Browsing by Subject "1970-luku"

Tutkielmani käsittelee suomalaisen 1970-luvun ääniteteollisuuden, Finnhits-albumien ja suomalaisten käännöskappaleiden transnationaalisuutta. Selvitän, mitkä kansainväliset ilmiöt ja ideat ilmenevät Finnhits-albumeissa, ja miten näitä ilmiöitä ja ideoita muokattiin suomalaisen ääniteteollisuuden käytäntöihin ja populaarimusiikin tuotantoon. Tarkastelen ääniteteollisuuden ylirajaista toimintaa analysoimalla aineistoa, joka koostuu kymmenestä Finnlevyn 1970-luvulla julkaisemasta Finnhits-albumista ja kolmen ääniteteollisuuden toimijan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista, joita käsittelen sisällönanalyysin menetelmällä. Haastatteluissa käsitellyt teemat – Finnhits-albumit, käännöskappaleet, kustannustoiminta sekä haastateltavien rooli ääniteteollisuuden toiminnassa – nivoutuvat toisiinsa, sillä Finnhits-albumien kaltaisten kokoelma-albumien idea ja uudenlaiset markkinointi- ja myyntikeinot omaksuttiin ulkomailta. Finnhits-albumeilla on useita käännöskappaleita, joiden alkuperäisversiot olivat kansainvälisesti tunnettuja kappaleita. Alkuperäiskappaleiden alikustannusoikeuksien hankkiminen ulkomaisilta kustantamoilta mahdollisti käännöskappaleiden tekemisen. Haastateltavat vaikuttivat toiminnallaan 1970-luvun Finnhits-albumien ideointiin ja tuotantoon. Tulkitsen aineistoa transnationalismin käsitteen avulla. Käsite viittaa kanssakäymisiin, jotka linkittävät ihmisiä, instituutioita ja ideoita kansallisvaltioiden rajojen yli. Hyödynnän myös laajempaa ylirajaisuuden käsitettä kuvaillessani aineistossa ilmenevää kansallisempaa levy-yhtiöiden ja kustantamoiden sekä paikallisempaa suomalaisten eri levy-yhtiöiden välistä toimintaa. Yhdistän transnationalismin käsitteeseen ajatuksen haastateltavista portinvartijoina ja kulttuurin välittäjinä, eli yleisemmin ääniteteollisuuden toimijoina. Haastateltavat vaikuttivat kansainvälisen ääniteteollisuuden ideoiden omaksumiseen Finnhits-albumien teossa, levittämisessä ja markkinoinnissa sekä käännöskappaleiden kustantamisessa, tuotannossa ja julkaisussa. Aineiston analyysi osoittaa, että kansainvälisen ääniteteollisuuden kehitys 1970-luvulla vaikutti myös Suomeen. Finnhits-albumit ovat osa populaarimusiikin yhteistä transnationaalia historiaa. Haastateltavat ääniteteollisuuden toimijoina omaksuivat kansainvälisiä ideoita, joita hyödynnettiin Finnhits-albumien tuotannossa, markkinoinnissa ja myynnissä. Haastateltavat huomioivat ulkomaiset vaikutteet, mutta suomalaiset kuulijat eivät välttämättä tiedostaneet ideoiden alkuperää tai välittäneet siitä, jolloin käännöskappaleet saatettiin mieltää suomalaisiksi kappaleiksi. Finnhits-albumeissa ei myöskään korostettu käännöskappaleiden alkuperää, mikä ilmenee jo Finnhits-albumien kansien alaotsikosta: ”Suomen suursuosikit samalla levyllä”.

