Browsing by master's degree program "Alue- ja kulttuurintutkimuksen maisteriohjelma"

Tutkielmassa tarkastellaan Israelin ja kahden arabimaan, Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien ja Bahrainin välisen Abraham-sopimuksen herättämiä reaktioita jälkimmäisten naapurimaassa, Saudi-Arabiassa. Sopimus loi diplomaattisuhteet mainittujen maiden välille ja rikkoi siten arabimaailmassa pitkään jatkuneen perinteen olla olematta virallisesti tekemisissä Israelin kanssa. Saudi-Arabia puolestaan on merkittävä poliittinen vaikuttaja Lähi-idässä ja kahden sopimuksen tehneen emiirikunnan läheinen liittolainen. Siten sen näkemyksillä asiassa on sekä merkitystä että mielenkiintoa. Käytännön tutkimuskohteena ovat maan suurissa sanomalehdissä julkaistut kirjoitukset aiheesta, sekä lehtien omat toimitetut artikkelit että lukijoiden mieli-pidekirjoitukset. Kirjoitusten pohjalta tehdään päätelmiä maan hallinnon asennoitumisesta sopimukseen. Taustaoletus on se että lehtien toimitetut artikkelit heijastavat jotenkin hallinnon linjaa, kuten monissa autoritaarisen hallinnon maissa on tapana. Toisaalta mielipidekirjoitukset kertovat yksityisten kansalaisten näkemyksistä Israelin ja arabimaiden lähentymisen suhteen ja avartavat täten kuvaa tämän kehityksen aiheuttamista reaktioista näissä maissa. Eräs tutkielman tavoitteista onkin tarkastella sananvapauden tilaa Saudi-Arabiassa, sekä median että sen kuluttajien osalta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa sovelletaan konstruktionistista kansainvälisten suhteiden teoriaa. Sen lähtökohtana on valtion yhteiskunnallinen identiteetti, josta käsin sen poliittista käyttäytymistä tarkastellaan. Vertauskohtana on inhimillinen yksilöidentiteetti. Teorian juuret ovat täten sosiaali- psykologiassa mutta sitä on muokattu paremmin politiikan ja valtioiden kansainvälisten suhteiden tutkimukseen sopivaksi. Tämän tutkielman kannalta keskeiset alan teoreetikot ovat Michael Barnett ja Alexander Wendt. Arabimaiden identiteetti on kokenut muutoksia koko niiden itsenäisyyden ajan. Syynä ovat olleet erilaiset konfliktit joihin maat ovat ajautuneet, pitkälti Lähi-idän ei-arabialaisten maiden kanssa. Konfliktien seurauksena ne ovat joutuneet arvioimaan uudestaan suhdettaan toisiinsa ja mainittuihin muihin maihin, siis luomaan uudestaan oikeaoppisen arabismin normit. Julkilausumattomana päämääränä on ollut arabi-maailman poliittinen yhtenäisyys. Jokaisen konfliktin ja sitä seuranneen arvokeskustelun myötä tällainen yhtenäisyys on kuitenkin vähentynyt ja monet maat ovat alkaneet luoda kahdenkeskisiä suhteita alueen ei-arabialaisiin maihin. Abraham-sopimus kuuluu luontevasti tällaisten poliittista epäjärjestystä arabimaailmassa aiheuttaneiden tapahtumien sarjaan. Tutkielmassa vertaillaan tilannetta ennen ja jälkeen sopimuksen syntyä sekä sen aiheuttamia reaktioita arabimaiden hallinnoissa ja yksityisissä kansalaisissa. Aineiston perusteella on ilmeistä, että maiden yhtenäisyys ei ole paljon kasvanut Israelin ja parin Persianlahden emiirikunnan lähentymisen seurauksena. Pikemminkin hajaantuminen on jatkunut entiseen malliin. Monet Saudi-Arabian kansalaisetkin tuntuvat kannattavan maansa suhteiden normalisointia Israelin kanssa vaikka