Browsing by study line "History, in Finnish"

Vaikka tuomiokirjat tuovat tavalliset kansanryhmät esiin poikkeuksellisessa kriisitilanteessa, ne ovat paras lähde lähestyä myös tavallista elämää. Tässä maisterintutkielmassa pyrinkin lapsenmurhatapauksien kautta lähestymään kahden pitäjän elämää katsottuna lapsenmurhasta syytettyjen näkökulmasta. Pöytäkirjoista aukeaa yhteisöt, joihin on mahtunut monia erilaisia jäseniä. Useimmat lapsenmurhista epäillyksi joutuneet ovat olleet tavallisia piikoja tai itsellisiä, joiden aiempi elämä ei ole herättänyt aihetta epäilyksiin. Toisaalta oikeuspöytäkirjat tarjoavat näkökulmia myös yhteisön kriiseihin tai poikkeuksellisiin tilanteisiin. Juorujen kautta on selvitetty sosiaalisia kriisejä, oikeudessa on pohdittu, kuinka mielenterveysongelmaista syytettyä tulisi kohdella. Oikeudenhoito tapahtui myös nälänhädän aikana 1690-luvun lopussa. Lapsenmurhasta syytetyksi joutuneiden naisten elämä kietoutuu osaksi yhteisöjensä arkipäivää ja vaikeissa tilanteissa selviämistä. He olivat aktiivisia toimijoita, joiden tilanteet olivat monella tavalla samankaltaisia, mutta toisaalta he olivat valinneet myös erilaisia polkuja elämälleen. Vaikka kaikille syytetyille löytyy yleisimmin muutamia yhteisiä piirteitä, heitä on mahdoton tiivistää homogeeniseksi ryhmäksi.

Tiivistelmä Tiedekunta: Humanistinen tiedekunta Koulutusohjelma: Historian maisteriohjelma, suomenkielinen opintosuunta Tekijä: Hilppa Loikkanen Työn nimi: ”Alussa juuri kukaan ei uskonut meihin”: Naiset Algerian sodassa 1954–1962 Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Elokuu 2023 Sivumäärä: 51 Avainsanat: Algeria, Algerian sota 1954–1962, algerialaiset naiset, alkuperäisnainen, musliminainen, islamilaisuus, kolonialismi, sukupuoli, intersektionaalisuus Ohjaaja tai ohjaajat: Heikki Mikkeli Säilytyspaikka: Kaisa-kirjasto Tiivistelmä: Tutkimuksessani tarkastelen algerialaisten naisten osallistumista Algerian sotaan ja taisteluihin maan itsenäisyyden puolesta Kansallisen vapautusrintaman FLN:n (Le Front de libération nationale) puolella 1954–1962. Tutkimuskysymykset ovat: Mitkä aatteelliset ja poliittiset tekijät ja tapahtumat vaikuttivat naisten aktivoitumiseen ennen sodan syttymistä? Millaisin tavoin naiset osallistuivat taisteluun itsenäisyyden puolesta? Miten sodan eri osapuolet suhtautuivat naistaistelijoihin? Ensimmäisessä pääluvussa käsittelen algerialaisten naisten aseman lisäksi syitä ja tapahtumia, joilla oli merkitystä naisten aktivoitumiseen ja osallistumiseen sotaan. Tutkimuksen teoreettisena lähtökohtana on intersektionaalinen lähestymistapa, koska se tarjoaa oivallisen tavan analysoida naisten asemaa samaan aikaan patriarkaalisen ja koloniaalisen yhteiskunnan jäseninä. Sodan syttyessä yli 90 % algerialaisista naisista oli lukutaidottomia ja suuri enemmistö asui maaseudulla. Ensimmäisten maailmansodan jälkeen perustettiin puolueita, jotka korostivat ohjelmassaan itsenäisyyden edistämistä ja oman kulttuurin kansallisia piirteitä kuten uskontoa ja kieltä. Poliittiset puolueet perustivat itselleen naisjärjestöjä. Toukokuussa 1945 etenkin Sétifin ja Guelman kaupungeissa toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi järjestetyt kulkueet, jotka päättyivät verisiin yhteenottoihin ja sen jälkeen ranskalaisten laajoihin kostoiskuihin, olivat merkittävä käännekohta. Toisessa pääluvussa käsittelen naisten eri rooleja ja tapoja osallistua sotaan. Sétifin verilöylyn lisäksi merkittäviä tekijöitä olivat FLN:n levittämä propaganda sekä lakot. Maaseudun naiset saivat tehtäväkseen viestien välityksen sekä ruoka- ja vaatehuollon. Toinen ryhmä olivat sairaanhoitajat