Browsing by discipline "saksan kääntäminen"

Tässä tutkielmassa käsittelen koodinvaihtoa kaunokirjallisuudessa ja käännöksissä. Koodinvaihto määritellään olevan useamman kielen tai variaation käyttöä saman tekstin sisällä. Tutkielmassa keskitytään eri kielten väliseen vaihteluun, ei kielen sisäiseen vaihteluun, kuten murteeseen. Aineistona on Ilkka Remeksen tuotantoa ja saksannoksia, jotka on tehnyt Stefan Moster. Tutkielma on teoriasidonnainen laadullinen tutkimus, jossa käytetään kvantifiointia aineiston analyysin apuvälineenä. Aineisto on kerätty manuaalisesti Remeksen romaaneista Ruttokellot ja Hiroshiman portti kirjaamalla koodinvaihtoesiintymät taulukkoon sivunumeroineen. Lisäksi aineistoa on kerätty näiden romaanien saksankielisistä käännöksistä Blutglocke ja Das Hiroshima-Tor. Kummallakin romaanilla on oma taulukkonsa, ja tähän taulukkoon on merkitty kunkin romaanin käännöksen koodinvaihtoesiintymät. Mikäli koodinvaihtoesiintymää ei ole käännöksessä, tai sitä ei ole alkuperäisessä romaanissa, tämä on kirjattu näkyviin. Mikäli alkuperäisen romaanin tai käännöksen kohta on löytynyt ilman koodinvaihtoa, se on kirjattu ylös sivunumeroineen. Tutkielmassa analysoidaan romaaneissa esiintyvää koodinvaihtoa käyttämällä lähtökohtana Cincottan (1996) esittämiä käännösstrategioita, joiden mukaan käännöksissä joko (1) vierasperäistä ainesta ei ole säilytetty, vaan kaikki on käännetty kohdekielelle, (2) vierasperäinen aines on säilytetty samalla lähdekielellä tai (3) vierasperäinen aines on käännetty kohdekielen slangilla tai puhekielellä tai vierasperäinen aines on käännetty toisella kohdekielellä. Analyysini tuloksena on, että kääntäjä on pääosin käyttänyt käännösstrategiaa, jonka mukaisesti koodinvaihto on säilytetty käännöksissä pääosin sellaisenaan. Tätä päästrategiaa on noudatettu kummankin romaanin käännöksessä, ja yhteensä sitä on käytetty yli puolessa koodinvaihtotilanteista. Käännösstrategiaa, jossa koodinvaihto on käännetty kohdekielelle, on käytetty erittäin vähän eikä kahta muuta strategiaa ole käytetty ollenkaan. Cincottan mainitsemien strategioiden lisäksi on käytetty lisäystä, poistoa ja muutosta, jotka tarkoittavat, että koodinvaihtoa on lisätty käännökseen, sitä on poistettu käännöksestä tai koodinvaihtoa on muokattu käännöksessä.