eivät sitä suoraan kirjoituksissaan sano. Maan virallinen asema Lähi-idän maiden yhteisössä tekee tämän kuitenkin vaikeaksi. Tutkimuksen tulokset osoittavat myös että Saudi-Arabian perinteinen lehdistö on lojaali maan hallinnolle ja heijastaa varsin uskollisesti sen poliittista linjaa. Toisaalta yksityisillä kansalaisilla on varsin suuri vapaus ilmaista mielipiteensä lehtien palstoilla, tietyin rajoituksin. Ajoittain on vaikea havaita minkäänlaista eroa mielipidekirjoituksiin muiden, demokraattisempien maiden lehdissä. Sikäli maan huono maine sanan-vapauden suhteen ei ole täysin perusteltu. Kirjoitukset osoittavat, että Saudi-Arabian kansalaiset ja toimittajat tuntevat hyvin Lähi-idän monimutkaiset poliittiset olosuhteet ja voivat kirjoittaakin niistä suhteellisen vapaasti, varsinkin yksityiset kansalaiset. Toimittajat joutuvat tietysti valitsemaan sanansa huolellisemmin. Sikäli Saudi-Arabian media ei suuresti poikkea minkä tahansa maan vastaavasta.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten suomalaissyntyiset islamiin kääntyneet muslimiäidit kokevat oman äitiytensä ja äidin roolinsa, minkälaisia äitiyteen ja lasten uskontokasvatukseen liittyviä ihanteita heillä on, sekä mihin he pohjaavat näkemyksensä hyvästä äitiydestä ja lastenkasvatuksesta. Tavoitteena on ollut selvittää, miten he monikulttuurisissa perheissään tekevät valintoja eri islamin tulkintojen ja toimintatapojen välillä äitiyteen ja lastenkasvatukseen liittyvissä kysymyksissä, ja miten sekularisoituneessa Suomessa asuminen on vaikuttanut heidän kokemuksiinsa muslimiäitiydestä. Tutkielma sijoittuu islamin tutkimuksen ja äitiystutkimuksen kentille. Haastatteluita on lähestytty etnografisella otteella ja teoreettisia aineksia on otettu sosiologian ja sukupuolentutkimuksen puolelta. Tutkimusaineisto koostuu 7 puolistrukturoidusta haastattelusta, jotka on äänitetty ja litteroitu. Haastattelut on koodattu ja analyysimetodina on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa käy ilmi, että haastatellut äidit ovat tietoisia äitien korkeasta asemasta islamilaisissa lähteissä, mutta äidit eivät toisintaneet kuvaa itsensä uhraavasta äidistä. Äitiyden ja islamin välillä nähtiin yhteys, joka saattaa aiheuttaa paineita joillekin äideille, jotka eivät olisi halunneet lapsia tai eivät koe sopivansa sosiaalisesti konstruoituun ”muottiin”. Kuitenkin suurin osa äideistä nautti äidin roolistaan, eivätkä he kokeneet isoja ristiriitoja eri puolilta tulevien odotusten ja oman äitiytensä välillä. Nykyajan individualistiseen trendiin liittyvä intensiivisen vanhemmuuden kulttuuri näkyi joistakin äideistä ja tämä saattoi aiheuttaa paineita enemmän kuin islamin määrittelemät äidin velvollisuudet. Keinoja käsitellä paineita oli erilaisia. Useampi koki itsensä itsevarmaksi, eivätkä nämä äidit paljon stressanneet mahdollisesta kritiikistä. Jumalan armollisuus mainittiin useamman kerran paineita lievittävänä tekijänä. Jumala odottaa äideiltä näiden omaa parastaan, mutta ei täydellisyyttä. Yksi äiti tulkitsi islamilaisia lähteitä feministisesti osoittaakseen, ettei naisen ja äidin roolin tarvitsisi olla niin kapea. Lastenkasvatuksen ihanteiksi nostettiin universaaleja hyveitä, mutta näitä hyveitä pidettiin