Browsing by Subject "Ukraina"

Tutkielman päämääränä on luoda yleiskäsitys Donetskin kansantasavallaksi julistautuneen separatistialueen synnystä Itä-Ukrainaan vuonna 2014 ja perehtyä separatistihallinnon omiin käsityksiin alueen historiasta, synnystä ja identiteetistä. Keskeisiä tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Miten Donetskin kansantasavalta määrittelee itsensä? 2) Miten kansantasavalta määrittelee historiansa? 3) Miten kansantasavalta määrittelee kevään 2014 tapahtumat? Tutkielma toimii samalla yleishistoriikkina Donbassin maantieteellisestä alueesta ja se esittelee itsenäisen Ukrainan historiallisia kehitysvaiheita kylmän sodan jälkeisessä maailmassa. Rakenteeltaan tutkielma jakautuu johdanto- ja aineistolukujen jälkeen Donbassin maantiedettä, väestöä ja hallintoa esittelevään lukuun, jota seuraa itsenäisen Ukrainan eri kehitysvaiheiden tarkastelu ja lopulta Donetskin kansantasavallan syntyhistoria. Tutkielma on laadullinen ja se pyrkii selittämään Donetskin kansantasavallan syntyä separatistihallinnon omien lausuntojen ja julistusten pohjalta. Tutkielman tieteellisinä metodeina on käytetty sisällönanalyysia ja diskurssianalyysia ja sen tutkimusote on narratiivinen. Donetskin kansantasavallan identiteettiä ja itseymmärrystä on käsitteellistetty kansallisen identiteetin tutkimuksen metodologian pohjalta ja translitterointi on toteuttu suomalaisen SFS 4900-standardin mukaisesti. Tutkielman keskeisenä tuloksena separatistihallinnon narratiiveja on yhdistetty erityisesti Venäjän keisarikunnan ja Neuvostoliiton ajan vallitseviin aatesuuntauksiin ja niitä on vertailtu nykymaailmassa muuhun entisen Neuvostoliiton alueella esiintyneeseen alueelliseen separatismiin. Donetskin kansantasavallan omaksumaa neuvostosymboliikkaa on myös vertailtu Valko-Venäjän omaksumaan historiakäsitykseen Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Tutkielmassa on lisäksi tarkasteltu kansantasavallan hallinnossa vaikuttaneiden tahojen henkilöhistoriaa ja tuotu esiin separatistijohdon aiempaa taustaa muissa entisen Neuvostoliiton alueen separatistisissa ja Venäjä-mielisiksi tulkittavissa järjestöissä. Ajallisesti tammikuusta syyskuuhun 2014 sijoittuva tutkielma tuo esiin monia kilpailevia käsityksiä siitä, mikä Itä-Ukrainaan perustettujen kansantasavaltojen pidemmän aikavälin tavoitteena oli. Tutkimusmateriaalin pohjalta on havaittavissa, että osalla paikallisesta separatistijohdosta oli mielessään vain Donetskin ja Luhanskin alueet kattava autonominen vyöhyke, kun taas Venäjältä tulleilla tiedustelu-upseereilla oli tavoitteena aina Moldovaan asti ulottuva Novorossijan liittovaltio. Narratiivien muutos korreloi myös ajallisesti touko-kesäkuussa ja heinä-elokuussa tapahtuneiden vallanvaihdosten kanssa, minkä johdosta konfliktin paikallinen elementti korvattiin ensin Venäjältä saapuneilla sotilastiedustelun edustajilla ja myöhemmin Venäjän armeijan vakituisilla joukoilla. Tutkielman julkaisuhetkellä konflikti on myös yhä käynnissä ja se on alkanut muistuttaa kasvavissa määrin Transnistrian, Abhasian ja Vuoristo-Karabahin jäätyneitä konflikteja.

