Browsing by Subject "Watchmen"

Tässä tutkimuksessa jatkan kandidaatintutkielmassani käsittelemieni fiktiivisten dokumenttien ilmiön tutkimusta laajemmin ja perusteellisemmin. Määritän kirjallisuustieteessä vielä epämääräistä käsitettä, jossa yhdistyvät dokumentin todistava ja informoiva rooli ja sen fiktiiviset ulottuvuudet kaunokirjallisuudessa. Esittelen aluksi dokumentti-käsitteen taustoja ja tulkintoja. Kuvaan esimerkein fiktiivisen dokumentaarisuuden esiintymistä kaunokirjallisuuden historiassa ja sen ilmenemistä erilaisilla genreympäristöissä. Lopulta päädyn kohdennettuun tapaustutkimukseen. Tutkimukseni käsittää runsaasti esimerkkejä kirjallisuudesta, mutta pääosassa ovat kolme tapausesimerkeiksi nostamaani teosta, joita tutkin fiktiivisten dokumenttien käyttäjinä: Veikko Huovisen Veitikka: A. Hitlerin elämä ja toiminta (1971), Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (2000) ja Alan Mooren ja Dave Gibbonsin Watchmen (1986—1987). Jokaisen teoksen kohdalla painotan myös erilaisia tarkastelukulmia fiktiiviseen dokumentaarisuuteen liittyen. Huovisen romaanissa merkille pantavaa on paitsi sen tieteellisen rakenteen imitointi, jonka vuoksi aikalaislukijoiden oli vaikea erottaa totta keksitystä, myös kirjailijan oma veitikkamainen leikki teoksen taakse kätkeytyvän tutkimustyön suhteen. Lisäksi on tarpeen sivuta väärennöksen käsitettä. Sinisalon romaanissa keskityn fiktiivisten dokumenttien tiedonhakuprosessiin ja kriittisen medialuennan tärkeyteen. Tiedonkeräämisen yhdistän myös Emmanuel Levinas’n Toisen ja haltuunoton filosofiaan, jota kirjallisuustieteessä on teoretisoinut Andrew Gibson. Mooren ja Gibbonsin Watchmen edustaa sarjakuvien mahdollisuuksia käyttää kuvaa fiktiivisten dokumenttien tapauksissa. Esittelen keinot, joilla fiktiiviset dokumentit Watchmenissa kommentoivat päätarinaa ja henkilöhahmolähtöisesti jatkavat teoksen psykologisen realismin tyyliä. Tavoitteeni on esitellä ilmiön moninaisuus ja tutkia sen asettamia merkityksiä kaunokirjallisuudessa. Loppupäätelmäni on, että dokumenttien ei tarvitse olla totta tai kuvata meidän maailmaamme, eikä niistä silti tule ei-dokumentaarisia saati merkityksettömiä.