ja lääkintäavustajat, jotka elivät vaikeissa olosuhteissa yhdessä FLN:n taistelijoiden kanssa. Vain pieni osa naisista osallistui aseelliseen taisteluun. Kolmas ryhmä olivat kaupungeissa asuvat naiset, jotka toimivat sotaan aseiden kuljettajina ja pommien räjäyttäjinä. Tarkastelen myös sekä FLN:n että ranskalaisten suhtautumista naistaistelijoihin. FLN halusi antaa kuvan uudenlaisesta vapautetusta naisesta, mutta naisten kertomuksista käy ilmi, että vanhat patriarkaaliset asenteet ja tavat säilyivät läpi koko sodan. Naisilla oli tehtävänään kaksi vallankumousta: yksi kolonialismia ja toinen oman yhteisönsä mieshegemoniaa vastaan. Ranskalaiset puolestaan käynnistivät useita projekteja peruskasvatuksen ja terveydenhoidon aloilla sekä mittavan kampanjan huivista luopumiseksi. He myös muuttivat perhelakia ja päästivät naiset vaaliuurnille. Ennen sotaa perustetuilla poliittisilla tai islamilaisuutta korostavilla liikkeillä oli merkitystä naisten aktivoitumisessa taistelussa itsenäisyyden puolesta. Sodassa naisten osuus oli korvaamaton; ilman sitä itsenäisyys olisi jäänyt saavuttamatta tai sota olisi vähintäänkin pitkittynyt. Patriarkaatista he eivät kuitenkaan päässet irti.

Tutkielmassani tarkastelen Britannian puolustusministeriön asettamaa mediakontrollia Falklandin sodan aikana ja sen seurauksia. Vuonna 1982 Britannian ja Argentiinan välillä käytiin sota etäisillä Falklandin saarilla. Saarten sijainnin takia toimittajia otettiin osaksi Britannian laivasto-osastoa, jotta tapahtumista pystyttiin uutisoimaan suuremmalle yleisölle. Toimittajille asetettiin rajoituksia uutisoinnin suhteen, joita perusteltiin laivasto-osaston turvallisuudella. Tutkimuskysymykseni tutkielmassa ovat: (1) Kuinka kontrolli näkyy laivasto-osaston mukana kulkevien toimittajien kirjoituksissa? (2) Onko mediakontrolli laivastossa vaikuttanut lehtien muuhun Falklandin sotaa koskevaan uutisointiin tai kannanottoihin? (3) Näkyykö lehtien poliittinen suuntaus kirjoituksissa mediakontrollin aikana? (4) Miten mediakontrollia käsiteltiin Britanniassa Falklandin sodan päätyttyä? Tutkielmani jakaantuu kahteen käsittelyosaan. Ensimmäisessä tarkastelen mediakontrollia Falklandin sodan aikana. Lähteinäni analysoin neljää sanomalehteä, joiden toimittajia otettiin laivasto-osaston mukaan sodan ajaksi. Vertaan lehtien sisältöä tutkimuskirjallisuudessa esiintyviin haastatteluihin. Toisessa osassa tarkastelen sitä, miten Britanniassa käsiteltiin mediakontrollia Falklandin sodan päätyttyä. Käytän lähteinäni Britannian parlamentin ja puolustusministeriön virallisia selvityksiä, sekä vuoden 1982 aikana julkaistua kirjallisuutta Falklandin sotaa koskien. Tärkeimpinä havaintoinani tutkielmassani on, että mediakontrolli näkyy sanomalehdissä ja vaikutti siihen, miten paljon laivasto-osaston mukana olleet toimittajat saivat omia kirjoituksiaan julkaistuksi. Mediakontrollilla oli myös selvä pyrkimys luoda positiivisempi kuva laivasto-osaston menestyksestä sodassa. En kuitenkaan havainnut mediakontrollin vaikutusta lehtien omiin näkemyksiin Falklandin sotaa tai hallituksen toimintaa koskien. Tulkintani on, että lehdet vaikuttavat päätyneen vapaaehtoisesti tukemaan sotaponnisteluita uutisoinnillaan Falklandin sodan eskaloituessa. Sodan päätyttyä mediakontrollia käsiteltiin suhteellisen paljon ja erityisesti laivasto-osaston mukana olleet toimittajat näyttäytyvät lähteissä kriittisimpinä mediakontrollia kohtaan. Tutkimuksessa esittämäni näkemys on kuitenkin, että koko Falklandin sotaa käsiteltiin niin paljon Britanniassa sen päätyttyä, että mediakontrolli jäi hyvin marginaaliseksi aiheeksi julkisessa keskustelussa.