Tutkimuksen keskeisin kysymys on, kuinka Ukrainaa ja Krimiä on käsitelty Venäjän valtionduumassa ensim-mäisestä kaudesta kuudenteen kauteen. Tutkimus poimii aineistosta toistuvia, muuttuvia ja katoavia käsitteitä, analysoi niitä suhteessa aikansa tapahtumiin ja kontekstiin ja rekonstruoi näin Venäjän Ukrainaa koskevan nar-ratiivin kehitys muutoksineen ja jatkuvuuksineen. Tutkimus ei analysoi päätöksentekoa Ukrainan ja Krimin suh-teen, vaan havainnoi duuman kautta sitä yleistä ilmapiiriä, joka Uuden Venäjän politiikassa on Ukrainan ja Kri-min kohdalla kulloinkin vallinnut. Tutkimuksen aineistona ovat duuman verkkosivuilla julkaistut sanatarkat dokumentaatiot duuman istunnoista. Tutkimuksen aikajänteenä on koko kuusi ensimmäistä duuman kautta, mutta analyysi keskittyy kolmeen ke-vätkauteen – 1994, 2005 ja 2014. Kevät 1994 edustaa nykymuotoisen duuman työn käynnistymistä ja erään-laista lähtötilannetta. Keväällä 2005 elettiin Ukrainan Oranssin vallankumouksen jälkeistä aikaa. Keväällä 2014 puhkesi Ukrainan kriisi ja Venäjä anneksoi Krimin niemimaan. Tutkimuksessa käytetään Krimin tapahtumista sanaa anneksointi, sillä Krimin niemimaa on tutkimuksen teon aikaan kansainvälisen lain mukaan yhä osa Uk-rainaa. Koska alue- ja kulttuurintutkimus on oppiaineena poikkitieteellinen, tutkimus ei pyri lokeroitumaan mihinkään tiettyyn tieteenfilosofiseen perinteeseen. Tutkimus pohjautuu antipositivistiseen ja interpretivistiseen käsitykseen ihmistieteiden tulkinnanvaraisesta olemuksesta sekä sosiaalisen konstruktionismin tulkintaan todellisuudesta ihmisten sosiaalisesti rakentamana, ei absoluuttisen oikeana tai vääränä, käsityksenä ympäröivästä maailmasta. Tutkimus yhdistelee siten aineistolähtöistä diskurssianalyysiä ja sosiaalista konstruktionismia. Aineisto esitellään kronologisesti edeten, jotta tapahtumien kulku ja narratiivin kehitys käyvät autenttisesti ilmi. Aineisto osoittaa, että vuosien 1994, 2005 ja 2014 välinen retorinen kehitys duumassa on kulkenut tien Belovežin sopimuksen mitätöimisestä Venäjän kohtalon ratkaisemiseen Dneprin molemmilla rannoilla. 1994 Ukrainan toi-vottiin osallistuvan Belovežin sopimuksen purkamiseen ja Krimin suhteen löytyvän Venäjän intressejä palveleva ratkaisu. 2005 Ukrainan koetaan jo lähteneen omalle tielleen, mutta integraatiota ei pidetä vielä mahdottomana. Krimillä korostuu maanmiesten ja Mustanmeren laivaston merkitys Venäjälle. 2014 Krimin kysymys ratkaistaan yksipuolisesti ja Ukrainan valtiollisuus sekä nykyiset rajat kyseenalaistetaan osana valtavaa patrioottista pur-kausta. Venäjän kommunistinen puolue vaikuttaa aineistossa tavoittelevan etenkin aluksi Neuvostoliiton hajoamisen perumista, kun taas liberaalidemokraattien retoriikka heijastelee populistista nationalismia ja Venäjän impe-riumin ihannetta. Yhtenäinen Venäjä osoittautuu olevan puolueista kaikkein pragmaattisin ja laskelmoivin – ulkopolitiikkaatehdään pelaamalla esimerkiksi raaka-ainehinnoilla ja passeilla. Pragmaattisinkin linja antautuu lopulta tunteiden vietäväksi kevään 2014 edetessä.