Tutkin tässä työssä orientalismin musiikillisia ilmenemismuotoja varhaisessa raskaassa rockissa. Tutkimuskohteeksi olen valinnut kolme tunnettua 1970-luvun jälkipuolella julkaistua heavy rock -kappaletta: Led Zeppelin -yhtyeen Kashmir (1975) ja Rainbow-yhtyeen kappaleet Stargazer (1976) ja Gates of Babylon (1978). Kappaleet ovat esittäjiensä tunnetuimpia. Siksi ne ovat myös merkittäviä esimerkkejä 1970-luvulla julkaistusta itämaisvaikutteisesta heavy rockista. Tutkin kappaleita analyyttisesti kuunnellen, alkuperäisäänitteistä laatimiani transkriptioita tarkastellen sekä vertaillen kappaleissa esiintyviä itämaisuuteen viittaavia piirteitä aiempiin orientalistismin merkkeihin musiikissa. Keskeisimpänä tutkimuskirjallisuutena käytän Ralph P. Locken (2009) ja Derek B. Scottin (1998) eksotismia, orientalismia ja länsimaista taidemusiikkia käsitteleviä tekstejä. Hyödynnän näissä tutkimuksissa luetteloituja länsimaisen musiikkiperinteen tapoja ilmentää itämaisuutta. Tämän lisäksi tarkastelen 1960-luvun psykedeelisen rockin ja orientalismin suhdetta Jonathan Bellmanin (1998), David R. Reckin (1985) sekä Brian Irelandin ja Sharif Gemien (2019) teksteihin tukeutuen. Raskaan rock-musiikin tyylipiirteitä ja varhaisvaiheita avaan Esa Liljan (2009), Will Straw’n (1984) ja Edward Macanin (1997) kirjoitusten avulla. Tutkimieni yhtyeiden ja muusikoiden taustoja hahmottelen yhtyehistoriikkien, haastattelujen ja elämäkertojen avulla. Orientalismin määrittelyssä nojaan Edward Saidin tutkimuksiin. Tuloksina esitän, että tutkimieni kappaleiden itämaisuutta ilmentävät piirteet rakentuvat pitkälti samanlaisten keinojen varaan, joilla itämaisuutta on ilmaistu aiemmissakin orientalistisissa tyyleissä. Monia länsimaisen taidemusiikin parissa vakiintuneita itämaisuuden merkkejä – kuten esimerkiksi staattisia urkupisteitä, eksoottisia asteikkoja, harvaa soinnutusta ja toisteista rytmiikkaa – on sovellettu niissä kuitenkin innovatiivisesti teknologiaa ja moderneja instrumentteja hyödyntäen. 1960-luvun itämaisvaikutteisen rock-musiikin vaikutus kappaleissa on myös ilmeinen, olivathan useat äänitteillä toimineista muusikoista ja musiikintekijöistä aktiivisia jo 1960-luvun musiikkikentällä. Monet kappaleissa esiintyvistä itämaihin viittaavista piirteistä ovat myös jatkaneet elämäänsä myöhempien rock- ja metalliyhtyeiden äänitteillä sulautuen osaksi raskaan rock-musiikin perussanastoa. Tutkielma vahvistaa käsitystä, jonka mukaan Led Zeppelinin ja Rainbow’n 1970-luvulla julkaisemat orientalistiset kappaleet ovat toimineet tärkeänä tekijänä itämaisten sävyjen juurtumisessa myöhempään raskaaseen rockiin ja metallimusiikkiin.

Tutkielma käsittelee vuonna 1967 avattua Kontulan ostoskeskusta ja sen näkymistä 1960–1980-lukujen suomalaisissa sanomalehdissä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miksi Kontulan ostarille on muodostunut populaarikulttuurissa ja kansalaisten keskuudessa negatiivissävytteinen maine. Pääaineistona tutkielmassa on käytetty Kansalliskirjaston digitoituja sanomalehtiä, joiden avulla on muodostettu kuvaa siitä, miten Kontulan ostoskeskusta käsiteltiin 1960–1980-luvuilla ja millaisia mielikuvia lähiöostarista syntyi uutisten perusteella. Tutkittujen sanomalehtien Kontula-aiheinen kirjoittelu painottuu uutisartikkeleihin, mielipidekirjoituksiin ja kolumneihin. Tutkimuksella pyritään selvittämään, miten vuosikymmeniä sitten tapahtunut uutisointi vaikuttaa nykyäänkin vallitseviin mielikuviin ja mielipiteisiin Kontulan ostoskeskuksesta. Kontulan ostoskeskukseen liittynyt uutisointi oli ennen ostoskeskuksen avaamista ja heti avajaisten jälkeen hyvin positiivista ja odottavaista. Ostoskeskusta oli odotettu jo pidemmän aikaa ja sen tuomat palvelut nopeasti kasvaneelle, väestöltään suurelle lähiölle olivat enemmän kuin toivottuja. Uutisointi muuttui kuitenkin varsin nopeasti 1970-luvulle tultaessa. 1970-luvulta lähtien pitkälle 1980-lukua uutisointi oli huomattavan negatiivista ja keskittyi lähinnä kritisoimaan koko aluetta ja sen asiakkaita. Paljoakaan kehuttavaa lähiöostarista ei tuntunut löytyvän. Uutisoinnissa on nähtävissä selkeät, toistuvat aiheet, jotka voidaan kategorisoida kolmeen kategoriaan: a) alkoholiin, b) nuorison käyttäytymiseen sekä c) yleiseen rauhattomuuteen. Alkoholiin keskittynyt kirjoittelu koski Alkon myymälän ja sieltä saatavien nautintoaineiden aiheuttamaa lisääntynyttä häiriökäyttäytymistä ostarin alueella. Nuorison turhautuminen heille suunnattujen palvelujen puutteeseen näkyi häiriökäyttäytymisenä ja siihen liittyvä uutisointi oli poikkeuksetta negatiivista. Kontulan nuoriso, ja heidän aiheuttamansa turvattomuus ostarin alueella värittävät vahvasti 1960–1970-lukujen uutisointia. Yleisellä rauhattomuudella tarkoitetaan ostarilla tapahtuneita murtoja, näpistyksiä, ilkivaltaa, pahoinpitelyjä, ahdistelutapauksia ja henkirikoksia. Uutisointi on vaikuttanut mielipiteisiin ostarista, ja kontulalaisten ja muualla asuvien näkemykset poikkesivat merkittävästi toisistaan.