islamilaisina tai limittäisinä islamin kanssa. Lapsista haluttiin kasvattaa hyviä ihmisiä ja tämä tapahtui islamin avulla. Lapsia sosiaalistettiin islamiin jo pienestä pitäen, koska sekulaarissa ympäristössä kotikasvatuksella nähtiin olevan enemmän merkitystä lasten islamilaisen identiteetin kehittymiselle kuin muslimienemmistöisessä maassa. Monet pitivät Suomea lähtökohtaisesti islamilaisia arvoja tukevana paikkana asua, mutta kokivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaalistavan lapsia vahvasti suomalaisuuteen. Tämän vuoksi he kokivat, että islamiin kasvattaminen jää hyvin paljon vanhempien harteille. Tämä mahdollisesti voisi selittää taipumusta ”holistiseen” kasvatukseen, jossa uskonto on kokonaisvaltainen asia, joka näkyy kaikissa arkielämän toimissa. Mitä tulee islamin tulkintoihin, äidit tunsivat oman uskontonsa hyvin ja luottivat omaan järkeensä ja intuitioonsa päätöksen teossa. Moskeijan järjestämät Koraani-koulut nähtiin metodeiltaan vanhahtavina ja lapsille rankkoina, joten monet lapset opiskelivat islamia kotona vanhempiensa ja internetin materiaalien avulla.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia representaatioita Australian ja Uuden-Seelannin uutismediat välittivät dekolonisaatiosta maiden kansallispäivinä vuosina 2022 ja 2023. Kansallispäivät ovat merkittäviä tapahtumia, jotka juhlistavat valtioiden saavutuksia ja kulttuuria sekä kyseisten kansojen historiaa. Kansallispäivät voivat kuitenkin olla myös haastavia ja tunteita herättäviä, etenkin maissa, jotka ovat entisiä siirtomaita. Dekolonisaation tarkoituksena on purkaa niitä rakenteita, joita siirtomaavallan aikana on syntynyt ja jotka edelleen aiheuttavat epätasa-arvoisuutta maiden valtaväestön ja alkuperäiskansojen välille. Tarkastelen laadullisen sisällönanalyysin avulla, millaisena australialaiset uutissivustot SBS ja News.com, sekä uusiseelantilaiset NZ Herald ja Stuff.com esittävät dekolonisaation etenemisen valtioissa kansallispäiviin liittyvissä artikkeleissa. Neljästäkymmenestäkahdesta analysoimastani artikkelista esiin nousivat alkuperäiskansojen toimijuuden, dekoloniaalisen kielen, poliittisen ilmapiirin, sekä kansallispäiviin liittyvien perinteiden teemat. Tutkielmassa vertailin näihin teemoihin sisältyvien representaatioiden eroavaisuuksia Australiassa ja Uudessa-Seelannissa kehystäen niitä kulttuurisella ja poliittisella kontekstilla. Analyysissa käytän apuna aikaisempaa tutkimuskirjallisuutta muun muassa mediatutkimuksen, alkuperäiskansatutkimuksen ja postkoloniaalisen tutkimuksen kentiltä. Tutkimustani ohjasi ajatus siitä, että median välittämät representaatiot vaikuttavat käsityksiin dekolonisaatiosta. Aineistoni paljasti, että Australia ja Uusi-Seelanti pyrkivät molemmat edistämään dekolonisaation etenemistä yhteiskunnassa. Uusi-Seelanti on prosessissa pidemmällä, mutta molempien maiden suurten mediaorganisaatioiden välittämät artikkelit sisälsivät positiivisia kuvauksia dekolonisaatiosta sekä tietoa alkuperäiskansojen kulttuurista ja heidän kokemistaan historiallisista ja nykyisistä vääryyksistä. Kumpikin maa pyrkii navigoimaan siirtomaahistoriansa jättämien jälkien ja tulevaisuuden tasavertaisuuteen liittyvien pyrkimysten ristivirrassa.

