeyteen ja kansallisuuten pohjautuvat identiteetinmuodostamiskeinot epäonnistuvat, sekä miten horisontaalius ja vertikaalius, auktoriteetin ja veljeyden teemat, toteutuvat elokuvan kuvakompositioissa. Kolmannessa osassa tarkastellaan elokuvan tapahtumapaikkoja ja minkälaisia oppositioita ne muodostavat. Konkreettisesti edustettujen oppositioiden maaseutu – kaupunki, sekä Pietari – Moskova lisäksi asettuvat vastakkain myös rikollisten ja tavallisten ihmisten Pietari, ulko- ja sisätilat, sekä yleinen ja yksityinen tila. Pietarin kuvaamiseen käytetyillä oppositioilla on selviä yhtymäkohtia Vladimir Toporovin esittämään pietarilaistekstien traditioon. Viimeisessä osassa käsitellään musiikin diegeettistä funktiota Bratissa. Se toimii elokuvassa vaihtoehtoisena juonenkulkuna, konkreettisena viiteryhmän etsimisen ja identiteetin muodostamisen keinona, sekä omana, erillisenä ’fantastisena’ tilanaan. Toiminta-/rikoselokuva oli vielä 1990-luvulla suhteellisen vieras genre venäläisessä elokuvassa. Tämä analyysi osoittaa, miten tiiviisti Brat kuitenkin asettuu venäläisen kulttuurin kontekstiin. Se käy dialogia niin venäläisen kansansatuperinteen, kuin 1800-luvun pietarilaistekstien kanssa, ja soveltuu tarkasteltavaksi myös kahden venäläisen kulttuurin vaihtelun teoriaa vasten. Vaikka Bratilla ei suoria elokuvallisia edeltäjiä Venäjällä olekaan, sen teemat ovat perivenäläisiä.

Tutkielman lähtökohtana on oikeusjuttu, joka Venäjällä nostettiin kirjailija Vladimir Sorokinia vastaan kesällä 2002. Sorokinia ja hänen kustantamoaan Ad Marginemia syytettiin pornografian levittämisestä romaanissa Goluboe salo (1999), tarkemmin sanoen sivuilla 256 262, joilla kuvataan kommunistijohtajien Stalinin ja Hruščëvin homoseksuaalinen akti. Syytteen takana oli konservatiivinen, presidentti Vladimir Putinia ihannoiva nuorisoliike Iduščie vmeste ("Yhdessäkulkijat"). Oikeusjuttu ja siihen liittyneet tapahtumat - prosessia kutsuttiin venäläisissä tiedotusvälineissä yksinkertaisesti "Sorokinin jutuksi" ("delo Sorokina") - nostattivat Venäjällä laajan ja vilkkaan ns. kirjasodan kaunokirjallisuuden moraalitehtävästä ja kirjailijan vastuusta/vapaudesta. Työssä selvitellään, miksi nimenomaan kirjailija Vladimir Sorokin ja nimenomaan romaani Goluboe salo aiheuttivat skandaalin, mitä argumentteja polemiikissa esiintyi ja miten tapahtumat heijastavat Venäjän yhteiskunnallista tilannetta, etenkin kaunokirjallisuuden nykyistä asemaa. Metodologisesti tutkielma sijoittuu kirjallisuussosiologian ja reseptiotutkimuksen (vastaanottotutkimuksen) alalle. Tutkielman aineisto - 71 lehtiartikkelia - on koottu 31 venäläisestä valtakunnallisesta sanoma- ja aikakauslehdestä Integrum-tietokantaa hyväksikäyttäen. "Sorokinin juttua" analysoidaan artikkeleiden valossa kolmesta näkökulmasta: suhteessa 1) seksuaalisuuden ja 2) kaunokirjallisuuden asemaan Venäjällä sekä lyhyemmin suhteessa 3) muutamiin yleisyhteiskunnallisiin aspekteihin. Taustaksi selvitellään venäläisen postmodernismin teoriaa ja nk. kirjallisuusinstituution toimintaa. Tutkielmassa esitetään, että skandaali kertoo osaltaan niistä ongelmista, joiden kanssa Venäjä 2000-luvulla joutuu painiskelemaan. "Sorokinin juttu" laajeni pitkälti yli perinteisen pornografiakysymyksen; kirjasodassa tuli tiedotusvälineissä käsiteltyä seksuaalisuuden ja kaunokirjallisuuden aseman lisäksi mm. sananvapautta, tapauksen poliittisia konnotaatioita, "älymystön" ja "kansan" suhdetta, neuvostomenneisyyden pimeitä puolia sekä Venäjän suhdetta länteen. Jupakka myös nähtiin erinomaisena PR:nä Sorokinille. Goluboe salo näyttää joutuneen oikeusprosessin kohteeksi, koska siinä a) tuodaan venäläiseen kaunokirjallisuuteen avoin ja yksityiskohtainen seksuaalisuuden ja ruumiintoimintojen kuvaus b) herjataan häpeämättömästi venäläisen kaunokirjallisuuden kanonisoituja klassikoita sekä kritisoidaan terävästi neuvostomenneisyyttä, jota Venäjä ei ole vielä kyennyt tyhjentävästi käsittelemään. Skandaalissa asettuivat vastakkain ns. traditionalistinen ja postmodernistinen kirjallisuuskäsitys; edellisen mukaan kirjailijoiden tulisi kantaa yhteiskunnallinen vastuunsa, jälkimmäinen tahtoo nähdä kaunokirjallisuuden itsenäisempänä ilmiönä. Tutkimuksen lopputuloksena valtaenemmistö aineistosta näyttää enemmän tai vähemmän puolustavan Sorokinia - tosin ei niinkään hänen romaaninsa kirjallisten ansioiden vuoksi (joita harvat kiittivät), vaan silkasta periaatteesta: sanan- ja valinnanvapautta ei tahdota nähdä enää kahlittavan.

