Browsing by Subject "ääni"

Tutkimuksessani tarkastelen heterodiegeettisen kertojan roolia, puhetta ja ääntä Sally Rooneyn (1991–) teoksessa Normal People (2018). Selvitän, miten kertoja puhuu ja mitä hän puheellaan tavoittelee, ja sitä kautta myös hänen suhdettaan teoksen päähenkilöihin ja kuvaamaansa yhteisöön. Lisäksi tarkastelen, miten kertojan puheen kollektiivinen luonne rakentuu ja millaisen kuvan kertoja luo yhteisöstä, jonka näkemyksiä hän viljelee puheessaan. Tutkimukseni teoreettinen viitekehys yhdistelee klassisen ja jälkiklassisen, erityisesti kognitiivisen, narratologian näkemyksiä ja välineistöä. Kertoja fokalisoi tarinamaailmaa vuoroluvuin kahden päähenkilön Connellin ja Mariannen näkökulmista, jolloin kertoja pääsee kerrallaan toisen päähenkilön ajatuksiin ja sisäiseen maailmaan. Kertojan ajatustenluku rajoittuu kuitenkin päähenkilöihin, ja tarinamaailman muita henkilöhahmoja hän tarkastelee ulkopuolelta. Kertojan ja päähenkilön diskurssien eronteko osoittautuu kerronnan vapaassa epäsuorassa esityksessä hankalaksi, eikä lukija voi olla varma, milloin kertoja puhuu omasta ja milloin henkilöhahmon näkökulmasta. Kertojan puhetta määrittää toistuva yhteisöllisen näkemyksen ilmentäminen, jolloin kertojan ääni ei täten koostu vain kertojan omasta yksilöllisestä esityksestä, vaan siihen sekoittuu yhteisöllinen ääni. Kertojan puheen yhteisöllinen ja sosiaalinen luonne rakentuu erilaisista tekstuaalisista merkeistä ja strategioista, joilla yhteisöllisyyttä kuvataan. Normal People -teoksessa näitä keinoja ovat kertojan viittaaminen toistuvasti yhteisön läsnäoloon ja sen korostaminen, että yhteisö on kiinnostunut yksilöiden valinnoista ja teoista ja arvottaa niitä. Kertoja myös perustelee omia näkemyksiään päähenkilöistä ja heidän valinnoistaan nojaamalla kollektiiviseen mielipiteeseen. Tarve olla normaali ja elää normaalia elämää määrittää ja arvottaa voimakkaasti Connellin ja Mariannen valintoja, ja käyttämällä hyväkseen yhteisön oletettua näkemystä kertoja esittää oman tulkintansa siitä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä, normaalia ja tavoiteltavaa. Kun Connell ja Marianne alkavat löytää omaa paikkaansa maailmassa, myös kertojan viittaaminen yhteisöön vähenee. Ihanne normaalista kuitenkin säilyy läpi teoksen päähenkilöiden elämää ja valintoja määrittävänä ja arvottavana tekijänä. Kertojan ideologinen epäluotettavuus ilmenee yleistävässä, arvioivassa ja puolueellisessa puhetavassa. Lisäksi kertojan toistuva piiloutuminen päähenkilöiden diskursseihin mahdollistaa kertojan omien näkemysten ilmentämisen häivytetysti, mikä on myös osaltaan osoitus siitä, että tarinan ulkopuolisen kertojan sanaan ei voi absoluuttisesti luottaa.