Tässä maisterintyössä analysoidaan Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden esittämiä kysymyksiä vuosina 2004–2014. Tutkimuksessa pyritään vastaamaan siihen, minkälaisista teemoista Baltian maiden EU-parlamentaarikot esittivät kysymyksiä vuosina 2004–2014 muista entisen Neuvostoliiton maista puhuessaan ja minkälaisia eroja jäsenmaiden temaattisissa painotuksissa on havaittavissa. Kysymyksiä tarkastellaan turvallistamisteoreettisesta näkökulmasta. Analyysin tuloksille pyritään löytämään selityksiä muuta tutkimuskirjallisuutta käyttämällä. Työn tutkimusmenetelmänä käytetään temaattista analyysiä, minkä avulla Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden kysymykset Venäjästä ja muista EU:n itäisistä naapureista osittuivat kuuteen eri teemalliseen sektoriin. Baltian maiden EU-parlamentaarikoiden kysymykset keskittyivät vuosina 2004–2014 erityisesti energiasektoriin, raja- ja liikkuvuuskysymyksiin sekä demokratia- ja ihmisoikeuskehitykseen muissa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen itsenäistyneissä valtioissa. Turvallistamisteoreettisesta näkökulmasta tarkasteltaessa erityisesti energiasektoriin sekä rajoihin ja liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä käsiteltävää aihetta on turvallistettu kysymyksien retoriikalla. Liettualaiset EU-parlamentaarikot olivat vuosina 2004–2014 aktiivisempia parlamentaaristen kysymysten esittäjiä kuin latvialaiset ja virolaiset kollegansa. Vuosina 2004–2009 Viron, Latvian ja Liettuan EU-parlamentaarikot kiinnittivät jäsenmaatasolla huomionsa eri temaattisiin kokonaisuuksiin, mutta vuosina 2009-2014 jokaisen Baltian maan mielenkiinto keskittyi energiasektorille. Merkittävä ero parlamenttikausien välillä on myös siinä, että jälkimmäisenä parlamenttikautena kysymyksiä kysyttiin yhteistoiminnallisesti, kun parlamenttikaudella 2004–2009 EU-parlamentaarikot kysyivät kysymyksiään yleisemmin yksittäisinä parlamentaarikoina.

Tämä tutkimus käsittelee San Francisco 48ers joukkueen pelaajan Colin Kaepernickin vuonna 2016 aloittamaa rauhanomaista protestia poliisin mustiin kohdistamaa väkivaltaa vastaan sekä mustien ja muiden vähemmistöjen huonompia sosioekonomisia olosuhteita vastaan. Tutkimuksessani selvitän, miten isänmaallisuutta käsitellään The New York Times -lehden artikkeleissa 1.8.2016–1.1.2017 välisenä aikana ja miten toimittajat tuovat ilmi yhteiskunnan eri osapuolten näkemyksiä Colin Kaepernickin protestin yhteydessä. Lisäksi tarkastelen, miten ja mitä osapuolia The New York Timesin artikkeleissa otetaan kontekstiin Kaepernickin protestointia käsiteltäessä. Vaikka Kaepernickin aloittamasta protestista on kulunut jo useita vuosia, on se edelleen ajankohtainen. Tutkimusten mukaan mustien sosioekonominen asema jää selvästi jälkeen valkoisista. Poliisin väkivallasta tehdyt tutkimukset antavat osittain ristiriitaisia tuloksia johtuen Yhdysvaltojen viranomaisten puutteellisesta tietojen tilastoinnista paikallistasolla. Tutkimusaineistoni käsittää 17 The New York Timesin artikkelia, joissa Kaepernickin protestia tarkastellaan syvällisemmin. Tutkielmani metodina käytän kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Miten The New York Timesin artikkeleissa käsiteltiin Colin Kaepernickin protestia suhteessa isänmaallisuuteen? 2) Miten The New York Timesin artikkeleissa käsiteltiin amerikkalaisen yhteiskunnan eri osapuolten suhtautumista Colin Kaepernickin protestiin? Tutkimuksen aikana selvisi, että molempien tutkimuskysymysten osalta löytyi selvästi erottuvat alateemat. Isänmaallisuuteen liittyvän kysymyksen yhteydessä toimittajat toivat esille kansallislaulun, kansallislipun ja armeijan merkityksen protestoinnin kannalta. Protestointiin liittyi artikkeleiden mukaan selvästi seuraavat amerikkalaisen yhteisön eri sidosryhmät: NFL ja muut urheiluliigat, muut urheilijat, kannattajat, mustat protestoijat sekä poliitikot ja Yhdysvaltojen korkeimman oikeuden tuomari Ruth Bader Ginsburg. Sisältöanalyysin tulokset vahvistivat käsityksiä, joiden mukaan The New York Timesia pidetään näkemyksiltään liberaalina Yhdysvaltojen poliittisella kartalla. Tutkimuskysymysteni aiheita käsiteltiin monipuolisesti, mutta artikkeleiden osittainen pinnallisuus viittaa siihen, että The New York Times, kuten moni muukin erehtyi Kaepernickin protestin merkityksestä. Yhden miehen protestista kehittyi yli maiden ja maanosien ulottuva kansanliike.