This study examines the resistance against the Albigensian Crusade. The crusade was launched by Pope Innocent III in 1208 and it targeted Raymond VI, Count of Toulouse, who was accused of harbouring heretics in his lands. The crusade turned into a war of conquest and was highly successful as such. In just few years the crusaders were able to conquer most of what is now southern France. The southerners were incapable to unite against the crusaders. This study examines the reasons behind this. With a careful examination of the contemporary narratives, it is possible to differentiate three different phases of the resistance. The first phase was the conquest when the warfare consisted almost solely of siege warfare. The southerners did not recognise any military obligations towards their lords, so they did not rally to help their lords if they were besieged. The second phase can only be described as a guerilla warfare. During this phase the southerners conducted multiple raids but did not try to reclaim their taken lands. The third phase was a major uprising against the crusaders. This period saw the united effort against the crusaders. This study argues that the change from individual pockets of resistance to unified rebellion was triggered by the Fourth Lateran Council in Rome in 1215. The pope had been indecisive whether to dispossess the lords accused of harbouring heretics. This maintained the hope that the situation could be resolved by negotiations. The Council, however, decided to give the lands to the conquerors. This closed the doors from diplomacy and left fighting the only way to oppose the crusade.

Tutkielma tarkastelee syitä Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan taustalla noin vuodesta 1991 vuoteen 2004. Tutkielma pyrkii erittelemään syitä, joiden vuoksi Suomi päätti pysyttäytyä tänä aikana sotilaallisesti liittoutumattomana ja olemaan pyrkimättä Natoon. Lisäksi tutkielma vertailee näitä syitä toisiinsa ja järjestää ne painoarvon mukaan suhteessa toisiinsa. Tutkielmassa sovelletaan laadullista metodia, ja se on ensimmäisiä aihetta historiantutkimuksen keinoin tarkastelevia tutkimuksia. Tutkielmassa on käytetty monipuolisesti erilaisia lähdeaineistoja, kuten ulkoministeriön arkistoja, hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan pöytäkirjoja, muistelmakirjallisuutta, aikalaiskirjallisuutta, poliitikoiden ja virkamiehien haastatteluja sekä lehtiartikkeleita. Haastattelut, muistelma- ja aikalaiskirjallisuus täydentävät arkistomateriaalia, joka on vielä osittain salaista. Tutkimuksessa selvisi monia erilaisia syitä sotilaallisen liittoutumattomuuden politiikan taustalla. Näitä syitä olivat muun muassa olemassaolleen puolustuspoliittisen ratkaisun toimivuus, näkemys Venäjän uhan väistymisestä, vakauspolitiikan merkitys ja halu olla rikkomatta välejä Venäjään, ulkopoliittisen viiteryhmän merkitys, EU:n turvallisuuspoliittinen merkitys ja pelko siitä, että Suomi joutuisi vastaamaan Viron puolustuksesta tai joutuisi sotimaan muiden Nato-maiden sotia. Nämä syyt johtivat siihen, että poliittista tahtoa Nato-jäsenyyden hakemiseen ei ollut. Myöskään kansan parissa kannatusta Nato-jäsenyydelle ei ollut riittävästi, mikä oli varsinkin haastateltujen entisten ministerien mielestä keskeinen seikka. Myös turvallisuusympäristön nopea muutos Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tarkoitti sitä, ettei Suomi halunnut sitoutua liian aikaisin mihinkään uusiin puolustuspoliittisiin ratkaisuihin niiden vielä hakiessa muotoaan. Osoitan myös tutkielmassani, että Naton ovi oli Suomelle auki, ja Suomea