Tutkimukseni tavoitteena on selvittää lapsikäsityksen muutoksen vaikutuksia käännösratkaisuihin saksankielisessä lastenkirjallisuudessa. Tutkimusaineistona on kaksi Komet im Mumintal -saksannosta (Vivica ja Kurt Bandler, 1970 ja Birgitta Kircherer, 2001). Toisen käännöksen lähtöteksti on Tove Janssonin Kometjakten (1946) ja toisen Janssonin Kometen kommer (1968). Käännösten ilmestymisillä on aikaväliä runsaat 30 vuotta. Tämä luo hyvän asetelman tarkastella sekä mahdollisia kohdekulttuurin lapsikäsityksen muutoksia että niiden vaikutuksia kääntäjien käännösratkaisuihin. Tutkimukseni sijoittuu lastenkirjallisuuden genreen. Lastenkirjallisuuden kääntämistä ovat maassamme tutkineet erityisesti Riitta Oittinen ja Tiina Puurtinen. Tutkimusaineistoni lähtötekstien perustarina on sama. Tarkastelen tämän vuoksi tutkimuksessani myös uudelleenkääntämistä, jota maassamme ovat tutkineet laajemmin Kaisa Koskinen ja Outi Paloposki, Antoine Berman on tutkinut uudelleenkääntämistä ulkomailla. Muumit ovat innoittaneet monia tutkijoita sekä kotimaassa että ulkomailla. Viittaan työssäni myös Mareike Jendisiin, joka on tutkinut muumien vastaanottoa saksankielisissä maissa. Tutkimani aihe lapsikäsitys kääntäjien käännösratkaisujen kannalta on tutkimusaiheena uusi näkökulma muumeihin. Käännösten tuottamiseen vaikuttavat monet tekijät kohdekulttuurissa ja myös kyseisessä genressä. Lastenkirjallisuudessa toimivat monet kirja-alan ammattilaiset. He ovat niin sanottuja kirjallisuuden portinvartijoita, jotka päättävät muun muassa käännöskirjallisuuden osalta siitä, mitkä kirjat käännetään. He päättävät myös kääntäjän lisäksi siitä, miten kirja käännetään. Lastenkirjallisuuden kääntäjän lapsikäsitys vaikuttaa vain yhtenä tekijänä siihen, millainen käännöksestä on mahdollista tulla. Tutkimusmenetelmäni on vertailu. Tutkimusaineistona on teoksen yksi luku.Teen vertailun ensin kummankin lähtö- ja kohdetekstin välillä. Teen vertailun lopuksi myös saksannosten välillä. Tutkimukseni tulokset ovat tiivistetysti seuraavat: vanhemmassa saksannoksessa esiintyy muutoksia sekä kertomuksen juonessa että sanatasolla. Lähtö- ja kohdekielen välillä esiintyy myös poistoja ja lisäyksiä. Uudemmassa saksannoksessa ei tutkimassani luvussa ole merkityksen muutoksia tarinan juonessa. Pienempiä muutoksia lähtötekstiin verrattuna kuitenkin löytyy säännöllisesti, mutta määrällisesti huomattavasti vähemmän kuin runsaat kolmekymmentä vuotta aikaisemmin. Uudemmassa käännöksessä on välillä pyritty vivahteikkaampaan verbi-ilmaisuun ja tekstin rakennetta on kevennetty. Kääntäjien käännösratkaisuista voi päätellä sen, että jokin kohdekulttuurissa on muuttunut. Nämä muutokset saattavat olla yhteydessä lapsikäsityksen muutokseen lastenkirjallisuudessa ja kohdekulttuurin portinvartijoiden avarampaan suhtautumiseen siitä, mitä lastenkirjassa voi esittää. Tove Jansson totesi itse, että lapselle rakennuspalikat ovat parempi lahja kuin valmis talo. Hän luotti lapsen päättelykykyyn. Toivon, että tutkimukseni pystyy tuoman lastenkirjallisuuden kääntämiseen yhden näkökulman lisää. Lastenkirjojen käännöksissä on hyvä olla myös niitä kohtia, jossa lapsi pääsee itse päättelemään ja jatkamaan matkaa; rakentamaan juuri omanlaisensa talon. Lapselle ei ole vaarallista se, jos kaikki kertomuksen merkitykset eivät avaudu hänelle ensimmäisellä luku- tai kuuntelukerralla. Kääntäjän olisi hyvä kunnioittaa haastavien kertomusten kohtien kääntämisessä myös lähtötekstin kirjoittajan lapsikäsitystä.