Tarkastelen uskonnollisen suvaitsevaisuuden ilmentymistä Monty Pythonin elokuvassa Brianin elämä (1979) sekä sen vastaanotossa Britanniassa 1970-luvulla. Pyrin löytämään yhteiskunnallisia ja aatteellisia syitä sille, miksi elokuvan kriittinen yleisö vetosi uskonnolliseen suvaitsevaisuuteen. Lisäksi pyrin määrittelemään tapoja, joilla uskonnollinen suvaitsevaisuus – niin elokuvan vastaanotossa kuin sen tuotannossakin – vaikutti Brianin elämän kautta käytyyn uskontokeskusteluun. Tutkielman temaattisia valintoja ja analyysia ohjaa sekulaarihumanistiset intressit tiedosta, keskustelusta ja sensuurista. Keskeisin tutkielmani primäärilähdeaineisto koostuu itse Brianin elämä –elokuvan lisäksi Monty Pythonin jäsenten haastatteluista, sanomalehtilähteistä ja elokuvaa käsittelevistä televisio-ohjelmista. Tutkimuskirjallisuuden osalta sovellan etenkin Toisen maailmansodan jälkeisen Britannian uskonnollista muutosta koskevaa kirjallisuutta, jumalanpilkkalakeja käsittelevää historiallista tutkimusta ja Brianin elämää koskevaa tutkimusta. Osoitan, että Brianin elämän vastaanottaminen tapahtui uskonnollisen suvaitsevaisuuden viitekehyksessä johtuen yksilöllisistä ja yhteiskunnallisista intresseistä. Elokuvan kriittinen yleisö pyrki turvaamaan yksilön psykologisen hyvinvoinnin suojelemalla elämänfilosofisesti tärkeinä pitämiään uskonnollisia uskomuksia. Erityisemmin tämä johtui kristinuskon valta-asemasta kuoleman käsittelyn ja henkisyyden alueella sekä heikosta uskosta yksilön kykyyn sopeutua uskonnottomaan maailmankuvaan. Samoin he pyrkivät suojelemaan yhteiskuntarauhaa loukattujen tunteiden aiheuttamalta potentiaaliselta väkivallalta. Tämä ilmensi näkemystä kristityistä suojelua tarvitsevana ryhmänä sekä eettistä ajattelua, jossa loukkaavan ilmauksen esittäjä oli osasyyllinen väkivaltaiseen vastareaktioon. Osoitan myös, että Brianin elämän myötämieliset vastaanottajat rakensivat legitiimin uskonnon käsitettä. Tämä tapahtui kielellisillä tavoilla, joilla elokuvan kritiikin implikoitiin kohdistuvan uskonnon harhautuneisiin muotoihin, joita edustivat fundamentalistinen ja perinteinen kristinusko. Lisäksi tuon esille, kuinka uskonnollinen suvaitsevaisuus rajoitti uskontokriittistä ilmaisua. Tämä näkyi Britannian jumalanpilkkalaissa, institutionaalisen sensuurin rakenteissa sekä Monty Pythonin tavassa rajoittaa oman sekulaarihumanistisen maailmankuvansa ilmentämistä elokuvassaan.

