Browsing by Subject "Edmund Husserl"

Tutkielma käsittelee fenomenologisen perinteen perustajan Edmund Husserlin kognitiivisen tai tiedollisen arvostelman teoriaa vuosina 1900-1901 julkaistuissa Loogisissa tutkimuksissa ja muissa samalta Husserlin ajattelun kaudelta peräisin olevissa kirjoituksissa. Tavoitteena on esittää tarkasti ja selvässä muodossa Husserlin teorian filosofiset pääpiirteet, teorian keskeisiin väitteisiin johtavat analyysit ja niitä ohjaavat teoreettiset pyrkimykset sekä asettaa Husserlin teoria laajempaan filosofiseen kontekstiin. Työssä on kolme päälukua, joista ensimmäinen on historiallinen katsaus erilaisiin arvostelman luonnetta koskeviin käsityksiin Platonista Brentanoon. Luvun keskeisin tulos on jaottelu kahden arvostelmaa koskevan teoriaperheen tai käsityksen välillä, joihin tässä työssä viitataan platonis-aristoteelisenä ja apprehensio-myöntämis-käsityksenä, ja joiden keskeisin erottava tekijä liittyy predikaation ja myöntämisen tai kieltämisen väliseen suhteeseen yleensä perustapauksena pidetyssä kategorisessa, "S on p" -muotoisessa arvostelmassa. Platonis-aristoteelisen käsityksen mukaan myöntäminen ja kieltäminen ovat predikaation muotoja, kun taas kilpailevan käsityksen mukaan arvostelma edellyttää erillistä apprehensio- tai käsittämisaktia, johon predikoiminen sisältyy, ja arvostelmassa tällaisen käsittämisen kohteeseen suhtaudutaan hyväksyvästi tai hylkäävästi sen päälle rakentuvassa asenteessa. Luvun viimeisissä osioissa käsitellään lisäksi 1800-luvun arvostelmateorioiden keskeisiä kiistakysymyksiä ja erityisesti niiden filosofien teorioita, jotka vaikuttivat suoraan Husserlin omien käsitysten muotoutumiseen, ja joista keskeisimmät ovat Bolzano, Lotze ja Brentano. Toisessa luvussa tarkastellaan Loogisten tutkimusten laajempaa filosofista projektia, joka liittyi sen selventämiseen, mikä on logiikan peruskäsitteiden rooli tiedossa, sekä arvostelman analyysien asemaa tässä projektissa. Huomion keskipisteenä on jännite kahden Husserlin ajattelua luonnehtivan perussitoumuksen välillä, joista ensimmäinen on käsitys logiikan objektiivisuudesta ja riippumattomuudesta psykologisista ilmiöistä ja toinen taas ajatus, että filosofisten peruskäsitteiden analyysissä tietoisuuden ilmiöiden kuvailemisella on olennainen rooli. Luvussa osoitetaan, että keskeinen ajatus näiden käsitysten yhteensovittamisen kannalta Loogisissa tutkimuksissa on Husserlin teoria merkityksistä ideaalisina aktilajeina, joiden instansseja yksittäiset intentionaaliset aktit kuten arvostelmat ovat. Luvun lopussa tarkastellaan lisäksi Husserlin intentionaalisuusteorian yleisiä piirteitä erityisesti suhteessa Brentanon aiempaan teoriaan. Kolmas luku on työn temaattinen ydin, jossa keskitytään nimenomaisesti Husserlin analyyseihin arvostelman luonteesta, rakenteesta ja suhteista objekteihin maailmassa. Luvussa tarkastellaan neljää toisiinsa läheisesti kytkeytyvää Husserlin teorian piirrettä, joita arvioidaan suhteessa Brentanon teoriaan ja ensimmäisessä luvussa esitettyyn historialliseen jaotteluun. Ensimmäinen näistä on väite, ettei arvostelmaan sisälly erotettavissa olevaa kokemusta, jossa sen kohde ainoastaan käsitettäisiin. Toinen on, ettei suoraviivainen arvostelman tekeminen ole sellaista myöntämistä, joka edellyttää edeltävää harkintaa ja kohdistuu harkinnan kohteena olevaan väitteeseen. Kolmas väite on, ettei Brentanon kuvailema pelkkä jonkin kohteen tietoinen esittäminen tai mieltäminen ole perustavampi tai rakenteellisesti yksinkertaisempi intentionaalinen aktityyppi kuin arvostelma, vaan jälkimmäisen "modifikaatio". Neljäs Husserlin teorian pääpiirre on monitahoinen käsitys arvostelmista "propositionaalisina akteina", jotka instantioivat ideaalisia propositioita ja suuntautuvat intentionaalisesti asiaintiloihin maailmassa tavalla, joka Husserlin yksinkertaisimpana pitämässä tapauksessa rakentuu havaintokokemuksen pohjalle jäsentämällä havainnon sisällön subjekti-predikaatti-muodossa. Tutkielman keskeinen johtopäätös ensimmäisessä luvussa esitetyn jaottelun näkökulmasta on, että Husserlin arvostelmateoriaa voidaan oiketutetusti pitää kriittisesti uudelleenmuotoiltuna versiona platonis-aristoteelisestä käsityksestä, jossa kuitenkin huomioidaan apprehensio-myöntämis-käsityksen keskeiset käsitteelliset erottelut ja sisällytetään teoriaan erityistapauksina ne ilmiöt, joihin jälkimmäinen käsitys keskittyi. Erityisesti Husserlin teoriaa voidaan pitää sellaisen aristoteelisen perinteen jatkajana, jossa predikaation kaltaisten ajattelun loogisten rakenteiden ajatellaan olevan läheisessä suhteessa havaintokokemukseen ja tavallaan kasvavan tällaisen kokemuksen rakenteista.