Tutkielmassa tarkastellaan sidoksia, joilla kääntäminen ja typografia liittyvät toisiinsa. Tavoitteena on vahvistaa kääntäjien tietoisuutta typografisten valintojen merkityksestä ja selvittää nykykääntäjien typografista kompetenssia ja mahdollista koulutustarvetta. Kääntäjä tarvitsee typografiaa vahvistaakseen asiantuntijuuttaan viestinnässä ja tekstintuotannossa. Julkaisun ulkoasun vaikutusta viestin vastaanottamiseen tarkastellaan käännöstieteen, semiotiikan, typografian ja kulttuurisen tekstintutkimuksen näkökulmasta. Erikseen paneudutaan typografian merkitykseen sarjakuvan kääntämisessä. Käännöstieteellinen tarkastelu pohjautuu mm. Jürgen F. Schoppin typografiaa ja kääntämistä käsitteleviin teksteihin sekä Klaus Kaindlin tutkimuksiin typografian vaikutuksista sarjakuvan kääntämisessä. Typografian osalta keskeisimpiä lähteitä ovat Markus Itkosen, Sarah Hyndmanin ja Jorma Hinkan kirjoitukset sekä Riitta Brusilan kirjoittamat ja toimittamat tekstit. Typografian varhaisia teoreetikkoja edustavat Beatrice Warde ja Jan Tschichold. Marraskuussa 2017 sain 93 vastausta KAJ:n ja SKTL:n jäsenille tekemääni verkkokyselyyn, joka koski työelämän odotuksia ja kääntäjien typografisia valmiuksia. Kyselyssä oli monivalintatehtäviä, joista osaa oli mahdollista täydentää omin sanoin. Vastauksissa todentuu tekstin sisällön ja ulkoasun jopa symbioottinen suhde, ja tutkimuksesta voi tehdä seuraavat päätelmät: Tulkin työssä typografialla on selvästi vähäisempi rooli kuin useimmilla kääntäjillä, mutta kääntäjän työhön typografia nivoutuu monin tavoin. Kääntäjien työnkuvat ovat moninaisia, mistä johtuen osaamiseen kohdistuu vaihtelevia odotuksia. Typografiasta tullaan tietoisiksi viimeistään silloin, kun työhön liittyy esim. fontti-, merkki-, mahtumis- tai näkyvyysongelmia. Tekniset muutokset tai rajoitteet käyttöympäristössä vaikuttavat luettavuuteen. Eniten typografiaan liittyviä kysymyksiä pohtivat asiatekstinkääntäjät. Tilaongelmia ilmenee varsinkin av-kääntämisessä, lokalisoinnissa, ohjelmisto- ja käyttöliittymäkääntämisessä ja sekä runsaasti kuvitettujen julkaisujen kääntämisessä. Kirjaintyypit kiinnostavat pääosaa kääntäjistä, neljännestä paljon tai erittäin paljon. Vastaajat arvostavat kirjainten selkeyttä, neutraaliksi koettua luonnetta ja hyvää luettavuutta, mutta tarpeet ja mieltymykset vaihtelevat. Yli puolet vastanneista on ollut vastuussa julkaistavan tekstin ulkoasusta, runsas viidennes usein. Neljännes kertoi taittaneensa. Osaamisen taso on kirjava: vain harvoilla on typografista koulutustaustaa. Lähes puolet vastaajista on tehnyt työssään typografisia valintoja julkaistavaksi tarkoitetulle tekstille. Kieliversioita tekeviltä kääntäjiltä odotetaan vähintäänkin typografian hienosäätöä. Käännösmuistiohjelmissa vaikuttaa olevan kehittämisen varaa niin ergonomian kuin käytettävyyden osalta. Käyttämiinsä käännösmuistiohjelmiin tyytymättömiä oli vastaajista 18 prosenttia. Kääntäjät tuntevat typografian kulttuurikohtaisia konventioita, mutta typografisessa kompetenssissa on puutteita. 31 prosenttia vastaajista oli tästä tietoinen ja haluaisi parantaa osaamistaan. 33 prosenttia ei kuitenkaan kaivannut typografiaan liittyvää koulutusta ja 35 prosenttia ei osannut sanoa.