Venäjän kieleen on kautta historian lainautunut sanoja muista kielistä. Historian tapahtumat ovat vaikuttaneet siihen, mistä kielistä sanoja on lainautunut eri aikakausina. Viime vuosikymmeninä venäjän kieleen on tulvinut lainasanoja englannin kielestä yhteiskunnan eri alueille. Tiiviit poliittiset, taloudelliset ja kulttuurisuhteet maiden ja kansojen välillä ovat ulkoisia, ei-kielellisiä syitä sanojen lainaamiseen. Kielen osa-alueista sanasto on kaikista avoimin ulkoisille vaikutteille ja samalla se on alue, johon heijastuvat yhteiskunnassa tapahtuvat muutokset. Lainasanojen ilmaantumiselle kieleen on myös sisäisiä, kielellisiä syitä. Lainasanojen ilmaantumisessa kirjallisessa muodossa venäjän kieleen voidaan erottaa kolme tapaa: transplantaatio eli sitaattilaina, translitteraatio sekä käytännöllinen transkriptio, jossa jokainen vieraskielinen foneemi pyritään esittämään vastaavalla venäjän foneemilla, jolloin vieraskielisen sanan ääntämys säilyy mahdollisimman alkuperäisenä. Lider-sana on esimerkki käytännöllisestä transkriptiosta, jossa venäläinen kirjoitusasu vastaa englannin kielen ääntämystä. Tutkimuksen kohteena on englanninkielinen lainasana lider, joka on ilmaantunut venäjän kieleen jo 1800-luvun puolivälissä. Sana on johdettu verbistä lead, merkityksessä ’johtaa, olla johdossa’, ja siinä on muodostunut substantiivi leader, ’johtaja’. Tutkimusaineistoa varten on poimittu 100 poliittiseen kielenkäyttöön liittyvää lider-sanaa sähköisessä tietokannassa Integrumissa olevassa Izvestija-lehdestä kahtena eri ajanjaksona, vuoden 1994 alusta alkaen sekä vuoden 2004 alusta alkaen. Tutkimuksessa keskityttiin lider-sanan käyttöön poliittisessa kielenkäytössä, mutta tutkimusaineiston keräysvaiheessa kirjattiin ylös myös muilla aihealueilla esiintyneet lider-sanat niidenkin käytön tarkastelua varten. Tutkimusta varten tarkasteltiin, millaisia määrityksiä lider-sanalle löytyy erilaisista nykykielen sanakirjoista eri vuosikymmeniltä. Vanhin mukana oleva sanakirja on venäläis-suomalainen sanakirja vuodelta 1912, jossa lider-sana määritellään yhdellä sanalla, ’puolueenjohtaja’. Aineisto jaettiin myös kolmeen ryhmään maantieteellisen sijainnin mukaan: Venäjä, entiset neuvostotasavallat ja ulkomaat. Tällä haluttiin selvittää, käytetäänkö lider-sanaa enemmän ulkomaisten vai venäläisten tapahtumin yhteydessä. Tutkimuksessa ilmeni, että suurin osa lider-sanoista liittyi Venäjän tapahtumiin molempina tarkasteluajanjaksoina – v. 1994 osuus oli 54 % ja v. 2004 50 %. Tähän tulokseen vaikuttavat varmaankin v. 1993 joulukuussa pidetyt ensimmäiset parlamenttivaalit sekä vuoden 2003 joulukuussa pidetyt duuman vaalit. Tutkimuksessa lider-sana jaettiin seitsemään eri kategoriaan käyttöyhteytensä mukaan ja saatujen tulosten perusteella suuri9n osa sanoista kuului kategoriaan ”puolueen johtaja”, v. 1994 osuus oli 47 % ja v. 2004 oli 40 %. Lider-sanan käyttö on levinnyt myös monelle muulle alueelle: urheilu, liike-elämä, kulttuuri, taide, tiede ja tekniikka. Venäjän kieleen ilmaantuu koko ajan vieraskielisiä sanoja, mutta kaikki niistä eivät sopeudu eivätkä juurru kieleen. Lainasanan on täytettävä tiettyjä edellytyksiä, jotta sitä voitaisiin pitää kieleen sopeutuneena: mukautumien kielen foneettiseen järjestelmään, sopeutuminen kielen graafiseen järjestelmään, sopeutuminen kieliopilliseen ympäristöön, semanttinen vakiintuminen sekä vakiintuminen vähintään kahdelle temaattiselle alueelle. Lainasanan juurtumisesta ja sopeutumisesta ovat todisteena myös siitä johdetut sanat. Lider-sana täyttää kaikki em. ehdot, joten sitä voidaan pitää venäjän kieleen sopeutuneena ja juurtuneena.