This thesis presents an ethnographic and discourse analytical approach to the construction of Saudi Arabian nationhood in the post-2016 era following the inception of the national, neoliberal economic reform plan Vision 2030. The analysis examines a dual dataset consisting of ethnographic data as well as textual and visual sources produced for the most part in the context of Saudi Arabia’s National Day and Founding Day celebrations. The framework of analysis draws on social constructivist theories of nationalism as well as Marxist approaches to political economy. The work focuses on the interlinkages of contemporary Saudi nationalism, capitalist political economy and the creation of neoliberal-national subjectivities by examining three core research questions. (1) How are national futures envisioned and pasts remembered in the context of state and elite production of nationalism? (2) How are certain femininities produced as national and what are the qualities that make up national femininities in state and elite discourse? (3) How do national celebrations participate in constructing Saudi Arabian nationhood and what are some popular responses to or understandings of nationalism in their context? The analysis shows how the neoliberal economic reform plan Vision 2030 constructs national, neoliberal subjects by projecting the image of a self-governing, economic and youthful Saudi citizen. Vision 2030 also emerges as an economic imaginary of a future techno-utopian Saudi Arabia, where the “giga projects” undertaken under Vision 2030 have been realized through the ambition-turned-labor of ideal citizens. Meanwhile, Founding Day surfaces as an invented tradition seeking to establish continuity with an “authentic” and suitable Saudi Arabian past at a time when the kingdom is in the midst of a period of economic and social change. The production of national subjects also occurs along gendered lines by producing neoliberal-national femininities: women occupy a dual role as both carriers of tradition and symbols of the nation and its modernity. Also popular Founding Day celebrations surface as practices that contribute to shaping subjectivities through the creation of embodied experiences of the nation along with visualizing its glorified past and utopian future. Participants in such events also participate in this subject formation by deciding whether to take part in celebrations and, if so, how.

Pro gradu -tutkielmassani analysoin Dak’Art Biennaalista kirjoitettuja arvosteluja ja kritiikkejä. Dak’Art Biennale on Senegalissa, Dakarissa järjestettävä suuri ja kansainvälinen afrikkalaisen nykytaiteen näyttely. Biennaali on vuodesta 1966 esittänyt erilaista afrikkalaista taidetta aina kirjallisuudesta visuaaliseen taiteeseen. Vuodesta 1996 Dak’Art Biennaali on keskittynyt afrikkalaisen nykytaiteen esittämiseen. 2000-luvun puolella Biennaali saavutti kansainvälisen lehdistön huomion ja on sitä myötä herättänyt paljon keskustelua taidemaailmassa. Biennaali julistaa pan-afrikkalaista ideologiaa ja pyrkii luomaan yhteisöllisyyttä ja yhteisöä kaikkein afrikkalaisten välillä asuinpaikasta riippumatta. Biennaalin tärkeä tehtävä on myös herättää keskustelua afrikkalaisuudesta, kolonialismin historian vaikutuksista, ideologioista ja nykyisen Afrikan mahdollisuuksista. Tutkimukseni keskittyy siihen, millaista keskustelua Dak’Art Biennaalista käydään taidemaailmassa ja akatemiassa. Tutkimusaineistoni koostuu vuosina 1993–2016 julkaistuista akateemisista artikkeleista, taidelehtien kritiikeistä ja muutamasta kulttuurisivuston julkaisemasta arvostelusta. Biennaaleja on tutkittu paljon taiteentutkimuksen piirissä. Olen tutkielmassani kiinnostunut erityisesti siitä, mitä kritiikit ja arvostelut kertovat itse Biennaalista ja millaisen kuvan ne muodostavat siitä sekä, miten ne osaltaan vaikuttavat Biennaalin representaatioon. Tutkielmassani olen kiinnostunut Biennaalista