Tutkimuksen aiheena ovat reaaliat eli kulttuurisidonnaiset elementit, ja niihin sovellettavat käännösstrategiat. Tutkielmassa analysoidaan F.E. Sillanpään teoksessa Nuorena nukkunut: eli vanhan sukupuun viimeinen vihanta (1931) esiintyviä reaalioita ja niiden kääntämistä sen kahdessa saksankielisessä käännöksessä Silja, die Magd (1932, kääntäjä Rita Öhquist) ja Jung entschlafen: eines alten Stammbaums letzter Trieb (2017, kääntäjä Reetta Karjalainen). Tutkielmassa selvitetään, onko reaalioita kadonnut käännettäessä, minkälaisia käännösstrategioita käännöksissä on käytetty ja millaisia vaikutuksia valituilla strategioilla on kohdetekstin ymmärrettävyyteen ja merkitykseen. Tutkimuksen teoriatausta pohjaa soveltuvin osin Pekka Kujamäen väitöskirjatutkimukseen (1998) Seitsemän veljeksen kahdeksasta saksannoksesta. Tutkimuksessa hyödynnetään Kujamäen tutkimustuloksia reaalioista ja niiden kääntämiseen sovellettavista käännösstrategioista sekä luodaan Kujamäen tapaan käännösprofiilit Nuorena nukkuneen kahdesta käännöksestä, tosin suppeampina. Käännösstrategioiden kohdalla hyödynnetään myös Ritva Leppihalmeen luokittelua joidenkin strategioiden osalta. Analyysin pohjana käytettävät käännösstrategiat ovat sitaattilaina, käännöslaina, eksplikointi, analogia, yläkäsite, vieruskäsite, assosiatiivinen käännös, lisäys ja poisto. Alkuperäisteoksesta on poimittu reaaliat kahdesta eri tekstikatkelmasta (31 s. + 11 s.). Reaaliat on luokiteltu teemoittain (yhteiskunta, vapaa-aika, erisnimet, luonto ja arkipäivä) sekä sovellettujen käännösstrategioiden mukaan. Epäselvät rajatapaukset on luokiteltu erikseen, kuten myös useampaa strategiaa yhdistelevät yhdistelmästrategiat. Työssä analysoidaan tarkemmin esimerkkejä kustakin käännösstrategiasta. Analyysin pohjalta huomataan, että käännökset eroavat toisistaan käännösstrategioiden käytön suhteen paikoin selvästi. Reaalioiden kääntämisessä sovelletut käännösstrategiat palvelevat pääsääntöisesti kohdelukijaa molemmissa käännöksissä. Esitellyistä käännösstrategioista molemmissa käännöksissä on sovellettu eniten sitaattilainaa, mikä selittyy suurella erisnimien määrällä. Esimerkkien analyysissä käy ilmi, että valitut käännösstrategiat lisäävät kohdetekstin ymmärrettävyyttä ja häivyttävät mahdollisia kulttuuritöyssyjä. Päätelmissä todetaan, ettei tutkimus sinällään luo uutta tietoa reaalioista, mutta luo tapaustutkimuksena kuvan reaalioista juuri tässä aineistossa. Tulokset limittyvät reaalioiden tutkimusperinteeseen siten, että ne tukevat ajatusta reaalioista käännösongelmana. Tapaustutkimuksena työ on jatkumoa Kujamäen aloittamaan käännöstieteelliseen reaalioiden tutkimukseen sekä tuo osaltaan uutta tietoa Öhquistin käännösten tuntemukseen. Työn tulokset vahvistavat myös näkemystä siitä, kuinka reaalioiden käännösstrategioita sovelletaan usein limittäin kohdetekstin tarpeiden mukaan.