24. helmikuuta 2022 Venäjän Ukrainaan tekemän hyökkäyksen seurauksena kahden vuoden aikana noin 2 600 ukrainalaista sotapakolaista on löytänyt tiensä Japaniin. Tiukasta pakolaispolitiikastaan tunnettu Japani on avoimesti ottanut vastaan ukrainalaiset ja tukenut heidän sopeutumistaan japanilaiseen yhteiskuntaan. Tässä maisterintutkielmassa analysoin kriittisen ja retorisen diskurssianalyysin avulla, minkälaista julkista keskustelua on japanilaismedian välityksellä käyty ukrainalaisten sotapakolaisten vastaanotosta ja tukemisesta. Tavoitteena on tehdä näkyväksi diskurssien välisiä valtasuhteita ja ideologioiden rakentumista. Olen kiinnostunut siitä, miten uutistekstit vakuuttavat lukijoita jostakin todellisuuden versiosta. Analyysissa tulen ottaneeksi kantaa siihen, miten uutisissa representoidaan ukrainalaisia, rakennetaan eri toimijoiden välisiä suhteita ja ylläpidetään kansallista identiteettiä. Tutkimusmenetelmä on aineistolähtöinen, laadullinen ja poikkitieteellinen: se yhdistää media-analyysin, kriittisen ja retorisen diskurssianalyysin, japanilaisen uutistekstilajien analyysin ja laajemman sosiokulttuurisen ja poliittisen kontekstin analyysin. Tutkimuskysymyksiä on kolme, joista kaksi ensimmäistä ovat taustoittavia katsauksia Japanin turvapaikka- ja geopolitiikkaan sekä mediaympäristöön: (1) Miksi Japanin hallitus on ryhtynyt poikkeuksellisiin toimiin tukeakseen ukrainalaisten sotapakolaisten vastaanottoa? (2) Mikä on japanilaisen lehdistön suhde vallanpitäjiin ja minkälainen rooli Yomiuri Shimbun- ja Asahi Shimbun -sanomalehdillä on japanilaisessa yhteiskunnassa? Tutkimuksen pääkysymys on seuraava: (3) Millaisia diskursseja ja retorisia keinoja käytetään Venäjän hyökkäyssotaa paenneiden ukrainalaisten vastaanoton ja tukemisen uutisoimisessa Japanissa? Aineisto koostuu 41:stä Asahi Shimbunin ja Yomiuri Shimbunin artikkelista. 23 artikkelia käsittelee kahdenkymmenen ukrainalaisen sotapakolaisen lennättämistä Puolasta Japaniin hallituksen erikoislentokoneella. Tapahtumaa perusteltiin hallituksen toimesta ’valtiovieraan tai sitä vastaavan’ (kokuhin nado) kuljetusta koskevalla lakipykälällä. 18 artikkelia käsittelee ukrainalaisten sotapakolaisten lukukausimaksuista syntynyttä kohua paikallisuutisten tasolla. Kohun yhteydessä japanin kielikoulun edustaja kutsui lehdistötilaisuudessa ukrainalaisia ”pakolaiseliitiksi” (nanmin kizoku). Tulokset osoittavat, että Japanin hallituksen päätös vastaanottaa ukrainalaisia sotapakolaisia ja järjestää heille toimeentulotukea, kielikoulutusta ynnä muuta perustuu Japanin geopoliittisiin intresseihin ja haluun kerryttää poliittista pääomaa länsimaisten valtioiden, etenkin G7-maiden, keskuudessa. Aiempi tutkimus ja omat johtopäätökseni viittaavat siihen, että ukrainalaisten luokittelu ’sotasiirtolaisiksi’ (hinanmin) ’pakolaisten’ (nanmin) sijaan on kielellinen ja hallinnollinen tapa erottaa ukrainalaiset Japanin turvapaikkajärjestelmästä. Analyysini osoittaa, että japanilaislehdistön lehtikieli tekee ideologista työtä (ideological work) hallituksen asettaman agendan eteen. Hallituksen tuottamaa ja lehdistön pitkälti välittämää hinanmin-diskurssia tukee ennen kaikkea journalistien tuottama humanitaarinen diskurssi, jossa japanilaiset asemoidaan avokätisiksi auttajiksi. Diskurssien välisessä niin kutsutussa hegemonisessa kamppailussa pakolaisdiskurssi (nanmin-diskurssi), maahanmuuttovastainen kansallinen diskurssi sekä kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia ja tasavertaista kohtelua painottava humanitaarinen diskurssi horjuttavat vain marginaalisesti hinanmin-diskurssin asemaa.