erityisesti postkolonialistisena tuotteena ja siitä, miten tämän ymmärtäminen näkyy kritiikeissä. Dak’Art Biennaali kantaa erityistä historiaa ja merkityksiä, jonka vuoksi postkolonialistinen ote on tärkeää tutkielmani kannalta. Lisäksi hyödynnän tutkielmassani Guy Debord’n teoriaa: Spektaakkelin yhteiskunta. Debord’n teoria on kritiikki nyky kapitalismille ja esittää, miten yhteiskunnasta on tullut osa representaatiota. Toisin sanoen, miten kaikki, minkä elämme ja koemme, on tullut representaatioksi. Kyseistä teoriaa on sovellettu Biennaali keskusteluissa siinä, miten Biennaalit edustavat spektaakkelia. Tutkielmassani pyrin soveltamaan teoriaa siinä, miten kritiikit käyttävät erilaisia strategioita, jotka osoittavat niiden edustavan Debord’n spektaakkelia. Tutkielmassani osoitan, miten kritiikit tuottavat spektaakkelin eri keinoin. Näitä keinoja tarkastelen kriittisen diskurssianalyysin avulla. Ensimmäiseksi pohdin kuinka kritiikit tuottavat spektaakkelia yleisesti ja edustavat eletyn representaatiota. Tämän jälkeen esitän, miten kritiikeistä näkyy markkinakapitalismin logiikka, ja, miten se liittyy Debord’n spektaakkeliin. Lisäksi analysoin, miten pan-afrikanistinen ja postkolonialistinen lähestymistapa näkyy kritiikeissä dominoivana ja ainoana lähestymisenä. Lopuksi tarkastelen, miten sosiopoliittiset valtasuhteet näkyvät kritiikeissä ja, miten spektaakkelin teoria voi auttaa ymmärtämään myös niiden ilmentymistä kritiikeissä. Debord’n Spektaakkelin yhteiskunta auttaa ymmärtämään Dak’Art kritiikkejä syvällisemmin ja laajemmassa kontekstissa. Tutkielmassani keskityn siis strategioihin, joita kriitikot käyttävät luodakseen Biennaalista tietynlaisen kuvan.

Our lives are dependent on energy in multiple ways, which is why energy can be considered as one of the basic human needs. We use energy to heat and cool our homes, cook food, power various appliances and devices, lighting, in transportation to fuel vehicles, and in manufacturing of different goods. Modern energy security challenges have become increasingly unpredictable and entangled and they result from a wide range of geopolitical, technical, economic, and natural factors. Climate change is one of the most pervasive challenges that has far-reaching impacts on the planet Earth and the humankind and decarbonisation of the energy sector is a top priority for countries to mitigate the climate change. The main research questions of this thesis are: What are the energy security strategies in the EU solar energy strategy? What is the role of China in global solar PV trade? How does the EU solar energy strategy address the energy security risks in the global solar PV supply chain? I apply qualitative content analysis to analyse the energy security strategies in the EU solar energy strategy published in 2022. I use the energy security theory developed by Cherp and Jewell (2011) that distinguish sovereignty, robustness, and resilience perspectives on energy security, and define energy security as protection from disruptions of energy systems that can jeopardise nationally vital energy systems. Moreover, I examined how discussions on the role of solar energy evolved in EU speeches during 2014-2022. The EU speeches show that solar energy has emerged from describing the progress and need for renewable and solar energy development to one of the most competitive renewable energy resources that can address current and future energy challenges and help in climate change mitigation efforts. The analysis of the EU solar energy strategy indicated strong emphasis on the sovereignty perspective of energy security. On the other hand, there was no significant emphasis between the robustness and resilience perspective. In addition, three new aspects of energy security emerged during the analysis that did not fit into the three perspectives. They were accessibility, affordability, and acceptability of solar energy.