Tässä pro gradu-työssä tutkin Argentiinan vuoden 1976 sotilasvallankaappauksen ja sitä seuranneen el Proceso de Reorganización Nacionalin (PRN) nimellä tunnetun sotilasdiktatuurin aatteellista pohjaa ja toimintaa. Kysymyksenasetteluni on kaksiosainen ja työn ensimmäisessä luvussa keskityn käsittelemään, miten sotilasjohto itse oikeutti vallankaappauksensa ja millaisella aatemaailmalla he koettivat luoda legitimiteetin sotilashallinnolle ja sen toiminnalle. Lisäksi pohdin, miksi tällainen argumentaatio autoritaarisen ja ei-demokraattisen vallan puolesta oli mahdollista. Tutkielman toisessa osiossa keskeinen kysymykseni on, miten regiimi toimi tämän aatteellisen viitekehyksen puitteissa. Tässä erityisenä fokuksenani on toiminta likaisena sotana tunnetun valtioterrorin ja repression ajanjakson aikana. Ajallinen rajaukseni on sotilashallinnon alkuvuodet eli vuoden 1976 vallankaappaus ja valtioterrorin aktiivisimmat vuodet 1976–1978. Tärkeimpänä lähteenäni tutkiessani sotilashallinnon aatteellista pohjaa ja vallanoikeutusta on sotilashallinnon tuottama dokumenttikokoelma, josta löytyy asiakirjat muun muassa hallinnon tavoitteista ja poliittisista perusteista. Likaista sotaa ja juntan toimia tutkiessani tärkeimpinä lähteinäni toimii totuuskomission loppuraportti Nunca más sekä asevoimien toimintamanuaalit. Näiden lisäksi olen tulkintoja tukevana lähdemateriaalina hyödyntänyt kahta muistelmateosta, juntan säätämiä lakeja sekä Yhdysvaltojen ulkoministeriön digitaalisesta arkistosta löytyviä aineistoja. Sotilasjohto pyrki oikeuttamaan kaappauksensa ja legitimoimaan valtansa useiden syiden kokonaisuudella, jonka taustalla vaikutti muun muassa kansallisen turvallisuuden doktriini ja ajatus asevoimien institutionaalisesta luonteesta. Kansallisen turvallisuuden doktriini tarjosi aatepohjan, jonka mukaan asevoimien valta on oikeutettua, mikäli kansallinen turvallisuus on uhattuna sisältä päin tulevan vihollisen toimesta. PRN argumentoikin kumouksellisuuden olevan suuri uhka Argentiinalle ja vain asevoimien pystyvän vastaamaan tähän uhkaan. Lisäksi juntta vetosi sotilashallinnon olevan institutionaalinen vallanpitäjä, joka kohoaa henkilökeskeisyyden ja myrskyisän politiikan yläpuolelle. PRN:ää voi kuvata byrokraattisautoritaariseksi regiimiksi, sillä sotilashallinto koetti rakentaa legitimiteettiään sillä, että byrokraattinen ja institutionaalinen valta on pragmaattista ja järkevää ja sillä saadaan maahan järjestys. Lisäksi sotilasjohto käytti kristillistä, nationalistista ja konservatiivista arvomaailmaa tukemaan hallintonsa legitimiteettiä. Sotilashallinnon aatemaailma kansallisen turvallisuuden doktriinista institutionaaliseen valtaan laitettiin käytäntöön ennen kaikkea likaisessa sodassa. Sotilasjohto oli argumentoinut vastaavansa kumouksellisuuden uhkaan, mutta todellisuudessa likaisessa sodassa oli kyse laajasta valtioterrorista. Kansallisen turvallisuuden doktriinin ajatusten mukaisesti sotilasjohto näki ”sisäisen vihollisen” laajana konseptina ja aloitti systemaattisen terrorin kaikkia sellaisia henkilöitä kohtaan, jotka se näki aktiivisina tai potentiaalisina hallinnon vastustajina ja diktatuuri jätti jälkeensä 30 000 kadonnutta henkilöä. PRN:n likaisen sodan taktiikka pohjasi salaiseen ja suunnitelmallisesti hajautettuun toimintaan, joka kuitenkin oli systemaattista ja tarkan institutionalisoitua. Likaista sotaa käytiin myös muilla rintamilla ja hallinnon ja talouden toiminta valjastettiin sotilashallinnon tavoitteita tukemaan. Argentiinassa oli ollut pitkään epävakaa tilanne ja sotilasjohto oli rauhassa valmistellut kaappausta ja miettinyt miten oikeuttaa autoritaarinen ja repressiivinen sotilasvalta. Kaappauksen koittaessa he kytkivät argumentit maan tilanteeseen ja syventynyt kriisi mahdollisti kaappauksen onnistumisen. Myös kylmän sodan konteksti toimi taustatekijänä kaappaukselle ja sen rintamalinjat tarjosivat sotilashallinnolle mahdollisuuden vedota kumouksellisuuden uhkaan ja esittää laaja valtioterrori vastasissisotana