Tutkielmassani tarkastellaan sisältöanalyysin avulla Integrum-tietokannasta löytyneitä uutisartikkeleita, jotka käsittelevät venäjän kielen asemaa Ukrainassa. Tämän pohjalta Integrumissa on tehty hakuja kahdella eri hakulauseella (venäjäksi): ”Oikeus venäjän kieleen Ukrainassa”, sekä ”Venäjän kieli uhka Ukrainassa”. Nämä hakulauseet on valittu sen takia, että ne antaisivat mahdollisimman kontrastiivisia tuloksia uutisartikkeleihin, jotta saisimme erilaisia esimerkkejä työhön mukaan, niin puolesta, kuin vastaankin. Tutkielmassa käytetty tutkimusmetodi on sisältöanalyysi, jonka avulla uutisartikkeleita on analysoitu ja avattu yksityiskohtaisemmin. Integrumista löytyneet uutisartikkelit ovat viimeisen 30 vuoden ajalta, sillä työ käsittelee venäjän kielen asemaa itsenäisessä Ukrainassa, neuvostoajan jälkeen. Itse työ on jaoteltu eri aikakausiin, jotka ovat pituudeltaan noin kymmenen vuotta, näin ollen meillä on 90-luku, 2000-luku, sekä 2010-luku. Jokaisesta aikakaudesta on lyhyt katsastus merkittävimpiin tapahtumiin Ukrainassa. Keskeisten tapahtumien kerrontaan on käytetty eri teoksia, jotka käsittelevät Ukrainan historiaa, väestöä, venäjän kielen asemaa Ukrainassa jne. Tätä kohtaa seuraa artikkeleiden analyysi. Jokaisen aikakauden lopussa on myös yhteenveto siitä, mitä artikkelit antavat meille ymmärtää venäjän kielen asemasta Ukrainassa ja kuinka tilanne on muuttunut aikojen saatossa. Työn lopussa on käsitelty myös Ukrainassa vuoden 2021 alussa käyttöön otettua kielilakia, jonka mukaan palvelualalla on luovuttava venäjän kielen käytöstä ja palvelun on tapahduttava vain ukrainaksi. Tätä lakia on tutkielmassa tarkasteltu uutisartikkelin ja paikallisen kiovalaisen toimittajan tekemän tieteellisen kokeilun kautta. Tutkielmassa käytettyjen uutisartikkeleiden tuloksena saatiin monenlaisia mielipiteitä, niin venäjän kielen oikeuttamisen puolesta, kuin sitä vastaankin. Artikkeleiden perusteella, yleisin venäjän kielen asemaa oikeuttava argumentti, on se, että Ukrainassa asuu miljoonia äidinkieleltään venäjää puhuvia kansalaisia, joiden oikeudet mm. käyttää venäjän kieltä elämän eri osa-alueilla ja saada sillä myös opetusta nousivat artikkeleissa esille. Venäjän kielen oikeuttamista vastaan taas on esitetty artikkeleiden mukaan sellaisia argumentteja, kuten Ukrainan itsenäistyminen ja erillistäminen venäjän vaikutusalaisuudesta, mukaan lukien venäjän kieli. Tämä tutkielma voi olla hyödyllinen niin lingvistiikasta kiinnostuneille, kuin myös politiikasta ja erityisesti kielipolitiikasta, sekä kansainvälisistä suhteista ja jossain määrin myös historiasta kiinnostuneille.