Laadulliseen sisällönanalyysiin perustuva tutkielma käsittelee Turkin presidentti Recep Tayiip Erdoğanin neo-osmanistista ideologiaa ja globaaliksi ilmiöksi noussutta nostalgiapolitiikkaa. Tutkielmassa esitellään neo-osmanismi populistisena keinona, jonka kautta Erdoğan valikoi Turkin osmanimenneisyydestä itselleen hyödyllisiä elementtejä hyötyäkseen niistä poliittisesti ja taloudellisesti esimerkiksi omaa valtaansa kasvattaakseen tai omia rakennusprojektejaan tukeakseen. Nostalgiaan perustuvasta politiikasta on tutkielmaan kerätty kahdeksan tunnuspiirrettä: populismi, kokemus rappiosta, autoritaarisuus ja vahvat johtajat, myyttinen kokemus menneestä, uhkakuvat, nationalismi, arvokonservatiivisuus ja lupaukset taloudellisesta menestyksestä. Esimerkeiksi neo-osmanismista on nostettu Erdoğanin oma henkilökuva, kolme neo-osmanistisia sävyjä sisältävää puhetta sekä Taksimin sotilaskasarmiprojekti ja vuoden 2017 perustuslakimuutos. Aineiston analyysiin kuuluu pohdintaa siitä, millaisia neo-osmanistisia piirteitä esimerkeissä esiintyy ja linkittyvätkö tapaukset laajempaan globaaliin nostalgiapolitiikan ilmiöön. Tutkielmassa selviää, että neo-osmanismi on tutkimusmaailmassa jokseenkin tunnettu ilmiö, mutta silti alkanut herättää huomiota vasta 2020-luvulla. Erdoğan toteuttaa neo-osmanismia henkilökuvallaan esiintymällä julkisuudessa eräänlaisena modernin ajan sulttaanina, hurskaana muslimina ja vertautumalla etenkin osmanisulttaani Abdulhamid II:een. Puheissaan Erdoğan puhuu Osmanivaltion hohdokkuudesta ja Turkin historian ainutlaatuisuudesta, mutta korostaa myös uskonnon merkitystä esimerkiksi Hagia Sofian moskeijaksi muuttamisen päivän puheessaan. Päätöksenteossaan Erdoğan toimii autoritaarisesti ja perustelee toimiaan Osmanivaltion muiston ylläpitämisellä, kuten Taksimin aukion sotilaskasarmiprojektista havaitaan; vuonna 2013 Erdoğan tukahdutti mielenosoitusaallon väkivaltaisesti, kun turkkilaiset vastustivat historiallisten osmanikasarmien uudelleenrakentamista. Erdoğan on rakennuttanut lisääntyvissä määrin myös moskeijoita ja uskonnollisia keskuksia, mikä on merkittävää, sillä Turkin tasavallan alkuaikoina valtio kävi läpi merkittävän sekularisaatioprosessin, joten uskonnon merkityksen kasvattamisella on yhteys myös neo-osmanismiin ja nostalgiapolitiikkaan. Globaalin nostalgiapolitiikan kaikki tunnuspiirteet täyttyvät Erdoğanin politiikan kohdalla, mutta eivät aina samanaikaisesti tai yhtä vahvasti, joten tuloksia tulkitessa on muistettava aiheen tulkinnanvaraisuus ja tilannekohtaisuus. Neo-osmanismi eroaa globaalista esikuvastaan myös kulttuurillisen kontekstin takia: Euroopassa ja Yhdysvalloissa nostalgia kohdistuu historiallisista syistä osittain eri asioihin kuin Lähi-idässä, ja esimerkiksi suhde islamiin luo suuren eron ilmiöiden välille. Voidaan kuitenkin todeta, että Erdoğanin politiikassa esiintyy sekä juuri Turkille erityislaatuista neo-osmanismia että globaalin nostalgian tunnusmerkkejä, jolloin neo-osmanismi voidaan nostaa muiden nostalgiapoliittisten ilmiöiden rinnalle, kunhan kulttuurillinen konteksti ja aiheen moniulotteisuus muistetaan ottaa huomioon.

This thesis explores what characteristics and expectations are associated with work and workers in contemporary North Korea and how those representations differ from other socialist countries and North Korea’s own past. The theoretical background demonstrates how different thinkers have conceptualized modern work as an ideological tool, specifically under socialism. Using workers as the nominal subjects in their legitimization narratives, state socialist regimes have utilized various practices to mix the reality and the ideal, praising workers as heroes while maintaining exploitation. The literary review covers previous research on the policy and propaganda about work across the Soviet Union, China, and North Korea, showing how the image of the ideal worker has developed according to material conditions and political goals of each place and period. As contemporary North Korean work has received less attention in studies, this thesis explores the depictions of work and workers in North Korea in 2012–2020. The analysis is conducted by using qualitative content analysis on North Korean English-language media. The data consists of magazines, newspaper articles and two films. Through analysing this sample of journalistic writings, photos and fictional films and texts, repeating patterns of representations about workers emerge as four major categories of characteristics: technological skill and innovativeness, unity and collectivism, correct morals and ideology, and self-reliance. Together these qualities make up the image of the contemporary ideal worker in North Korea. These findings suggest some shifts in North Korean ideology in the last decade compared to the past. The categories mostly follow familiar themes but from new perspectives and with different emphasis. The collectivist tendency and family metaphors are stronger, and the roles between different workers are minimized. The workers are increasingly shown as highly educated innovators and scientists. Despite the rising narratives on science, the revolutionary spirit is equally maintained as an important feature.