Tutkielmassa tarkastellaan Juhana Blomstedtin taidetta ja taiteellista ajattelua 1970–luvun aikana. Aineistopohjainen ja teoriakirjallisuutta hyödyntävä tutkimus sijoittuu modernistisen taidehistorian piiriin. Teoreettinen viitekehys muodostuu laajasti modernismia käsittelevästä kirjallisuudesta taidehistorian kentältä ja käsittää modernismin, modernisaation ja modernin käsitteet. Tutkimuskirjallisuudessa otetaan huomioon modernistisen taidehistorian kerroksellisuus, eli aikalaiseen modernistiseen ajatteluun sijoittuvat kirjoitukset, mutta myös näihin kriittisesti suhtautuvat tuoreemmat teokset. Tutkielma on aineistopohjainen tutkimus. Aineiston runko koostuu Kansallisgallerian Juhana Blomstedtin arkistosta sekä Ateneumin taidemuseossa säilytettävästä kuvataiteilija Juhana Blomstedtin (1937–2010) luonnoskokoelmasta. Lisäksi tutkielma hyödyntää Kansallisgallerian lehtileikekokoelmaa vuosilta 1970–1979, mikä valottaa aikalaiskäsityksiä Juhana Blomstedtin taiteesta. Blomstedt oli ahkerasti mukana yksityis- ja ryhmänäyttelyissä paitsi Suomessa myös ulkomailla, ja hänestä ovat monet toimittajat jo aikanaan kirjoittaneet. Tutkimuskysymys kehittyi aineiston perusteella ja kysymystä tarkastellaan aineiston kvalitatiivisella metodilla hyödyntäen jo olemassa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Metodiin kuuluu lisäksi aineiston sekä teosten analyysi. Aineistosta olen tätä tutkimusta varten rajannut 1970–1979 vuosille päivätyt piirrokset, kirjoitukset, teokset ja muut merkinnät, joiden perusteella analysoin Blomstedtin taiteellisia käsityksiä. Merkittävä osa tutkielman aineistosta muodostuu muistikirjojen merkinnöistä, jotka tässä tutkielmassa tulkitaan henkilökohtaisiksi ajattelua jäsentäviksi ja tallentaviksi kirjoituksiksi. Mukana on myös säilyneitä kirjeitä, joita taiteilija on kirjoittanut kulttuurin parissa työskenteleville ystävilleen, kuten arkkitehti Juhani Pallasmaalle sekä taiteilijoille Sam Vannille ja Paul Osipowille. Kokonaisuudesta olen irrottanut kaksi taiteilijan työskentelyssä tiheimmin toistuvaa teemaa, ruudukon ja hyrrän, jotka ajoitan ja joita tarkastelen erillisesti. Ruudukko ja hyrrä liitetään tässä tutkimuksessa tiettyihin modernista taiteesta löydettäviin ilmiöihin, ja niitä verrataan kansainvälisiin esimerkkeihin. Niille annetaan tulkintoja modernin taiteen kehyksessä. Lisäksi tarkastelen Juhana Blomstedtin opetustyön aikaisia muistiinpanoja vuosilta 1971 ja 1972, jolloin hän työskenteli vierailevana professorina Yhdysvalloissa Minneapolis School of Art and Designissa. Tutkielmassa nostan esille myös 1970–loppupuolen materiaalia, jota tarkastelen taiteilijan henkilökohtaisen ajattelun muutosten ja piirteiden kautta teoriapohja tukena. Tutkielmassa todetaan, että aineiston perusteella Juhana Blomstedtia voi pitää taiteilijana, joka ajatteli paljon taiteen tekemistä paitsi sen muodon, myös sisällön kautta. Hänen kirjoituksissaan esiintyy sellaisia teemoja, kuten totuus, subjektiivisuus sekä havainnoinnin merkitys. Nämä liitän muun muassa op-taiteeseen, tieteelliseen värioppiin sekä abstraktin taiteen olemukseen. Lisäksi tutkimus osoittaa, miten Blomstedt oli perehtynyt paitsi aikalaiseen taidekenttään, myös varhaisempaan moderniin, sekä mahdollisesti post-impressionistiseen kuvataiteeseen.