Tutkielmassa tarkastellaan saksasta suomennettua tietokirjallisuutta tilastollisesti viiden vuoden välein vuodesta 1975 vuoteen 2015. Kansalliskirjaston ylläpitämästä Fennica-tietokannasta tilastoitujen tietojen avulla selvitetään, paljonko saksankielistä tietokirjallisuutta on julkaistu suomennettuna käännöskirjallisuutena tarkasteluvuosina ja millaisia aihepiirejä suomennokset ovat käsitelleet. Tutkielmassa tietokirja määritellään painetuksi kirjaksi, jonka päätehtävä on välittää tietoa eri aloilta ajankohtansa tietämyksen valossa kohdeyleisöstä riippumatta. Määritelmää mukaillen muut kirjallisuuden julkaisumuodot kuin painetut kirjat rajataan tutkielman ulkopuolelle. Määritelmän ei myöskään katsota sisältävän aforismikirjoja, katselukirjoja, sarjakuvia, eikä myöskään sellaisia lasten tietokirjoja, joissa pääosassa on fiktiivinen tarina. Tutkielman ensisijainen aineisto kerätään Kansalliskirjaston ylläpitämästä Fennica-tietokannasta tehdyllä tarkennetulla haulla. Kun yhteensä 1244 hakutuloksesta rajataan pois tutkielman ulkopuolinen kirjallisuus, jäljelle jääneet 508 nimekettä tilastoidaan Fennica-tietokantaan tallennettujen yleisen kymmenluokituksen eli UDK:n eri aihepiirejä käsittelevien luokkien mukaan. UDK-luokitukseen perustuvissa tilastoissa yhtä hakutulosten nimekettä vastaa lukuarvo 1, joka jaetaan tarvittaessa UDK-luokkien lukumäärällä, mikäli nimeke on Fennica-tietokannassa luokiteltu useampaan kuin yhteen UDK-luokkaan. Näitä tilastoja verrataan saksasta suomennetun tietokirjallisuuden historiaan hyödyntämällä lähde- ja aineistokirjallisuutena olleen Outi Paloposken ja H. K. Riikosen Suomennetun tietokirjallisuuden historia 1800-luvulta 2000-luvulle -teoksen tietoja. Myös Tilastokeskuksen tilastoja hyödynnetään analyysin tukena. Aineistosta nostetaan lisäksi esiin esimerkkiteoksia, joiden tarkoituksena on laajentaa kuvaa siitä, millaista tietokirjallisuutta saksasta on suomennettu. Lopuksi esitellään myös aineistossa esiintyneitä yleisimpiä saksasta suomennetun tietokirjallisuuden kustantajia. Vaikka saksasta suomennetun kirjallisuuden osuus kaikesta suomennoskirjallisuudesta näyttää olevan laskussa, saksasta suomennetun tietokirjallisuuden julkaisumäärä on lähes kaikkina tarkasteluvuosina pysynyt tasaisesti noin 50–60 nimekkeessä. Tilastokeskuksen tietojen mukaan saksa on lisäksi julkaistun suomennoskirjallisuuden kolmanneksi tai neljänneksi yleisin alkukieli. Tulokset antavat ymmärtää, että saksasta käännetään enemmän kaunokirjallisuutta kuin tietokirjallisuutta. Tästä huolimatta tietokirjallisuuden osuus kaikesta saksasta suomennetusta kirjallisuudesta on pysynyt tarkasteluvuosina noin 40 prosentissa. Onkin perusteltua väittää, että Saksan kielellä on suomennoskirjallisuudessa ja erityisesti tietokirjallisuuden suomennosten keskuudessa yhä vankka asema. Tarkasteluvuosina suosituimpia saksasta suomennetun tietokirjallisuuden aihepiirejä olivat kristinusko, kristillinen teologia ja lääketiede. Muita suosittuja aihepiirejä olivat filosofiset suuntaukset, henkilöhistoria, elämäkerrat ja muistelmat sekä psykologia. Erityisen suosittua saksasta suomennettujen tietokirjojen parissa on ollut erilainen opaskirjallisuus, hengellinen kirjallisuus ja toisen maailman