Browsing by Subject "Puola"

Tämän tutkimuksen tavoitteena on löytää relevantteja konteksteja puolalaisen kirjailijan Andrzej Stasiukin (1960–) kirjoittaman matkakirjan Matkalla Babadagiin (2006; alkuteos Jadąc do Babadag 2004) tulkintaan sekä esittää tulkinta teoksesta näiden kontekstien valossa. Tutkimuksen ensisijainen tutkimusmateriaali koostuu Matkalla Babadagiin –teoksen puolankielisestä alkuteoksesta sekä siinä olevista rajoja ja rajanylityksiä kuvaavista episodeista. Toissijaisena tutkimusmateriaalina on käytetty konteksteja kuvaavia kirjallisia lähteitä kirjallisuuden- ja kulttuurientutkimuksen alalta sekä poliittisen ja kulttuurisen maantieteen parissa tehdyn rajatutkimuksen alalta. Tutkimuksen teoreettisena ja metodologisena viitekehyksenä on hermeneuttinen lähestymistapa. Tarkemmin teoksen tulkinnassa on käytetty kirjallisuuden- ja kulttuurintutkija Mikko Lehtosen kehittämää kontekstien hermeneutiikkaa, jossa tekstille annettujen merkitysten ja tulkintojen nähdään olevan sidoksissa moninaisiin konteksteihin. Tutkijan tehtävänä on identifioida ja kuvata tulkinnan kannalta relevantit kontekstit. Kontekstien hermeneutiikalla tavoitellaan siten paitsi tekstin myös sen tulkinnassa keskeisten kontekstien ymmärtämistä. Tutkimuksen tulokset jakautuvat kahteen kategoriaan. Ensimmäisen kategorian tulokset ovat Matkalla Babadagiin –teoksen luennassa esille nousseet kontekstit. Näitä ovat raja (geo)poliittisena käsitteenä, 1980-luvulla syntynyt Keski-Euroopan idea ja Andrzej Stasiukin kirjallisessa tuotannossa hahmottuva keskieurooppakuva sekä vuoden 1989 jälkeinen transformaation aikakausi yhteiskunnallisena ja kulttuurisena kontekstina. Ensimmäisen kategorian tuloksina voidaan pitää myös tarkennettuja tutkimuskysymyksiä: mikä on rajojen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa ja miten transformaation aikakausi selittää keskieurooppakuvan muodostumista ja kertojan kokemuksia rajojen ylittämisestä. Toisen kategorian tulokset ovat tutkimuksen päätulokset. Tärkeimpänä tuloksena voidaan pitää ymmärrystä siitä, että rajojen ylittämisellä eli matkustamisella on keskeinen merkitys Andrzej Stasiukin keskieurooppakuvan rakentumisessa. Rajojen avautuminen vuoden 1989 jälkeen toi vapauden matkustaa ja mahdollisuuden alkaa luoda subjektiivista omaa Eurooppaa (puol. moja Europa), mutta samalla se aloitti vääjäämättömän kehityksen kohti rajojen ja niiden tuoman matkustamisen konkretian vähittäistä katoamista. Vaikka Stasiukin omassa Euroopassa on kyse subjektiivisesta keskieurooppakuvasta, jää hän Matkalla Babadagiin –teoksen kertojan kautta tulkittuna ulkopuoliseksi tässä itse rakentamassaan Euroopassa. Rajoihin liittyy myös kokemus niiden absurdiudesta. Kertojan kokemus rajoista ei muodosta yhtenäistä kertomusta, joka auttaisi jäsentämään sitä tilaa, jossa hän matkustaa. Jokainen raja on erilainen ja kokemus rajan kohtaamisesta on subjektiivinen. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että kertojan kohtaamista rajoista muodostuu verkko, jolla on ajallinen ja tilallinen ulottuvuus. Matkustaessaan kertoja ylittää nykyisiä valtionrajoja, mutta hän kohtaa myös maisemaan ja kulttuuriseen muistiin tallentuneita reliikkirajoja. Reliikkirajojen kohtaaminen havainnollistaa sitä, miten muistaminen ja mielikuvitus ovat Stasiukin keskieurooppakuvan rakentamisen strategioita konkreettisen matkustamisen ohella. Tutkimuksen toinen oleellinen johtopäätös on, että ilman matkustamisen ja rajojen ylittämisen konkretiaa Stasiukin luoma keskieurooppakuva pohjautuisi pelkästään alati neuvoteltavissa olevaan muistamiseen ja diskursiiviseen tulkintaan. Matkustamisen konkretian tarve selittää myös vuoden 1989 ja transformaation ajan merkitystä Stasiukin keskieurooppakuvan muodostumisessa. Rajojen avautuminen loi konkreettisen mahdollisuuden ylittää rajoja, kerätä passiin leimoja ja vierailla paikoissa, jotka lähitulevaisuudessa saattaisivat muuttua tunnistamattomiksi. Rajojen avautuminen mahdollisti myös vaihtoehtoisen tilan tulkinnan ja “Eurooppaan paluun” –reitin esittämisen, jollaiseksi Stasiukin keskieurooppakuva voidaan myös tulkita kuten tämän tutkimuksen johtopäätöksissä esitetään.

Tämä tutkielma pyrkii analysoimaan Suomen suhdetta ja päämääriä niin sanottuun reunavaltioyhteistyöhön nähden vuosien 1919–1922 välillä. Tutkielman lähestymistapa aiheeseen on luonteeltaan dualistinen, keskittyen tutkitulla aikavälillä pidettyjen reunavaltiokonferenssien ja Suomen kahdenkeskeisten Puolan suhteiden tarkasteluun. Tutkielma on luonteeltaan kvalitatiivinen ja pyrkii vastaamaan siihen, millaisena Suomen reunavaltiopolitiikka näyttäytyi, millaiset Suomen suhteet Puolaan olivat tutkittuna aikakautena ja miten ne näkyivät laajemmassa reunavaltio-kontekstissa sekä miten reunavaltioyhteistyö vaikutti Suomen kansainvälisen tilanteen vakiintumiseen. Tutkielman lähdemateriaali pohjautuu ensi sijassa arkistomateriaaliin, liittyen ulkoministeriön arkistosta ja kansallisarkistosta aihetta koskeviin raportteihin, sähkeisiin, kirjeisiin, muistioihin ja asiakirjoihin. Tutkielman tuloksena on, että vaikka Suomen pyrkimysten reunavaltioyhteistyölle voidaan katsoa epäonnistuneen, on reunavaltioyhteistyöllä ja tästä vielä eroteltuna Suomen ja Puolan yhteistyöpyrkimyksillä ollut merkittävä vaikutus Suomen ulkopoliittisen suunnan ja kansainvälisen aseman vakiintumiseen.