houkuteltiin Natoon jatkuvasti erityisesti brittien ja yhdysvaltalaisten taholta. Samoin Norja ja Tanska ilmaisivat myönteisen suhtautumisensa Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Tarkastelen tutkielmassani sitä, miten keskiaikaisessa yhteiskunnassa suhtauduttiin yliluonnolliseksi tulkittuihin ilmiöihin. Tutkimukseni keskittyy käsittelemään ihmetarinoita ja keskiaikaista käsitystä tuonpuoleisesta Petrus Cornwallilaisen Liber reuelationumin avulla. Alkuperäislähteinäni käytän Petrus Cornwallilaisen Liber reuelationumin prologia sekä sen ihmetarinoita Visiones Ailsi ja De sancti Patricii purgatorio. Valitsemani tarinat ovat ainutlaatuisia, sillä niitä ei löydy mistään muusta kirjallisesta lähteestä. Visiones Ailsi kertoo Petruksen isoisän, isän ja setien näkemistä näyistä sekä unen aikaisista kohtaamisista pyhän Stefanoksen kanssa. Kyseineen tarina kertoo myös Petruksen perheen elämästä osana pientä kaupunkiyhteisöä Cornwallissa. De sancti Patricii purgatorio antaa puolestaan uuden kuvauksen siitä, mikä syntisen sielua odotti tuonpuoleisessa. Petruksen tarkoitus ei kuitenkaan ollut pelotella ihmisiä uskomaan, vaan päinvastoin osoittaa, että ihminen itse pystyi vaikuttamaan siihen, minne hänen sielunsa joutuisi kuoleman jälkeen. Jos ihminen eläisi hurskaasti ja uskoisi Jumalaan ilman epäilystä tai parmmin sanottuna valitsisi uskoa, saisi hän kuoleman jälkeen palkkion hyvin eletystä elämästä. Tällöin sielu pääsisi paratiisiin ja lopulta Jumalan luokse taivaaseen ja pääsisi nauttimaan ikuisesta rauhasta ja loistosta. Työni osoittaa, että keskiajan Britteinsaarten yhteiskunnassa elämän ja kuoleman välinen raja oli häilyvä ja vielä elossa olevat ihmiset pystyivät ylittämään sen Jumalan luvalla. Pyhimykset ja ihmiset olivat tiiviissä vuorovaikutussuhteessa toistensa kanssa ja muodostivat kumpaakin osapuolta hyödyttäviä ystävyyssuhteita. Pyhimykset auttoivat ihmisiä tuonpuoleista koskevissa asioissa samalla, kun ihmiset auttoivat pyhimyksiä maallisissa asioissa.

Tutkimus on historian maisterinohjelman opinnäytetyötutkielma, jossa tarkastellaan Suomen erikoispikajunaliikenteen historiaa. Erikoispikajunat olivat 1970-luvulta 1990-luvulle harjoitettua merkittävien kaupunkien välillä kulkevaa rautateiden nopeaa kaukoliikennettä, ns. intercity-liikennettä. Tutkielmassa taustoitetaan erikoispikajunaliikennettä sekä VR:n aseman että Suomen kaupungistumisen kautta. 1970-luvun alussa, kun erikoispikajunaliikenne alkoi, VR oli valtion virasto, mutta siltä alettiin vaatia yhä enemmän kannattavuutta toiminnassaan, kuten valtion omistamalta liiketoiminnalta muutenkin. 1960-luvulla Suomi oli kaupungistunut voimakkaasti, mikä vaikutti myös maan liikennetarpeisiin. Monessa Länsi-Euroopan maassa tapahtui 1950- ja 1960-luvuilla samanlaista kehitystä kuin Suomessa erikoispikajunien myötä 1970-luvulta lähtien: paikallisliikennettä vähennettiin ja huomio siirrettiin merkittävien kaupunkien välisiin yhteyksiin ja niiden parantamiseen. Erikoispikajunaliikenne asetetaan tässä tutkielmassa kansainväliseen kontekstiinsa. Tutkielmassa käsitellään Suomen erikoispikajunaliikennettä suhteessa yleiseen Suomen liikenteen kehitykseen. Lisäksi käsitellään erikoispikajunaliikenteen muuttuminen sen harjoittamisen aikana. Tutkielmassa käsitellään myös erikoispikajunaliikenteen poliittista kontekstia ja käsitellään suomalaisten poliitikkojen rautatieliikennenäkemyksiä erikoispikajunien aikana. Aiempaa erikoispikajunaliikenteeseen keskittyvää tutkimusta ei ole tehty. Tämän tutkielman lähteinä ovat etenkin Rautatiehallituksen arkiston asiakirjat Kansallisarkistosta.