sodan ajalle sijoittuva muistelma- ja elämäkertakirjallisuus. Saksasta suomennetun tietokirjallisuuden käännöshistoriaan verratessa voidaan todeta, että suurin osa aihepiireistä on säilyttänyt suosionsa läpi 1900-luvun, mutta esimerkiksi yhteiskuntatieteiden ja luonnontieteiden aloilla saksasta suomennettu tietokirjallisuus ei ole enää yhtä yleistä kuin aiemmin. Yksittäisten aihepiirien suosioon vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet mm. eri alojen kuuluisat saksalaiset tutkijat, kirjailijat ja merkkihenkilöt ja asialleen omistautuneet kustantamot, jotka ovat pitäneet huolen oman alan kirjallisuuden julkaisusta. Muita julkaisumääriin vaikuttaneita tekijöitä ovat olleet esimerkiksi erilaiset juhlavuodet ja kirjasarjat, joiden seurauksena jokin tietty aihepiiri on kasvattanut suosiotaan yksittäisenä tarkasteluvuonna. Joidenkin aihepiirien suomennosten vähäiseen määrään vaikutti puolestaan se, että lähes kaikki alan kirjallisuus tuotetaan jo ensisijaisesti Suomen kielellä. Näillä aloilla kyse ei ole suinkaan saksan suosion alenemisesta tietokirjallisuuden lähtökielenä, vaan yleisesti käännöskirjallisuuden tarpeen vähentymisestä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, miten primaareja interjektioita sisältävät repliikit on käännetty Frozen -elokuvan suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa. Tutkielman tarkoituksena on laadullisesti tutkia, ovatko visuaalisen synkronian osa-alueet kuten huulisynkronia tai repliikkien sovittaminen suunliikkeiden keston mukaan vaikuttaneet interjektioiden käyttöön dubbausten käännösratkaisuissa. Interjektioiden määrien ja käännösratkaisujen perusteella tarkastellaan, onko jommassakummassa dubbauksessa käytetty primaareja interjektioita ja jotain käännösstrategiaa niiden suhteen erityisen paljon. Elokuvan alkuperäisestä englanninkielisestä versiosta ja suomen- ja saksankielisistä dubbauksista selvitettiin, kuinka paljon primaareja interjektioita oli käytetty elokuvan ensimmäisen 30 minuutin aikana. Dubbausten käännösrepliikit luokiteltiin interjektioiden suhteen tehtyjen käännösratkaisujen mukaan, jonka jälkeen ratkaisuja analysoitiin visuaalisen synkronian näkökulmasta. Analyysissa selvisi, että primaareja interjektioita oli käytetty englanninkielisessä versiossa ja suomen- ja saksankielisissä dubbauksissa lähes yhtä paljon. Suurin osa primaareja interjektioita sisältävistä englanninkielisistä repliikeistä oli käännetty niin, että myös käännösrepliikeistä löytyi interjektio. Joissain käännösrepliikeissä oli kuitenkin lisätty interjektio käännökseen tai jätetty se pois alkuperäisestä repliikistä poiketen. Dubbausten käännösrepliikeissä oli mahdollista havaita pyrkimys visuaaliseen synkroniaan. Tällä oli vaikutus myös primaarien interjektioiden käyttöön käännöksissä. Useat käännökset mukailivat sisällöltään ja rakenteiltaan alkuperäisiä englanninkielisiä repliikkejä, jolloin myös käännösrepliikkien kesto vastasi varsin tarkasti alkuperäisiä. Kun hahmojen huultenliikkeet näkyivät kuvassa selkeästi, oli käännösrepliikeissä usein käytetty äänteiltään huultenliikkeisiin sopivia sanoja. Käännösrepliikkien sovittaminen huultenliikkeisiin johti paikoitellen interjektion lisäämiseen tai poisjättöön.