Browsing by Subject "2010-luvun kaunokirjallisuus"

Tutkielma käsittelee ruoan kaunokirjallisten esitysten suhdetta ruokapuheeseen ja ruoan käytön ilmiöihin. Selvitän viitekehysanalyysin ja diskurssien tutkimisen avulla kolmijakoista tutkimuskysymystä: kuinka ruokaa ja ruokakulttuuria esitetään kaunokirjallisissa teoksissa, millaisina esitysten merkitykset näyttäytyvät eri viitekehyksiin kiinnitettyinä ja millaisista diskursiivisista aineksista näitä esityksiä ja merkityksiä rakennetaan. Tutkielman kohdeteokset ovat Satu Taskisen Täydellinen paisti (2011), Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike (2012), Anja Erämajan Imuri (2019) sekä Sanna Karlströmin Alepala (2019). Tutkielma alkaa kunkin teoksen ruoan esitysten analysoinnista, minkä jälkeen käsittelen esille nousevia aiheita, kuten identiteetin rakentumista, yhteisöihin kuulumista, eriarvoisuutta, erilaisia elämäntilanteita sekä ravinnon luonnollisuuden käsityksiä kolmessa viitekehyksessä. Oman paikan, jokapäiväisyyden ja katoavaisuuden viitekehykset kiinnittävät ruoan esitykset paikalleen laajemmiksi aihepiireiksi. Viitekehysten rajaamia aihepiirejä tarkastelen lähemmin neljän diskurssin kautta: 1) identiteetti ja yhteisöllisyys 2) maku 3) muutos sekä 4) luonnonmukaisuus ja ekologisuus. Diskurssin käsite tutkielmassa on laaja. Se käsittää puheen ja keskustelujen ohessa ajatusmalleja, mielikuvia ja toimintaa, jota ruoan ympärillä tapahtuu. Kirjallisuudentutkimuksen lisäksi työ nojaakin myös sosiologiseen ruokatutkimukseen ja yhteiskunta- sekä ravitsemustieteellisiin näkökulmiin. Ruoan kaunokirjallisten esitysten merkitys ja merkitysten rakentuminen hahmottuu tutkielman myötä erittäin monimuotoiseksi tutkimusaiheeksi. Esiin nousee ruoan käyttöön liittyvää vastakkainasettelua ja kriittisiä piirteitä, mutta toisaalta myös huumori on monissa ruoan esityksissä merkittävä tekijä. Vastakkaisuuksia muodostuu esimerkiksi perinteisen ja uuden, välttämättömyyden ja valinnanvapauden, tutun ja vieraan sekä luonnon ja siitä etääntymisen välille. Ruoan kaunokirjalliset esitykset myös jakavat samanlaisia puhetapoja ja merkityksenantoja. Muun muassa yleisessä ruokapuheessa elävät mielikuvat suomalaisesta ruokakulttuurista ja perinneruoista esiintyvät teoksissa Täydellinen paisti, Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike sekä Alepala. Analyysini perusteella kirjallisuus tuo esiin ruoankäyttöämme sekä niitä ajatuksia ja malleja, jotka ovat yhteiskunnassa ja kulttuurissa ajankohtaisesti esillä. Kirjallisuus tekee näkyväksi taiteen keinoin, kuinka ajattelemme ruoasta ja sen käytöstä. Ruoka ei ole teoksissa ”vain ruokaa”. Ruoka hahmottuu metodiksi, jonka avulla teoksiin tiivistetään laaja kulttuuristen merkitysten verkosto. Ruoan esitykset yhdistyvät moniin kaunokirjallisten tekstien ulkopuolisiin ruoalle annettuihin merkityksiin ja haastavat myös lukijan ymmärrystä niistä. Niinpä ruoan esitysten tarkastelu on jatkuvaa pysähtymistä. Ruoan kaunokirjalliset esitykset saavat kysymään: Mistä muusta ruoan lisäksi esityksissä on kyse? Miksi ruoan esityksistä rakentuu laajempia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia vaikutelmia ja miksi nämä vaikutelmat tuntuvat merkityksekkäiltä?