Kautta historian, aaveita ja kummituksia on usein pidetty enteinä epäonnesta ja lähestyvästä kuolemasta. Tämä tutkielma tarkastelee tapausta, jossa aaveita käytettiin tarkoituksellisesti loanheittokampanjassa, jonka tavoitteena oli varmistaa, että Canterburyn arkkipiispa William Laud (1573-1645) päätyisi teloitettavaksi. Arkkipiispa Laud nautti kuningas Kaarle I:n suosiota ja oli aikansa vaikutusvaltaisimpia henkilöitä Englannissa. Englannin sisällissodan syttyessä 1640-luvun alussa Laudin onni kuitenkin kääntyi ja hänet vangittiin ja teloitettiin maanpetturina. Laud hankki uransa aikana pitkän listan vihamiehiä, ja hänen tultuaan viimein vangituksi vuonna 1641 nämä viholliset pääsivät vapaasti julkaisemaan aggressiivisia Laudin vastaisia pamfletteja. Laudia vastaan hyökkääviä pamfletteja kirjoitettiin 1640-luvun alussa lukuisista eri näkökulmista, mutta tämä teksti keskittyy analysoimaan pamfletteja, jotka käyttivät aaveita retorisena keinona viestinsä vahvistamiseksi. Tutkielma käsittelee kuutta pääosin anonyymia vuosina 1641-45 julkaistua tekstiä, jotka ovat monilta osin hyvin tyypillisiä aikansa pamfleteiksi, mutta tarjoavat toisaalta kirjoittajiensa käyttöön ainutlaatuisen retorisen arsenaalin. Aavehahmoja satiirisissa teksteissään käyttävät Laudin vastaiset pamflettien kirjoittajat kykenivät esimerkiksi kuvaamaan teksteissään Laudin edesmenneitä liittolaisia tätä jyrkästi vastustamaan palaavina aaveina sekä esittämään arkkipiispan itsensä pilkallisessa valossa taikauskoisena ja harhaisena, ja tätä kautta uskonnollisena auktoriteettina täysin epäuskottavana. Laudin vastaiset aavekertomukset ovat sikäli historiallisesti mielenkiintoisia, että niitä tutkimalla on mahdollista tarkastella aaveiden ja kuoleman kulttuurihistorian, uuden ajan pamflettikirjallisuuden historian, sekä reformaation jälkeisten uskonnollisten konfliktien historian yhtymäkohtaa. Arkkipiispa Laudia säälimättä pilkkaavat satiiriset aavekertomukset osoittavatkin osaltaan niin poliittisesti latautuneiden pamflettien tehokkuutta kuin myös monitulkintaisten aavehahmojen mahdollisten narratiivisten käyttötarkoitusten laajaa kirjoa. Laudin vastaiset kummituskertomukset eivät tietenkään yksinään aiheuttaneet aikansa merkittäviä historiallisia mullistuksia, mutta ne olivat omalta osaltaan tehokkaita ja taitavasti rakennettuja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineitä.

Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa rottien hävittämistä ja suhdetta ihmisiin ja yhteiskuntaan Helsingin vuosina 1949—1958 toimineen Hygienialaitoksen alaisen rottien hävittämisosaston näkökulmasta. Rotta on niin sanottu liminaalinen eläin, joka liikkuu villin ja kesyn välimaastossa. Kaupunkiympäristö tarjoaa kiinnostavan kontekstin tämän suhteen tarkastelulle, sillä ihmisten ja luonnon välinen raja on siellä epäselvä. Rotilla on kansainvälisesti negatiivisia konnotaatioita liittyen toiseuden ilmenemismuotoihin. Niitä on pidetty loisina, jotka eivät sopeudu sosiaalisiin normeihin, ja ne ovat olleet kiertoilmauksia syrjityille ryhmille. Rottien negatiiviset sosiaaliset konnotaatiot ovat historiallisesti olleet intiimisti yhteydessä niiden hävittämiseen. Helsingissä rottia torjuttiin systemaattisesti julkisen vallan aloitteesta 1900-luvun alusta asti, mutta torjuntamenetelmät muuttuivat oleellisesti vuodesta 1949 alkaen, kun rottaosasto perustettiin. Rottien hävittäminen ei Helsingissä ollut yhteydessä syrjiviin rakenteisiin, ja torjuntaa toteutettiin tasapuolisesti eri kaupunginosissa. Tutkielma paljastaa, että rottaosaston toiminnassa tapahtui kuitenkin siirtymä valistustyöstä ja ennaltaehkäisystä kohti myrkkyjen universaalia käyttöä. Muutos Helsingin rottaosaston toiminnassa juontui kansainvälisestä ja pohjoismaisesta paineesta, joka kannusti siirtymään uusiin ja aikaisempia myrkkyjä tehokkaampiin valmisteisiin. Uusien myrkkyjen luvattiin hävittävän rotat lopullisesti, minkä takia muuta ennaltaehkäisevää torjuntatoimintaa ei enää tarvittu. Vaikka lupaukset rottien totaalisesta hävittämisestä eivät toteutuneet, myrkyt vaikuttivat rottaosaston ja rottien väliseen suhteeseen negatiivisesti. Suhteiden heikkenemisen myötä rottaosaston toiminta oli 1950-luvun puoliväliin mennessä kehittynyt militarisoituneeksi jatkuvaksi rottasodaksi, jossa oli kyse älykkään vihollisen kanssa käydystä loppumattomasta kamppailusta.

Tutkielmassani käsittelen viikoittain ilmestyvässä yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehdessä 1970-luvulla julkaistujen henkilöhaastatteluiden kehystämistä. Tavoitteenani on analysoida miten toimittajat ovat rakentaneet henkilöhaastatteluita ja esittäneet haastateltavia henkilöitä aikana, jolloin toimittajakunnassa sekä suomalaisessa kulttuurissa, työelämässä ja sukupuolirakenteessa tapahtui suuria muutoksia. Tutkimuskysymysten avulla selvitän myös henkilöiden toimijuuden esiintymistä analysoimalla muun muassa sitä, vaikuttiko sukupuoli siihen jollakin tavalla. Aineistona hyödynnän Kansalliskirjaston digiaineistosta löytyviä Suomen Kuvalehtiä vuosilta 1970–1979. Toimittajien kirjoitukset heijastelivat sekä aikaansa että toimittajien omia näkökulmia. Haastatteluiden toimittaja ja haastateltava henkilö oli useammin mies kuin nainen, vaikka naistoimittajien määrä alkoi lisääntyä 1960–1970-luvuilla. Suomen Kuvalehdessä ei mies- ja naistoimittajien välillä ollut havaittavissa kuitenkaan suurta eroa kyseisenä aikana. Haastateltavat henkilöt olivat usein julkisuudesta tuttuja poliitikkoja, johtajia, taiteilijoita, muusikoita ja kirjailijoita, mutta mukaan mahtui myös niin sanottuja tavallisia henkilöitä, jotka eivät olleet julkisuudessa sen kummemmin esillä. Aineistosta nousi esiin kaksi isoa teemaa, joiden mukaan henkilöhaastatteluita rakennettiin; yhteiskunnallinen kehystäminen sekä henkilökuvan rakentaminen ulkoisen ja sisäisen olemuksen perusteella. Aineiston analysoinnin perusteella toimittajat kehystivät henkilöhaastatteluita useimmiten henkilön sukupuolen ja toimijuuden mukaan, kuvasivat henkilön ulkoista ja sisäistä olemusta, tai toivat esille sukupuolirooleja viitaten yksityiseen ja julkiseen elämänalueseen.